26. joulukuuta 2006

Koiran joulu

Meidän perheemme on siis varsin vakiintunut viritys ja nyt tuo nelikuukautinen (eilen) pentu on se, jolle tapahtuu.

Etukäteen vähän huolestutti se, että miten kuusen käy, mutta olimme muka kovin fiksuja, koska ulkona tehtyjen havaintojen mukaan koiramme syö lähinnä mäntyjä (ja ruusupensaita - auts), eikä koskaan kuusia.

Minäkö söisin joulukuusta? Totta. Aattona koiramme suhtautui alkuinnostuksen jälkeen kuuseen varsin rauhallisesti, eikä oikeastaan koskenut siihen yhtään. Kuusen alla oleva kangas on tietysti oiva makuupaikka, koska kuusi antaa mukavaa suojaa yläpuolelta, aivan kuten tv-kaappi.

Pukin (suuri haukkumisen kohde) jälkeen koirakin sai "joululahjan", vegetaarisen "luun", jossa valkoisen kovan kuoren sisällä on jotain vaaleaa massaa. Ruokakippo on saanut enimmäkseen olla rauhassa tämän aarteen saapumisen jälkeen.

Jouluaamuna olohuoneesta kuului melkoista maiskutusta ja luulin sen tulevan siitä luusta, mutta kyllä se oli joulukuusen alaoksat, jotka saivat syljen erittymään. Niitä neulasia oli sitten joka puolella ja pienen luennon jälkeen pieni koiramme oli ikään kuin ymmärtänyt, miten kuusen alla leikitellään.

Tänään, aina kun maiskutus- ja nuolemisääntä kuului aamupimeässä joulukuusen suunnalta, sanoin "Pinda, ei". Maiskutus loppui. Useamman kerran nousin ja koira nousi ja lopulta yhdellä kerralla huomasin, että sehän nuolee tassuaan ja pesee sitä ja kun menin katsomaan, niin lattialla oli irtonainen hammas!

Tarkemmin katsoen molemmat alakulmahampaat ovat irronneet ja vain tämä toinen on tallessa - toinen on varmaan syöty...

Lopetan raporttini tältä erää tähän.

(Kun kerroimme koirahankkeistamme, niin yhdeltä sukulaissuunnalta tuli kommenttia, että meillä olisi ehkä muutenkin jo tarpeeksi tekemistä ja verhotkin ilmeisesti laittamatta (niin oli edellisessäkin asunnossa viisi vuotta ja ilman koiraa...), mutta eihän tuo koira aikaa vie - tai siis vartin minun aamustani ja näiden blogien kirjoittamiseen - no, satoja tunteja koiran iässä laskettuna.)
Lähetä kommentti