25. joulukuuta 2015

Rondo tofulle ja perunalle

Aika usein tulee tehtyä ruokia, joissa on tomaattimurskaa. Varsinkin arkena. Se nyt vaan on niin nopeaa ja helppoa käyttää ja usein oikeasti hyvän makuista. Kun sitten tomaattimurskasta on tulossa lientä eli jonkinlaista kastiketta, niin usein tulee laitettua siihen kattilaan papuja tai tofua. Mutta.

Jos on jo saanut päähänsä, että haluaa paistettuja tofusiivuja ja niiden kanssa perinteisiä, keitettyjä perunoita, niin sitten kyllä haluaa jättää pavut pois kastikkeesta, Mutta pelkkää tomaattikastikettako? Ei, kun siinä vaiheessa huomaa pöydällä olevan maapähkinäpurkin - ja muistaa siinä taloudessa majailevan, erityisen hyvän, unkarilaisen paprikajauheen eli

Rondo tofulle ja perunalle

neljä lehtisellerin vartta pilkottuina aika pieniksi
oliiviöljyä
juustokuminaa
1 prk tomaattimurskaa
maapähkinävoita
paprikajauhetta
suolaa

Laita kattilaan öljy, juustokumina, pilkottu selleri, anna kypsyä jonkin aikaa. Lisää muut ainekset ja anna kypsyä rauhassa n. 20. Ei haittaa, vaikka sellerit jäisivät vähän koviksi ja raikkaiksi pikku paloiksi.

Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja tofun kanssa. Tarjoiluehdotuksesta piti olla kuva, mutta se nyt on häipynyt jonnekin pilvien teille...

23. joulukuuta 2015

Kikpapupatee - juhlapöydän suosikki

Tätä on tullut tehtyä jo 90-luvulla, mutta täksi jouluksi tein ensimmäistä kertaa vegaanisena eli korvasin entisen creme fraiche'in Tofutti tuorejuustolla. Kokeilu onnistui erinomaisesti eli maku oli hyvä ja rakenne erinomainen. Tuorejuuston hyydytysaineet odotetusti tekivät hyvää koostumukselle, ja siinä tuntui olevan myös jonkin verran happamuutta täydentämään makua.

Persijat ennen saksien saapumista.
Koska tätä on tehty vain harvakseltaan, usein jouluksi, joskus muulloinkin ja resepti on kenties jossain, niin senkin vuoksi saatoin tänään vähän improvisoida; Muistelen, että alkuperäiseen reseptiin kuuluu sitruunamehu, mutta tällä kertaa meni myös sitruunan kuorta. Reseptissä mausteiden määrät näyttävät tarkoilta, mutta oikeasti laitoin aineita summamutikassa monitoimikoneeseen, vain pavut mittasin ja Tofutti oli siis koko purkillinen.


Kikpapupatee

1 l keitettyjä kikpapuja (voisi siis käyttää tölkkipapuja, en ole koskaan kokeillut)
225 g purkki Tofutti-tuorejuustoa tai vastaavaa
2 ruukkua persiljaa
1 tl hajupihkaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
1,5 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja kuorta

Laita kaikki persilja ja kikpavut muutamassa erässä monitoimikoneeseen ja hienonna ne alustavasti. Lisää muut ainekset ja anna jauhaantua tasaiseksi massaksi. Maista ja säädä makusi mukaan. Maku tietenkin paranee ja tasoittuu seistessään.

Kilo kikpapuja maksoi elokuussa 2015 kokonaista 4,40 €
ja siitä sai viisi kauhallista illan ruokaan, litran pateeseen ja
vielä viisi miniannosta pakastimeen.
Laita pitkulaiseen vuokaan tuorekelmu niin, että se tulee kaikkien reunojen yli ja levitä massa kelmun päälle vuokaan. Painele jonkin verran, niin vältät kuvan pateessa näkyvät kolot. Anna olla jääkaapissa ainakin 12 h. Kumoa patee kelmuineen sopivalle alustalle ja poista kelmu. Ota ottimeksi vaikka kakkulapio - tai veitsi, jos lopputulos onkin kovin kiinteä.

10. joulukuuta 2015

Hikariwok eli variaatio bataattiwokista

Tämä on siis variaatio bataattiwokista, mutta kun a) ei ole mustapapuja ja b) on vain kaksi syöjää niin päädyin laittamaan pannuun vain bataattia ja tofua, mikä johti nuudelien sekoittamiseen joukkoon... koska ne mahtuvat sinne!


Hikariwok


1 bataatti, kuoritaan ja suikaloidaan alle 1 cm paksuisiksi siivuiksi.

pala tuoretta inkivääriä ja kurkumaa pilkotaan pieneksi silpuksi

1 pkt savunmakuista tofua suikaloidaan n. 1 cm paksuisiksi siivuiksi

öljyä

alle 300 g vehnänuudelia

1 rkl punaista Hikari-misoa

Laita vesi kiehumaan nuudelien keittämistä varten.

Sekoita miso ensin pienempään määrään kuumaa vettä, sitten n. 2 dl.

Laita wokkiin öljyä, puolet silputusta inkivääristä ja kurkumasta ja bataattisuikaleet. Paista mahdollisimman kuumalla ja sekoita riittävästi, etteivät bataattisiivut pala. Pyri saamaan bataatti mahdollisimman kypsäksi, mutta ei tietenkään pehmeäksi. Laita paistetut bataattisuikaleet sivuun.

Laita wokkiin öljyä, loput inkivääri ja kurkuma ja tofusuikaleet ja paista normaalisti.

Laita nuudelit kiehuvaan veteen, varo ylikuohumista ja keitä pehmeäksi. Valuta vesi pois - voit ottaa sitä talteen.

Kun tofut ovat saaneet jonkin verran väriä, laita wokkiin bataattisuikaleet ja valutetut nuudelit (älä anna niiden seistä, etteivät ne muutu klöntiksi). Kaada päälle misovesi. Lisää tarvittaessa vettä, nuudelit ja bataatitkin saattavat imeä sitä ja on kivaa, jos wokissa on "vähän lientä".

Miso on aika suolaista, joten kannattaa tarkistaa, ennen kuin lisää esim. soijakastiketta. Tarkkaavainen lukija saattaa huomata, että tässä ei ollut chiliä - mitä tietenkin voi laittaa oman maun mukaan, valmistusvaiheessa tai vaikka syödessä makean chilikastikkeen muodossa.

Tarjoile kuumana ja syö puikoilla.

8. joulukuuta 2015

Villilän villimpi illallinen

Inspiraation vallassa päädyin tekemään kaksi ruokalajia enemmän tai vähemmän improvisoiden ja koska lopputulos oli hyvä, kirjoitan ne tänne itsellenikin talteen.

Tulinen tofupata kolmelle

puolikas pikkuisesta kurpitsasta kuutioituna
kolme porkkanaa ja kaksi perunaa halkaistuna ja viipaloituna
Soya Oy:n savunmakuinen tofu kuutioituna

yksi chili, pala inkivääriä ja kurkumaa pilkottuna pieneksi
juustokuminaa
öljyä
suolaa

2 dl paketti kermaista kookosmaitoa

Laakeaan kasariin öljy, juustokumina, kasvikset, tofu, suola ja jossain vaiheessa kookosmaito. Annetaan kasvisten hautua kypsäksi.

Maapähkinä-rusina-tomaattiriisi

1,5 dl maapähkinä-rusina-sekoitusta (puolet kumpaakin)
1,5 dl jasmiiniriisiä
1 prk tomaattipyrettä
vajaa tl suolaa
öljyä
vettä

Lämmitä kattila, laita vähän öljyä, lisää muut ainekset ja kuumaa vettä niin, että kaikki peittyy ja pari senttiä on ylikin. Anna kiehua hiljaa. Sekoita välillä ettei tartu pohjaan ja lisää vettä tarvittaessa. Lopuksi voit laittaa levyn pois päältä ja antaa riisin hautua kypsäksi.

25. lokakuuta 2015

Yuba! Yksi uusvanha soijatuote kuivakaappiin!

Tiedäthän, miten keitetyn maidon pinnalle muodostuu kalvo? Samaa tekee soijamaito ja kiinalaiset ovat joskus keksineet alkaa kerätä ja kuivata sitä kalvoa, jolloin soijasta tuleekin kuivatuote (ja siis ilman hieman epäilyttävää TVP-prosessia). Tuotteen nimi on yuba ja paketeissa lukee usein englanniksi BEAN CURD SHEETS. :-)

Olen niitä joskus aiemminkin ostanut ja elokuussa tuli ostettua paikallisesta East Asia Mart -liikkeestä näitä soijakelmuja, joten kun perjantaina piti tehdä tytölle jotain iltaruokaa, niin tein keittoa.

Joskus aiemmin olen laittanut niitä wokkiin ja netistähän nyt löytää mitä vain reseptejä, jos oma mielikuvitus ei riitä.









Kelmukeitto neljälle

pari varsisellerin vartta
pieni palsternakka
pari porkkanaa
kaksi perunaa
yubaa
rypsiöljyä
tuoretta inkivääriä
tuoretta kurkumaa
vettä
suolaa

Kuori juurekset ja juurimausteet. Pilko ne ja selleri. Leikkaa yuba saksilla sopiviksi suikaleiksi tai paloiksi. Laita kattilaan öljyä, inkivääri ja kurkuma, juurekset, yuba, vesi ja suolaa sopivasti. Keitä perunat kypsiksi.

Vähän hailakan näköistä siitä tuli, mutta likka sanoi, että on hyvää ja söi vielä lauantainakin lounaaksi riävän kanssa.


Yubaa on muuten tasaisina levyinä, ryppyisinä levyinä, kierrettyinä "köysinä" ja varmaan Kiinassa joissain muissakin muodoissa. Joka tapauksessa ne ovat ikään kuin tiivistettyä, kuivattua tofua ja sisältävät paketin mukaan 42 % proteiinia. Kun siis suikaloin tuohon keittoon noin neljänneksen 250 g yuba-paketista, niin niistä keittoon tuli 26 g proteiinia, mikä on ihan hyvä lisä.

Yubaa voi siis säilyttää kuivakaapissa, mutta ei loputtomiin, sillä se sisältää 29 % rasvaa, mikä hapettuu ja menee huonoksi. Tämän elokuussa 2015 ostetun paketin parasta ennen on Hollannissa laitetun tarran mukaan 13.6.2015.



Mahtavat banaanimuffinit

Huomasin hyödyllisessä Vegaaniset kasvisruuat -ryhmässä keskusteltavan banaanimuffineista ja ehkä on nyt aika kirjoittaa tämä resepti nettiin. Kuva saatiin vasta pari kuukautta myöhemmin, kun kysyin likalta, että tekeekö muffineita. Tekihän se.

Leikkasin yhden halki heti uunista ottamisen jälkeen,
joten siksi se näyttää vähän raa'alta leikkauspinnan perusteella.














Tutustuin näihin erinomaisiin banaanimuffineihin jo 80-luvulla ja pyysin varmaan jo heti reseptiä, mutta en sitä saanut kuin vasta parin vuoden tivaamisen jälkeen... tavallaan kyllä ymmärrän syyn... :-)

Siitä lähtien olen tehnyt näitä suhteellisen säännöllisesti, opetin äitini tekemään näitä, lapseni tekevät näitä ja muutama muukin tämän reseptin on sitten minun kautta jo saanut.

Mitä mahtavaa näissä muffineissa on? a) Nämä ovat erittäin helppoja tehdä. b) Nämä ovat hyviä.

Maku on hyvä, mausteinen (mausteita voi tietenkin vaihdella, olen joskus laittanut kanelia) ja banaaninen. Nämä ovat "ruokaisia", eivät "kevyitä", joten sopivat erinomaisesti myös evääksi. Yhdessä vaiheessa teimmekin näitä tuplakokoisissa, pitkulaisissa vuoissa eväsmuffineiksi...

Banaanimuffinit 12 kpl

3 erittäin kypsää banaania
1 dl öljyä (rypsi, oliivi jne.)
1 dl sokeria
1 tl muskottipähkinää jauhettuna
1 tl kardemummaa jauhettuna
½ tl suolaa
1½ tl ruokasoodaa
4½ dl vehnäjauhoja

Survo banaanit soseeksi haarukalla (koneella soseuttaminen ei edistä asiaa, poistaa kaikki "sattumat" ja saattaa vähän muuttaa rakennetta muutenkin). Sekoita joukkoon muut aineet haluamassasi järjestyksessä. Huolehdi luonnollisesti, että ruokasooda sekoaa ensin jauhoihin ja leviää kunnolla taikinaan, eikä muodosta kasaumia...

Ennen paistamista ne voivat näyttää
tältä, ei tarvitse huolestua.
Taikinan koostumus vaihtelee banaanien (ja jauhojen?) mukaan. Joskus se on lähes juoksevaa, tavallisesti "kökköistä" ja paksua - aina muffinit ovat kuitenkin onnistuneet.

Laita taikina paperivuokiin tai voidellulle/tarttumattomalle muffinipellille. Paista 200 °C noin 20 min. Muskotti tekee taikinasta aika tummaa, joten se ei kovin paljon tummu paistettaessa.

Sitten vaan nauti ja jaa - muffineita ja reseptiä!

11. lokakuuta 2015

Miksi vegaani tekisi munakasta?

Poikkesin eilen tamperelaiseen Runsaudensarveen oikeastaan ostamaan suihkusaippuaa toimistolle (koska polkupyörä), mutta kuten nimestä arvaa, tulin ostaneeksi kaikenlaista muuta ja mm. vegaanista "munakasjauhetta", vai pitäisikö sanoa omelettijauhetta, siis munakkaankaltaisten ruokajuttujen valmistamiseen tarkoitettua, lisää vain vesi (ja paista) -valmistetta.

Se tietenkin johdatti minut (jo) tänään tämän vanhan kysymyksen ääreen: Miksi kasvissyöjä tekisi tai söisi jotain sellaista, joka muistuttaa edes nimeltään ruokaa, jota ei (enää) syö, esim. seitankinkku (gluteenista), soijanakki (tai -nakko, jos nakki on sisältösuojattu nimike) tai vegaaninen chorizo (e. sianlihamakkara)?

Joskus tämän "kysymyksen" esittävät ne, jotka eivät ole edes kiinnostuneita lihan syönnin lopettamisesta, ikään kuin vahvistaakseen käsitystään, että heidän valintansa on oikea ja veget pellejä, mutta pohditaanpa nyt hieman. Hmmm... Vastaus on: Miksi ei.

Vastauksia on varmaan paljon muitakin, mutta tässä noin kuusi (6):

1) Ei todellakaan ole kovin montaa syytä, miksi ei kutsuisi valmistamaansa, myymäänsä, ostamaansa tai syömäänsä ruokaa ihan millä tahansa nimellä. Ainoastaan keksin, että joskus nimi voi kuvottaa muita vegejä, vaikka ei kyseistä vegaanisen sisälmyssopan syöjää. Niin ja voihan se johtaa harhaankin - mutta minun mielestäni ei väärään suuntaan.

Itse en todellakaan halua, että ruokani muistuttaa liha/kala/munaruokia, mutta en niitä hyljeksi. Kerran olimme Kiinassa kolmihenkisenä perheenä ja löysimme Beijingissä tien kasvisravintolaan (jonka nimi oli suomeksi ehkä Vihreä enkeli, siis nimi oli kiinaksi, mutta kiinankielen muistini on vielä heikompi kuin suomenkielen), joka oli erikoistunut "vegejäljitelmiin" ja tunnettu "Pekingin ankasta" ja "kalalautasista". No, teimme selväksi, ettemme halua mitään jäljitelmäruokaa ja ehkä hieman jyrkästi, koska tarjoilija palasi hetken päästä keittiöstä ja pahoitteli kovasti, että valitsemassamme tomaattiriisissä oli "sianlihan palasia". No, eivät ne meitä häirinneet, vaikka kiinalainen tapa riputella pikku määriä lihaa vähän sinne sun tänne onkin vähän outo ja hankala.

2) Usein tarjotaan selitykseksi, että kasvissyöjäksi ryhtynyt "kaipaa lihaa" ja sen vuoksi haluaa huijata itseään jäljitelmillä ja kun ihmisistä on kyse, niin kaikkihan on mahdollista. Yleensä, kun on syömättä lihaa pidemmän aikaa, suhde ruokaan ja eläimiin muuttuu ja ajatuskin lihan syömisestä voi aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita.

3) Makutottumukset ovat opittuja, joten niitä voi kaivata. Olen itse sitä mieltä, että usein (varsinkin verhojen takana käydyissä) vegekeskusteluissa mainittu metvurstinkaipuu on erityisesti savun ja mausteiden maun (+ rakenteen, ks. myöh.) hakemista.

Onneksi vegeruokia voi savustaa ja maustaa savulla aivan kuten mitä tahansa muutakin (savunmakuinen tofujäätelö? hmm....) ja suuri on se määrä savunmakuista (ja osin savustettua) tofua, mitä olen viimeisten vuosikymmenien aikan syönyt. Mä vaan tykkään siitä. Sinappikaan muuten ei ole kielletty vegeiltä ja sitä voi syödä muutenkin kuin kinkun tai makkaran kanssa!

4) Liharuuissa on usein Rakennetta. Ryhtiä ja Sitkeyttä. Luonnetta. Kasvisruuista tulee helposti löysiä ja vetisiä. Tämä samoin usein siis unohdetaan ja hyväksytään, mutta ei tarvitse - ja nyt siis pelkkä al dente pasta ei tuo tarpeeksi rakennetta.

Gluteeni, tuo proteiineista sitkein antaa paljon mahdolisuuksia, varsinkin kun puolet Facebookin käyttäjistä näyttää karttavan sitä, joten meille muille jää sitä yllin kyllin. Leikkaa seitanisi ja paista se pannulla, kovaksi ja sitkeäksi. Anna ruisleipäsi kuivua ja vedä siitä käsihöylällä 1,5 mm siivuja, pureskele ja imeskele!

5) Ihminen on keksinyt nerokkaita tapoja valmistaa ruokia ja vaikka niitä olisi yleisemmin käytetty liharuokiin, niin eihän mikään estä käyttämästä sitä vegeruokiin. Hyvä esimerkki on juurikin makkara. Me suomalaiset tiedämme, miten kätevää on laittaa makkara tikkuun ja pudottaa se nuotioon, grillin kylmälle laidalle tai keittoon. Toki vegeilijä voi kokea saman helppouden ja nautinnon ja poimia soijamakkaransa hiilloksesta, eikä aina vain sitä iänikuista banaania, joka on toki yhtä kätevä kuljettaa metsään kuin makkara, mutta on kyllä enempi sitä jälkiruokaosastoa ja hyvää sellaista onkin.

6) Edelliseen usein liittyen: ruoka on voimakkaasti sosiaalinen asia. Ihmisten kokoontuessa yhteen usein myös tehdään yhteinen ruoka. Tai jos niitä makkaroita paistetaan, niin siinä istutaan sitten ringissä ja vuorotellen savun riepoteltavina. Ei vegejä pidä tai tarvitse jättää pois tästäkään huvista. (Tästä tuleekin mieleeni tikkupulla, mikä on mielestäni hyvä idea, jos kaikki tekevät tikkupullia eikä joillakin ole sinapinhuuruiset makkarat ja toiset taiteilevat kastikkeita tikkupullakuppeihinsa...).

Samoin ruokaa tyypillisesti tarjotaan toisille ja jos tekee soijarouheesta "jauhelihakastiketta", niin useimmat eivät huomaa mitään eroa - ainakaan huonompaan. Toki valmistusaineet kannattaa kertoa, etteivät puolisukulaiset luule, että "kyllä se jauhelihaa syö, tarjoshan se meillekin".

Samoin joulupöydässä voi olla kiva, jos lihaa syövillä on kinkku ja lihattomilla vaikka se seitankinkku. Itse olen tottunut joulupöydässä syömään esim. kikhernepateeta, joka on rakenteeltaan pehmeää, mutta usein niin hyvää, että sitä saa varjella lihaa syöviltä.

Niin, mitäs ne jauheesta tehdyt munakkaat? No, a) todella helppo tehdä, b) jauheen (2 rkl) ja veden (2 rkl) sekoittamisen jälkeen litku haisi mausteena käytetyn "mustasuolan" eli kala namakin (kala = musta, ei eliö) vuoksi järkyttävästi munalta, c) paistui vähällä rasvalla ohuen polyuretaanilevyn näköiseksi ja tuntuiseksi lätyksi, joka d) maistui aika suolaiselta, ihan OK:lta, suutuntuma osin oudoin kuituinen tai "hiekkainen", mutta e) erittäin hyvä idea esim. voileipien päälle. Valmistaja on laittanut pakkaukseen ja nettiin ohjeeksi, että voisi laittaa "täytteitä" ja miksipä ei, paraneehan se siitä.

Itse pidän parempana vaihtoehtona "oikeita" pudlia, joita niitäkin voi laittaa voileivän päälle, jos niitä aterialta jää... mutta nyt saan vielä tehtyä tuosta pussista viisi munakasta... ainakin kokeilen paistovaiheessa runsaampaa öljyn käyttöä.

22. elokuuta 2015

Tänään paistovuorossa: pudlat

Oikeasti eilen teki mieli tehdä jotain intialaista ja siksi kuva on jämäpudlista, jotka syödään tänään iltapalaksi.

Pudlatkin on tehty kikpapujauhoista, mutta niissä on mausteita ja vihanneksia, jotka antavat rakennetta ja myös makua. Pudlat on paistettu pannulla öljyssä ja ne maistuvat siksikin hyvältä.

Ruokalaji on intialainen, joten reseptejä riittää netissä ja muualla, mutta tämä on suoraan Ylen arkistoiduilta sivuilta(!), jossa on julkaistu tamperelaisen Gopal-ravintolantai ravintoloiden — resepti, joka on käytännössä Hare Krishna -liikkeen käyttämä resepti. Tämä on siis hyväksi koettu ja maisteltu sekä ammatti- että kotikokkien tekemänä ympäri maailman ja varsinkin Tampereella.

Minä olen lähinnä vain tuplannut annoksen koon ("kymmentä pudlaa tuskin kannattaa alkaa paistaa") ja muuttanut vähän kommentteja.

Pudlat viidelle (n. 20 kpl)

5 dl kikpapujauhoja
2 tl juustokuminan siemeniä
2 tl hingiä
2 tl kurkumaa
2 tl suolaa

6 dl kylmää vettä

2 keskikokonaista tomaattia pieninä paloina
2 paprikaa pieninä kuutioina
1 porkkana karkeasti raastettuna
3 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

öljyä paistamiseen

Sekoita kulhossa kikpapujauhot ja kuivat mausteet. Lisää vähitellen vettä samalla sekoittaen, kunnes sinulla on paksuhko lettutaikina.

Silppua vihannekset ja jos raastat ensin lautasen päällä inkiväärin ja sitten porkkanan, saat säikeisen inkiväärin hyvin talteen.

Lisää vihannekset ja inkivääriraaste taikinaan. Taikina voi vaikuttaa aika ohueltakin, mutta luultavasti toimii hyvin. Testaa ennen säätämistä.

Lämmitä paistinpannu aika kuumaksi, kaada öljyä ainakin pohja peittoon ja laita sinne kauhallinen taikinaa. Anna paistua, kunnes päällipuolikin on ainakin lähes kokonaan hyytynyt, käännä ja paista toinenkin puoli ruskeaksi. Lisää tarvittaessa öljyä.

Pannun koosta ja taikinan paksuudesta riippuen saat tietenkin 2-4 lettua yhtä aikaa paistumaan. Pudlat eivät helposti jää pannuun kiinni - tai ainakin irtoavat helposti vähänkin lastalla tönien.

Tarjoa kasviskarrin ja riisin kanssa. (Seuraavana päivänä niitä voi syödä vaikka (eväs)leivän päällä...)

20. elokuuta 2015

Eilinen perunamuusi tänään

"Patties, patties, vegetable patties!" Jos olet kulkenut intialaisilla junilla, voit luultavasti saada mieleesi oikean äänensävyn, jolla myyjä kertoo mahdollisuudesta ostaa aamupalaa - tai lounasta. Tänään tein lounaaksi jotain paljon yksinkertaisempaa eli otin eilisen peru... oho, toissapäiväisen perunamuusin ja paistoin sen "perunamuusipihveiksi".

Kuten tuosta linkistä voi tarkistaa - ja netistä löytyy reseptejä! - niin intialais-englantilaisiin kasvispihveihin kuuluu muutakin kuin perunaa.

Vaikka ääni "vegetable cutlets" soi mielessäni, en tavoitellutkaan niitä, vaan siis söin jämät. Muistoni liittyvät varsinaisesti lapsuuteen, kun äiti oli iltatöissä ja teki minulle ja usein meillä hoidossa oleville muille lapsille ruokaa päivällä. Tavallista oli tietenkin syödä pois edellisen päivän ruokia ja äiti usein lämmitti ne paistamalla paistinpannussa, oli sitten kyse makaronilaatikosta, ruis- tai kaurapuurosta.

Perunamuusista äiti teki pihvejä ja voi olla, että koska äidin muusissa oli maitoa, niin ne pysyivät vielä vähän paremmin koossa. En usko, että hän laittoi niihin mitään muuta.

Helppoa siis ja hyvää. Edellispäivän muusi pitää vain muotoilla pihveiksi. Jos haluaa pulleampia ja epämuotoisempia, ne voi muotoilla käsin kuten kuvassa vasemmalla edessä tai jos haluaa säännöllisempiä, voi muovailla muusin levyksi leikkuulaudalle ja ottaa siitä pyöreitä kiekkoja pienehköllä juomalasilla tai leivosmuotilla.

Pannuun tietysti öljyä ja sitten paistetaan kuumalla pannulla. Salaisuus on ehkä paistaa tarpeeksi pitkää ensimmäiseltä puolelta, että se pitää löysää massaa kasassa ja sitten vasta kääntää. Jos haluaa tasaisemman ruskeita (kuvassa alla), laittaa vähän enemmän öljyä ja jos tykkää enemmän pilkullisista, laittaa vähemmän öljyä.

Muusissani oli persiljaa, joten siitä tulee vähän ylimääräisiä pilkkuja.

19. elokuuta 2015

Helppoa ja herkullista kikjauhoista

Kikpapujauhot (gram, besan, chickpea flour) ovat todella monikäyttöisiä. Ne ovat keskeisiä monessa intialaisessa ruokalajissa (pakorat, pudlat, litit jne.) ja helposti lisättävissä kaikenlaisiin taikinoihin tai suurukseksi vaikka paistoksiin.

Panisse (r.) ja socca (i.) on helppo ja herkullinen Välimeren alueen pikkupaistos, joka tehdään käytännössä pelkistä kikjauhoista, eikä varmaan koskaan syödä yksikössä, joten siitävoi varmaan käyttää suomen kielen monikoita panisset tai soccat. :-)

Panisset neljälle hengelle

1 l vettä
vähän oliiviöljyä
1 tl suolaa
300 g kikpapujauhoja

(mahdollisesti jotain vihreää, persiljaa, lehtiselleriä tms. iso kourallinen silputtuna)

paljon oliiviöljyä paistamiseen
karkeaa suolaa ja mustapippuria päälle

Voitele ensin tasapohjainen vuoka (väh. A4) tai pelti oliiviöljyllä. Laita vesi, öljy ja suola kiehumaan kattilaan. Ennen kuin vesi kiehuu, ala vispata kikpapujauhoja sekaan kuumaan veteen. Jatka vispaamista muutama minuutti ja vaihda sitten lastaan, jolla sekoitat keskilämmöllä olevaa kattilaa vielä kymmenisen minuuttia.

Jos tykkäät sekoittaa joukkoon silputtua vihreää, tee se.

Kumoa taikina vuokaan tai pellille ja siloittele parin sentin kerrokseksi. Anna jäähtyä ja jähmettyä, puoli tuntia riittää mainiosti.

Leikkaa jähmettynyt taikina poikkileikkaukseltaan neliskanttisiksi suikaleiksi (säännöllisyys helpottaa kääntelyä paistettaessa). Taikinan voi vuoasta helposti kumota vaikka leivinpaperin päälle. Kuumenna laakeassa pannussa oliiviöljyä 1-2 cm verran ja ala paistaa suikaleita kohtuullisissa erissä, ilman että öljy liikaa jäähtyy, palat tarttuvat toisiinsa tai kypsymisvaiheessa tulee liian kiire.

Kääntele suikaleita ja saat niihin rapean kuoren. Käännä vähintään kerran, että molemmat puolet paistuvat kunnolla. Paista kullanruskeiksi ja paistamisen jälkeen ripottele päälle paljon karkeaa suolaa ja mustapippurirouhetta. Tarjoile minkä tahansa ruoan lisäkkeenä tai pikkunaposteltavana.

Näitä on siis todella helppo valmistaa, aikaa vain menee paistamiseen ja samalla syntyy käryä...

Alkuperäinen resepti on löydetty ja testattu netistä ja jutun yhteydessä on lisää kuvia valmistusprosessista. Jutun johdannossa tosin oudosti sanotaan, että panisset olisivat jääkiekon kokoisia "kiekkoja"...

2. elokuuta 2015

Kokeellisia kaalikääryleitä

Koska olen muuttanut uuteen keittiöön ja pienempään talouteen, jonka maustevarasto on vielä varsin puutteellinen, päädyn luultavasti tekemään kaikkea "uudenlaista" ja "kokeellista", mikä tosin on minulle aika tyypillistä.

Tänään lisäksi otin tavoitteeksi sen, mikä tuli mieleen viime viikolla, kun ostin pienen kaalinpään eli kaalikääryleet. Perusideahan on helppo: tehdään täytettä ja kääritään se kaalinlehtiin. Lähes aloitin väkertämisen eilen, mutta yleisön pyynnöstä vaihdoin iltaruuan nachoihin. Tänään sitten oli aika alkaa säveltää ja siitä tuli tällaista.

Linssitäytteiset kaalikääryleet

1 pienehkö lehtikaali

pari desiä vihreitä linssejä
neljä porkkanaa
laakerinlehtiä
mustapippuria
suolaa
hunajaa

Keitä kaalia suolatussa vedessä ja kun päällimmäiset lehdet alkavat näyttää kypsiltä, ota kaali vedestä. Leikkaa lehtiä irti kannasta yksitellen ja irroita niitä niin paljon kuin kypsinä ja ehjinä saat. Palauta kaali tarvittaessa takaisin kypsymään. Voit vähän miettiä, montako kaalinlehteä tarvitset: loppukaali joka tapauksessa pilkotaan hienoksi ja laitetaan täytteeseen.

Laita linssit kiehumaan, ne kestävät kypsyä pehmeiksi noin 45 min. Laita veteen laakerinlehtiä ja kokonaisia mustapippureita. Pippurien määrän voisi laskea, jolloin ne saisi ehkä kaikki poimittua pois eikä jäisi sellaisia yllätyksiä, jollaiseen purin juuri äsken kylmää käärylettä haukatessani.

Noin puolen tunnin kohdalla laita linssien päälle siistityt (uusia porkkanoita ei ainakaan tarvitse kuoria) porkkanat ja lisää linssiveteen suolaa. Jos aiot tehdä kääryleet heti valmiiksi, laita uuni kuumenemaan, 200 astetta.

Vartin päästä porkkanat ovat kypsiä, ota ne pois kattilasta ja (jäähdytettyäsi niitä kylmällä vedellä) raasta ne. Poimi laakerinlehdet ja pippurit pois linssikattilasta. Tarkista linssien kypsyys. Sekoita sinne hienoksi silputtu kaali ja porkkanaraaste. Tarkista suola.

Ota yksi kaalinlehti ja laita lehden tyveen lehden koosta riippuen 1-2 rkl täytettä, kääri täyte piiloon ja laita kääryleet vuokaan. Voitele kääryleet hunajalla maustetulla vedellä ja laita vuoka uuniin. Tarvittaessa voitele kääryleitä lisää vuoassa olevalla nesteellä. Kaikki tarvikkeethan ovat jo kypsiä, mutta kaaliin halutaan vähän väriä, joten tarvittaessa voi vaikka käyttää ylävastusta ja vielä korkeampaa lämpötilaa lopuksi.

Itse tarjosin kääryleet perinteisten perunoiden kanssa ja "kastikkeeksi" oli pilkottuja härkäpapuja tomaattimurskassa, mikä sekin oli ihan OK kokeilu.

21. kesäkuuta 2015

Miten herra Rovio palautti ajattelukykyni

eli

Se ei ollutkaan tavallista iskiasta

Selässäni on ollut kaikenlaisia pikkujumeja, mutta ei mitään vakavaa. Olen tottunut itse naksauttelemaan sitä ja esim. 90-luvulla oli "juttu", joka kulki hitaasti ylöspäin ja sen ollessa lapaluiden kohdalla parasta oli, kun makasin lattialla ja joku painoi suoraan alaspäin. Kerran menin kirjaston lattiallekin makaamaan ja paikalle osunut Papu eli Jari rysäytti sen kohdalleen.
Viime tammikuussa tuli uusi kohta, ristiluun seutu oli kankea, muttasain sen loksahtamaan ihan vain selälläni maaten ja lattiaa vasten.
Huhtikuussa sama uusi, eikä meinannut lähteä, mutta tammikuun asento auttoi lähes kokonaan. Otin toimistolla esiin keikkuvan istuimen ja se tuntuikin kohtuullisen hyvältä.
Mutta toukokuun puolivälissä tuntui väärää asentoa SI-nivelen seudulla ja kipua jalassa... eikä se suostunut lähtemään pois. Välillä eteentaivutukset venyttivät sopivalta tuntuvaa aluetta ja kipu häipyi hetkeksi, mutta palasi. Sitten yhtenä iltana eteentaivutus oikeasti sattui.
Kun tähän yhdistetään kuulopuheet ja nettidiagnoosi, tilanne täytti perinteisen iskiasvaivan kriteerit. Tosin yhden joogasivuston venytystestien perusteella ei vaikuttanut siltä, että kyse olisi ongelmasta kohdassa, jossa iskiashermo menee pakaralihasten välistä ja silloinhan kipu voi syntyä nikamien alueella ja varsinkin välilevyn vaikutuksesta. En toki ollut satuttanut tai reväyttänyt itseäni mitenkään, mutta meillä on suvussa suurta taipumusta saada ongelmia lannenikamien alueelle ja olenhan mä jo 50-vuotias...

No, ensin työterveyshoitajalle, joka oli todella huolissaan, että mistä saan apua, koska hänellä oli itse ollut vastaavaa kipua ja oli saanut apua vasta parin vuoden ja lukuisten maksullisten vastaanottokäyntien jälkeen. Olin itsekin katsonut jo Tampereen kiropraktikot ja soittanut parille, mutta jotenkin oli vielä hakusessa.

Työterveyslääkäri ei ollut lainkaan huolissaan, sillä nopeiden taivutus- ja refleksitestien jälkeen hän meni koneelleen ja sanoi: - Ei tämä ole paha. Kirjoitan tästä nämä kaksi lääkettä. Jep. Särkylääkettä päiväksi ja lihasrelaksanttia yöksi. Ostin alle kympin lääkkeet ja otin heti ensimmäisen, sillä kipu oli kuitenkin kovaa, haittasi ajattelua ja aiheutti ylimääräisiä äännähtelyjä.

Illalla otettava vaimensi kivun, mutta myös kuivasi suun ja teki muutenkin vähän oudon olon.

Onneksi muistin myös herra Rovion, Harri Rovion, jonka olen tavannut 80-luvulla ja satunnaisesti näiden 30 vuoden aikana. Harri on osteopaatti ja siis kiinnostunut manipuloinnista vähän laajemminkin kuin vain selän niksautusten kannalta. Sain Harrin kiinni ja aika löytyi kolmen päivän päähän.

Kävelin sinnekin. Kävely ei oikeastaan pahentanut tai poistanut kipua, mutta vähän väliä saattoi ilkeästi tuikata ristiselkään tai säteillä reiteen ja pohkeeseen. Olin ollut myös vuorokauden ilman lääkkeitä, että pystyn paremmin sanomaan, missä on ongelma ja milloin ei.

Harri katsoi selkääni takaapäin, laittoi sormet suoliluun eli "lonkkaluun" kulmiin ja sanoi heti, että lantioni on vinossa sivusuunnassa. Niinpä hän lämmitti lihaksiani hieromalla, veti vasemmasta jalastani, joka lonksahti, venytti jalan ja selän sidekudoksia ja aina välillä kokeilin tuntemuksia taivutellen seisoma-asennossa.

Kipu meni pois. Lähes kokonaan, mutta käsittelyn jälkeen oli arkuutta käsittelykohdissa. Harri oli tehnyt myös käytännössä samoja taivutus- ja refleksitestejä kuin lääkäri, sillä niistä käy ilmi vakavat hermopinteet, mutta sellaisia ei tuntunut olevan. Jo ensimmäisellä kerralla Harri mainitsi trigger-pisteen ja toisella käsittelykerralla neljän päivän päästä hän sanoi sen olevan selitys: Ne ovat ikään kuin tavallisia kipeitä kohtia lihaksessa, mutta tietyissä paikoissa ne heijastavat vaikutusta laajemmalle ja minulla siis pakarasta kivuksi alas jalkaan.

Kävin vielä kolmannen kerran ja joka kerralla kipu tai lopulta tuntemus väheni ja nyt löydän kyllä sen kohdan taivuttelemalla alaselkääni, mutta se ei ole enää kipua ja tuntemus on edelleen heikkenemässä kuukausi ensimmäisen käsittelyn jälkeen. Toki voi olla niin, että lääkärin määräämät lääkkeet olisivat poistaneet kipua ja saaneet minut löytämään parempia asentoja ja kenties paremmin venyttelemään vaikka omin avuin tai fysioterapeutin ohjeiden mukaan, mutta vahvasti epäilen, että olisin onnistunut lonksauttamaan lonkkaani (olin jo roikkunut (taivutetuin jaloin polvitaipeista roikkuen) pää alaspäin) ja se kuitenkin tuntui vaikuttavan ratkaisevasti.

No, onneksi virallisen lääketieteen rinnalla on myös muita ammattilaisia, joilla voi olla kokemusta ja taitoa ongelmien hoitamisessa.

12. kesäkuuta 2015

Kaikki kasviproteiinit ovat terveellisiä

Nyt karppausvillityksen jälkimainingeissa on edelleenkin liikkeellä outoa käsitystä, että proteiini on erityisen terveellistä - ja esimerkiksi hiilihydraatti epäterveellistä. Ehkä siitä on jopa tullut yleinen totuus... ja uutena on varsinkin tullut tämä vehnän ja gluteenin karttaminen ja mustamaalaaminen.

Tämä tuli taas mieleen, kun katsoi Hesarin sinänsä ihan mielenkiintoisen ja hyödyllisen artikkelin otsikointia, "Seitan on vehnägluteenia eikä quorn ole vegaaninen – asiantuntija arvioi kasvisproteiinien terveellisyyttä".


Ihminen ei oikeasti tarvitse määräänsä enempää proteiinia eli sen terveellisyys on samalla tavalla suhteellista kuin muidenkin ravintoaineiden. Jutussa viitataan ihmisille välttämättömiin aminohappoihin, mutta mikään kasvisruoassa oleva proteiini ei ole epäterveellistä tai terveellisempää kuin joku toinen proteiini.

Kyllä, ihminen tarvitsee proteiinia ja kyllä, erityisesti on yhdeksän ns. välttämätöntä aminohappoa, joita ihmisen pitää saada ravinnosta, mutta ei niitä tarvitse saada samalla aterialla. Puutoksia aminohapoissa voi saada vain todella yksipuolisella ja ilmiselvästi puutteellisella ruokavaliolla.

Myyttiä "proteiinilähteiden yhdistelemisestä" on ollut liikkeellä erityisesti 70-luvun alusta lähtien, kun Frances Moore Lappé suositussa kirjassaan väitti niin. Homma on kumottu moneen, kertaan, mutta käsitys elää - varsinkin kun sitä ylläpidetään.

Onkin vähän tylsää, että Hesarin jutussa Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija jatkaa sitä myyttiä sanomalla, että viljan (seitanin) kanssa pitäisi nauttia palkokasveja. Ruokavalion on hyvä olla monipuolinen, mutta edelleenkään erityistä proteiinien yhdistelemistä ei tarvita (http://ajcn.nutrition.org/content/59/5/1203S.long). 

Samoin tietenkin tofun, tempen ja soijarouheen aminohappokoostumus on samanlainen, koska ne on kaikki tehty soijasta, vaikka jutusta voisi käsittää, että tofu on jotein parempaa, terveellisempää...

Jos nyt unohdan tuon "terveellisyyden" ja  puhutaan kasviproteiineista, niin tässä minun kommenttini:

Minua kasvissyöjänä kiinnostaa ruoka ja yksi tekijä ruoassa on rakenne. Gluteenilla eli seitanilla on sellaista sitkeyttä, mikä tuntuu kivalta.

Toinen ruoan ominaisuus on tietenkin maku ja valitettavasti maustamaton tofu tai tempe ei maistu oikein miltään - tai siis vedessä liotetulta soijapavulta, mitä se toki onkin. 

Kun ostan tofua, ostan yleensä aina Soya Oy:n Suomessa valmistettua, savuaromilla maustettua, sillä siinä on makua - ja kasvissyöjäkin voi tykätä savun mausta! Toinen Suomessa valmistettu, Ohua Foodsin(?), oikeasti savustettu tofumerkki on todella kiinteää, eli siinä on rakennetta, mutta valitettavasti se on kanssa muuten aika mautonta eikä kovin kiinteänä oikein ota makua itseensä. Toisaalta sen voi suikaloida ohuiksi tikuiksi ja wokata.

Jutusta puuttuu kokonaan TVP eli textured vegetable protein, mikä tehdään yleensä soijasta ja tarkoittaa siis soijarouhetta, -palleroita, -suikaleita jne. Niissä on proteiinia ja rakennetta ja niihin saa myös imeytymään makua. Jostain käsittämättömästä syystä tummasoijarouhe, jonka ainoa ero pitäisi olla sokerilla värjääminen on yleisen kokemuksen mukaan noin 100 kertaa paremman makuista kuin vaalea eli värjäämätön, joka tyypillisesti maistuu ja tuntuu karkealta sahajauholta.




6. kesäkuuta 2015

Ruoka herättää tunteita - media vaikuttaa

Olipa taas outo pääkirjoitussivun kolumni Hesarilla. Otsikko on hienosti: "Tutkimus: Minkä tahansa syöminen on uhka terveydelle".
Kyseessä ei tietenkään ole tutkimus, vaan "vitsi" siitä, että tavallisessa mediassa on monenlaisia juttuja ihmisen ravitsemuksesta ja ruoan vaikutuksesta terveyteen.
Hieman "naurettavaa" on se, että toimittajan mahtavan arkistohaun otsikot ovat suurelta osin toimittajien tekosia. Media ruokkii itse itseään.

Esimerkiksi Hesarin toukokuun juttu ja otsikko "Moni suomalainen luopuu maidosta turhaan" on tyyppiesimerkki siitä, että kun toimittaja haluaa tehdä jutun ja koska aiheesta löytyy mielipide (ja itse asiassa erittäin suuri lobbausorganisaatio tai useampikin), niin sitten tehdään tuollainen juttu ja otsikko. Ei se, että ei juo maitoa, tarkoita että "luopuu" maidosta tai varsinkaan "turhaan". Siinä
jutussahan asiantuntijalääkäri vähätteli ihmisten tuntemuksia, ja jos maidon juominen tuo kurjan olon, niin ei siitä tarvitse välittää. Hakuihin ja ihmisten mieleen kuitenkin tarttuu tuo otsikko.
Luultavastihan tämänkertaisen kolumnin kirjoittaja syö oman fiiliksensä, opittujen tapojensa ja mieltymystensä mukaan ja kuuluu näkemykseltään ryhmään "erikoiset ruokavaliot ovat erikoisia ja turhaa hömpötystä, minä olen aina syönyt tavallisesti ja monipuolisesti".
On niin kovin tavallista ihmiselle ajatella, että hänen oma ajattelunsa ja tapansa ovat "tavallisia"
ja "normi" ja muut ovat poikkeavia. Oikeasti esimerkiksi runsas maidon juominen ei ole tavallista maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.
"Erilaisia" on vaikea ymmärtää ja monet kokevat erilaisuuden uhkana, uhkana itselleen, ajatuksilleen, lapsilleen, elinkeinolleen, yhteiskunnalle - mahdollisuuksia on monia.
Itse olen siis pitkään kuulunut "erilaisiin" myös ruoan suhteen. Luin parikymppisenä kasvisruoasta ja se tuntui ajatuksena mielenkiintoiselta. Kokeilin ja olo tuntui hyvältä. Elämäntilanteiden vaihdellessa kokeilin sitten kalan syömistä ja lihankin, mutta muutaman vuoden kokeilujen jälkeen totesin, että ilman lihaa, kalaa ja munia olo on parempi.
Pysyin siis siinä ja olen nyt pysynyt kohta 30 vuotta. En ole varsinaisesti luopunut mistään, kuten en ole luopunut perhosten keräämisestä, en vain tee sitä enää. En ole tehnyt ruokavaliovalintaani median juttujen perusteella, mutta olen lukenut tieteellisesti luotettavia lähteitä, joiden mukaan saan kyllä
kaikki tarvittavat ravintoaineet ja kaikki terveydentilani tutkimukset kertovat samaa, yhä edelleen. Itse asiassa pääsin eroon alhaisesta hemoglobiinista, vaikka en enää syönytkään lihaa.
Kolumni on siis kirjoitettu fiiliksellä ja siksi lienee hyväksyttävää, että se menee faktapuolella pieleen jo ensimmäisessä virkkeessään. "Metsästys-keräilytaloudessa eläneet esi-isämme joutuivat yrityksen ja erehdyksen kautta laajentamaan ruokavaliotaan" pistää heti vähän liikaa fiilistä faktoihin, sillä ei ihmistä aja vain pakko ja "joutuminen", vaan yksi ihmisen luontainen ominaisuus on uteliaisuus
ja uuden oppiminen. Ihmiselle on luontaista keksiä käyttöä asioille ja yksi luonnollinen
käyttö on ruoaksi ja ruoanlaitossa. Näin tämä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Kaikessa höttöisyydessään kolumni myös "keskittyy" vain ruoan terveyspuoleen, mutta ruoka on niin paljon muutakin. Ruoalla on erittäin suuri rooli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa - ja se lieneekin suurin "ongelma" kasvisruokaan siirtymisessä Suomessa nykyään. Liha ja kala ovat normi kaikessa tarjottavassa ruoassa, joten kasvissyöjä todellakin joutuu etsimään sen vaihtoehdon.
Kasvisruokaan liittyy voimakkaasti myös eettinen puoli, sillä jos ei halua eläimiä tapettavan ruoaksi tai kasvatettavan olosuhteissa, joissa niiden ainoa merkitys on kasvattaa "hyvää" lihasta, on loogista olla syömättä eläimiä ja vähentää muidenkin eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Moraalisen kannan lihansyömisen eettisyyteen pystyy rehellisesti muodostamaan vasta, kun ei syö lihaa, sillä on liian ristiriitaista pitää eläinten tappamista ravinnoksi turhana ja vääränä, jos edelleenkin syö niitä.
Mutta niin vain on Hesari julkaissut taas yhden jutun ruoan "terveellisyydestä" ja seuraava kolumniaihettaan etsivä toimittaja löytää arkistohaulla myös yhden uuden älyttömän otsikon: "Minkä tahansa syöminen on uhka terveydelle". Hohhoijaa.

4. maaliskuuta 2015

Kivivallien perusbataattiwok

Tämä resepti on kehittynyt jostain vuosien kuluessa ja vaihtelee tietenkin vähän sen mukaan, mitä kaupasta on saanut, tullut tai unohdettu ostaa.
Bataatti on aika mukava juures, ruokaisa ja kuitenkin maistuu joltain. Olennainen aines on myös Soya Oy:n savuaromilla maustettu tofu. Niin ja mustapapukastike. Ja pulloissa olevaa kastiketta parempaa on itse pavuista survottu tahna, joten se on mukana tässä versiossa.

Bataattiwok

(4-5 hengelle, 1 h yhdeltä kokilta, paljon vähemmän useammalta)

4 rkl hapatettuja soijapapuja eli "mustapapuja" (ei mustapapuja)
kiehuvaa vettä

1-2 tuoretta chiliä
jonkinlainen pala tuoretta inkivääriä

1 bataatti
2 pkt savunmakuista tofua
1 iso paprika
1 pieni kiinankaali

sitruuna tai limetti
tummaa sokeria
suolaa

öljyä (rypsi on hyvää)


Laita soijapavut kulhoon tai lautaselle ja kaada vettä päälle niin että peittyvät. Ne liotetaan pehmeämmiksi.

Pilko chili(t) ja inkivääri pieneksi.

Kuori bataatti ja pilko ison ranskanperunan näköisiksi suikaleiksi. (Tässä vaiheessa voi alkaa paistaa, varsinkin jos on kaksi kokkia.)

Pilko tofu bataattisuikaleiden paksuisiksi suikaleiksi.

Pilko paprika ohuiksi suikaleiksi ja kiinankaali suikaleiksi (sitä ohuemmiksi, mitä lähempää kantaa leikkaat).

Kalasta mustapavut mortteliin ja survo ne tahnaksi. Säilytä liotusvesi ruokaan lisäämisvaiheeseen.

Purista sitruunan tai limetin mehu jossain vaiheessa valmiiksi.

Laita wokkiin öljyä ja osa chilistä ja inkivääristä. Paista puolet bataattisuikaleista aika kuumalla pannulla. Suikaleet saavat vähän mustua, mutta palanut bataattikaan ei ole hyvää, joten sekoittele reippaasti. Bataatti kypsyy aika hitaasti, joten et ehkä halua yrittää paistaa niitä täysin pehmeiksi, vaan laita ne erilliseen kattilaan. Lisää wokkiin öljyä, chiliä ja inkivääriä ja paista toinen erä samalla tavalla ja siirrä kattilaan. Sitten laita bataatti kattilaan pohjalle vähän kuumaa vettä, kansi ja anna sen kiehua hiljaa samalla, kun muut komponentit paistetaan.

Lisää wokkiin öljyä ja jos vielä on chiliä ja inkivääriä, laita ne wokkiin ja paista tofut. Tofua varsinkaan et halua polttaa, joten alun käristyksen jälkeen laske vähän lämpöä ja sekoittele joka tapauksessa riittävästi. Laita paistetut tofut bataattien kanssa kattilaan ja tarkista, etteivät bataatit ole menossa muusiksi. Jos ovat, laita kattila pois lämmöltä eli lopeta niiden höyryttäminen.

Lisää wokkiin öljyä ja paista paprikat. Niitä saa paistaa tosi kuumalla, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että keittiö tulee täyteen savua, joten varaudu ikkunan avaamiseen, palovaroittimen hiljentämiseen ja mitä nyt onkin tapana tehdä ruokaa laitettaessa.

Lisää kiinankaalit lähes kypsien paprikoiden päälle. Paista kiinankaali kasaan. Lisää morttelista mustapaputahna ja huuhtele mortteli liotusvedellä. Kaada tofut ja käytännössä kypsät bataatit wokkiin ja sekoita. Älä pidä wokkia liian kuumalla. Lisää sitruunan tai limetin mehu ja vähän tummaa sokeria. Kokeile bataattien kypsyys ja maista samalla suola eli lisää tarvittaessa.

Jos olet pitänyt vettä riittävästi kiehuvana, voit kiinankaalien lisäämisen aikaan laittaa nuudelit kiehuvaan veteen.

Palauta wok varsinkin pinnoittamattomasta wokista kattilaan ennen tarjoilua.

Kaada nuudeleista vesi pois ja vie pöytään.


27. helmikuuta 2015

Kolmen kattilan keitto

Näin hiihtolomalla on paljon aikaa tehdä kaikenlaista ja sitten yhtäkkiä huomaa, että perheelle pitää varmaankin tehdä ruokaa. Lopulta irrotin itseni luovasta prosessista tästä koneelta ja kiirehdin keittiöön.

Loin uuden reseptin, joka on tietenkin se vanha "tee jotain siitä, mitä kaapeista löytyy" ja siemen oli kylvetty jo eilen, kun keskusteluissa liikkui epäilys, että kaapissa on varmaan linssejä.

Ruoan nimi ei tällä kertaa tule siitä, että olisin onnistunut polttamaan pohjaan keiton (toki hernekeitolla sekin onnistuu ja kolmen kattilan risotto on vielä yleisempi ruokalaji). Nimi tulee kolmesta kattilasta!

Ensimmäiseksi tarkistin linssien olemassaolon, ruskeita löytyi. Sitten laitoin vettä kuumenemaan kattilaan (vedenkeitin on rikki). Ajattelin kuitenkin keittää linssejä erikseen, niiden kypsymiseen menee 30-45 minuuttia ja lisäksi oli ideana saada tummaa väriä ja muuta töhnää pois keitosta (mikä osin onnistuikin), joten otin toisen kattilan valmiiksi hellalle. Sitten menin jääkaapille ja löysin juuriselleriä ynnä muuta ja mieleeni tuli kypsentää niitä vähän öljyssä ennen veden lisäämistä eli tarvitsin sen kolmannen kattilan, mutta siis:

Kolmen kattilan keitto 

4 annosta, 45 min - 1 h

2,5 dl vihreitä tai ruskeita linssejä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

250 g juuriselleriä
kolme vartta lehtiselleriä
pieni fenkoli
kuusi keskikokoista perunaa

oliiviöljyä
juustokuminaa
kokonaisia korianterin siemeniä
laakerinlehtiä
suolaa

Huuhtele linssit kattilassa ja laita kiehumaan. Linsseissä on usein pölyn lisäksi mukana pieniä kiviä tms., joten jos ne saa sieltä pois ennen lusikkaan päätymistä, on kaikki kotiinpäin.

Kuori inkivääri, leikkaa ohuiksi siivuiksi ja laita linssikattilaan.

Suikaloi juuriselleri tikuiksi, sekä varsiselleri ja fenkoli ohuiksi siivuiksi poikkisyyhyn.

Laita kattilaan öljyä, juustokumina ja korianterin siemenet. Kun öljy on kuumaa (mausteitakaan ei kannata koskaan polttaa...), laita suikaloidut vihannekset ja sekoittele välillä.

Kuori perunat ja tee niistä ranskanperunan kokoisia suikaleita.

Lisää perunat vihanneskattilaan, sekoittele.

Kaada linsseistä vesi pois ja lisää linssit vihanneskattilaan. Lisää vesi ja suolaa.

Anna kiehua rauhallisesti, kunnes perunat ja linssit ovat kypsiä - niitä kannattaa siis maistaa.

Lisää tarvittaessa vettä ja suolaa.