31. joulukuuta 2006

Vuosi 2006

Tästä koko vuoden kattavasta mediakatsauksesta pääsen helpolla, kun kuvailen yhden puoliminuuttisen kokemukseni ja ajatukseni viime perjantailta.

Olin K-marketissa (mikä Katti-Matti nykyään lieneekään...) ja kun molemmilla kassoilla oli pari ihmistä, niin ehdin siirtää katseeni iltapäivälehtien lööppeihin. Jompi kumpi, Iltalehti tai Ilta-Sanomat oli laittanut kuvaksi jonkun naisen ja isoin otsikko kertoi, kuka se oli:

"Merja(?) Vanhanen miettii, mistä löytäisi miehen" (tms.)

Juuri, kun mieleen on noussut "no, netistä tai ikeasta", niin Seuran tms. kannessa lukikin: "Nettideittalussa on omat riskinsä" (tms.) ja saman naisen kuva.

Kirsikaksi kakun päälle siihen puoleen minuuttiin mahtui sitten rintaliivipukuinen, selällään makaava nainen ja teksti: "Susanna Sievinen: Olen iloinen uusista rinnoistani" ja kukapa ei olisi!

Hyvää iloisten uutisten vuotta 2007 kaikille!

28. joulukuuta 2006

Jooga on naisten juttu

Aamulehden Valo-liitteen (joo, perjantaisin, tv-ohjelmat, trendikkäitä pikkujuttuja ja puuttumisia ajankohtaisiin, tärkeisiin aiheisiin - tuntuuko tutulta?) edellisen numeron etusivulla (niillä on hieno näköislehti verkossa, mutta se taitaa olla vain viimeisin numero) oli tatuoitu mies jalat ristissä ja käsien varassa tms. eli selvästi joogaajaksi tunnistettava ikoni.
Tatuoitu mies oli David Sye, joka on kehittänyt oman Yogabeats-juttunsa ja oli sen vuoksi Tampereella ja lehden kannessa. Valon pääkirjoitus, jota en siis enää löydä, käsitteli sitä, että esimerkiksi tuon David Syen kokoon haalimassa porukassa oli vain ehkä yksi mies neljänkymmenen naisen joukossa. Miksi näin?
Yhtä hyvin voi kysyä, että miksi naiset tekevät kaikkia järkeviä asioita suhteessa paljon enemmän kuin miehet? Tai: Miksi järkevissä paikoissa, esimerkiksi yleisesti ottaen "vapaassa sivistystyössä" osallistujista 70 % on naisia?
Tiedän nuo joogajutut varsin hyvin, sillä 90-luvulla opetin joogaa Räisälän kansanopistossa useina vuosina satunnaisina jaksoina ja pidin asanatunteja Ikaalisten kansanopistossa kolmena talvena. Miehiä oli - todella vähän.
Itsekin mietin sitä ja tarjosin silloin 1996 paikkeilla itseäni muutamalle tamperelaiselle kuntosalille joogaohjaajaksi, noin yleisesti, mutta myös "voisi olla kysyntää tai tarvetta miesten omalle joogaryhmälle" -ajatuksella. Olin kerrankin edellä aikaani, sillä heitä ei silloin kiinnostanut jooga pätkääkään. Tampereen työväenopiston vararehtori ilmoitti, että "ensi syksy on jo valmis, mutta otan yhteyttä". Ei ottanut. :-)
Nythän "äijäjooga" on "Kova Juttu".
Entäs se jooga sitten? Niin, siitähän mulla vois olla enemmänkin sanottavaa, mutta sanotaan nyt vaikka tällä kertaa, että vaikka bailaaminen (e. tanssia) ja akrobatia voivatkin olla kivaa, niin niiden yhdistelmä ei välttämättä ole joogaa. Kyseinen David Sye sanoo opettavansa meditaatiota ja edistävänsä maailmanrauhaa, mikä voi kaikki olla ihan OK, joten en sano enempää.
Aika usein näissä erilaisissa joogajutuissa ja meditaatioissa on kyse samantapaisesta kuin että minä opettelisin soittamaan oboeta (hmm... sitäpä en ole koskaan kokeillutkaan...) ja harjoittelisin parin sinfonian oboeosuudet. Sen jälkeen opettelisin soittamaan yhtä aikaa uimaräpylöitä ja tonttulakkia ja alkaisin kutsua aikaansaannostani klassiseksi musiikiksi...

Internet valvoo ihailijoitasi

Harvalukuiset lukijani ovat varmaan huomanneet, että ylenpalttiset vapaapäivät ovat tuoneet näille sivuille sivumittarin, Sitemeter. En tule varmaan koskaan saamaan siihen mitään tuhatlukuja, eikä se oikeastaan harrastukseni tarkoitus olekaan, mutta hauska tämä mittari on.

Ensinnäkin voin löytää mittarin tilastoista tietoja, että minua on käynyt katsomassa esimerkiksi yksi singaporelainen ja yksi pohjanmaalainen lukija - tai no, ainakin yksi pohjanmaalainen ja yksi turkulainen.

Hauskinta ovat kuitenkin ne hakusanat, joilla ihmiset (oikeat suomalaiset) ovat blogiini päätyneet: Tänään oli neutraali ja asiallinen yhdistelmä, "mistä tehdään Aamulehti". Huomatkaa erityisen asiallinen iso alkukirjain lehden nimessä. Ympäristövalistuneet ihmiset ovat usein myör korrekteja.

Toinen ei-niin-huvittava hakusanayhdistelmä oli "Hitler kuoli", sillä sitä alkaa heti miettiä, että miksi minä olen joutunut hitlerkorttien pakkaan, mutta onhan sille syynsä.

Huvittavin tähän asti on ollut "kirkko soittoäänet" ja yllättävän ajankohtainen, heti kohta joulutarinani jälkeen: "ilman vaatteita".

Hmm... nyt juuri tällä hetkellä yksi työkavereistani on kotiosoitteestaan lukemassa Miksi uutena vuotena ammutaan raketteja - sain vainun, täytyy lopettaa enkä ehdi laittaa tähän sitä Sitemeterin tervetulokuvaa. Heippa.

26. joulukuuta 2006

Koiran joulu

Meidän perheemme on siis varsin vakiintunut viritys ja nyt tuo nelikuukautinen (eilen) pentu on se, jolle tapahtuu.

Etukäteen vähän huolestutti se, että miten kuusen käy, mutta olimme muka kovin fiksuja, koska ulkona tehtyjen havaintojen mukaan koiramme syö lähinnä mäntyjä (ja ruusupensaita - auts), eikä koskaan kuusia.

Minäkö söisin joulukuusta? Totta. Aattona koiramme suhtautui alkuinnostuksen jälkeen kuuseen varsin rauhallisesti, eikä oikeastaan koskenut siihen yhtään. Kuusen alla oleva kangas on tietysti oiva makuupaikka, koska kuusi antaa mukavaa suojaa yläpuolelta, aivan kuten tv-kaappi.

Pukin (suuri haukkumisen kohde) jälkeen koirakin sai "joululahjan", vegetaarisen "luun", jossa valkoisen kovan kuoren sisällä on jotain vaaleaa massaa. Ruokakippo on saanut enimmäkseen olla rauhassa tämän aarteen saapumisen jälkeen.

Jouluaamuna olohuoneesta kuului melkoista maiskutusta ja luulin sen tulevan siitä luusta, mutta kyllä se oli joulukuusen alaoksat, jotka saivat syljen erittymään. Niitä neulasia oli sitten joka puolella ja pienen luennon jälkeen pieni koiramme oli ikään kuin ymmärtänyt, miten kuusen alla leikitellään.

Tänään, aina kun maiskutus- ja nuolemisääntä kuului aamupimeässä joulukuusen suunnalta, sanoin "Pinda, ei". Maiskutus loppui. Useamman kerran nousin ja koira nousi ja lopulta yhdellä kerralla huomasin, että sehän nuolee tassuaan ja pesee sitä ja kun menin katsomaan, niin lattialla oli irtonainen hammas!

Tarkemmin katsoen molemmat alakulmahampaat ovat irronneet ja vain tämä toinen on tallessa - toinen on varmaan syöty...

Lopetan raporttini tältä erää tähän.

(Kun kerroimme koirahankkeistamme, niin yhdeltä sukulaissuunnalta tuli kommenttia, että meillä olisi ehkä muutenkin jo tarpeeksi tekemistä ja verhotkin ilmeisesti laittamatta (niin oli edellisessäkin asunnossa viisi vuotta ja ilman koiraa...), mutta eihän tuo koira aikaa vie - tai siis vartin minun aamustani ja näiden blogien kirjoittamiseen - no, satoja tunteja koiran iässä laskettuna.)

Adoptio on iso asia?

Tähän mennessä tapahtunut: Adoptio on todettu isoksi asiaksi itse adoptoitavalle ja perheelle, johon adoptoitava saapuu ja jossa hän aloittaa "uuden elämän" (sama vanha se on, mutta elämään kuuluvat yllättävät käänteet).

Jakso 714 [ruokahuone torstaina, joulukuun 21. päivän aamuna]

Kirjoittajamme avaa Helsingin Sanomat ja etusivun peittää uutinen: "Kiina tiukentaa adoptiolasten luovuttamista ulkomaille". Mitä tämä nyt on? Ns. ulkomaiset kontaktit muuttavat luovutuskriteereitään kymmenen kertaa vuodessa, välillä "tiukempaan" ja välillä "löyhempään" suuntaan. Miksi tämä on nyt etusivun uutisen arvoinen asia?

Tuskin siihen mitään yhtä (tai rationaalista) syytä on (elämässähän tapahtuu kaikenlaista, myös toimittajien ja sanomalehtien): Kiinasta on tullut iso asia, joka ei enää olekaan vain se myyttinen, muinainen (kommunistinen) valtakunta, jossa syntyy joka viiden maapallon asukas (niin meidänkin perheessämme). Kiinasta uutisoidaan, sitä tuodaan esille ja Hesarin Sami Sillanpää on oikeasti hyvä henkilö raportoimaan sieltä (mietin, milloin hänen rohkeaan toimintaansa puututaan).

Adoptio ON toki iso asia mediassa. Adoptiolapsia tulee samaa, lineaarisesti kasvavaa (vaihtelua on, vaihtelua on) tahtia Suomeen, joten ilmiö on määrällisesti marginaalinen, mutta olemme saaneet jo useampia julkisuusperheitä, joihin on tullut adoptiolapsia, joten asia on ollut esillä. Maailmanjulkkisten "adoptiot" ovat yksi osa tätä kohua.

Myllärin Anu kirjoitti viime vuonna kirjankin - ja oli Linnan juhlissa. (Hienoa Anu!) jne. jne.

Jouluna ajattelemme kaukaisten Rantojen lasta Jos Sillanpään etusivun ja nelossivun uutista jostain haluaisi kritisoida, niin olisi ehkä kannattanut ottaa suora kommentti ainakin toiselta niistä kahdesta palvelunantajasta, jotka hoitavat Kiinan adoptioita Suomessa. Sillanpää varmaan tietää, että kiinalaisten viranomaisten vastauksen ovat kiinalaisia ja jutusta ei käy ilmi, keneltä "Suomeen viralliset ohjeet on luvattu lähettää lähiaikoina" on peräisin. Itse Kiinan kriteereistä tietysti suomalaisetkaan eivät fiksuina sano mitään, ennen kuin ovat saaneet ne!

Kainalojutussa on haastateltu Pelan Tuula Kumpumäkeä ja kerrotaan myös, miten "Helsingin sosiaalivirastosta kerrotaan" ja "Interpedia-yhdistys ilmoitti juuri", mutta koska aihe on vaikea (toimittajille outo), niin kysymyksiin ja vastauksiin jää tietty epäselvyys.

Itse asiaan - ja Hesarin keskustelukysymykseen, täytyypä katsoa - sanoisin, ettei adoptointi (noin periaatteessa, noin keskimäärin onnellisessa tapauksessa) ole "liian hankalaa": Adoptoijille asetetaan kriteerejä. Niitä asettaa Suomen lainsäädäntö, Suomen sosiaalityöntekijöiden ohjeet, käytäntö ja ammattitaito (näissä on siis lähinnä ne ei-onnellisten tapausten hankaluudet), luovuttavien maiden lainsäädäntö (tätä siis uutisoitiin) sekä luovuttavien maiden ja kontaktien käytännöt ja ammattitaito. Viimeisissä esimerkiksi Kiina on osoittanut kykyä arvioida eri vastaanottavia maita eri tavalla ja siksi käytännöt ovat olleet erilaisia, vaikka lainsäädäntö onkin ollut sama ja tämän Pelan tai Interpedian edustajat olisivat osanneet sanoa, jos sitä heiltä olisi kysytty.

Toivottavasti jotain kriteerejä (lue: rationaalisuutta) asettavat myös hakijat itse, sillä kovin monen sellaisen asian takana, jota vastaan purnataan on se (sumutusaseenakin käytetty) Lapsen Etu.

On totta, että Suomessa voivat aivan hyvin lapset, joiden vanhemmat ovat olleet lapsen syntymän aikaan yli nelikymppisiä (minulla), ylipainoisia (ainakin isä), vain kansakoulun käyneitä (minulla) jne., mutta adoptiolapsen kohdalla asiaa katsotaan hieman tarkemmin. Adoptiota säätelevät viranomaiset ja muut ammattilaiset pystyvät hieman neutraalimmin suhtautumaan siihen tosiasiaan, että koska lapsella on tapahtunut jo ihan tarpeeksi suuria käänteitä elämässään, niin esimerkiksi vanhempien korkea ikä ja ylipaino lisäävät todennäköisyyttä siihen, että niitä käänteitä on tulossa lapsuusvuosina lisää ja lapset esimerkiksi menettäisivät toisetkin vanhempansa (tai toisen heistä - yhtä suuri trauma) aivan liian aikaisin, esimerkiksi aikuisuuden alettua. (Thaimaan ylipainoraja on muuten paljon tiukempi (painoindeksi 30), kuin Kiinan tietoon tullut (40).

[lopputekstit]

25. joulukuuta 2006

Joulutarina

Tämä tarina ei oikeasti liity jouluun, eikä edes tule mieleen, kun katsoo ulos, mutta satuin Flickrissä näkemään kuvan, joka sopii hyvin kuvitukseksi tähän.

Kuulin tämän ensin toiselta tarinan päähenkilöltä ja pidin sitä ensin hyvänä vitsinä, mutta sitten toinen päähenkilöistä kertoi sen lähes samalla tavalla, joten sen täytyi olla totta. Minä kerron sen, minkä muistan ja yritän olla värittämättä näitä huuruisia käänteitä:

Kauan sitten, kun Suomessa oli vielä kylmä talvisin, kaverukset Muhannad ja Jim olivat myöhään joulukuisena lauantai-iltana töissä Jimin firmassa. He siivosivat ja pakkasivat ja siirtelivät ja tekivät muita pölyisiä ja hikisiä hommia, joten kun kello alkoi lähestyä puolta yötä ja hommat olla valmiita, ehdotti Muhannad: - Laitetaan sauna lämpiämään ja mennään saunaan ennen kuin lähdetään.

Jiminkin mielestä se oli hyvä idea, vaikka he eivät kovin usein pienteollisuushallinsa saunaa käyttäneetkään, joten Muhannad järjesti saunan siistiksi, laittoi sen päälle ja kun työt oli tehty, menivät he saunaan.

Saunassa Muhannad tyypilliseen tapaansa sai taas idean: - Tehdään niin kuin suomalaiset ja mennään lumeen kierimään.

Toden totta, ulkona oli suhteelisen paljon lunta ja pakkastakin viitisentoista astetta ja koska pienteollisuusalue oli hiljainen lauantaiyönä, he hyvinkin voisivat mennä ulos lumeen kierimään. Siis voisivat, sillä Jimiä ei lumessa kieriminen kauheasti innostanut.

No, kun löyly oli saatu huippuunsa, he hipsuttelivat ulko-ovelle ja Muhannad suoraan hankeen: - Come, this is nice!

Jim ei suositteluista huolimatta halunnut mennä lumeen, vaan jäi seisomaan oven eteen ulkorapulle, mutta kun pakkanen ja tuuli alkoivat pistellä ja jalkapohjat jäätyä rappuun kiinni, niin hän kääntyi tarkoituksenaan mennä takaisin saunan lämpöön.

Muhannad oli juuri tulossa melkoisella vauhdilla lumesta kun hän huomasi, miten Jim meni hyvin nopeasti pois ovelta, pakettiauton luo ja istui Hiacen kuljettajan paikalle. - Hei, mitä nyt? huusi Muhannad, mutta Jim ei vastannut.

Muhannad meni autoon ja kysyi sisällä uudestaan: - Mitä nyt?

- Ovi meni lukkoon, sanoi Jim. - Ha ha, hyvä vitsi, oli Muhannadin kommentti.

- Eikun se ei ole vitsi, vaan ovi meni lukkoon, eikä mulla ilmeisestikään ole avaimet taskussa, vastasi Jim sarkastisesti.

Muhannad ehti vielä käydä nopeasti ovella, todeta, että käteen jäätyvä ovenkahva ei todellakaan avannut ovea ja tulla autoon aloittamaan ideariihtä.

Tavallaan oli hyvä, että maaseudulla pidettiin auton ovia auki ja jopa avaimet löytyivät autosta, joten Hiace saatiin käyntiin. Toisaalta auto oli aivan kylmä, joten jos tuulettimen laittoi päälle, niin se aiheutti vain pakkastuulen alastomien päähenkilöidemme kasvoille.

- Ei missään ole hallin vara-avaimia? - Ei, vain kotona ja sinne on kuuden kilometrin matka. - Tuolla toisessa hallissa näkyy kanssa valoa, mennään sinne kysymään apua! - Ei todellakaan mennä kolkuttelemaan tuntemattomien hallien ikkunoita ilman vaatteita keskellä yötä.

Muhannadilla oli paljon ideoita, mutta paras oli lopulta se, että he lähtisivät ajamaan Jimin kotiin, jossa olisi paitsi avaimet, niin tietysti myös lämmintä ja vaatteita.

Jimillä ei tietenkään ollut silmälaseja päässään ja ikkunat olivat pahasti huurussa höyryisten miesten vähitellen jäähtyessä, joten matka sujui aika hitaasti. Onneksi muuta liikennettä ei ollut liikkeellä paljon yhtään. Hitaasti liikkuva pakettiauto olisi varmaan herättänyt myös poliisien mielenkiinnon, jos he olisivat sattuneet kohdalle.

Matkalla Muhannad keksi, että he voisivat poiketa Essolle lämmitellä siellä ja ehkä soittaa apua, mutta jostain syystä varsinkaan sille idealle Jim ei lämmennyt laisinkaan: - Ei ikinä! Mä käyn siellä joka päivä enkä todellakaan halua mennä sinne ilman vaatteita. Istu nyt vaan siinä, niin me päästään perille.

Perillehän he pääsivät ja viimeisen yllätyksen koki Jimin vaimo, joka teki vielä töitä alakerran toimistossaan: Sisään tuli kovalla ryminällä kaksi alastonta miestä, jotka hytisivät ja nauroivat aivan katketakseen. :-)

Get up

15. joulukuuta 2006

Käräjillä ta-va-taan

Hesarin uutinen Google-vimputtimessani (taas tarvitaan uutta kukkasta tietotekniikan puutarhassa) sai minut lukemaan sen ja Hesarissa on kätevästi aidot keskustelut siinä samassa. Toisaalta, jos kerran sain viilattua tämän alle 2 500 merkkiin niin siitä vaivasta laitan tämän blogiinikin:

Käräjillä lautamiehen tai hänet valinneiden kunnanvaltuutettujen poliittinen kanta ei vaikuta päätöksiin.

Olen itse ollut neljä vuotta lautamiehenä Tampereen vihreiden valitsemana, mutta valitsijoideni puolue ei mitenkään vaikuttanut toimintaani lautamiehenä, enkä myöskään nähnyt muillakaan puoluekannan vaikutusta oikeustapauksista puhuttaessa. Taukojen jutustelu on asia erikseen.

On hieman outoa, että lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Kyse voi olla siitäkin, keitä valtuustoryhmät saavat ehdokkaikseen. Lisäksi joillakin tuntuu olevan vakipaikka käräjäoikeudessa ja toisia saatetaan syrjiä täysin merkityksettömistä syistä. En tiedä minkälaista keskustelua lautamiehen näkemyksistä tai toiminnasta valtuustoryhmissä käydään - jos käydään.

Minulle myös kävi niin, että käräjäoikeus (laamanni) oli valmis vaikuttamaan valtuuston päätökseen minun uudelleenvalintani suhteen, koska olin aiheuttanut liian paljon vaivaa käräjäoikeuden sihteerille joutuessani olemaan estynyt toimimaan lautamiehenä, lähinnä työni vuoksi.

Olisinkin lautamiesten kohdalla enemmän huolissani siitä, minkälaisia ihmisiä sinne valitaan ja miten hyvin he edustavat yhteiskuntaamme.

Periaatteet ovat olemassa, mutta koska työ on usein tylsää ja turhauttavaa, siitä ei saa kunnon korvausta menetetyn työajan suhteen ja monissa ammateissa (yrittäjä, ratkaiseva asema yrityksessä, keikkatyöläinen jne.) on täysin mahdotonta sovittaa kaikkia istuntopäiviä omaan työhönsä, on lautamiehissä suhteessa liian paljon eläkeläisiä ja ainakin Tampereella kunnan työntekijöitä. Lautamies on usein varsin vaatimaton henkilö, joka ei uskalla sanoa mielipidettään jos se eroaa ammattituomarin esittämästä.

Tässä mielessä Yhdysvalloissa käytetty lautamiestehtävään määräminen arvonnan perusteella on harkitsemisen arvoinen idea, vaikka muuten tuon television tutuksi tekemän oikeusjärjestelmän vaikutusta tuleekin aktiivisesti vastustaa Suomessa.

Itse asia eli käräjäoikeuksien määrän vähentäminen voi olla kohdallaan - suuremmat oikeudet voivat taata parempia mahdollisuuksia asioiden käsittelyyn. Toisaalta paikallistietämys (esim. liikennerikkomuksissa) on tarpeen, joten sijainteja ja etäisyyksiä on mietittävä.

Lautamiesyhdistyksen mielipiteen takana voi olla jopa omien vakipaikkojen turvaamisajatusta, mutta toivottavasti vähentämistavoista keskustellaan - päättävissäkin piireissä, eikä vain näin maallikoiden suulla...

Taas on se aika vuodesta

Usva peitti keijut "Isä lämmittää takkaa,
lapset pöydän kattaa."

Tällaisia luovuuden ja tuntemattomista säännöistä piittaamattomuuden näytöksiä saa nähdä eskarilaisten joulujuhlassa - perjantaiaamuna kahdeksan jälkeen.

Eilen illalla tuli oltua neljäsluokkalaisen luokan "pikku"jouluissa eli näitä piisaa.

Molemmissa tilaisuuksissa on myös laulettu ja leikitty Tonttujen jouluyön tapaan, vaan tietävätkö lapset sen, mi aiheuttaa tilanteen moisen, että tontut asuvat lämpimässä alla sillan?

5. joulukuuta 2006

Tuontiauton haku Saksasta?

Kaikki netin käyttäjät ovat varmaan nähneet, miten "perinteinen" suomalainen hakukone www.fi on mainostanut kampanjaansa - se on kun suomalainen ja "ymmärtää suomalaista". Nojoo.

Ei siinä mitään, Google on parempi, eikä ole ruuhkainen ja voihan kaikkea muutakin käyttää, mutta nämä mainoskampanjat, ne ovat huonoja näilläkin.

Eilen illalla katselin yhdellä nettisivulla tuollaisen www.fi:n mainoksen ja siinä oli hieno "dialogi": "tuontiauton haku Saksasta?", "Did you mean "twenty ton hacky-sack?"

Google todellakin joskus huvittavasti ehdottelee tuollaisia, mutta aika usein ihan asiallisesti huomauttaa hakusanoihin lipsahtaneesta kirjoitusvirheestä.

Päätin kuitenkin kokeilla ja kirjoitin Googleen nuo "tuontiauton haku Saksasta" ja sain todella paljon linkkejä, joissa käsiteltiin tuontiauton hakua Saksasta - enkä mitään hassua ehdotusta.

Kun sen sijaan kirjoitin samat hakusanat www.fi:n (hyvällä tuotteella on myös joku järkevä nimi, ihan noin alkajaisiksi...), niin sieltä tuli ensimmäiseksi linkki keskusteluun, jossa joku netinkäyttäjä purki ärsyyntymistään noihin mainoksiin...

4. joulukuuta 2006

Kun kohtasin murtomiehet

eli

Elokuvakohtaus kesäaamussa

90-luvun alussa Howard Kiewe Kanadasta kävi opettamassa suomalaisille polariaterapiaa ja muuta hyödyllistä muutaman kerran vuodessa. Varsinkin pariviikkoisen kesäsession loputtua meillä oli tapana mennä Tampereelle illanviettoon - käytännössä lopulta Dorikseen.
Yhtenä kesänä, kun valomerkin jälkeen poistuimme kesäyöhön, niin minä ajoin Mian autoa. Veimme Mian ja Veli-Matin hotelliin ja aloitimme matkan kohti majapaikkaamme, Hämeenkyröä. Howard istui varmaan edessä ja Hannu torkkui takapenkillä.
Rantatielle saavuttuamme aurinko aika mahtava Näsijärven takana, mutta Hannun toiveista huolimatta emme pysähtyneet ihailemaan sitä, vaan jatkoin ajamista kohti sänkyä.
Ylöjärven puolella auto alkoi pitää omituista ääntä ja Elovainion suoralla tajusin:

- Tää keittää! (aika kovalla äänellä)
No. Pysäytin auton pikaisesti siihen, missä nykyään on liikennevalot ja kaikenlaista ravintolaa, mutta silloin oli tien eteläpuolella vain jääkiekkokaukalo ja rautakauppa.
Aamu oli aivan uskomaton. Siniselle taivaalle noussut aurinko häikäisi ja kuumotti selkää, kun totesimme tilanteen: jäähdyttäjän vesi oli ilmeisesti loppunut - ja Mia oli tainnut sanoa tästä jotain...
Onneksi takapenkillä oli litran tyhjä limupullo, joten juoksin täysin hiljaisen kolmostien vartta Shellille. Shell oli tietenkin kiinni, mutta ulos oli unohtunut yksi vesikannu. Yllättäen siellä oli juuri ja vain juuri yksi pullollinen vettä. En siis ottanut tyhjää kannua mukaan, vaan palasin autolle täysi vesipullo mukanani.
Avasimme jäähdyttäjän korkin ja kaadoimme sinne litran vettä. Oli aika selvä, ettei siitä yhdestä litrasta ollut vielä paljonkaan apua kuumalle koneelle.
Silloin kävelytietä pitkin Huurteen ja Laminon suunnasta lähestyi suurikokoinen, tukeva, viisikymppinen mies, joka jo tullessaan huuteli jotain, tuli tien yli ja viereen päästyä kysyi: - Mikäs pojilla?
- Auto vaan keitti, yritin vältellä laajempaa keskustelua, mutta mies jatkoi aika nopeasti - mulla on talli tuossa lähellä, haetaan sieltä, ja viittoi rautakaupan suuntaan.
Mikäs siinä, uskoin lopulta miehen vakuuttelun, otin tyhjän pulloni ja lähdin hänen kanssaan, Howard jäi vahtimaan autoa ja Hannua.
Mies oli aika puheliaalla päällä ja oli aika pian selittänyt miten oli ollut veljensä luona, mikä on sinänsä hyvä asia, koska vuosien aikana on sattunut kaikenlaista, mutta siinä illan aikana oli tullut otettua aika paljon ja siitä oli sitten tullut sellainen riitakin, että veli oli heittänyt miehen ulos, joten nyt ei auttanut muuta kuin kävellä kohti kotia, tai mennä tallille vähän nukkumaan ensin.
Mies ei oman puheensa mukaan myöskään ollut pitkään aikaan kävellyt näin paljon ja nyt oli tullut käveltyä aamuauringossa otsa hikeen ja kun katselin miehen puuskutusta, niin olin jo valmistautumassa antamaan elvytystä ihan tuotapikaa.
Mitään ikävää ei kuitenkaan enää tapahtunut, vaan kävelimme ja juttelimme ja kun pääsimme rautakaupan etuoven kohdalle, niin rakennuksen takaa kuului lasin helähdys. Sellainen, kun lasi lyödään rikki.
No, mehän kurkistimme rautakaupan piha-alueen verkkoaidan läpi nurkan taakse ja siellä oli kaksi murtomiestä puuhissaan. He olivat todellakin ilmeisesti juuri rikkoneet maan tasalla olevan ikkunan päästäkseen sisään ennen kaupan avautumista, mutta kun me siellä kurkimme ja mies taisi vierestäni jotain huutaakin, niin aikaiset asiakkaat lopettivat toimintansa ja lähtivät poistumaan rautakaupan taakse, kohti valtatietä.
Minä ja mies palasimme takaisinpäin kaupan toiselle kulmalle, ja siellähän ne murtomiehet kävelivät valtatien suuntaista kävelytietä samaan suuntaan, mistä me olimme juuri tulleet - siis suuntaan, mihin olimme pysäköineet automme.
Yritimme lähestyä miehiä, jotka osin peittivät kasvojaan, ja mies huusi heille erilaisia pysähtymiskäskyjä, mutta vastaukseksi tulikin tyly: - Älkää tulko yhtään lähemmäksi tai saatte tästä, ja kun rautaputki oli oikeasti koholla, niin pysähdyimme ja mies sanoi terävästi: - Nyt mennään soittamaan poliisit.
Ei siis ollut kännyköitä, mutta oli miehen aiemmin mainittu talli lähellä, joten sinnepäin, sinnepäin.
Pääsimme takaisin rautakaupan kulmalle, kun huomasimme, että kaupan edessä oli henkilöauto, jota siinä hetki sitten siis ei ollut.
Salapoliisi minussa oli herännyt, joten nopeasti päättelin tämän olevan jalkaisin liikkuneiden murtomiesten noutaja ja raapustin auton rekisterinumeron nopeilla ja tarkoilla autonavaimen vedoilla muovipulloni mustaan pohjakappaleeseen.
Ryntäsimme auton luokse ja mies varmaan kysyi: - Mitäs täällä?, tai muuta nerokasta, mutta mitäpä se Aamulehden jakaja aamuviideltä muuta tekee kuin jakaa lehtiä.
Jätimme häiriötekijän nopeasti (emme siis kertoneet kaikkia siihenastisia tapahtumia) ja jatkoimme matkaa miehen tallille yhä kiihtyvällä tahdilla.
Talli ei ollutkaan kaukana, vaan ihan pienen matkan päässä todellakin. Mies avasi kuorma-autotallin oven, näytti minulle, missä on vesihana ja ämpäri ja meni konttoriin soittamaan puhelimella.
Huikkasin miehelle kun astiani olivat täynnä ja lähdin takaisin autolle.
Kun pääsin rautakaupan eteen, kohtasin poliisit. Siinä oli tavallinen poliisiauto ja he avasivat ikkunan. Selitin tilanteen nopeasti ja he lähtivät hakemaan miestä, joka oli siis heidän tuttunsa. Yritin vielä sanoa, että murtomiehet eivät ehkä ole kovin kaukana, mutta heidän mielestään oli kuitenkin parempi hakea Reska tms. ensin.
Minä kävelin niin nopeasti kuin nyt vesiämpärin kanssa voi kävellä suoraan kävelytielle, missä ei näkynyt enää murtomiehiä tietenkään ja valtatielle, missä näkyi meidän automme, mutta ei Howardia tai Hannua - ei myöskään sisällä ainakaan istumassa.
- No, pojat ovat varmaan supliikkimiehinä saaneet kyydin Hämeenkyröön ja autolla odottaa minua viesti tuulilasissa vaikka huulipunalla, ajattelin terävästi, mutta virheellisesti.
Kävelin kohti autoa, kun poliisin maija saavutti minut ja pysähtyi kohdalleni. Aioin juuri alkaa kertoa murtomiesten pakosuuntaa, kun ikkunassa ollut poliisi alkoi tivata henkilöllisyyttäni. Kuultuaan sen ja nähtyään ajokorttini hän puhui radiolla toisille poliiseille ja sanoi lopuksi: - OK, mutta kysyi heti perään: - Kukas tuo on?
Katsoin taakseni, ja meitä kohti käveli Howard (ilman Hannua), joten sanoin: - Howard Kiewe, mihin poliisi vastasi: - Aha, sanoi poliisi, sulki ikkunan ja maija jatkoi pitkin valtatietä.
Kävelin Howardin luokse ja sain tietää, että joku pariskunta oli pysähtynyt automme luo ja tarjonnut, että ottaa Hannun mukaan hakemaan vettä jäähdyttimeen. Varma on aina varmaa, joten Hannu oli lähtenyt.
Howardkin oli nähnyt murtomiehet ja ihmetellyt hieman niiden outoa käyttäytymistä, kun oli lähestynyt ja yrittänyt tervehtiä ystävällisesti, mutta oli sitten muistanut olevansa Suomessa.
Howard oli myös tavannut ensimmäiset poliisit, joten ehkä ne toiset poliisit todellakin jo tiesivät, kuka hän oli...
Menimme autolle ja aloimme täyttää jäähdytintä, kun siihen tulivat molemmat poliisiautot, tukeva juopunut mies toisen kyydissä. Kaikki seisoskelivat siinä valtatiellä katselemassa kun yritin saada vettä myös jäähdyttimen sisään.
Juuri kun sain konepellin kiinni, niin Hämeenkyrön suunnasta tuli henkilöauto, joka kääntyi ja pysähtyi ja kun ovet avautuivat, niin Hannu tuli sieltä ulos.
Näin heti poliisien epäilevän katseen, joten sanoin nopeasti: - Se kuuluu meille, ja kun tukeva juopunut mies yhtä nopeasti vahvisti sen, niin laitoin Hannun ja Howardin autoon, annoin ämpärin tukevalle miehelle ja kiitin ja niin me olimme taas puolen tunnin pysähdyksen jälkeen matkalla kohti Hämeenkyröä aamuauringon paistaessa kesäaamun vihreydessä.

3. joulukuuta 2006

Täytetyt munakoisot

Munakoisoihin tutustumiseen liittyisi tietysti tarina - tai parikin, mutta laitetaan nyt vain resepti.

Täytetyt munakoisot viidelle aikuiselle

5       munakoisoa
        oliiviöljyä
2 prk   tomaattipyreetä
2 pss   pakasteherneitä
200 g   täyteläistä juustoa, esim. Cheddaria
        suolaa
        mustapippuria

Laita uuni lämpiämään n. 200 asteeseen ja ala käsitellä munakoisoja yksi kerrallaan.

Halkaise munakoiso, vedä pituussuuntaan viiltoja, jotka juuri ja juuri eivät 
läpäise kuorta. Poista syntyneet siivut veitsellä ja kaavi loput lusikalla. 
Suihkuta tai sivele öljyllä ja laita isoon uunivuokaan odottamaan muita. 
(Tähän vaiheeseen menee siis jonkin verran aikaa.)

Leikkaa sisältä otetut munakoisosuikaleet tarvittaessa vielä kapeammiksi ja 
pilko kaikki irronnut täyte pieniksi kuutioiksi.

Laita kaikki tyhjät munakoisokuoret uuniin kypsentymään ja ota pois kun 
alkavat ruskistua tai vaikuttavat muuten kypsiltä.

Laita suureen kattilaan (munakoisokuutiot ovat aluksi tilaavieviä) puolisen 
desiä oliiviöljyä kuumenemaan ja kohtuullisen reilusti jauhettua mustapippuria.

Lisää munakoisokuutiot kuumaan öljyyn, sekoittele ja lisää kaksi purkkia 
tomaattipyreetä ja kaksi pussia pakasteherneitä. Lisää tarvittaessa hieman 
kuumaa vettä ja anna kypsyä miedolla lämmöllä.

Raasta juusto karkeaksi raasteeksi.

Ota kypsät munakoisokuoret uunista ja täytä täytteellä. Laita juusto täytteen 
päälle ja paista parissa sadassa asteessa kunnes juusto saa vähän väriä 
(jotkut tykkäävät, että munakoiso saa vähän kärähtää pohjasta...).

26. marraskuuta 2006

Kaupunkilaisten olohuone

Tämän päivän Hesarissa oli uutinen kaupungin keskustan joidenkin vanhojen kortteleiden muuttamisesta "kaupunkilaisten olohuoneeksi". Näin tamperelaisena antaisin pienen varoituksen sanan.

Tampereellahan tehtiin Keskustorille iso remontti ja silloin juuri puhuttiin tuosta olohuoneideologiasta. Mutta puhuttiinko silloin siitä, minkälainen huone olohuone oikein on? Ei. Entä siitä, mitä tulee, kun päästetään lukuisia suunnittelijoita tekemään virityksiään samaan paikkaan? Ei.

Keskustori (vanha kirkonmäki) pistettiin tasaiseksi, bussipysäkkien alueelle laitettiin ihmeellisiä putkikalusteita ("Eiffel-torniakin aluksi hyljeksittiin, mutta niin se vain sitten hyväksyttiin" kuului eräs kuolematon virkamieskommentti niistä.), omituiset härvelit valaistiin sinisellä valolla (kyllä, tämä valaistustaiteilijakin on tunnettu ja palkittu töistään...) ja talojen seinillä halogeenit loistelevat päin kadulla käveleviä ihmisiä.

Vähän väliä joku jättää tänne kaupunkilaisten olohuoneeseen television päälle, vaikka kukaan ei ole katselemassa ja viikonloppuisin lapset leikkivät telttaleikkejä ja soittavat rokkia liian myöhään - toisten makuuhuoneiden seinän takana siis. Aika usein telttoja näyttävät käyttävän öisin aikuiset, jotka örveltävät ja sotkevat niin, että aamulla paikka näyttää aivan tavalliselta kaatopaikalta.

Jos Te, arvon helsinkiläiset, ette siis nauti omasta olohuoneestanne, vaan haluatte tuoda kaupungissanne paremmin esille keskivertosuomalaisten mautonta elämäntapaa, niin kannustakaa kaikkia luottamushenkilöitänne ja virkaa tekeviänne todellakin tekemään koko Senaatintorista Yksi Iso Kaupunkilaisten Olohuone.

Kyllä intternetti on hieno asia

Katseltiin juuri scifileffan jälkeen Hitlerin nousua valtaan ja sitten surffaillessani törmäsin tällaiseen blogikommenttiin:
Ps. päätin itsekkin liittyä monikulttuurisuuden vastaiseen taistoon ja perustin oman monikulttuurisivun osoitteeseen
Kyllähän näitä tyyppejä riittää, mutta nämä siis kirjoittelevat ja toiset näyttävät jopa pyrkivän eduskuntaan. Pitäis varmaan tehdä jotain. Edelleenkin.

20. marraskuuta 2006

Yksi näistä junien miehistä

Kymmenen vuotta sitten menin junalla Bulgarian läpi. Käytössä oli interrail, mutta myös tiukka budjetti, joten vain läpikulkuviisumi eikä edes tarkoitusta varsinaisesti matkailla Bulgariassa.

Juna on kuitenkin kiva matkustustapa yksinäisellekin miehelle ja kun samaan osastoon osuivat bulgarialainen mies ja pikkupoika, niin tulihan siinä tavattua paikallisiakin. Mies osasi kohtuullisesti englantia ja kun sitä paikattiin minun huonolla saksallani, niin monenlaisia juttuja siinä tuntien aikana tuli vaihdettua ja selvitettyä.

Juna oli siisti - vain vessa oli aivan karmeassa kunnossa, mutta kesä oli kaunis ja juna vei.

Jossain vaiheessa samaan osastoon tulivat unkarilainen isä, äiti ja heidän lapsensa. Bulgarialainen mies jutteli heidän kanssaan vielä innokkaammin - olihan tuo nuori perhe selvästi enemmän samanhenkinen ja osasi sitä saksaakin paremmin.

Olimme kovasti eurooppalaisia: Kaikki itäreunalta, kovin erilaisista maista ja erilaisista elämäntilanteista, mutta selvästi saman kulttuurialueen edustajia. Näin sitä oltiin menossa kohti yhteistä Euroopppaa raiteet kolisten.

Sitten jossain vaiheessa unkarilaisperheen äiti meni käymään junan vessasta ja ymmärsin hänen ilmeestään, mitä hän sanoi miehelleen unkariksi kun palasi. Bulgarialaismies kiinnostui, kysyi saksaksi ja kun hän kuuli, että kyse oli vessan siivottomuudesta, niin silloin hän repesi:

Ne olivat tietenkin ne mustalaiset, jotka aiheuttivat kaiken tämän siivottomuuden Bulgariassa! Niitä oli vaikka kuinka paljon ja kaiken aikaa niitä tuli salaa lisää Turkista tai ties mistä ja sotkivat kaikki paikat jne. jne.

Ei paljon jäänyt jäljelle sivistyneestä eurooppalaisuudesta tai hartaasta kristillisyydestä kun puheenaiheeksi tulivat Ne Toiset, jotka olivat Erilaisia, Likaisia jne. jne.

Tämä vanha tapaus tuli mieleen, kun osui silmiin Ismo Nykäsen hyvännäköinen juttu Radio1:n kolumnien joukossa. Nykänen tosin enimmäkseen lainaa hollantilais-amerikkalaisen Ian Buruman kirjaa, mutta tämän asian rauhallinen pohdiskelu on tarpeen. Onko monikulttuurinen kulttuuri mahdollinen? Mitä se edes tarkoittaa? Onko siltikin aina helpompi laittaa kaikki ongelmat Niiden Toisten syyksi?

16. marraskuuta 2006

Adoptio on pop

Tiesithän tämän. Poptähti Madonna adoptoi. Toimittaja pääsee lehdessä haukkumaan Madonnaa kritisoivia hurskastelijoiksi. Suomalainen nainen saa päähänsä tuoda samoin Malawista kaksi pientä lasta Suomeen ja nyt kaikki on väärin, kun hän ei saakaan adoptoida suloisia tyttöjä.

Huoh.

On syynsä sille, että sivistyneet valtiot sääntelevät oman maan sisällä tapahtuvaa ja kansojen välistä adoptiota. Jos multimiljonääri menee köyhään maahan ja lahjoittaa paljon rahaa, niin onhan se hyvä. Jos lapsella on elämän ulkoiset puitteet aivan lahoa puuta, niin voi olla hyvä hänelle, lähtee hän sitten multimiljonäärin yksityiskoneella Englantiin tai kakkosluokan paikalla Suomeen. Niin vaan ei tulisi tehdä.

Toimittajat ovat yllättäen taas vähän pihalla tästä jutusta.

15. marraskuuta 2006

Lehtolan isoveli on intku

Niin, silloin 80-luvun alussa kavereillani oli kaveri, jota sanottiin Lehtolaksi. Ihan mukavan oloinen sälli ja jossain vaiheessa mulle kerrottiin aika erikoinen juttu: "Lehtolan isoveli on intku". Aika paha - mikä johtuu joko siitä, että mä jouduin kysymään, mikä tää intku nyt tässä 15-vuotiaiden kontekstissa on tai siitä, että se sanottiin ylimaallisuutta painottaen. Tai sitten niissä pienlehtipiireissä Lehtolan isonveljen oma lehti oli aivan jotain muuta. Joka tapauksessa mä muistan tuon kommentin vieläkin, vaikka en siitä (toivottavasti) kenenkään kanssa ole puhunut ainakaan viiteentoista vuoteen.

Sitten tuli Sianhoito-opas ja 90-luvun alkaessa sain tietää, että Lehtolan jengillä oli kantapöytä Wienerwaldissa ja oma tapansa käyttäytyä ravintolassa. Sen jälkeen onkin eteen tullut aika monta kolumnia, joista viime aikona monet ovat olleet jopa aika hyviä, vaikka sitä joskus vaikea onkin myöntää.

Huolestuttavaa tässä ajassa on se, että kun minä viime viikolla kirjoitin meilin asiakkaalle ja myynti halusi antaa minulle "positiivista" palautetta, niin siinä samassa keksitään jotain "rakentavaa" eli että olisin voinut käyttää "vähemmän" "lainausmerkkejä". "Totta", mutta kun auktoriteetiksi otetaan Lehtolan (isonveljen siis) suomentama ja korjaama(?) Säännöt: miehen kirja, niin ei voisi paljon huonommin mennä.

"Solche Sachen kommen im Leben vor", kuten Lehtoloiden äiti halusi meille koululaisille opettaa...

(Olin näköjään aloittanut tämän kirjoittamisen marraskuussa 2005, joten se meni ensin sinne... ajassa ja ajassa, ehkä se on tämä marraskuu, joka saa minun ajattelemaan näin synkkiä...)

12. marraskuuta 2006

Schmap on you, Tampere!

Ostaisitko matkaoppaan, jonka nimi on Schmap? No, onhan se omituinen, mutta toisaalta näitä oppaita ei tarvitse ostaa, koska niitä saa Ladata Ilmaiseksi Netistä! Tietenkin.

Olen paria opasta katsellut ja käyttöliittymä on ihan "mielenkiintoinen" ja koko ideakin, että ne oppaat olisi oikeasti päivitettävissä - sieltä netistä. Kyseessä on kuitenkin kaupallinen hanke, joten ehkä ehkä tarkoitus on tulla miljonääriksi oheiskrääsällä ja mainoksilla, enpä tiedä.

Erittäin fiksuna ihmisenä latasin koneelleni heti Helsinki-oppaan ja kun Tampere-opas julkistettiin viime perjantaina(?), niin ehdin jo sitäkin vilkaista. Miksi ihmeessä katselen oppaita kaupungeista, jotka tunnen? Mielestäni se on hyvä tapa katsella matkaoppaiden laatua ja ideaa: Minun pitäisi tuntea kotikaupunkini ja Helsingistäkin minulla on jonkinlainen käsitys, vaikka en siellä nykyään kaduilla kuljeskelekaan, toisin kuin reilut 20 vuotta sitten.

Lyhyillä vilkaisuilla olen saanut selville, että ainakin kartoissa on pientä epätarkkuutta. Kyllä minä siis löytäisin Kiasman, vaikka se kartassa onkin täplätty yhtä korttelia liikaa etelään ja luultavasti satunnainen turistikin lopulta selvittäisi noin suuren rakennuksen sijainnin. Mutta jos tämä on tarkkuus, niin miten löytää jonkun pienen ravintolan tai puiston täysin vieraassa kaupungissa? Tampere-oppaassa Viikinsaaren sijaintitäplä on hauskasti laitettu Viikinsaarenkadun kohdalle, josta toki näkee järven keskellä olevan saaren, mutta muuta yhteistä niillä ei olekaan.

Schmap-porukka on myös nerokkaasti hankkinut materiaalia ilmaisiin nettimatkaoppaisiinsa ilmaisista nettilähteistä, kuten kuvia Flickristä. Eivätkö he ole kuulleet, että Internetissä oleva tieto ei ole aina luotettavaa!?

Oikeasti huomasin Flickrissä joskus vuosi sitten kuvia Pyynikiltä, Ammattikoulunkadun ympäristöstä, ja niissä näkyi jopa entinen asuntomme ulkoapäin. Kuvien ottaja ja laittaja on kuitenkin joku Ulkomaalainen, joka vaan oli sattunut olemaan Tampereella ja merkinnyt kuviin hakusanaksi Pispala*. Kuvat eivät siis ole kuuluisasta Pispalasta, mutta tuon tägin vuoksi entinen asuintalomme nyt kuvittaa Schmap Tampere Guide -tiedostossa Pispalaa... Ilmainen kuva ei ole aina hyvä kuva...

Yhtä kaikki, ihan mielenkiintoinen projekti ja hauska idea tarjota ladattavia tiedostoja, jolloin oppaat ovat käytettävissä myös ilman nettiyhteyttä ja niissä oppaissa on linkkejä muualle ja pitäisi varmaan testata tositilanteissa ja jos niistä nyt jotain todellista puutetta etsii, niin palautepainike puuttuu.

(Toki kommentoin tuolle kuvaajalle vuosi sitten, että tägeissä on virhe ja hän lisäsikin sinne Pyynikin, mutta ei suostunut/halunnut/muistanut/osannut/tms. poistaa sitä Pispalaa. Myöhemmin hän näyttää käyneen sitten kävelyllä Pispalassa asti ja ottanut ihan kivoja kuvia - jostain syystä joitakin myös niistä Pispalan mauttomuuden rah/jalla/aikakaudella rakennetuista taloista.)

5. marraskuuta 2006

Kasvissyönnin vastustaminen on vaikea laji

Tällainen tästä sunnuntaiaamuna tuli - kun vähän epäilen, että Aamulehti ei tätä julkaise, niin kopypastean tännekin:

---

Olin varsin ilahtunut, kun Aamulehti julkaisi Leena Vilkan kirjoituksen suhteellisen räväkällä ja totuudenmukaisella otsikollakin. Olin yhtä lailla masentunut, kun Aamulehti palasi normaalilinjalleen ja julkaisi Laura Järvenpään "kommentin" myös paperiversiossaan.

Kyllä, olen itse kasvissyöjä, myös ekologisista ja eettisistä syistä, ja olen tottunut näihin "tappavat kasvissyöjätkin porkkanoita" -keskusteluihin. Ilmeisesti lihaa syövien journalistien on vaikeampi nähdä missä on pihvi ja missä ei.

Ensinnäkin Vilkka kirjoittaa enimmäkseen kasvissyönnin eettisestä puolesta ja vain mainitse ekologisen ulottuvuuden. Järvenpää jopa myöntää, että kasvissyönti on ekologisempaa, mutta kokoaa kaikenlaisia argumentteja miksi kasvissyönti ei ole "täysin ekologista" tms.. Sellaista asiaahan tässä materiaalisessa maailmassa ei ole, jossa hyödyn lisäksi ei tulisi myös jotain haittaa. Tämä ei koske vain kasvissyöntiä ja samalla periaatteella voisi kirjoittaa siitä, miten energian säästäminen ei ole säästämistä, koska kaikkea energian kulutusta ei kuitenkaan voi säästää...

Toiseksi Järvenpää ottaa esille esimerkkejä, jotka eivät suinkaan koske vain kasvissyöjiä: ns. sekasyöjätkin syövät (toivottavasti) "kasviksia ja hedelmiä" ja vaikka hollantilaisia paprikoita tai italialaisia tomaattimurskapurkkeja tuodakaan lentokoneella Suomeen, niin tuleehan siitä toki päästöjä ja energiaa kuluu. Samoin energiaa kuluu joka vaiheessa aivan turhaan kun tanskalaisia kinkkuja tai australialaisia pääsiäislampaita tuodaan Suomen lihansyöjille. Sanojen samankaltaisuudesta huolimatta edes kasvihuoneita ei ole rakennettu kasvissyöjien vuoksi tai heidän toimestaan.

Onneksi Järvenpää ei ota esille soijaa, joka usein tulee näissä "keskusteluissa" argumentiksi. Tullitilastoista on tavallisen porkkananpurijan vaikea saada tarkkaa tietoa, mutta aivan varmasti suurin osa tuosta eksoottisesta palkokasvista päätyy muuhun elintarviketeollisuuteen ja eläinten rehuksi, eikä suinkaan meidän kattilaamme tai tofutehtaan kautta paistinpannullemme. Ja jos tuo tasapaino joskus järkkyy, ei se suinkaan ole muutos epäekologisempaan suuntaan. Kasvissyönti kun on se parempi vaihtoehto.

Jos kasvissyönnin ekologisuuden mainitseminen on hurskastelua Laura Järvenpään ja Aamulehden mielestä, niin kai heillä on joku kiva sana sillekin, kun kasvissyönnistä kaivetaan aina vaan esille jotain "epäilyttäviä" tai "epärehellisiä" piirteitä.

---

Moraalia! Hyvä Aamulehti - tai no

Tainnut mennä jo kierrätykseen se parin viikon takainen Aamulehden Asiat-liite, joka sai oikeasti ilahtumaan: Siinä oli lähes kahden sivun kirjoitus Leena Vilkalta ja kun tarkemmin katson, niin sehän on netissä ja perässä se eilinen mielipidekirjoitus, joka saa kommentin "tai no".

Tuo juttu siis selviää tuolta - Leena Vilkka kirjoittaa asiaa ja Aamulehti oli rohkea kun julkaisi sen. Tarkoituksenahan on lehden profiloiminen keskustelevaksi ja erilaisia mielipiteitä esiintuovaksi, mutta tällä kertaa se oli minun mieleeni.

Vilkan juttua vastapäätä oli vielä Jyrki Lehtola (joka sekin löytyy siitä samasta netistä), joka silloin kirjoitti ihan fiksuja vanhojen miesten nurinoita kaiken (tv-kritiikkien) menosta moraalittomaan suuntaan. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Molemmissa kirjoituksissa on kyse moraalista - ja siitä minä pidän. Minun maailmankuvani ei toki ole täysin sama kuin Vilkalla tai Lehtolalla (hui!) (olen ollut nuriseva vanha mies jo kaksikymppisestä lähtien, fiksuudesta en sano mitään), mutta silti moraalista on hyvä puhua, käsitti sen sitten miten tahansa. Minulle moraali liittyy keskeisesti siihen, mistä elämässä on kyse eli kahdesta suunnasta. Minulla ei ole Hyvää ja Pahaa, vaan ennemmin kehitys ja ei-kehitys (jotka ovat tavallisesti varsin vastakkaisia, mutta osin myös suhteellisia käsitteitä...). Moraali on luonnollinen asia, mutta ei suinkaan mitenkään selvä, ellei siitä puhuta.

Minulle oli siis varsin masentavaa ja maan pinnalle palauttavaa, kun Aamulehti julkaisi eilen sen "tappavat kasvissyöjätkin porkkanoita" -kirjoituksen. Taidanpa kirjoittaa sinne vastineen - taas kerran... huoh.

28. lokakuuta 2006

Duh duh sanoo nimismies

Niinpä. Kieli on kai aina muuttunut, ja luultavasti aina "vanhemmat" ja vanhemmat ihmiset ovat kauhistelleet sitä, kun kieli onkin ollut erilainen kuin esimerkiksi heidän lapsuudessaan. Sitä perinnettähän minäkin yritän jatkaa.

Tarkkanäköiset ovat varmaan huomanneet, että anglismit ovat viime vuosikymmeninä jyränneet - sinoismit, arabismit ja banglismit ovat vielä ainakin selkeästi vähäisempiä. Kaikki kai kuitenkin edelleenkin muuttuu, vaikka englannista tulisikin oikea maailmankieli.

Kyllähän ne tarttuvat korvaan ja jäävät synapseihin ja palaavat mieleen, kun esimerkiksi brittielokuvassa manataan autoa, joka jättää tielle. Lisäksi meilläkin, kun aikuiset katselevat kaikenlaisia nuortensarjoja (vaikka emme ikinuoria kuvittelekaan olevamme), niin niitä pikku tilkeäänteitä kuulee televisiosta ihan kohtuullisen paljon. Daa'a. Eniten olen kuitenkin ihastunut siihen "iiu"-äänteeseen, jonka kirjoitusasua en nyt ala arvailla. (Eiks tää oo vähä iiu koko juttu?)

27. lokakuuta 2006

Mikä koiralle nimeksi?

Kyllä. Ne, jotka eivät ole meitä vielä tavanneet, eivät varmaankaan ole kuulleet, että hankimme koiran. Kyllä. Ongelmiahan se tietää. Varsinkin, kun pitää keksiä koiralle nimi.

Kun olemme hankkineet lapsia, niin heillä on onneksi ollut jo hyvät nimet valmiina, mutta tiedättehän ne rotukoirien hienot nimet - eihän niitä ole edes tarkoitettu nelijalkaisen kutsumanimeksi.

Periaatteita meillä on tietysti tähänkin aiheeseen, ainakin yksi: en halua koiralle ihmisen nimeä. Jostain syystä vaimokin nauroi, kun kerroin lapsuudessani naapurilla olleesta samojedista, jonka nimi oli Ilari. Eikä huvittavuus varmaankaan johtunut nimen kolmesta tavusta. Nimellähän on paljon käytännöllisiä hyviä ja huonoja ominaisuuksia, kaksitavuinen on hyvä, kolmetavuinen ei niin hyvä.

Periaatteista huolimatta Peppi kuitenkin oli viimeisten kahden nimen joukossa. Toinen oli hätäpäissä mukaan väännetty Prana - tiedättehän sen, joka on Apanan ja Udanan välissä vai miten se meni. Kirjoitus- ja ääntämisasua oli yksinkertaistettu, joten merkityskin on hieman hämärä.

Aika selkeä yritys oli keksiä hollanninkielinen nimi, kun se hollanti tässä nyt koko ajan pyörii mukana. Netistä tietysti löytää kaikenlaista ja vaimo kysyi tutuiltaan meilillä ja itsekin voi keksiä, mutta silloin voi tulla hassuja sivumerkityksellisiä sanoja... Hollannissahan on sellainen hauska diminutiivi/hellittelypääte -je tai -sje: Hansje, Grietje, Flokje? jne.

Koiran nimeksi siis tuli Prana, mutta onneksi juuri ennen pennun noutamista olimme syyslomalla Amsterdamissa, joten hyvinkin sen matkan sivuvaikutuksesta kolmantena päivänä tässä ruokapöydän ääressä vaimo sanoi vahingossa Pinda. Pinda! Sehän se meidän koiramme nimi on. Viikkoja etsimme "turhaan", mutta lopulta löytyi oikea tuosta vaan, näinhän se meillä käy.

29. syyskuuta 2006

Mielen laajakangastestitesti

(Luettuasi tämän) Ota mukava asento tuolissasi ja sulje silmäsi. Ajattele mielessäsi jokin esine, jonka koon tunnet tässä reaalimaailmassa, esimerkiksi tikkuaski. Kuvittele esine niin, että näet sen kokonaan (tässä tarvittaisiin nyt niitä visuaalisia ihmisiä - missä olet Hannu?).

Anna esineen mielikuvan mielessäsi muuttua suuremmaksi ja suuremmaksi kuitenkin niin, että näet sen kokonaan. Jos alkuperäinen tikkuaski on noin 5 x 4 x 1,5 cm, niin miten isoksi voit kuvitella sen mielessäsi kokonaisena.

Vastaukseksi ei käy "äärettömän" suureksi, sillä se pitää nähdä kokonaan ja sitä ei verrata vaikkapa tikkuaskin vieressä olevaan Jupiteriin, sillä niiden olisi pitänyt olla alunperin samassa mittakaavassa ja jos tikkuaski kasvaa nelinkertaiseksi, niin Jupiterinkin olisi pitänyt kasvaa. :-)

16. syyskuuta 2006

Pojista Miehiä ja tytöistä Naisia!

Tänään tuli taas vaimon kanssa esille se, että pitäisikö Aamulehden siteeraaminen kieltää aamuisin ja pilattaisiin päivä vasta korkeintaan iltapäivällä. Tällä kertaa vika ei oikeastaan ole Aamulehdessä, se vaan sattuu kirjoittamaan etusivullaan "kokeilusta", missä paikallisen, pienen Olkahisten koulun rehtori Pasi Ragnell "päätti viime keväänä jakaa ekaluokkalaiset eri luokkiin sukupuolensa perusteella". Kyllä, yksi poikaluokka ja yksi tyttöluokka.

"- Ajatus lähti tutkimuksesta, jonka mukaan kolmasluokkalaiset pojat pärjäävät kaikilla äidinkielen osa-alueilla tyttöjä huonommin. Mietin, voisiko koulu tehdä asialle jotain."

Joku voisi ajatella, että opetusta voisi kehittää tai tehostaa, mutta josta kumman ei niin yllättävästi syystä herra rehtorille oli tullut mieleen laittaa tytöt ja pojat erikseen. Siitähän se tutkimuskin kertoi, että sukupuolessa se ero on!

No, kahden vuoden päästä sitten nähdään, kun Olkahisten kattava näyte-erä osoittaa, onko eroa, vai eikö ole eroa... "Tulokset" tosin "arvioidaan" jo ensi keväänä ja rehtori "päättää sitten jatketaanko opetusta sukupuolten mukaisissa ryhmissä kakkosluokallakin".

Aamulehti kyllä vakuuttaa meitä: "Työelämän tutkimuskeskuksen tutkija Liisa Huhta esitti viime maanantaina Aamulehdessä, että tytöt ja pojat voisi ala-asteella jakaa eri luokkiin". Onneksi jäi sekin lehti lukematta... "Myös psykologian tohtori Ella Aarnos kannattaa sukupuolen mukaista jakoa esi- ja alkuopetuksessa."

Aarnoksen mukaan "oppimistulokset riippuvat siitä, millaisia virikkeitä heille tarjotaan" ja koska tytöt ja pojat kehittyvät eri tahtiin, niin "omassa ryhmässään pojat saisivat rauhassa kehittyä omaan tahtiinsa". Jos kerran tytöt ja pojat kehittyvät massana "omaan tahtiinsa", miksi kuitenkin luulen, että "kokeilu" onnistuu, pojat oppivat parmmin kuin pelottavat tutkimukset kertovat?

"Tyttöjen ja poikien mielenkiintoa mukaileva opetustyyli vaatii opettajilta paljon. Valmista opetusmateriaali ei ole." Hyvänen aika! Edes tavallinen opetusmateriaali ei riitä, kun otetaan huomioon Aarnosin tutkimus, jonka mukaan "pojat tekevät eniten matemaattisia oivalluksia kuvista, joissa on autoja, polkupyöriä ja muita poikia kiinnostavia asioita. Tytöt sen sijaan näkevät eniten matematiikkaa kuvissa, joissa on esimerkiksi lapsia yhdessä." Hyvänen aika! Lapsilla on takana vasta seitsemän vuotta ehdollistamista tyttöjen ja poikien rooleihin ja nyt jo havaitaan, että kiinnostus on valikoivaa. "Kyllä ne pojat vaan luonnostaan on kiinnostuneita autoista", kuten olen kuullut monen tutunkin ihmisen sanovan, tämä ei siis ollut Aamulehdestä.

En tietenkään ole nähnyt noita tutkimuksia, mutta varsinkin tutkimuksia näkemättä voin kiistää testien ja tuloksien järkevyyttä, pätevyyttä ja varsinkin niistä tehtäviä johtopäätöksiä. Kun nyt kuitenkin opettajat kovasti kehittävät uusia opetusmateriaaleja ja menetelmiä, vievät pojat tien varteen laskemaan autoja ja huomioivat kaikki tytöt erityisesti kivalla nalleleimalla, niin tokihan lapset oppivat paremmin. Joku yksinkertainen voisi tietysti kysyä, että miksei tätä voisi tehdä tavallisessa luokassa (en suostu käyttämään nimeä "sekaluokka")?

Kuka tutkija, rehtori tai opettaja tietää, miten paljon Tyttöjä kiinnostaa olla tien varressa laskemassa autoja? Ainakin minä olin lukemattomia kertoja parhaan kaverini Elinan (vuotta vanhempi, eli selvästi tällaista poikaa kehittyneempi) kanssa tien varressa autoja laskemassa, eikä se minun muistini mukaan ollut kivaa vain minusta.

Voi olla opettajalle vaativaa saada kaikki mukaan ja innostumaan koulusta, mutta onko ainoa mahdollisuus sille, että "tytöt lähtevät rohkeammin mukaan" se, että "pelleilevät" ja "meluavat" pojat on laitettu pois luokasta. Eikö edes kuria pystytä pitämään ekaluokkalaisille, jos samassa luokassa on tyttöjä ja poikia? Miten se sitten onnistuu niiltä samoilta opettajilta, kun luokassa on pelkkiä poikia? Onko niissä kiinnostus/oppimistutkimuksissa otettu huomioon oppimisympäristö vai vain aihe? Eikö poikien oppimista lainkaan häritse meluisa ympäristö? Ehkä pojat oppivat aina vain paremmin kun ympäristö on vauhdikas ja meluisa? (F1 - siinä vasta miehinen maailma, jossa miehet menestyvät ja naiset ovat naisia! korj.huom.)

Joka tapauksessa meille on kasvamassa erinomaisia opettajia, sairaanhoitajia ja insinöörejä. Ammattikuntien edustajien sukupuolta ei tarvitse mainita, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä - rehtoreille tehdään omat kolutuslaitokset. Sukupuoli ratkaisee, uskokaa jo.

(En siis oikeasti ole lainkaan yllättynyt, mistä näille rehtoreille ja tutkijoille tulee näitä sukupuolirooli-ideoita, niin kyllästynyt meidän yhteiskuntamme on niistä. Niinä viitenä vuotena, mitä olen ollut vanhempi, olen oppinut tästä erittäin paljon. Aikuisilla on käsityksiä esimerkiksi siitä, että eskarilaiset pojat tykkäävät pallopeleistä ja tytöt yleisestä hyppimisestä: "Pojat voi tulla tänne (hiekalle) pelaamaan sählyä ja tytöt voi leikkiä hippaa tuossa nurmikolla." Kun sitten tyttäreni kertoman mukaan kyselin tältä miesvalvojalta, mikä tässä oli takana, niin hän myönsi, että kyllä tytöt oikeasti voivat pelata sählyä ja jako oli tarpeeton. Niinpä meidän tyttömme useana päivänä meni pelaamaan halunsa mukaisesti ja muut tytöt tulivat kysmään häneltä voisivatko tulla myös.

Jos aikuiset luovat ja ylläpitävät (niitä lapsena oppimiaan) roolikäsityksiä, niin totta kai tämä systeemi jatkuu ja edelleenkin tytöt ovat vain tyttöjä ja poikien on pakko olla kiinnostunut autoista.)

27. elokuuta 2006

Voiks sä olla?

"Voiks sä olla? Vaikka perjantaina."

Mitä nuorison eksistentiaalisen epävarmuuden varmistelua tämä nyt on?

Kun esikoisemme meni tarhaan viisivuotiaana, niin hänen kieleensä tuli myös ilmaisu "voiks sä olla mun kaa?". Aina nipottavina ja ärsyttävinä vanhempina selitimme hänelle tuonkin ilmaisun auki ja siis kerroimme, että "kaa" on Oikeasti "kanssa" ja ne lapset tarkoittavat leikkimistä.

Samalla kerroimme eksklusiivisten (päivä)suhteiden iloista ja haitoista ja olimme myohemmin iloisia kuullessamme, että lapsemme usein kysyy moniltakin lapsilta, että "voiks sä olla mun kaa". Siinäkin liika on kuitenkin liikaa...

No, viime talvena tuo meidän kolmasluokkalainen saattoi kertoa akuutista tilanteesta tai päivän tapahtumista, joissa joku olisi kysynyt "voiks sä/se olla?". Jaha, kertomuksesta siis puuttuu se "mun kaa", lisääpä se nyt siihen, me opastimme.

Vaan turhaa, ah niin turhaa tämä viisastelu on, sillä kun viime perjantaina sain kysymyksen, että miten luokkakaveri on onnistunut muotoilemaan sähköpostiviestin ulkonäköä, niin siinä luki: "Voiks sä olla? Vaikka perjantaina."

Kieli "kehittyy" ja me kalkkikset voimme vain rapistella vastaan.

Ihmeellinen maailma, osa XXL

Aamulehden mielipidesivulla nimimerkki Ällistynyt tekstasi eilen näin:

Näkövammainen Koskikeskuksen edessä torstaina: keppi nippuun ja takataskuun, polkupyörä telineestä ja liikenteeseen!

Niinpä, erikoiselta se kuulostaa, mutta vaikea mennä sanomaan mitään. Voihan se kuitenkin joka tapauksessa olla, ihan näin vain maallikkona ajatellen, että on helpompi ajaa polkupyörällä keppi takataskussa kuin eteen sojottaen?

(Tämä aihepiiri palasi mieleen, kun mietin, että pitäisikö tuon meidän nuorimmaisen antaa enemmän leikkiä sillä kepillään, koska sen käytön harjoitteleminen on kuitenkin hyvästä. Kukaan normaaliälyinen ulkopuolinen ei tuosta vaan tai edes pitkään tarkkailemalla huomaa, että tällä kuusivuotiaalla on paha näkövamma, joten kepin käyttäminen myös viestii ulkopuoliselle, että esim. kommunikaatio ei aina onnistu käsimerkein tai ilmein. Toisaalta kalliolla juokseva, valkoista keppiä käyttävä lapsi on taas yksi ristiriitaisten viestien lähettäjä, mutta minkäs sille voi...)

11. kesäkuuta 2006

Miksi kiinalaisilla on vinot silmät?

Vai onko? Mutta kyllä ainakin minä olen koko lapsuuteni imenyt itseeni näitä suuren viisauden palasia: kiinalaisilla on vinot silmät ja keltainen iho, intiaaneilla on punainen iho, afrikkalaisilla on rytmi veressä jne. Eikö tämä nyt pidäkään paikkaansa? Valitettavasti ei.

Valitettavaa tässä on se, että tällaiset tavallaan harmittomat stereotyyppiset ja pinnalliset käsitykset vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme muihin tällä planeetalla asuviin ihmisiin. Ne luovat ja ylläpitävät luokitteluja, ja "viattomien" "värien" mukana tulee sitä kaikkea perinteistä ja uuttakin kuvastoa.

Ihmiset selvästikin ovat erinäköisiä - kaikkialla. Samoin kehitys on johtanut tiettyjen piirteiden yleisyyteen tietyillä suunnilla maapalloa.

Ihmisen käsityskyvyn vuoksi me pystymme näköjään käsittelemään yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi ulkonäöstä vain rajallisesti. Sen vuoksi "kaikki kiinalaiset ovat samannäköisiä". Olemme usein paitsi nähneet heitä liian vähän, mutta myös näemme "liian paljon" "suomalaisen näköisiä ihmisiä". (Oikeasti viime yönä hauskojen juhlien keskustelussa eräs Italiasta Suomeen aikuisena muuttanut nainen sanoi, että hän on "niin tottunut suomalaisiin kasvoihin", että käydessään vanhassa kotikaupungissaan ei enää tunnista vanhoja tuttuja.)

Voin esittää fiksua ja väittää aina tajunneeni, että kiinalaishahmoille piirretyt vinot silmät ovat vain karrikointia, mutta oikeasti aloin miettiä asiaa joskus viisi vuotta sitten kun silloin Kiinasta Suomeen tullut tyttäremme kysyi Pikku-kakkosen satuja katsellessaan: "Miksi tuolla miehellä (nukke) on tuollaiset silmät." Jouduin kertomaan, miten sillä yritetään esittää nuken kiinalaisuutta...

MyG?

Niinpä, mihin sukupolveen minä nyt sitten kuulun? Ei, tämä ei ole minulle mikään suuri kysymys, en tunne olevani väliinputoaja, sukupolvi Ö:n edustaja tms. ja oikeastaan koko idea tähän suureen blogikirjoitukseen tuli jo viime vuonna, kun puhelimen vaihdon yhteydessä jouduin etsimään uudet soittoäänet, niin eikös jostain netistä löytynyt ihan hauska versio The Whon My Generationista.

Minulle siinä taas se rokin vitsi (ks. myöhemmät kirjoitukset) - ja oli jo kaksikymmentä vuotta sitten - että kuuskytluvulla jotkut brittimiehet todellakin lauloivat sukupolvien välisestä ymmärtämättömyyden kuilusta jne..

Viime aikoina on jopa näkynyt keskustelua siitä, että miten sukupolvet määritellään ja kuka mihinkin kuuluu ja onko niitä olemassakaan. Ikä eli syntymäaika lienee joissain tapauksissa yksi tekijä, jonka avulla tällaista pikkupuhetta voidaan pitää yllä. Joillekin viiden vuoden ikäero voi jo merkitä paljon...

Populaarikulttuurin alueella kun ollaan, niin musiikkimaku on yksi tekijä, joka voi erottaa sukupolvia toisistaan. Toisaalta joillakin musiikkimaku on voinut jo alunperinkin jäädä vuosikymmenien taakse ja nykyään jostain omituisesta syystä esimerkiksi ns. hevistä diggaaminen näyttää ylittävän ainakin ikä- ja sosiaaliluokkien rajoja (ks. myöhemmät kirjoitukset).

Ehkä pitää vaan tyytyä olemaan ikuinen väliinputoaja ja anakronisti ja muistaa aina Borgenströmin Samin sanat minulle, kun hiukseni jälleen 15-vuotiaana alkoivat kasvaa: "Eks sä tajua, että toi on vaan muotijuttu. Nyt seuraavaksi ne myy meille 60-luvun uudestaan."

(Huvittavuusmomentti minulle tuli siitä, että kun googletin Borgenströmin Samin nimellä, niin kävi ilmi, että Sami on myös sanoittanut muutaman biisin ja yhden niistä on säveltänyt Kimmo Tuomisto ja jollen aivan väärin ymmärrä, niin tämä on se Kimmo, jota moikkasin eteisessämme viime talvena kun tarvitsimme putkimiestä!)

22. huhtikuuta 2006

It's entertainment

Viime viikolla jostain syystä törmäsin aivan levottomille sivuille, ne mainostavat "Altoideja".

Voisi tietysti jättää hauskaksi nettitehtäväksi, mistä oikein on kyse, mutta aika nopeastihan Wikipedia vastaa.

Täysin kaupallinen ponnistus siis, mutta toteutus on ainakin noin nopeasti katsellen mieletön - ja nyt kun etsin sen toisen kerran, niin saan jotain hämäriä muistikuvia siitä että entinen työkaverini Hokkis olisi saattanut tuon linkin jo joskus vuosia sitten välittää minulle.

Muistini on oman käsitykseni mukaan hyvä, mutta joskus hieman hidas... Esimerkiksi nyt olen vasta jostain viime syksystä lähtien silloin tällöin miettinyt, että mitä olivat nimeltään ne pienet, punaisissa rasioissa (samanlaisissa kuin Altoids) myydyt lakritsipastillit, joita toisilla meidän tutuista oli tapana ostaa Keskustorin kioskilta silloin 80-luvun ensimmäisellä puoliskolla... Ehkä minä sen vielä muistan?

20. huhtikuuta 2006

Sanomalehtikeskustelua...

Kun olen vinkannut noista edellisistä kirjoituksista kyseisille toimittajille, niin he ovat molemmat kannustaneet kirjoittamaan oman lehtensä mielipidesivulle. Ihan kiva ja kun 80-luvulta lähtien olen Aamulehteenkin kirjoituksiani lähettänyt, niin he ovat julkaisseetkin varmaan enemmän kuin mitä tänne blogiin on kertynyt reilussa vuodessa.

Mutta kun tänne blogiin voi kirjoittaa mitä tahansa ja intternetti sen julkaisee, niin lehdet eivät suinkaan julkaise mitä tahansa. Aiemmin kirjoituksistani saatettiin muuttaa pari sanaa. Viime vuosina en muista sellaista sensurointia tapahtuneen. Monet kirjoitukset ovat toki jääneet kokonaan julkaisematta. On tietty aiheellista ja välttämätöntäkin olla julkaisematta kaikkea, mutta sitä tapahtuu silloinkin kun se minusta olisi ollut varsin aiheellista.

Kun eilen Heikalle vastatessani (hänkin siis kommentoi meilillä, vaikka olin kirjoittanut arvosteluni tänne blogiin...) en muistanut yhtää merkittävää torjuntaa, niin tänään sitten sellainen tulikin eteen. Minulla ei ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa ja saatan tietää jotain väärinkin, koska en edes lukenut kyseistä Aamulehden juttua, mutta näin se meni:

Tamperelainen vihreiden keskusteluseura Vastedes oli järjestänyt 8.4. tilaisuuden, johon he olivat kutsuneet keskustelemaan Pentti Linkolan. (Aivan, "loistava idea" ja siitä heitä kritisoin, mutta sain selitystä...) Tarkoituksena ehkä oli ollut esittää niin voimakkaita vastaväitteitä Linkolalle julkisesti, että kukaan ei enää luulisi kaikkien vihreiden ajattelevan kuin Linkola.

En oikeasti siis tiedä, miten tilaisuus oli mennyt, mutta seuraavana päivänä Aamulehti oli uutisoinut tilaisuudesta, ja yhdistyksen hallituksen jäsenen mukaan "lehti vaikeni Linkolan kahdesta pätevästä vastaväittäjästä, Olli Tammilehdosta ja Niklas Vainiosta, ja antoi näin Vastedes ry:n järjestämästä Pienestä filosofiatapahtumasta väärän kuvan" (Kauko Tuovisen julkaisematon vastine).

No, julkaisiko Aamulehti tuota vastinetta. No siis ei.

Se siitäkin keskustelusta. Onneksi totuus säilyy objektiivisena.

18. huhtikuuta 2006

Itä on itä, länsi on länsi ja Taneli Heikka on Aamulehdestä

Loisteliaan otsikkoni alku on Kiplingiltä, joka Intiassa syntyneenä ja eläneenä brittinä jossain vaiheessa tuli noin kirjoittaneeksi ja laittoi perään "eivätkä ne koskaan kohtaa". Häntä ymmärrettävästi pidetään usein aiheen asiantuntijana, onneksi ei aina. C.G.Jung edelleen lainasi sen itää ja länttä syväluotaavan kirjoituksensa alkuun - ja antoi oman panoksensa pinnallisten stereotyyppisten käsitysten jatkumolle.

Taneli Heikka sen sijaan on toimittaja, jonka Aamulehti on lähettänyt ah niin perinteisen ja samalla muodikkaan reportteri maailmalla -tyylin mukaisesti Intiaan viime syksynä. Niinpä törmään lähes viikoittain Heikan kirjoituksiin omassa kodissani ja työpaikkani kahvipöydässä. Toiset niistä ovat toki parempia kuin toiset, ja enimmäkseen hän toteuttaa sitä tavanomaista agendaa: Olen toimittaja vieraassa maassa, josta en osannut/ehtinyt/halunnut etsiä etukäteistietoja ennen tänne tuloa, joten törmään kaiken aikaa kaikkiin kummallisiin asioihin ja kerron niistä lukijoille kotimaassa. Erityisesti keskityn epäkohtiin, toiseksi haastattelen kaikki suomalaiset, jotka vain tavoitan ja kolmanneksi - niin, siinäpä se taitaakin olla.

Ymmärrän, että lehtijuttujen aiheiden olisi hyvä olla "kiinnostavia", mutta miksi Suomesta kelpaa haastatella (myös) tavallisia ihmisiä (toki monenlaiset friikit ja alkoholisoituneet julkkikset ovat kysyttyjä kohteita), mutta ulkomailta kaivetaan enimmäkseen kaikkea erikoista.

Kaiken alku oli Heikan viimesyksyinen raportti Amman vierailusta Helsingissä. Ihmettelin sitä lukiessani, että miksi ihmeessä Aamulehti lähettää sinne toimittajan ja vielä sellaisen, joka ei todellakaan ymmärrä, mistä siinä on kyse.

Homman nimi selvisi mulle koko jutun tähänastisessa pohjanoteerauksessa, joka oli Heikan laaja reportaasi Etelä-Intian Amma-keskuksesta. Juttu oli Valo-liitteen (jota minulla ei onneksi enää ole) kansijuttu ja sen kantava idea oli kysellä koko ajan ja useilta ihmisiltä: Onko Amma Jumala? Hohhoijaa - mikähän on herra Heikan käsitys Jumalasta? Jos se on se pilven reunalla istuva valkopartainen mies, niin ei tarvitse mennä Intiaan tai edes Kaapelitehtaalle, että voi vastata noin fiksuun kysymykseen.

Hesarin oma mies maailmalla on nyt Sami Sillanpää, joka raportoi Kiinasta. Jostain syystä hän on kiinalaisten tapojen päivittelyn (hätäilevät kuulemma lentokoneissa eri tavalla kuin suomalaiset!) lisäksi onnistunut myös kirjoittamaan joistakin tärkeistä asioista, tekemään perinteisiä murtoja kielletyille alueille. Aamulehden mies Kiinassa oli pari vuotta sitten(?) Matti Kuusela, joka nyt on ehtinyt käydä taas Afrikassakin, mutta vain lyhyesti.

Nämä pitkä(veteise)t totuusraportit tulevat varmaan jatkumaan, mutta ainahan voi toivoa muutosta. Tosin tänään Aamulehden Matti Apunen vastasi (meilillä tietysti) edelliseen arvosteluuni ja kannusti kirjoittamaan mielipidekirjoituksia lehteen (eli ilmaista palstantäytettä, mutta kuulemma tuhatkertaiselle yleisölle!). Viestissään Apunen "täsmensi", ei perunut tökeryyttään, olihan hänen tarkoituksenaan ollut "provosoida myös ammalaisia" (huh huh). Mitään muutosta ei siis sielläkään ole luvassa.

Jos nyt viisauksia kaivataan, niin tässä tämä yksi kulunut, mutta on silti hyvä muistutus: Jokainen on ulkomaalainen lähes kaikkialla. Ja jos vielä Intiastakin halutaan jotain sanoa, niin toistanpa taas itse kehittämäni maksiimin: Intiasta voi sanoa mitä tahansa ja jopa todistaa sen todeksi.

17. huhtikuuta 2006

Pikku-pupu saa vastauksen

Pääsiäinen ja kävely metsässä ("Ei ole olemassa eläintä nimeltä pupu, joten jätöksen on jättänyt jänis tai luultavammin rusakko.") toi taas mieleen yhden oman elämäni tapahtuman tai tapahtumayhteyden, josta olen tehnyt radio-ohjelman ja joskus kirjoittanut nyysseihinkin (näköjään nelisen vuotta sitten siis...), mutta tulkoon nyt tännekin:

Parikymmentä vuotta sitten (eli parikymppisenä) aloin miettiä tekojeni seurauksia - tai enemmänkin huomasin olevani tilanteissa, jossa mietin asioita ja mieleeni tuli kuva jäniksestä lumella. Se tapahtui useamman kerran ja jotenkin aloin tavoittaa, missä olin sen pupun nähnyt alunperin.

Kun sitten olin käymässä vanhempieni luona ja kaivoin esille vanhempien sisarusteni koulun lukukirjoja, niin siellähän se oli: Kuva talvisesta hangesta, pieni jänis siinä ja runo (edelleenkin muistinvaraisesti):

Pikku-pupu järven jäällä
hyppii iloisella päällä.
Pienet jäljet jälkeen jää,
niitä pupu säikähtää.

Pikku-pupu juokse, juokse
turvaan Emo-jänön luokse.
Miksi jäljet jälkeen jää,
Emo-jänö selittää.

Oli todella mielenkiintoista tajuta, että olin ehkä lapsuudessani imenyt tuon kuvan ja runon itseeni ja sitten myöhemmin mieleni yhdisti sen seurauksien miettimiseen.

Kirjoitin silloin joskus runoon kaksi säkeistöä lisää, joten laitetaan nekin nyt tähän:

"Pikku-pupu, lumen päällä
täytyy meidän olla täällä.
Siihen jäljet jälkeen jää,
ei niistä tarvi välittää."

"Pikku-pupu, kevät koittaa,
kesä kylmän talven voittaa.
Ei silloin jäljet jälkeen jää,
vie aurinko ne mennessään."

Jos joku välttämättä haluaa selityksen näille viisauden sanoille, niin ottaa vaan rohkeasti yhteyttä.

16. huhtikuuta 2006

Hyvästi moniarvoinen yhteiskunta - täältä tulee Aamulehti

Sanomalehdettömänä päivänä otan esille leikkeen viime lokakuulta. 23.10. Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen kirjoitti pääkirjoituksen alakerran otsikolla "Gurun tiukassa otteessa" ja sisältö on sitä itseään eli Ammaan hurahtaneiden ihmisten pilkkaamista.

OK, itsepä olen lehteni tilannut ja "kolumnit ja 'Kronikat' edustavat enemmän toimittajien henkilökohtaisia mielipiteitä kuin lehden virallista linjaa" tms., mutta on se silti järkyttävää lukea tuollaista tekstiä lehdestä, jota aina kokemus kokemuksen jälkeen, kaikesta huolimatta luulisi järkevien ja valistuneiden toimittajien kokoamaksi.

Ensin Apunen kertoo, miten Amman viesti on yksinkertainen - samalla hän saa yhdellä virkkeellä haukuttua vihreitä, mikä on myös Aamulehden yksi poliittisista linjauksista. Seuraavaksi hän ihmettelee, miksi ihmiset haluavat silti tavata Amman ja nimenomaan halata häntä, eivätkä esimerkiksi "käy halailemassa vaikkapa vanhainkodin mummoja". (Mistä Apunen sen tietää?)

Varsinainen pihvi tässä kirjoituksessa on suomalaisen luterilaisuuden ylivertainen paremmuus: jumalanpalveluksia järjestetään joka viikko ja siinä on ehkä vielä jossain taustalla hyviäkin elementtejä: "kovat kirkonpenkit ja tarinat Sodoman tuhosta" sekä "tuomarin kaltainen Jumala, jolla on kaikuva ääni ja aina rangaistukset mielessä".

Apusen mukaan nuo ovat sellaisia tekijöitä tuossa tännekin aikoinaan tuodussa uskonnossa, että niitä ei haluta, vaan on helpompaa valita mukava Amma. No, tietenkään ei ole aivan totta, että Amma tarjoaisi vain mukavuutta ja kauniita, merkityksettömiä ajatuksia:

"Myötätuntosi ansiosta he tuntevat itsensä rakastetuksi, alkavat rentoutua ja olla rauhassa itsensä kanssa. Älä koskaan torju heitä tai kutsu heitä syntisiksi, sillä siinä tapauksessa pelkästään he eivät ole syntisiä vaan me kaikki, koska olemme tehneet sen suuren hairahduksen, että olemme unohtaneet todellisen luontomme, olemassaolomme Jumalassa. Tätä suurempaa erehdystä ei olekaan ja tästä meitä kaikkia voisi rangaista. Mutta Jumala on kaikkeudellisen myötätuntoinen ja antaa kaikille anteeksi." (Tiedotuslehti Amritavani)

Miten kaukana tuo nyt sitten on kristinuskon opetuksista? Minusta se on erittäin lähellä. Sanoja ei tietenkään ole Jeesus, mutta sehän on vain uskontojen ongelma, etteivät ne yleensä pysty ottamaan vastaan samoja opetuksia, jos ne tulevat jostain muusta kuin jumalalliseksi sanotusta lähteestä.

Toisekseen, mitä ihmeen hienoa tai ihmisyydelle tärkeää on "kovissa penkeissä" tai "tarinoissa Sodoman tuhosta"? Kyllä, ne ovat siihen tänne tuotuun pelastususkontontoon liittyviä ja liitettyjä asioita, mutta noinko ulkokohtaista uskonto täkäläisille kristityille on? Ehkä, minä olen väärä henkilö siitä mitään sanomaan.

Apunen myös väittää, että Amma "vastaa yksilöllisiin tarpeisiin eikä vaadi askeettisuutta, nöyryyttä tai ikäviä kieltäymyksiä". En tiedä, mitä Apunen pitää ikävänä, mutta tuohan on ihan pötyä. Ilmeisesti Apuselle ei ole käynyt ilmi, että esimerkiksi Amman oma elämä ja monien hänen seuraajiensa elämä on varsin askeettista. Amma on selvästi nöyryyden ruumiillistuma ja kieltäymyksiä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Apusen teksti on enemmän kuin tyypillistä: Erilaisia maailmankatsomuksia lyntätään ihan perusteellisesti ihan perusteettomilla argumenteilla.

Sitäpaitsi, miten meidän kristillisessä valtiossamme näkyy se, että "Jumala rankaisee" (kaikenhan kylläkin piti olla jo annettu anteeksi, kuten Ammakin sanoo...) tai että joku vaatisi "askeettisuutta, nöyryyttä tai ikäviä kieltäymyksiä". Ei mitenkään.

Lopuksi Apunen on saanut palstansa täyteen kirjoittamalla siitä, miten pelottavaa, nihkeää jne. on toisen ihmisen halaaminen. Totta, minäkään en tunne nykyistä halaamiskulttuuria täysin omakseni, mutta olen kiitollinen niille ihmisille, jotka sen minulle opettivat reilu kymmenen vuotta sitten niin, että osaan suhtautua siihen myös avoimesti ja myönteisesti - ja olla halaamatta, kun se ei tunnu hyvältä.

Apusen tyyliin lipsahtaa(?) sekin tavallinen omituisuus, että hän käyttää persoonamuotoja varsin erikoisesti. Kun hän haukkuu Ammaa, niin "kysymys kuuluu": "Miksi olemme valmiita hyväksymään näin yksinkertaisen opetuksen..." Kuinka niin "olemme valmiita hyväksymään"? Kuka on? Aamulehden toimitus? No, ei ainakaan päätoimittaja. Me suomalaiset olemme? No, emme todellakaan. Jos 8000 ihmistä käy katsomassa Ammaa Helsingissä, niin ei se tarkoita kaikkia suomalaisia. Muutenhan luvuilla voisi osoittaa, että kaikki suomalaiset tykkäävät jääkiekosta tai vaikkapa kuuluvat herätysliikkeisiin. Myöhemmin jutussa lukee: "Äiti Amma vetoaa meihin, koska", joten ehkä Apunen lukee itsensä tuohon joukkoon, joka tuntee ainakin vetoa?

Jälkimmäisen me-tunteen perässä "punavihreät kaupunkisuomalaiset/cityihmiset" on kuitenkin ulkoistettu, mutta heidän puolestaan puhutaan kovin paljon: "vetoaa meihin, koska kaupunkisuomalainen kaipaa maallista hengellisyttä, Uskonto Lightia. Hän kaipaa uskoa, johon voi valita vain mukavia elementtejä." Uskokoon, ken tahtoo.

Eli varsin merkityksetön kirjoitus, mutta miksi olen siitä näin suivaantunut? Oikeasti minua suututtaa se, miten valtamedian edustajat (Aamulehti on kyllä loputon esimerkkien lähde...) ylläpitävät ihmisten kapeita ennakkoluuloja, jotka ovat vahingollisia paitsi yksilöille, niin varsinkin meidän yhteiselollemme tällä pyöreällä planeetalla.

Yhteistä asiaa ei todellakaan auta, että silloin tällöin painetaan lehteen "vähemmistökulttuurisivu" (en nyt muista sen hienoa nimeä, mutta se ei ole ainakaan se kristillisyyttä esittelevä "Sielu ja Sydän") mutta säännöllisesti ollaan valmiita pilkkaamaan toisella tavalla ajattelevia yksinkertaisiksi ja helpon valinnan tehneiksi tai ylläpidetään mielikuvaa muualla asuvista ihmisistä omituisina friikkeinä, jotka opettavat lapsensakin heittämään bumerangia alasti.

Minusta olisi yllättäen jälleen paljon rehellisempää, että jos Aamulehden toimitus/päätoimittaja edustavat kristillisiä näkemyksiä (joihin kuuluu mm. se, että kaikki muuta pelastusta väittävät ovat Pahan edustajia), niin Aamulehti ilmoittaisi sen julkisesti ja virallisesti, eivätkä silloin ehkä niin helposti hairahtuisi välillä esittämään yleishumaania, avointa ajattelua tai "objektiivista, arvovapaata journalismia" (joka tottelee vain rahoittajan ääntä).

14. huhtikuuta 2006

Näkemyseroja markkinatalousmediassa

Muutama viikko sitten rakkaan Aamulehden Ihmisiä-liite julkaisi kirjailija (esikoisrunokirja 2005) Maria Syvälän artikkelin, jossa hän puhui kristinuskon erityisaseman säilyttämisen puolesta huimalla "enemmistöä sorretaan" -teemalla.

Ei niinkään yllättäen Hesarin eilisessä Nyt-liitteessä Ville Similä kirjoitti etusivuartikkelissaan ja Toimittajalta-palstalla päinvastaisesta näkökulmasta ja onnistui painokkaasti yhdistämään useammankin kerran peräkkäin sanat "kirkko on erotettava valtiosta".

Miten valtamediassa on liikkeellä näin vastakkaisia näkemyksiä? No kun asia vaan on niin. Syvälä teki tyylipuhtaan suorituksen puolustamalla nykyistä tilannetta merkityksettömillä viisauksilla ja vertauskuvilla: On enemmistön oikeus saada uskonnonopetusta perusopetuksessa ja vähemmistön oikeudet eivät sitä saa sortaa. Eihän enemmistöä saa demokratiassa sortaa! "Uskonnonopetus on yleissivistävää" ja "antaa mahdollisuuden ymmärtää kulttuurimme kuvia ja teemoja". "Miten muuten tietäisimme, mihin vadilla oleva Johannes Kastajan pää viittaa?"

Todellakin, voiko parempaa kehäpäättelyä olla olemassa! Kristinuskon vaikutuksesta Lähi-idän kuvastoa ajanlaskumme alusta ja sitä ennen on kierrätetty ristiin rastiin loputtomasti. Miksi on tärkeää tietää, että maalauksessa oleva irtonainen pää tunnistetaan Johannes Kastajaksi? Mitä merkitystä on Johannes Kastajalla kristinuskon ulkopuolella? Eli Syvälän viisaus voidaan tiivistää: Jotta voisi ymmärtää kristinuskon peruskuvastoa, niin pitää ymmärtää kristinuskon peruskuvastoa. Ihmiskunnan historiassa on ollut tuhansia profeettoja, kaikki heistä eivät ole liittyneet suurten uskontojen ydinvirtaan, mutta kristinusko (kuten monet muutkin uskonnot ja tarinat) opettaa, että vain tietyt henkilöt ovat tärkeitä, ja he ovat tärkeitä, koska heidän sanotaan olevan tärkeitä - ei sen vuoksi, mitä he olisivat sanoneet tai tehneet.

Nyt-liitteen puolella Similä ottaa esille sen, että Irina Krohnin ja Rosa Meriläisen aloite viime vuodelta ei lainkaan vaatinut, että kirkko ei saisi kerätä jäsenmaksujaan verottajan avulla. (Kysyin moisen rajauksen syytä muutamilta vihreiltä kansanedustajilta viime syksynä, mutta vain Oras Tynkkynen vastasi - ympäripyöreästi.) Nyt lehdessä Krohn tuo asian esille ajatuksena, että koska kirkko tekee paljon merkittävää sosiaalista työtä, niin sen vuoksi sillä pitää olla oikeus verokoneiston käyttämiseen.

En oikein ymmärrä tuota. On aivan selvää, että jos kehitys jatkuu ja kristinuskon asema yhteiskunnassamme muuttuu, niin kirkko joutuu miettimään toimintaansa ja sen rahoittamista uudella tavalla. Jos kirkkoon kuuluminen olisi niin paljon vaikeampaa, että jäsenmaksut pitäisi hoitaa itse, niin aivan varmasti aika moni jättäisi asian hoitamatta nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Nytin artikkeli ottaa tässä taas irrationaalisen argumentin, kun emeritusprofessori Juha Seppä kehuu nykyisen systeemin "progressiivisuutta": "Täällä on katsottu,että verotus on reilumpi tapa hoitaa jäsenmaksu, koska se on sentään progressiivinen." (Oikeastihan se on suoraan suhteessa tuloihin eli tietty prosentti tuloista.)

Reilumpi tapa verrattuna mihin? Jos kristityt keräisivät jäsenmaksunsa vapaaehtoisesti jäseniltään, niin kai he pystyisivät luomaan vähintään yhtä reilun järjestelmän? Minusta tuo on huolestuttava näkemys kristityistä, jos verottaja on reilumpi kuin he itse.

Keskustelu jatkuu ja muutoksia tapahtuu, kunpa keskustelu vain tapahtuisi avoimesti ja järkevillä argumenteilla, niin ei tarvitsisi vääntää niitä samoja rautalankoja kovin monta kertaa - ne menevät lopulta poikki...

9. huhtikuuta 2006

Erinomainen innovaatio

Tänään sain Hesarista lukea, että joku on taas jo kehittänyt jotain sellaista, mitä minä olen vasta suunnitellut: "K-supermarket-ketju ja Ravintokoodi-palvelun kehittäjä Tuulia International Oy ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä K-supermarketin kanta-asiakkaille avautuu mahdollisuus tarkastella ostamansa ruoan ravintosisältöä Internetin kautta. Järjestelmä vertaa ostoskoria Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuonna 2005 antamiin suosituksiin." (Keskon tiedote). Järjestelmästä olisi näköjään voinut lukea jo ainakin vuoden ajan useissa lehdissä olleista artikkeleista, mutta minä huomasin sen vasta nyt... Linkkejä löytyy järjestelmän kehittäjän Uutisia-sivulta: Tuulia international.

Itse olin kaavaillut, että kauppojen kassajärjestelmistäkin löytyy sen verran kapasiteettia, että ne pystyisivät laskemaan energialähteiden osuudet (hiilihydraattteja, rasvaa, proteiineja) kauppakassien sisällöistä, mutta totta kai intternetti on paljon fiksumpi valinta. Kauppakuitissa oleva graafinen esitys (tasapainoisen energiakolmion vinousperusteet ovat vielä hakusessa) olisi toki välittömämpi palaute, mutta mutta...

Nyt vain pitää päästä toiminnan pariin, kunhan se leviää tänne Pohjois-Suomeen (tarroja pitäisi olla jo jaossa...), että pääsisi katsomaan, minkälaisia tietoja systeemi antaa.

Tiedote lupaa mm. "paljonko tuotteissa on energiaa ja paljonko eri ravintoaineita ostokset sisältävät kokonaisuudessaan", mutta kiinnostavampaa kuin kokonaisenergia on minusta juuri energialähteiden jakautuminen ja kiinnostavampaa kuin esimerkiksi mineraalien ja vitamiinien kokonaismäärät ovat niiden suhteet energiamäärään.

En ole mikään ravitsemusintoilija, mutta sen vuoksi, että olen joutunut puolustautumaan ja valmistautumaan selityksiin kasvisruokavalioni vuoksi, on päätynyt myös lukemaan kaikenlaisia ravitsemusjuttuja. Joskus 90-luvun alussa törmäsin kirjaan Vegan Nutrition ja siinä muistaakseni ensimmäistä kertaa törmäsin tapaan esittää ravintoaineiden määrät suhteessa ruoka-aineen sisältämään energiamäärään, esim. C-vitamiinia 6 mg/100 kJ.

Tuossa esittämistavassa on se järki, että kun ruokaa syödään riittävästi energiatarpeen saavuttamisen kannalta, niin silloin on tärkeää, että siinä energian mukana tulee tarpeeksi välttämättömiä ravintoaineita. Tuollainen esittämistapa juuri tekee sipseista roskaruokaa, koska ne sisältävät vain energiaa, eivätkä muuta tarpeellista. Jos sipsejä on kuintekin kokonaisenergiamäärästä vain pieni osa ja muu on "ravintoaineintensiivistä", niin ravitsemuksellisesti sipsien syöminen ei olekaan enää niin paha asia. Jos sen sijaan kaikki ruoka on energiarikasta ja ravintoaineköyhää (muukin kuin ruotsalaisperäinen :), niin se ei ole hyvä.

Viivakoodia odotellessa: Muistetaan syödä hyvin.

15. maaliskuuta 2006

Kapitalistin ahneus

Eilen telkussa sattui eteen kohta, missä oli Jalo Paananen kommentoimassa UPM:n tuotannonmuutospäätöksiä. Kun toimittaja kysyi yritysten yhteiskuntavastuusta ja epäili sen edustavan ahneutta, niin tämä Suomen rikkaimpiin kuuluva mies sanoi suurin piirtein että "kaikkihan me ahneita olemme, yritämme saada aina mahdollisimman paljon ja menemme sitten ostamaan mahdollisimman halpaa".

En tiedä, minkälaisessa seurassa Paananen kulkee, mutta minä ainakin tunnen monia ihmisiä, yrittäjiä, palkansaajia ja palkattomiakin, joiden ensisijainen motivaatio rahaan tai talouteen liittyen ei ole ahneus. Eikä se ole mahdollisimman paljon saavuttaminen eikä mahdollisimman vähän käyttäminen tai kuluttaminen.

Paananen tuli esittäneeksi aidon kapitalistin arvomaailmaa ja ihmiskuvaa, mutta miksei tätä kuulla aina julkisesti? Miksi aina välillä puhutaan kauniisti ja puhutaan siitä, että tavallisilla ihmisillä on valta ja vastuu. Jos ihmiset saisivat valita, että yritetäänkö tässä saada kuntoon esimerkiksi suomalaisten yhteistä taloutta vain onko tämä todellakin ahneuden leikkikenttä, niin kumman ihmiset valitsisivat? Enpä tiedä.

Minusta olisi täysin mahdollista rakentaa talous, joka ei pyri vain oman edun tavoittelemiseen, vaan katsoo kokonaisuutta. Itse asiassa sellaisia talouksia on meidänkin yhteiskunnassamme vaikka kuinka paljon: Perheissä yleensä vain jotkut pystyvät ansaitsemaan rahaa ja hankkimaan siten esim. ruokaa ja vaatteita. Silti perheiden työssäkäyvät kiltisti hankkivat elannon ja antavat sen lapsilleen tavallisesti ilmaiseksi ja ilman odotuksia takaisinmaksusta

Miten vaikeaa on laajentaa ajattelua omasta perheestä omaan yhteiskuntaan? Toisille varmasti vaikeampaa kuin toisille, jos lähtökohtana on villi ahneuskilpailu.

Ajatus yhteiskunnan taloudesta, jota hoidettaisiin kuin perhettä ei ole minun omani, vaan olen sen nähnyt mm. kirjassa, jonka alaotsikko on suurin piirtein "talous, jossa ihmisillä on merkitystä".

12. maaliskuuta 2006

Tarroja saa jakaa

Uusi, hieno, edistyksellinen Aamulehden liite kertoi minulle, että jossain blogissa on käsitelty ilmaisjakelun estämistä tarroilla. Uudesta liitteestä on siis selvästi iloa ja hyötyä. Enhän muuten olisi tiennyt, että joku muukin blogaaja on tällä asialla.
Kirjoitus nimittäin sai minut lopettamamaan kehitystyön ja laittamaan nämä esille:


(Molemmat tarrat ovat minun koneessani mustataustaisia, mutta Blogger jotenkin muutti toisen vihreäksi - mikä sekään ei ole niin huono idea...)
Kas noin, joku saisi alkaa valmistaa tuollasia tarroja ja niitä pitäisi saada ilmaiseksi esimerkiksi postitoimistoista - yksinkertaista, eikö totta!
Mistä ihmeestä tuollaiset tarrarumilukset ja jakamisidea. No, nuohan ovat oikeasti kopioita hollantilaisten vastaavista tarroista. Hollantilaisilla on jo pitkään ollut käytössä lainsäädäntö ja järjestelmä, jossa suoramarkkinoijat ja kunnat (gemeente) toimittavat halukkaille noita kahdenlaisia tarroja - ja niitä todella käytetään.


Post boxes
Originally uploaded by Dappers.
Tarroja on ovissa ja postilaatikoissa todella paljon. Hollantilaisten tiedotuksen mukaan tarroilla säästyy kantamasta vuodessa kymmeniä kiloja painettuja mainoksia takaisin kierrätysastoihin (tätä tietoa ei enää löydy, oli kyllä esillä 2006)... Hollannissakin jotkut radikaalit näyttävät myyvän omia tarrojaan (osoitetta geenreklame ei enää löydy, geen = ei).
Miksi sitten noin ruma tarra eikä palkattaisikaan Stefan Lindforsia tekemään samaa rei'itetystä alumiinista tai platinasta? Tarran ei oikeastaan tarvitse olla kaunis, vaan näkyvä. Räikeä teksti tummalla taustalla yksinkertaisesti toimii hyvin. Lisäksi voimme aina ottaa huomioon sen, että rakkailla yhteismarkkinoilla myös ainakin ilmaisjakeluiden jakaminen on vapaasti ostettavien ja myytävien palveluiden joukossa, joten mistä me tiedämme, mistä maasta seuraavat mainostenjakajat meille tulevat!

5. maaliskuuta 2006

Meditaation viileä tuuli

Vielä on käsittelemättä pari Aamulehden aikaisempaa juttua, mutta tartutaan suoraan tämänpäiväiseen: Toimittaja Matti Kuusela on käynyt Sahaja-joogan yleisötilaisuudessa ja sanoo kokeilleensa meditaatiota.
Milloinkahan Aamulehti lähettää toimittajiaan erilaisten kristillisten herätysliikkeiden tilaisuuksiin selvittämään, onko Totuus tai Jumala siellä? (Aamulehden Taneli Heikka oikeasti kävi Amma-keskuksessa Intiassa tekemässä jutun ja keskeinen kysymys koko Valo-lehdessä julkaistussa reportaasissa oli "Onko Amma Jumala?"...)
Sahaja-joogasta ollaan tietysti siitäkin montaa mieltä, mutta Matti Kuusela ainakin aikoo kokeilla oppimaansa meditaatiotekniikkaa vielä uudelleenkin.
Yhden pettymyksen Kuuselalle voisin kyllä aiheuttaa, jos hän tämän lukisi: Kundalinii ei tunnu kämmenessä. Yleisötilaisuudessa esitellyn tekniikan tapaan viileän tunteen kämmenessä voi tuntea, jos hieroo kämmentä muutaman kierroksen vaikka omaan polveensa, kiertosuunnalla ei niin väliä. Kun sitten irroittaa kämmenensä polvesta hitaasti, voi joskus tuntea viileän tuulen kämmenessään. Se ei tietenkään ole kundalinii, vaan kämmen lämpeni hankauksesta ja sen jälkeen tavallinen huoneilma voi tuntua viileältä...

2. maaliskuuta 2006

Kommunisteja ja kommunisteja

En ollut seuraillut Kansan Uutisten kirjoitteluja enkä Suvi-Anne Siimeksen kommentteja puolueen tilasta. Sen sijaan näin hänet tiistai-iltana tv:tä sulkiessani kakkosen Inhimillisessä tekijässä.

Kun seuraavana päivänä tuli uutinen, että Siimes eroaa puheenjohtajan paikalta, aloin lueskella ympäriinsä löytääkseni selityksiä, mikä nyt on muuttunut, kun puheenjohtaja eroaa. Äsken päädyin Siimeksen blogiin ja siellähän se lukee: Siimes on tajunnut, että Vasemmistoliitossa on paljon kommunisteja ja he hoitavat asioita omalla tavallaan.

Perheessämme kulkee tarina 50-luvulta eli ajalta ennen minua, kun vanhempani olivat Pispalan työväentalon vahtimestareita ja kolmilapsinen perhe asui siis työväentalolla. Kesken ruokailun isä oli sanonut: "Shhh - tuolla kulkee jotain ihmisiä." "Ei siellä mitään ihmisiä ole, ne on kommunisteja", oli veljeni selvittänyt tilanteen.

Isäni eläessä ehdin kuulla paljon muitakin tarinoita kommunisteista, heidän tekemisistään ja puheistaan, eikä minulle ollut mikään uutinen, että Vasemmistoliitossa on kommunisteja. Ehkä samasta syystä en myöskään koskaan ole äänestänyt SKDL:ää enkä olisi voinut päätyä sen puheenjohtajaksikaan tietämättä asioiden oikeasta laidasta edes jotakin. Kyllä demari kasvattaa ymmärtämään kommunisteja.

Kohta Siimeksen haastattelun jälkeen ykkösen tv-uutiset näyttivät Bushin vastaista mielenosoitusta Intiasta ja kirkkaanpunaisessa mielenosoittajan lipassa on kirjaimet CPI(M) - Communist Party of India (Marxist). Niitä on sielläkin...

24. tammikuuta 2006

Suojeleeko Suomen laki meitä rasisteilta?

Ei. Suomen laki ei pysty suojelemaan meitä. Poliisi voi suojella joiltain asioita ja kun oikeuslaitos määrää henkilön vankeinhoitolaitoksen asiakkaaksi, niin silloin useimmat ihmiset ovat suojassa häneltä.

Rasisti kysyy, luulenko lain suojelevan minua. En siis luule. Toisaalta luulen eläväni oikeusvaltiossa, jossa voi vedota lakiin, mutta ei se nyt ihan niinkään ole. Jos joku häiriköi tarpeeksi, niin poliisi ei enää jaksa. Luuloillani ei siis ole paljonkaan yhteyttä todellisuuteen.

Toisaalta, jos autoja varastellaan, niin poliisi on ihan yhtä innokas saamaan varkaat kiinni oli käyttöönottaja ensikertalainen tai alan harrastaja. Voi olla, että rasismin toteaminen rikolliseksi (kansanryhmää vastaan kiihottaminen) on paljon vaikeampaa. Voi olla, että joku voi erehtyä luulemaan, että rasisti on oikeassa rasismissaan. Rasisti voi olla oikeassa monessa asiassa ("kaurapuuroon on hyvä laittaa suolaa", "kävele tien vasemmassa laidassa" jne.), mutta ei rasismissaan.

Me olemme ihmisiä. Me olemme erilaisia. Meidän olisi tarkoitus elää tällä planeetalla yhdessä. Kukaan meistä ei oikeasti omista tätä planeettaa tai jotain osaa siitä. Me ihmiset vain olemme tehneet yhteiskuntia, joilla on omat sääntönsä. Me suomalaiset olemme tehneet sääntöjä, joilla pyritään estämään vihamielisesti toisiin kanssaihmisiin suhtautuvia yksilöitä toteuttamaan tavoitteitaan.

Rasismin suhteen olen siis edelleenkin laillisen vastarinnan kannalla.

19. tammikuuta 2006

Tää on viimeinen, Taisto

Toivotaan niin. Ilmapiiri alkaa mennä aika kireäksi. Tomi (Sukunimi jääköön tällä kertaa mainitsematta) aloitti vaalityön tekemisen tänäänkin aamulla ennen puoli kahdeksaa (no, joskus on tullut tekstiviesti Kiinasta Kreikkaan aamukuudelta eli ei mitään uutta helteisen auringon alla) ja vaimon puhelimeen tuli julistus:

Aiotko todella 
äänestää tarjaa?
Mieti vielä kerran.
Tarjan ex naapurin
serkun kaima,
nainen tietysti,
aikoi kävellä päin
punaisia valoja.
Mutta pihtiputaalla
ei ollut
liikennevaloja.
Voiko presidentin
moraali olla näin 
huono? Älä alistu.
Laita sana
kiertämään.

Näin ei todellakaan voida jatkaa. Siksi meidänkin perheemme istuu nykyään kaikki ruokapöydässä samalla puolen rivissä. Ai miksikö? No, vastakkainasettelun aika on todellakin ohi.

Tiedätkö muuten, miksi ensi vuodesta lähtien asemakaavoissa on taloja vain toisella puolella katua? Aivan. Vastakkainasettelun aika on ohi.

Entä miksi ensi vuonnakin pulloja laitetaan palautuslaitteeseen yksitellen? No, se nyt vain on järkevää tehdä yksi palautusreikä yhteen koneeseen eikä niin montaa reikää, kuin jollain sattuu olemaan pulloja mukana.

Äänestäkää siis Saulia! Annetaan mennä täysillä kun on alamäki taas! Kapitalismi kumoon! Antaa palaa, kerätään sitten palasia myöhemmin. Tavoitteena on iso pamaus eikä pitkä vihellys!

(Supo (tai eunet) ei vieläkään päästä minua Niinistön blogia kommentoimaan:

Niinistö on Standardi!)

17. tammikuuta 2006

Mitä hyvää on Seppo Lehdossa?

eli

Miten vähäpätöiseksi voi ihminen muutua ihan vaan blogaamalla?

Jos ajattelee kirjoittaa ajatuksiaan blogiin ja saa vuoden päästä kaksi kommenttia ja niistä toinen on amerikkalaisen spämmääjän ja toinen suomalaisen henkilön, joka on päättänyt olla yhtä fiksu kuin amerikkalaiset serkkunsa, niin ei paljon huonommin voi mennä.

Onneksi Seppo Lehto asuu ilmeisesti Vantaalla, vaikka sanookin olevansa tamperelainen.

7. tammikuuta 2006

Ananda Marga on kultti

Tämän jälleen pienen, lyhyen, tiiviin ja vaatimattoman kirjoituksen tarkoitus on jälleen kerran paikata yhtä mediassa kellunutta vuotavaa uutisankkaa, joten asiaan:

Kukaan ei todellakaan varmaan muista enää, miten keväällä 2005 (muistatko? viime vuonna?) Pelle Miljoona oli julkisuudessa hänestä kirjoitettujen kirjojen vuoksi. Minulla on tietysti kohta selittämäni allergialasit, mutta luulen, että ilman niitäkin voisi sanoa, että aika monta kertaa kevään 2005 aikana mr Media otti esille, miten "Pelle Miljoona on kuulunut intialaisperäiseen lahkoon". Tuota ainakaan kukaan tervejärkinen kansalainen ei voi muistaa.

No, se "lahko" on siis järjestö nimeltä Ananda Marga (Pracaraka Samgha), perustettu Intiassa 1955 ja ollut Suomessakin ry jo yli 30 vuotta. (Ananda Margaa muuten oli "tuomassa" Suomeen Taavi Kassila, ennen kuin hän sittemmin ensin hylkäsi kaikki gurut ja vasta sen jälkeen löysi Amman, yhden median suosikeista.)

Lisäksi minä aivan omin silmin näin miten Pelle Miljoona siinä nelosen nuorten miesten talkkarissa sanoi keväällä 2005: "Ananda Marga ei ole lahko". Pelle ei tietenkään pystynyt sitä täysin ymmärrettävästi ja kattavasti selittämään ja perustelemaan siinä puheen ja mainosten virrassa ja tarkkoja sanoja ja reaktioita ei minulla ole tallessa kuin päässäni, mutta Pelle on tässäkin oikeasssa. (Itse asiassa aloin nyt epäillä, että oliko se sittenkin se toinen ei niin nuorten koomikoiden vetämä ohjelma, jossa Pelle sai suunsa auki... Tämä ei ole olennaista, jos niin päätetään.)

Ananda Marga on hyvinkin universaali (emo)järjestö hyvin monenlaiselle positiiviselle, globaalille ja lokaalille toiminnalle, jonka mottona on "itsen oivaltamisen ja maailmankaikkeuden palvelemisen puolesta". Tavoitteena on siis henkilökohtainen valaistuminen ja yhteisen hyvän edistäminen, eläin-, kasvi- tai kivikuntaa unohtamatta.

Huvittava lisä tähän juttuun saadaan sillä, että Ananda Margan perustaja Shrii Shrii Anandamurti alias Prabhat Rainjan Sarkar (1921-1990) painotti jopa useita kertoja pitämissään puheissa, miten Ananda Marga on nimenomaisesti kultti (siis sen lisäksi, että se on filosofinen käsite ja järjestö).

Kultti on tietysti yksi kauhistuttavimpia sanoja tässä moniarvoisuuden pelottavassa maailmassa, mutta Anandamurti perusteli sen niin, että aivan kuten sana kulttuuri on johdettu latinan sanasta cultura, joka tarkoittaa viljelyä eli kasvattamista ja kulttuuri on siten inhimillisen sivistyksen ja kasvatuksen tulos, niin Ananda Marga on käytännön tie, jota kulkemalla voi kasvattaa ja kehittää itseään. Itsensä kehittäminen tunnetusti ja toivottavasti antaa ideoita ja energiaa kasvattaa ja kehittää myös tätä yhteistä maailmaamme tässä ympärillä.

No, olisi Anandamurti sanonut mitä tahansa kulteista tai lahkoista, niin Ananda Marga kuuluu tietysti kaikkien itseäänkunnioittavien "kampus puhtaaksi kulteista" -liikkeiden listoille, joita varmaan niitäkin (listoja ja liikkeitä) on jo tuotu Suomeenkin. Ananda Marga on järjestönä sanoisinko mielenkiintoinen ja siihen liittyy vaikka mitä juttuja ja siihen on liitetty vaikka mitä juttuja ja kun esimerkiksi sanomalehti Kaleva halusi tehdä jutun "itsemurhakulteista" (muistattehan Auringon temppelin), niin edesmennyt Harri Heino oli onnistunut puhelinhaastattelussa mainitsemaan myös Ananda Margan. Minulle puhelimessa Heino tietysti sanoi, ettei Ananda Marga oikeasti kuulu siihen joukkoon, vaikka useampi Ananda Margan jäsen onkin tehnyt julkisen itsemurhan joidenkin buddhalaismunkkien tapaan, mutta siellähän se totuus taas levisi Kalevan sivuilla...

Tässä vaiheessa lukija on varmaan jo arvannut, että minulla on jotain tekemistä Ananda Margan kanssa. Kyllä, syksyllä 1986 menin "avoimeen joogaryhmään" entiselle lukiolleni ja löysin sieltä entisen englanninopettajani tulkkaamassa joogaopettajaa, jolta seuraavien vuosien aikana opin paljon joogasta, meditaatiosta ja elämästä yleensäkin. Viime vuosina dada Atmacetanananda on saanut julkisuutta golf-ammattilaisten koutsaajana, mutta se on aika pieni ja pinnallinen osa tuon miehen elämää.

Minä olen siis margi, ja Ananda Marga on antanut minulle paljon viimeisten 20 vuoden aikana. Minä en siis ole missään vaiheessa jättänyt Ananda Margaa, vaikka aktiivisuuteni onkin vaihdellut ja tunteet ovat olleet suuria kaikkiin suuntiin. Sen vuoksi minä jo ennen ja ilman Googleakin bongailin aika hyvin kaikki mediamaininnat, jotka koskevat Ananda Margaa tai joogaa tms. Suuri apu on tietysti ystävissä ja sukulaisissa, jotka tekevät minulle mediailmoituksia. :-)

Ananda Marga on iso asia ja vaikka tässä nyt on minun sanani ja viittaus Petri Tiilen sanoihin ja margagurun tulkinta referoituna, niin en yhtään ihmettele, vaikka Ananda Margasta onkin liikkeellä kaikenlaisia käsityksiä - jopa tämänkin perusteellisen selvityksen jälkeen.

Jonkin verran mielenkiintoista on muuten se, että rocktaiteilija Petri Tiilen osallistuminen Ananda Margan toimintaan 70-luvulla nostettiin mediassa esille todella monta kertaa, mutta nyt, kun meillä on presidenttiehdokkaana Heidi Hautala, joka aivan samoin oli siellä silloin, niin siitä ei puhuta mitään, vaikka kasvisravintolatoimintakin kuuluu olennaisesti kampanjan ja sen välittäjämedian toistamiin asioihin. Kirjoittamattomia ovat julkisuuden lait.