27. joulukuuta 2005

Kolme erää vakuutusyhtiön kanssa

Mieleenpainuviin palvelukokemuksiini voin siis liittää jälleen yhden päivän, perjantain 16.12.2005. Silloin nimittäin kävin kolme puhelinkeskustelua if-vakuutusyhtiön työntekijöiden kanssa ja homma meni näin:

Olin siis tullut syyttömästi kolhituksi edellisenä iltapäivänä, kuten ahkerat bloginlukijat tietävätkin. Seuraavana päivänä minulla pitikin olla vapaapäivä ja pääsin (vaimo mukana) heti käymään Veholla kuvauttamassa vahingon ja tilaamassa korjausta. Syyllinen osapuoli toimitti vahinkoilmoituksen ifiin, jossa molempien osapuolien vakuutukset ainakin vielä silloin olivat ja jossain vaiheessa päivää sain puhelun. En valitettavasti saanut talteen käsittelijöiden nimiä, joiden kanssa puhuin.

Ensimmäinen soittaja kysyi, että tuleeko ansionmenetystä ja vastasin rehellisesti, että ei tule, koska emme vaimoni kanssa ole varsinaisesti kaupparatsuja. Soittaja sanoi, että minulle/meille ei myönnetä vuokra-autoa, koska varsinaista ansionmenetystä ei tule, jolloin kuvailin tilannetta, joka meillä on joka viikko, mutta varsinkin joulunalusviikolla: perheessämme on kaksi lasta, joita kuljetamme päiväkotiin ja toiselle heistä on sairaalakäynti heti maanantaina ja toisella terapia tiistaina (sen muistin väärin - viikottainen terapia on joulutauolla). Sillä ei ollut merkitystä, koska ansionmenetys olisi ainoa kriteeri vuokra-autolle. Saisimme 34 €/pv korvausta ja silloin sanoin, että tässä tulee aika paljon kulkua taksilla: lasten kuljetukset, auton huoltokäynnit jne. "Ne korvataan", oli vastaus. "Keräämmekö siis kaikki kuitit ja lähetämme ne teille jälkikäteen ja mitä menee sen 34 € yli niin se korvataan?" "Kyllä", kuului vastaus.

Seuraavaksi tuli puhelu huollosta ja sanottiin, että voimme viedä auton maanantaina ja hakea perjantaina, aatonaattona.

Tuon tiedon saamisen jälkeen soitin uudestaan ifiin ja kysyin uudelleen, että onko korvausmenettely edelleenkin sama kun yhden oven vaihtamiseen menee todellakin neljä päivää. Virkailija oli eri ja hän toisti sen saman puheen ansionmenetyksestä kuin edellinen ja kun hän sai tietomme esille niin hän sanoi: "Täällä lukee, että on sovittu lapsen sairaalakäynnin ja viikottaisen terapian taksikyytien korvaamisesta." Sanoin välittömästi, että mitään sellaista ei ole sovittu, vaan olen vain kuvaillut tilannettamme ja ensimmäinen virkailija siis ei maininnut mitään, että esim. auton huoltoon viennistä korvataan vain julkisen liikenteen taksa, eikä taksimaksua... Sanoin, että jokaisesta bussissa istutusta puolesta tunnista tulee yrittäjänä toimivalle vaimolleni n. 100 € ansionmenetys, mutta sillä ei nyt ollutkaan enää mitään merkitystä asiassa...

Siinä vaiheessa vaimo varasi vuokra-auton ja olimme valmiita maksamaan sen itse, kun vakuutusyhtiö kerran sanoi, ettei tarvetta korvaavan auton käyttöä korvata.

Pääsimme kotiin ja yllättäen vaimo löysi netistä Liikennevahinkolautakunnan ohjeen (voimassa alkaen 1.1.2004), jossa viitataan vuoden 1990 käyttötarveselvityslomakkeeseen... Tästä kumpikaan virkailija ei ollut maininnut minulle mitään!

Soitin siis uudelleen ifiin ja puhelimeen vastasi tietty uusi, kolmas virkailija joka kuultuaan asian ja nähtyään päivän aikana tehdyt merkinnät sanoi: "Teidän on parempi jatkaa tätä N.N.:n (ensimmäinen virkailija) kanssa maanantaina." Sanoin "ei" ja hän jatkoi: "Ei kai tässä ole mikään kiire." tms. Kerroin sitten ihan rauhallisesti, että automme hajosi edellisenä päivänä, menee huoltoon maanantaina ja seuraava päivä on se lauantai, jolloin mikään asia ei etene, jolloin hän suostui kuuntelemaan.

Aloin selittää, miten olen itse saanut tietooni, että Liikennevahinkolautakunnan mukaan muukin syy kuin ansionmenetys voi olla peruste sijaisautolle. Koska muita mahdollisia syitä ei oltu mainittu aiemmin, en ollut tehnyt tarkempaa selvitystä ja nyt ehdin sanoa kahden lapsemme erityispäivähoidon, yhden sairauden, yhden vamman ja pysäköinti-invaluvan kun virkailija sanoi: "Hetkinen, kysyn asiantuntijalta." Pian hän palasi puhelimeen ja sanoi, että "asia on selvä, teille korvataan 94% sijaisauton vuokrasta ja koska on keskeytysturva, niin se korvaa loput 6%". Jouduin vielä itse kysymään, miten hoidamme tämän autovuokraamon kanssa ja kun se selvisi, niin sitten se olikin OK...

Miten tämä voi olla näin! Tämä on karikatyyri vakuutusyhtiön toiminnasta, mutta siis tapahtui aivan oikeasti. Minulle ei kerrottu niistä mahdollisuuksista tai oikeuksista, joita minulla on, vaan yritettiin päästä mahdollisimman pienellä korvauksella. Lisäksi sain huonoa palvelua, minulle vastattiin väärin, kirjattiin sovituksi asioita, joita en ollut sopinut ja yritettiin siirtää asiani käsittelyä myöhemmäksi, koska satunnaisesti asian itselleen saanut virkailija ei ollut enää tavoitettavissa.

Jos olisin ollut kiltti suomalainen (tai vanhus jne.), joka ei olisi sinnikkäästi (ja olin aivan kohtelias) kysellyt ja kysellyt ja (vaimoni) etsinyt lisää tietoa netistä, niin olisin joutunut tyytymään siihen, että toisen virhe liikenteessä aiheuttaa minulle käytännön hankaluuksien lisäksi 100-150 € ylimääräiset kulut.

Kirjoitin tämän palautteen myös ifille, josta vastattiin toiveideni mukaisesti sähköpostilla ja viestissä oli muutamia virheitä, joten jälkipeli jatkuu ja me ajelemme nyt toisella vuokra-autolla, sillä Vehon vahinkokorjaus oli kolhinut sen ainoan autoomme sopivan oven, joten seuraava tulee Ranskasta...

Presidentin vaimo

Amerikkalaisista ei saa kertoa vitsejä ilman että tulee haukutuksi rasistiksi, joten kerrotaan tositarina, joka kaikkien tositarinoiden mukaisesti on tarkka ja täsmällinen:

Kuusi vuotta sitten, kun Suomessa oli käyty presidentinvaalien ensimmäinen kierros ja jäljellä olivat tunnetusti Aho ja Halonen, niin amerikkalainen johtajatason mies oli Suomessa liikematkalla.

Yhtenä iltana hän oli kylässä suomalaisessa perheessä ja siellä oli enemmän tai vähemmän aikaa tv-auki. Tuutista tuli vaaliohjelmaa eli Aho ja Halonen istuivat studion tuoleilla ja "väittelivät". Amerikkalainen vieraskin sitä katseli mitään puheesta tai asetelmasta ymmärtämättä.

Hänelle toki kerrottiin, miksi noin tylsä ohjelma kiinnostaa, miten on oikein presidentinvaalit, joten lopuksi hän pystyi kommentoimaan amerikkalaisella tarkkuudella ja asiantuntemuksella:

- Tuo mies vaikuttaa hyvin asialliselta ja varmaan hänestä tuleekin hyvä presidentti, mutta en usko, että hänen on hyväksi pitää tuota vaimoaan noin paljon esillä.

Onneksi äänestäjät ovat tälläkin kertaa suomalaisia...

26. joulukuuta 2005

Otetaas alusta

Yksi. On hienoa, että erilaisissa sanomalehdissä on erilaisia ns. tiedesivuja eli niissä niin kuin tiedätte esitellään kaikenlaista merkittävää uutta ja historiallista jne..

Kaksi. Kun on ns. erikoistoimittajia, niin jotenkin toivoisi, että ne ns. erikoistoimittajat osaisivat oman alansa. Ei ole niin tarkkaa, jos kielioppi hieman lipsuu tiedesivulla, kunhan faktat olisivat kohdallaan.

Nyt rakkaat lukijat jo arvaavatkin, että olen taas löytänyt jonkun karmaisevan vääryyden eli virheen maailmankaikkeuden virrassa. Kyllä. Aamulehden ns. tiedesivua en ole ehtinytkään kommentoida - johtuuko ehtimättömyys minun laiskuudestani tai kiireydestäni vai siitä, että siinä on niin paljon virheitä tai käsittämättömyyksiä tai kaikesta tuosta ja nyt pisteet menevät Hesarille:

Kolme. Tässä pöytää kattaessani huomasin tiistain 20.12. Hesarin, joka oli jätetty ei niin yllättäen auki taitettuna Tiede&Luonto-sivun kohdalta. Siinä lukee aivan selvästi Timo Paukun hienossa alkuainejuttusarjan vismutti-jaksossa näin: "Alkuainetta syntyy lyijyn ja kuparin sulatuksen sivutuotteina."

Jos ei tiedä, mikä tuossa on vikana, niin ei tarvitse välittää. Jos tietää, niin ihmettelee, että miten vaikeaa perusasioita on selittää oikein.

(En muuten löytänyt Hesarin sivuilta mitään maksutonta Tiede-keskustelualuetta, joten laitoin tämän vuodatuksen tänne ihan siksikin.)

20. joulukuuta 2005

Mainospellejen presidentti

Aivan oikein arvattu, olen käynyt Sauli Niinistön kampanjasivuilla. Mielenkiintoinen pikkukäänne tarinassa on se, että olen ainakin kymmenen kertaa yrittänyt kirjoittaa www.niinisto.net ja vasta viime viikonloppuna "onnisti".

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista Niinistöä vastaan. Hän voi olla hyvä lakimies ja poliitikko ja ehkä ihan samanlainen presidentti kuin mitä on ollut ministerikin, mutta tuo kampanjointi ja argumentointi on ala-arvoista ja molemmat mahdolliset selitykset ovat oikeastaan yhtä pelottavia: Niinistö todellakin ajattelee niin kuin hänen kampanjasa hänet esittää tai sitten hän vain on palkannut näitä mainospellejä ja poliittisia sihteereitä luomaan itselleen ajatuksia. Ajatuksia tyhjää täynnä.

TAAS! Juuri kun olisin käynyt katsomassa ne numeroidut kohdat ja numero numerolta olisin todennut, että näillä tyhjillä tai typerillä ajatuksilla ei ole mitään tekemistä Niinistön tai presidenttiyden kanssa, niin minä en pääse sinne sivuille? George W tunnusti tai siis pahoitteli jotain eilen Suomenkin televisiossa, mutta mikä vakoilulaite estää pääsyni Niinistön sivuille?

No, sen "Työväen presidentin" minäkin muistan ja näin demarin poikana ja pojanpoikana voin sanoa, että pitkälle on menty. Miksei porvari haluakaan enää olla porvari? No kun markkinatutkimusten mukaan porvarien äänet eivät riitä - mutta kuka ihmeen duunari menisi tuollaiseen halpaan. Toisaalta ehdokas Niinistö, hänen viisas porvaripuolueensa ja vaalitiiminsä on käyttänyt aikaa ja rahaa tuohon melkolailla eikä tuon parempaa ole keksitty. Tämä ON masentavaa.

Niin ja tietysti mainosapinoiden lisäksi käyttöön on otettu my Ruben Stiller, jonka demariutta olenkin aina ihmetellyt, kun se on tullut esille, mutta siinähän se nyt näkyy...

Mutta mutta - odotellaan nyt taas kuukausi, että minut päästetään markkinatalouden huipentumia lukemaan ja kommentoidaan sitten lisää...

15. joulukuuta 2005

Miksi Xing Tähtinen ei puhu kiinaa?

Xing ei puhu kiinaa, koska hän on suomalainen tyttö. Hänet on adoptoitu ja vaikka hän on syntynyt Kiinassa ja hänen vanhempansa ovat säilyttäneet hänen nimessään kiinalaisenkin nimen, niin on aivan luonnollista, ettei hän osaa kiinaa.

Xing Tähtinen on kylläkin kuvitteellinen henkilö, Pikku Xing -kirjan päähenkilö. Kirja on erinomainen ja näin Kiinasta adoptoidun lapsen isänä voin sanoa, ettei kirja tai sen tarina ole kovinkaan kaukana monesta todellisesta tarinasta. No, kirjoittaja Leena Virtanen on Kiinasta adoptoidun tytön äiti, joten ei mikään ihme, että kokemuksissamme on yhteistä.

Minä olen jo kerran kirjoittanut siitä kirjasta ja kiinan puhumisesta ja identiteetistä, sillä kirjan ilmestymisen jälkeen, joskus syksyllä 2004 Umayya Abu-Hanna kirjoitti Hesariin arvostelun, jossa paistoivat läpi tietynlaiset asenteet ja kyvyvttömyys ymmärtää, mistä adoptiossa on kyse. Lainailen siis tässä vapaasti aiemmin kirjoittamaani meiliä, johon Abu-Hanna ei koskaan vastannut enkä siis edes tiedä, menikö se perille.

En tiedä, onko kyseisestä arvostelusta tai kirjasta keskusteltu Hesarissa tai muualla enemmän, mutta on tietysti hieman huvittavaa, että Hesarin lastenkirjallisuusblogiin kirjoittaa kaksi adoptioäitiä. (Ehkä tämän vuoksi eräs lapsekas bloggaajatuttu sanoi, että blogeissa olisi paljonkin kansainvälisestä adoptiosta, vaikka minä olen nähnyt vain muutaman...).

No, asiaan: Arvostelun mukaan (jota siis minulla ei ole tallessa, enkä ole maksanut ropoakaan päästäkseni lukemaan Hesaria netistä...) Abu-Hanna piti kirjasta, mutta esitti myös kritiikkiä (mikä on tietysti sekin hyvä asia arvostelussa). Kritiikki kuitenkin kohdistui hieman outoihin, joskin ymmärrettäviin asioihin kirjasssa.

Kirjassahan EI esitetä paljonkaan negatiivisia asioita tai tapahtumia, vaikka sellaisiakin elämässä on. Lapsille, myös adoptoiduille, monet asiat ovat kuitenkin suhteellisen yksinkertaisia ja ne "negatiiviset leimat" ovat enemmän meidän aikuisten asioita. Lapsille asiat vain tapahtuvat.

Kirjassahan ei esimerkiksi ole mitään suomeentuloitkuja ja ne pienet itkut siellä Kiinassakin menevät nopeasti ohi. Toisaalta Xing taitaa talvella Suomeen tullessaan olla aika pieni, varmaan alle kaksi vuotta. Siten eivät vanhemmatkaan ehkä (lukija ehkä kyllä) hämmästy sitä, että Fenin kanssa sitten kesällä puhutaankin suomea, eikä kiinaa. He eivät välttämättä ole osanneet edes kunnolla puhua kiinaa, joten suomi on heille ensimmäinen kunnolla puhuttu kieli.

(Meidän tyttömme (silloin lähes 5v) kanssa tuli yhtä aikaa toinen, kaksi vuotta vanhempi tyttö Helsinkiin ja kun he tapasivat joitakin viikkoja tulon jälkeen ensimmäisen kerran livenä ja me olimme hehkuttaneet, että nyt saatte puhua kiinaa, niin he leikkivät muumeilla ja puhuivat suomea...)

Arvostelun suurin kritiikki tai kohdistui siihen, miten Xing sanoo olevansa suomalainen, eikä esim. kiinalais-suomalainen tai suomalais-kiinalainen. Oikeassakin elämässä eikä vain kirjoissa se käy useimmiten niin. Lapsi ei sano niin, koska ei koe niin.

(Keskimmäinen lapsemme tosin ainakin silloin syksyllä 2004 kun kävimme kirjallisia keskusteluja ruokapöydässämme halusi sanoa olevansa suomalais-kolumbialainen (tai päinvastoin) ja se on ihan OK eikä sinänsä poikkeus, kunhan vaan on tai oli hänen oma mielikuvansa itsestään noin kuusivuotiaana.)

Ensinnäkin Xing sanoo niin tilanteessa, missä kaveri kysyy, pitääkö Xingin mennä takaisiin Kiinaan. Siihen Xing aloittaa vastaamisen yksiselitteisesti: "Ei." Jatko "olen nyt suomalainen" on edelleenkin jatkoa tuohon kysymykseen eli miksi hänen ei tarvitse mennä takaisin Kiinaan.

Toiseksi mistä tuo identiteetti "olen suomalainen" syntyy? Jos lapsi on elänyt ensimmäisen tai ensimmäiset vuotensa Kiinassa, niin mikä tekee hänestä kiinalaisen? Kieltä ei ole ja kaikki muukin unohtuu enemmän tai vähemmän kokonaan. Ymmärrän että esimerkiksi Abu-Hannan tilanne on ollut aivan erilainen, mutta nyt oli kyse adoptiolapsista, ei aikuisista eikä edes maahanmuuttajalapsista, joilla perhe tavallisesi ylläpitää yhteyttä toiseen kulttuuriin.

Pikku Xingin identiteetti (tuon vastauksen lisäksi) syntyy siitä, että hän asuu suomessa, puhuu suomea ja hänen vanhempansa ja ehkä sukulaisensakin ovat suomalaisia. Eikö olisi hieman epäilyttävämpää, jos hän pitäisi itseään kiinalaisena?

Meidän tyttömme oli siis lähes viisivuotias, oppi suomen nopeasti ja puolen vuoden päästä tarhassa päätyi väittelyihin: "Sä oot kiinalainen." "En ole kun suomalainen, mutta mä olen syntynyt Kiinassa." Emme olleet opettaneet, että hänen pitää vastata niin, mutta olimme toki jo siinä vaiheessa keskustelleet tästä asiasta ja tukeneet hänen omaa näkemystään ja se oli ja on tuo.

Jos kyse on siitä ajasta, miten kauan on asunut toisessa kulttuurissa, niin missä menee raja? Miten kauan siellä pitää asua? Vuosi, kaksi, kymmenen? Miten suuri ero kulttuurien välillä pitää olla antropologisesti tai maantieteellisesti, että ihmisen pitäisi omaksua ns. kaksoisidentiteetti? Minusta niihin ei ole mitään selviä vastauksia, joten on turha haikailla sen perään, miksi oikea tai fiktiivinen adoptiolapsi ei sano itseään muuta kuin suomalaiseksi.

Onko se sitten "geenit" tai "etninen alkuperä", joka tekee kiinalaiseksi? Toivottavasti ei, sillä se tarkoittaisi, että käytännössä ulkonäkö määrää meidän identiteettimme ja se on sellainen ajatus, jonka purkamiseksi ihmisten mielistä ainakin minä olen pienen ikäni yrittänyt tehdä töitä.

Adoptio on perinteinen juttu ihmiskunnan historiassa, mutta siltikin marginaalinen - onneksi. Sitä on vaikea käsittää ja ymmärtää, mutta toivoisi, että julkisuudessa esitettyjä outoja käsityksiä ja uudenlaisia stereotypioita ("muualla syntynyt ihminen on aina toisen kulttuurin edustaja" jne.) aina vaan avarrettaisiin ja purettaisiin.

Peltimuotoilua torstaina 15.12. klo 16.29

Näin täydellisen täyden kuun illan (Full moon: 18:16 Thursday, 15 December) kunniaksi haluan esitellä teille uuden automme. Se jälleen Citroën Berlingo, väri joku hiekka ja alla olevassa kuvassa se on Tammelan puistokadun ja Pohjolankadun risteyksessä.

Ostohetkellä kaksi viikoa sitten siinä ei toki ollut tuon muotoista kuljettajan puoleista liukuovea, mutta juuri ennen kuvanottohetkeä erään autoilijan ajoneuvon (ns. Ajoneuvo 1) vasen etukulma teki tuon "lommon".

Ei henkilövahinkoja, vain mieli korkealla.

Risteyksessä on normaalisti valot, minkä vuoksi menenkin usein juuri Tunturikadun kautta Tammelan puistokadulle ja vältän näin Kastinsillan "ruuhkan". No, tällä kertaa valot eivät olleet päällä, minä menin tosi rauhallisesti vuorollani, mutta en aivan ehtinyt alta pois kun se nainen tuli hiukka liian lujaa nätisti oikealta tulevaan, uudenkiiltävään Citroëniin…

Tunnelmat olivat todella hienot, olinhan juuri tiiviin koulutuspäivän jälkeen vain huutanut "ihan huvikseni" työkaverin kanssa siitä, miten fiksulta tuntuu, kun sanoo kurssilaisille aamulla "teille on varattu ruokailu tuohon näyttävään voimalaan" ja lounastauon alkaessa että "hetki vain, niin haen teille ruokaliput" ja saa kuulla, ettei tälle ryhmälle kuulukaan ruokailu, kuten ei kuulunut sille samasta firmasta tulleelle viime viikon ryhmällekään, jolle kuitenkin olin antanut liput mutta en kuullut näistä mokailuista mitään ennen tämän päivän lounastaukoa. Se kuulemma kuuluu asiakaspalvelutiimille, eikä lainkaan mulle, joka siellä ihmisten kanssa puhun päivät pitkät.

Että näin - hauskaa perjantaita ja viikonloppua - minut varmaan tavoittaa rautakaupan sijaan autoliikkeestä huomenna...

13. joulukuuta 2005

Joulu on rasismia? Höpö höpö

Joulu on rasismia? Höpö höpö Noin loistava otsikko (ilman tuota höpö höpö –tavaramerkkiä) oli jo lauantain (10.12.2005) Hesarin kolumnissa, mutta tässä on tullut oltua parissa joulujuhlassa sen jälkeen ja muutakin puuhaa on riittänyt, joten nyt tässä tulee selvitys.

Kaupunki-sivun uutisessa Jorma Erkkilä kertoo, miten ”Kristillinen perinne katoaa koulujen joulujuhlista”. ”Joulujuhla ei nykyisen opetussuunnitelman mukaan ole uskonnollinen juhla, vaan kalenterivuoteen liittyvä juhla”, kertoo opetuskonsultti(!) Helsingin kaupungin opetusvirastosta (sisäinen konsultti! loistava virasto!). Samoin konsultoiva opettaja (aika hyvä tämäkin, mutta ei ihan aito konsultti) Vantaan sivistystoimesta sanoo, että ”karkea linja on sellainen, että kaikki uskonnollinen juhla on kirkossa, ja koulun joulujuhla on uskonnoton”.

Toista on täällä Pispalan lintukodossa. Viime vuonna koko juhla pidettiin kirkossa, ei Pispalan, vaan Aleksanterin, joka antaa ”hyvät puitteet juhlalle”… Meidän tyttö ei sitten ollut koulun tokan luokan joulujuhlassa… Tänä vuonna on koulun kuulemma liian pienessä juhlasalissa normaaliin tapaan kaksi juhlaa – hui kauheaa – ja koska musiikkiluokat tietysti esiintyvät molemmissa juhlissa ja koska kolmannet luokat esittävät evankeliumin, niin meidän tyttö laulaa sitten ainakin toisessa juhlassa ne kaikki perinteiset ja luultavasti toisessakin on muutakin kuin tonttuja ja lumihiutaleita.

Yksi tekijä on tietysti se, että musiikkiluokalle muualta Länsi-Tampereelta tulevia lukuun ottamatta, Pispan koulu on pieni koulu ja oppilaat tästä mäeltä ja rinteiltä eli pieneltä, asujaimistoltaan varsin homogeeniselta alueelta. Kun muualla puhutaan siitä, että kaikkialla Suomessa joka luokalla on jonkinlaisia maahanmuuttajalapsia, niin Pispan koulusta luulisin, että siellä ei välttämättä ole yhtään maahanmuuttajaa.

Mutta takaisin jouluun ja rasismiin! Tuo rasismihöpötys ei siis ollut tuossa uutisessa, vaan Petri Salménin kolumnissa, joka oli uutisen kainaloisena. Salmén sanoo olevansa ateisti ja yrittää jotenkin puolustaa ”perinteistä joulua”. Valitettavasti ja ymmärrettävästi kirjoitus on sisäiseltä ja ulkoiselta logiikaltaan aika surkea – ainoa ongelma ei siis ole tuo idioottimainen rasismikortin käyttö otsikossa.

Salménin mukaan ”jokaisella suomalaisella on jokseenkin samanlainen kuva joulusta ja joulun vietosta: lunta, kuusi, ruokapöytä, rauha ja tietysti joulupukki”. Sitten Salmén väittää, että alaluokilla ja päiväkodeissa (nyyh! kirj. huom.) joudutaan miettimään uusia tapoja joulunajan juhlimiseen, jotteivät maahanmuuttajalasten vanhemmat loukkaantuisi. Höpö höpö kukaan loukkaannu lumesta, kuusesta, ruokapöydästä, rauhasta tai joulupukista. Sitä paitsi nuo asiat eivät edes sinänsä kuulu koulujen tai päiväkotien juhla-aineistoon, vaan lunta pitäisi olla ulkona ja nuo muut kuuluvat meidän suomalaisten yleisiin kokemuksiimme joulun vietosta kodeissamme.

Tätä logiikatonta pyörittelyä Salmén jatkaa vielä parin palstatulitikun verran ja kruunaa sen sitten perinteisellä himmeliukolla: ”Ajatellaan asiaa toisin päin. Kuka on se rohkea, joka ehdottaisi muslimeille, että pyhän paastokuukauden, ramadanin vietto pitäisi lopettaa” plus toinen yhtä fiksu ”ajatus”.

Kolumneissa yritetään kärjistää, tuoda esille omia mielipiteitä, toimittajienkin on saatava palkkansa jne., mutta otetaan nyt yksinkertaisesti numeroilla, eikä hymähdellä ja nyökytellä niin kuin varmaan suurin osa kyseisen kolumnin lukijoista, jotka ilman muuta tuntevat oman elämänmuotonsa uhatuksi, koska lehteen on kirjoitettu sanat joulu ja rasismi lähelle toisiaan:

1) Kukaan ei ole edes ehdottanut, että kristittyjen tulisi lopettaa joulun vietto uskonnollisena juhlana. Kristityt saavat minun ja varmaan useimpien muidenkin vapaamielisten ihmisten mielestä viettää uskonnollisia juhliaan aivan kuten muutkin uskontojen harjoittajat, eli kunhan ne eivät sodi humaaneja perusarvoja vastaan (vahingoita, pakota, alista jne. ihmisiä tai eläimiä).

2) Koulujen ja päiväkotien juhlat pitää saada uskonnottomiksi, sillä meitä ei-kristittyjä on olemassa ja meillä ja lapsillamme on täysi oikeus olla osallistumatta uskonnollisiin juhliin ja toisaalta täysi oikeus osallistua koulun keskeisiin juhliin muiden lasten kanssa. Aivan samoin, jos minun tai lasteni pitäisi osallistua islamilaiseen tai juutalaiseen juhlaan, minä vastustaisin sitä. Minä kerron noistakin uskonnoista lapsilleni sen, mitä haluan kertoa, mutta uskontojen edustajat eivät itse voi kertoa niistä neutraalisti.

3) Joulu ei ole uskonnollinen juhla suurelle osalle suomalaisia, ei edes perinteisesti tai kotoa opittuna. Esimerkiksi minä olen nelikymppinen suomalainen, jolle joulu on juuri lunta, kuusi, ruokaa, rauhaa ja se joulun tunnelma, missä ei minulle ole koskaan ollut mitään uskonnollista tai ainakaan kristillistä merkitystä. ”Viisi miljoonaa suomalaista” ei todellakaan vielä kristillistä joulua.

Lopuksi Salmén tietysti toivottaa ”ymmärrystä ja kärsivällisyyttä toisianne kohtaan”, ikään kuin tämä tilanne muuttuisi sillä, että ymmärtäisin paremmin kristittyjä tai salméneja. Valitettavasti ymmärrys ei muuta mitään, kristillinen maailmankuva on kristillinen maailmankuva ja sen esittäminen yhtä aikaa kiinnostavana satuna ja ihmiselämän tärkeimpänä totuutena on liian vaikeaa lapsen ymmärtää. He totta kai pitävät sitä totena ainakin jollakin tasolla, jos kerran aikuiset, puolijumala-opettajista puhumattakaan sanovat asian olevan niin. Tämän ”opetuksen” jälkiä ja vaikutuksia me näemme kaikkialla, emmekä pelkästään joulujuhlissa tai kolumneissa.

Hyvää joulua kuitenkin kaikille – maailmankatsomuksesta huolimatta ja ryhdistäydytään kaikki joulun kiertäessä vuoden uudeksi ja ollaan rehellisesti omien arvojemme takana ja annetaan muiden pitää omat arvonsa, eikä pidetä edes ”kotona iskostuneita joulunviettotapoja” kaikille pakolla kuuluvina.

(Huomasin juuri, että taisin nyt toisen blogijouluni koittaessa kirjoittaa jo toisen joulukirjoituksen… paha tapa.)

6. marraskuuta 2005

Lootuksen voima

Yksi kirjoittamiskynnys taas ylittyi, kun lokakuun anna (nro 40) laittoi juttuun Pirkko Mannolasta kuvan Pirkko Mannolasta istumassa puistossa lootusasennossa, padmásanassa, siis jalat ristissä, jalat reisien päällä.

Ei minua se Pirkko Mannola, vaan nimenomaan se istumisasento. Eikä oikeastaan tuollaisessa jutussa, vaan mainonnassa: En tiedä, onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota, mutta mainoskuvissa lootusasennossa tai edes jalat ristissä istuva on kohtuuttoman yleinen suhteessa siihen, miten monet suomalaiset niin oikeasti istuvat.

Ensimmäinen minulle mieleen tuleva juttu oli se Olvi-mainos, missä kaljupääkaveri(?) sai kaljapullon leijumaan itsensä luokse tms. Se oli siis kokonaisvaltainen (huono) vitsi, jossa vitsailtiin tahdon voimalla ja istuminen littyi siihen. Varsinkin viime vuosina risti-istuntaa on nähty pesuaineissa, meikeissä, alkoholittomissa juomissa - ihan missä vaan.

Copyright Liilavati Lootusasento on tietty hyvä asento, siis joihinkin asioihin, lähinnä meditaatioon. Meditaatiossa ei käytetä jalkoja, joten ne voi ihan hyvin "kytkeä pois". Lisäksi meditaatioasennon tulee olla "vakaa ja mukava" (Patanjalin ainoat sanat asanoista: sthira ja sukham) ja sitä padmásana lopulta on.

Kaikki kokeilleet tietävät, että aluksi lootusasento ei ole kovin vakaa, vaan hieman keikkuva, vähintään toinen polvi irti lattiasta - sellainenhan se niissä mainoskuvissa yleensä on, jos jalkateriä on yritetty laittaa reisien päälle. Samoin kaikki voivat myös kuvitella, että aluksi se ei ole kovin mukavakaan. Minullekin, vaikka olen aina "pystynyt" istumaan jalat ristissä, kesti aikansa, ennen kuin esim. tunnin istunto lootusasennossa oli ihan mukavaa. Tästäkin on tietysti juttua netissä.

Ihminen kuitenkin tottuu kaikkeen ja lopulta lootusasento on sellainen paketti, että siinä on todella hyvä istua pitkään ja tukevasti ja vaikka vähän heiluttaisi, niin jalat eivät ainakaan liiku. Asennon nimen taustaksihan usein annetaan vertauskuva lootuksesta: Lootus kasvaa mutapohjaisen lammen mutaisen veden läpi, mutta veden pinnalla sen terälehdet ovat silti säihkyvän puhtaat. Vastaavasti tuossa jooga-asennossa on helpoin irroittaa mieli tästä maailmasta ja ohjata sisäänpäin. (Tuon puhtausominaisuuden ovat muuten löytäneet jotkut materiaali-insinööritkin, sillä luin joskus jonkun uutisen siitä, miten on saatu kehitettyä likaa hylkiviä pintoja tutkimalla lootuksen terälehden pintaa - olivatkin nanoteknikkoja.)

Mutta miten nämä risti-istujat ovat päätyneet suomalaiseen (ja globaalin kapitalismin) mainontakuvastoon? Onko lootusasennossa istuvassa ihmisessä jotain niin arkkityyppistä, että vaikka se on useimmille tässä kulttuurissa tosi vierasta ja outoa - mitä mielikuvaa ei kai massatuotteisiin yleensä haluta liittää, niin silti kuva menee täysillä läpi kopyiltä ja aadeiltä ja testiraadeilta? Onko Aasian suuri väestömäärä saanut jossain vaiheessa aikaan morfogeneettisen kentän vinksahduksen? Onko tässä vain suuri salaliitto? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta mainosmaailma ei varmasti vastaa.

Varsinkaan kukaan ei vastaa, kun sanon, että oikeasti on törkeää hyödyntää muiden maailmankatsomusten pyhää kuvastoa triviaaliin mainontaan. Minulle jooga ei ole kristinuskoon verrattavaa uskontoa, mutta pitäisin vastaavana tilannetta, missä naulafirma oikeasti mainostaisi nelituumaisen pitävyyttä ristinpuussa - mikä vitsinä juuri televisiossa esitettiin. Toisten pyhien asioiden pilkkaaminen on aina niin hauskaa eikä mitään muita arvoja taloudellisen hyödyn ja saavutuksen rinnalla enää ole.

Hienoa tässä maailmassa on se, että jooga on nykyään todella suosittua. Ei pelkästään Pirkko Mannola, vaan juuri vähän aikaa sitten kirjailija Maria Peura sanoi lehtijutussa harjoittavansa joogaa ja yllättäen kuvaaja oli saanut hänet istumaan jalat ristissä. Näin se käy.

5. marraskuuta 2005

Daalimaan kakarat

Oikeasti meidän perheen lapset syövät uskomattoman nätisti. He syövät käytännössä kaikkea, mitä mekin, eikä siinä oikeastaan mitään vaihtoehtoja olekaan. Toki meillähän ei tarjota lihasoppaa tai maksakastiketta, mutta omien havaintojen mukaan kaalit, pavut tai mausteiset ruuat saattavat aiheuttaa valtaväestössä torjuntaa. Meidän viisivuotiaamme on joskus työntänyt kasan ruusukaalin irtolehtiä sivuun sanoen, ettei niitä syö, ja hetken päästä syönyt ne ilman mitään kommentteja.

Sen lisäksi heille on tullut hassuja suosikkeja, kuten hapankaali, paahdettu nori riävän päällä ja dal eli intialaistyylinen linssi/papukastike. Kasvissyöjille osataan nykyään laittaa ruokaan soijarouheita ja -suikaleita, mutta esimerkiksi papujen käytössä ja papupuolivalmisteiden saatavuudessa on vielä paljon parannettavaa. Soija on OK, mutta omalta maultaan ei todellakaan mikään herkkunautinto. Siksi olisi hienoa, jos valmiiksi keitettyjä papuja saisi pakasteina (Pirkka-sarjan ruskeat pavut ovat muuten parhaasta päästä säilötyissä pavuissa.), mutta "pienien papujen" (mung ja erilaiset linssit) kypsentämisessä ei ole mitään vaikeaa tai hankalaa. Intialaisten tapa "hioa" tai jauhaa pavut pienemmiksi on sekin yllättäen toimiva idea, koska silloin kik- tai uradpavun kypsenemisaika lyhenee selvästi. Aasialaisten ruokakauppojen daleja kannattaakin kokeilla.

Tässä nyt kuitenkin meidän tavallisen dalimme resepti. Tätä valmistuu yleensä kukkakaali-peruna -karrin lisukkeeksi (gobi alu on paljon lyhempi nimi...):

Pispalalainen perusdal
4 hengen annos

2,5 dl   linssejä/mungpapuja
         vettä

         rypsiöljyä
1 rkl    mustakuminan siemeniä
4        mustaa kardemummapalkoa
2        neilikankynttä
2 prk    tomaattipyreetä

         suolaa

Laita linssit/pavut kiehumaan - kypsymis/valmistumisaika riippuu dallajista: 
punaiset linssit kypsyvät vartissa (melkoinen etu!) ja mungpapuihin menee tunti. 
Pidä huolta, ettei vesi lopu ja keitos pala pohjaan.

Kuumenna öljyä pienessä kattilassa - mitä pienempi, sitä vähemmän tarvitaan öljyä, 
että mausteet lilluvat siellä kunnolla. Lisää heti mausteet, siitä myös näet, 
milloin öljy uhkaa olla liian kuumaa eli älä polta mausteitakaan. Jonkin ajan 
jälkeen lisää pyree (varo roiskumista) ja sekoita.

Kun linssit/pavut ovat kypsiä eli aivan hajalla, niin lisää joukkoon maustekastike 
ja suolaa sopivaksi. Aika usein tarvitsee lisätä vettä oikean paksuuden saamiseksi 
ja pieni hidas hautuminen tekee vain hyvää.

Vähien mausteiden joukossa on siis heti kaksi harvinaisempaa. Suoraan sanoen en käytä mustakuminaa (kali jeera on hakutermi) tai mustia kardemummapalkoja lähes mihinkään muuhun - mutta tässä ne oikeasti antavat hienon savuun vivahtavan aromin dalille. Älkää vaan laittako (leipä)kuminaa daliin - juustokumina (jeera) on toki yksi vaihtoehto, mutta sitä meillä on jo runsain mitoin lähes kaikessa muussa ruuassa.

Intia ja nykyään netti on tietysti täynnä erilaisia dalohjeita, joten siitä vaan kokeilemaan!

23. lokakuuta 2005

Kylä kasvattaa

Eilen illalla yhdeksän maissa ajattelin lauantai-illan ratoksi viedä roskia ja papereita ulos. Heti huomasin, että leikkipuistossa oli nuorisoa. En kuitenkaan ensimmäiseksi mennyt katsomaan, miten lapsilla menee kun on niin pimeää ja sateista, mutta kun pääsin roska-astioiden luo, niin huomasin, että ison roskasäiliön kansi oli auki ja jätepaperiastia puuttui rivistä...

Noniin, laitoin sitten tavarani siihen ja klompsottelin puukengillä kadun yli sinne lasten leikkipuistoon ja siellähän ne viisi noin 16-vuotiasta poikaa olivat kaljoitelleet ja hakeneet leikkejään varten meiltä jätepaperiastian ja levitelleet papereita lähinnä katoksen alle.

Nuoriso tekee itse tilansa Kaikelle toiminnalle on varmaan perustelunsa ja minä en varmaankaan ollut kovin rakentava tai samalle tasolle asettuva, kun sanoin, että nyt pitää sitten kerätä ne kaikki paperit säiliöön ja viedä säiliö takaisin paikalleen. Joku pojista selitteli että ok, homma hoidossa ja joku yritti vääntää jotain vitsiä, mutta kun en oikeastaan ollut tullut kuuntelemaan teinejä enkä valvomaan heitä, niin menin sitten viemään niitä roskiani ja huomasin tietenkin, että tämä nuorisomme kerma liukesi puistosta toiseen suuntaan.

Silloin tein sen varsinaisen virheen, että lähdin juoksemaan puistoon. Katua ylittäessäni nimittäin saavutin niin hurjan nopeuden, että maan alkaessa puiston puolella viettää, en saanut puukenkiäni enää pysähtymään hiekka-alustalla. Lensin siis aika lahjakkaasti, löin vasemman jalkaholvini puukengän reunaan ja kaaduin oikealle polvelleni niin, että taas meni yhdet farkut puhki ja polvi verille. Jipii.

Kävin hakemassa kompostisankoni, menin sisään, kirosin vaimolle hollantilaiset ja lähdin pyöräilemään. Ajoin harjulle ja kun pääsin alas Tahmelan valtatielle, niin siellähän nämä sankarit seisoivat kadun varressa. Sanoin, että jotain taisi jäädä tekemättä ja nehän lähtivät sitten valumaan takaisinpäin. Kolme meni edellä ja kaksi jälkeenjäänyttä pudotteli täysiä kaljapulloja asfaltille ja kun ne yllättäen hajosivat, niin minä laitoin heidät potkimaan edes pullonkaulat tien sivuun.

Tulin toista kautta ylös kuin nämä harkintakykyiset nuoret ja tietysti totesin, etteivät he olleet tulleet siivoamaan jälkiään, joten minä sitten pistelin ne paperit takaisin astiaan ja vajaat kymmenen keppanapulloa penkille ja mietin, että kirjoittaisinko tästä vaikka intternettiin. On tämä niin hienoa, kun aikuiset kasvattavat lapsensa vastuuntuntoisiksi, niin että he voivat aivan hyvin viettää aikaa ihan omin päin iltaisin vaikka leikkipuistoissa!

2. lokakuuta 2005

Jos Pepillä olisi munat

Se lehti jäi löytymättä, jossa oli teatteriarvostelu Peppi Pitkätossusta ja siihen oli lainattu jotain teatteriälykköä, joka oli saanut enemmän tai vähemmän julkisuuteen ajatuksen siitä, että "jos Peppi olisi ollut poika, jolla olisi ollut sellaiset kyvyt ja voimat, niin hän varmasti olisi ollut myös seksuaalinen hahmo".

Hohhoijaa ja voi ei ja kaikki muut vastaavat sanonnat!

a) On ikävää/naurettavaa/säälittävää jne., että kaikki nyt jauhavat seksuaalisuudesta, kun Freud komplekseineen kai kuoli jo jonkin aikaa sitten.

b) On olemassa paljon poikasankareita kirjallisuudessa/sarjakuvissa/elokuvissa ja normaaleissa lapsille tai normaalisti kehittyneille aikuisille tarkoitetuissa julkaisuissa ole seksuaalisia. Jos syitä "seksuaalittomuuteen" ei ymmärrä, ei sitä voi oikein sellaiselle henkilölle selittääkään.

Miksi ihmeessä toimittajat antavat tuollaisille ääliöille tilaisuuden esitellä ääliömäisiä ajatuksiaan? No, minullahan ei ole sitä juttua, eikä tästä sen enempää... tällä kertaa.

17. syyskuuta 2005

Media, poliitikot ja näkökulma

Perjantaina työn vuoksi autolla ajaessani laitoin päälle meille nelikymppisille sopivan Radio Suomen. Siellä tulikin ihan mielenkiintoinen puheohjelma Journalismin päiviltä eli suora lähetys tilaisuudesta, jossa kolmen suurimman puolueen Katainen, Kääriäinen ja Heinäluoma saivat esittää kysymyksiä Ilta-Sanomien, Etelä-Suomen Sanomien ja Imagen päätoimittajille ja Ylen Kari Männylle (RealAudio).

Puhetta piisasi ja jonkin verran huvitti esimerkiksi se konsensus, joka tuli siitä, että kaikki, myös journalistit tekevät virheitä ja virheet kyllä oikaistaan. Suuri vaara olisi kuulemma siinäkin, että esitettäisiin vääriä tietoja. "Meidän on voitava luottaa median sanaan..." Ilta-Sanomat esiintyi sananvapauden edustajana ja ongelma on se, että heillä on erilaisia mielipiteitä kuin "vallanpitäjillä". Hohhoijaa.

Imagen päätoimittaja pääsi mainostamaan, että heidän toimittajat kyllä "kirjoittavat itsensä sisään" subjektiivisiin juttuihin, mutta niiden lisäksi tehdään kuulemma objektiivisia juttuja!

Kukaan ei tätä oikeassa olemista tai luotettavuutta käsiteltäessä tullut maininneeksi, että tiedonvälitys on erittäin subjektiivista: mistä aiheista tehdään juttuja, minkälaisia, miten ne otsikoidaan, miten ne kuvitetaan, jne. - ja mistä aiheista juttuja ei tehdä.

On myös melkoinen harha, että väärät tiedot aina oikaistaisiin. Itse otin 15 vuotta sitten yhteyttä Suomen kuvalehteen puhelimitse ja oikaisukirjeellä asiassa, josta tiesin ja jonka virheellisyyden tiesin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Poliitikkojen kanssa keskustellessa voisi tietysti luulla, että tärkeintä on nimenomaan poliitikkojen ajatusten esiintuominen mediassa - totuus voi tässäkin olla toisenlainen. Samoin, kun toimittajilta kysyttiin heidän sidosryhmiään, niin kukaan ei maininnut työnantajaansa. Huiman laajakatseista!

Oman lehmän asialla

Tämän päivän Aamulehti sen taas teki: alakertakirjoittaja Kari Huoviala antaa isoimman otsikon jutulle Tervauspartio, jossa vaaksan verran valitetaan siitä, miten Suomi on aina halukkaana tervaamassa kylän yhteistä venettä eli parantamassa maailmaa, mutta unohtaa oman etunsa ja omat asukkaansa. Ajatelkaa!

"Ylikansallisten markkinavoimien, Kiina-ilmiön ja Turkin EU-jäsenyyden sulatteleminen olisi helpompaa, jos tässä maailmassa voisi luottaa edes kotipesään." Huoviala on siis ilmeisesti sitä mieltä, että "Suomi", suomalainen yhteiskunta ei edes yritä hoitaa kansalaistensa asioita kuntoon, kun kaikki energia menee "yhteisten päämäärien ajamiseen".

Oliskohan toimittajalla nyt vähän näköongelmia, kun Suomen kansainväliset toimet ja pyrkimykset näyttäytyvät noin suurina ja mitään muuta ei tunnu yhteiskunta tekevänkään? Jos markkinavetoinen globalisaatio näyttää noin pahalta, niin olisikohan sitten syytä alkaa ajaa politiikkaa, jossa valtio puutuu markkinavoimien mellastukseen? Eikun tämähän oli Aamulehti ja toimittajalla vain on mielipide siitä, että yhteiskunta ei aja kansalaistensa etua, eikun miten tämä menee...

Samalla sivulla tietysti Matti Apunen valittaa kolumnissaan sitä, miten yhteiskuntaa suunnitellaan: keskustat eivät ole tarpeeksi "tiiviitä" (Kuka keskustan asukas niitä muuten tiiviimmiksi haluaisi?), eikä niissä ole niitä korttelikauppoja ja keskustan ulkopuolella on markettivyöhyke. Aivan, kuka niitä haluaa? No, markkinavoimat ovat löytäneet liiketoimintakonseptin ja ajaneet sitä ja yhteiskunta on mukautunut. Eihän yhteiskunnan ole tarkoitus ajaa kokonaisetua, vaan vain mukailla taloudellista kehitystä! Eihän Suomenkaan tulisi ajaa maailman etua, vaan hoitaa vain omat asiansa.

Suuri osa yhteiskunnan ongelmista edelleenkin johtuu siitä, että aina jakaudutaan eturyhmiin (esim. puolueisiin) ja ajetaan eturyhmien etuja ajattelematta kokonaisuutta (taloudellisen toiminnan itsekkyydestä nyt puhumattakaan). On todella hienoa, että Suomi edes joskus yrittää ajaa maailman asioita, eikä esimerkiksi verhoa oman teollisuuden tukemista kehtiysapuun, kuten joskus vanhoina hyvinä aikoina kai onnistuttiin tekemään.

4. heinäkuuta 2005

Isolla rahalla saa helpommin mitä haluaa

Vaimon kanssa ehdimme jo iloita, kun Animalia oli aloittanut asiallisen julistekampanjan koskien eläinten käyttöä ihmisten tarpeettomina tuotantovälineinä.

Eihän se tietenkään niin vaan käy, että ostaisi kampanjan mainostoimistolta ja tilaa (monopoliasemassa olevalta) ulkomainosyhtiöltä - ehei. Sunnuntai-iltana palasimme kotiin ja luimme edellisen päivän lehdet: Ulkomainosyhtiö JCDecaux'n mukaan he saivat "loukkaantuneilta ihmisiltä vuorokaudessa kymmeniä soittoja" (HS 2.7.2005) ja olivat sen vuoksi poistaneet mainokset. Huh huh. Se vasta olikin tehokas kampanja, tavoitti ensimmäisenä päivänä niin paljon ihmisiä, että "loukkaantuneita soittajiakin" oli kymmeniä! Melkoisia soittojakin ne ovat olleet, sillä noin vain mainontayritys peruu kampanjan, jossa ei kaiken järjen mukaan ole mitään erityisen loukkaavaa. Yrityshän oli itse hyväksynyt julisteet levitettäviksi!

Seuraava erikoisuus on se, että "yritykselle tullutta palautetta ei arkistoida" ja siksi yhtiön asiakkuusjohtaja ei "osannut sanoa, mikä mainoksissa oli suututtanut" tai "oliko soittelu mahdollisesti organisoitua". No miten ihmessä sitten tiedetään, että tällaisten sisällöltään tuntemattomien soittojen perusteella tulee purkaa toimeksiantosopimus ja nopeasti? Voiko sellaisen päätöksen tehdä kahvipöytäpuheiden vai tukkimiehen kirjanpidon perusteella? Ehkä yhtiöön onkin soittanut joku häiriintynyt pilasoittaja monta kertaa peräkkäin?

Olisikohan kuitenkin niin, että arvoisaan ulkomainosyhtiöön on ottanut yhteyttä joku heidän muista asiakkaistaan. Joku, joka grillikauden keskellä on ystävällisesti sanonut, että meidän makkaroitamme, hampurilaisiamme ja kananpalojamme ei sitten mainosteta teillä, jos te julkaisette todenmukaisia kuvia eläinten kohtelusta laitumen ja kylmäaltaan väliltä.

Sanomalehdet tietysti uutisoivat tämän kampanjan lopettamisen kertauutisella, mutta kovin paljon tutkivia journalisteja ei taideta tämän savuavan aseen ympärillä nähdä. Taitavat olla nimittäin niiden samojen suurten mainostajien sukset kaikkien kaupallisten tiedotusvälineiden laatikoissa. Ilman suksia ei ole rahaa eikä tehdä journalismia. Yle varmaan huomaa tilanteen vuoden päästä ja pistää uudet kesätoimittajat tuoreiden jälkien perään ja saamme siitä jonkun uuden keskusteluohjelman.

Jos kyseessä oli todellakin muutaman sikafarmarin tai makkarantuottajan organisoima "soittokampanja", niin meillä vaihtoehtoihmisillä ja moraalinvartijoilla ei ole hätäpäivää: Saamalla joitakin kymmeniä ihmisiä soittamaan kaduilla vallitsevista mainoskampanjoista kyseiseen yhtiöön, ne poistetaan välittömästi. Puhelinnumerot ja meiliosoitteet ovat netissä. Organisoinnin voi tehdä vaikka neutraaleissa nyysseissä: sfnet.keskustelu.vegetaristit.

Oman arveluni mukaan tälläkin kertaa oli kuitenkin vain kyse siitä, että rahalla on enemmän valtaa yhteiskunnassa kuin kenelläkään yksilöllä ja ne, jotka hallitsevat riittävää määrää rahaa, voivat vaikka yrittää estää ihmisiä ajattelemasta ruuan tuotantotapoja. Eläköön vapaa markkinatalous!

(Taloussanomien 22.6. mukaan: "Kampanja on Animalialle maksuton. Incognito on hankkinut yhteistyökumppanit, jotka osallistuvat kampanjaan veloituksetta tai nimellisellä veloituksella."

En minä tuota ymmärrä, mutta vaikuttaa siltä, että yhdistyksenä Animalia ei olisi laittanut kampanjaan omia varojaan. Kuka sen sitten maksaa, kun "yhteistyökumppanitkaan" eivät maksa, en tiedä.)

19. toukokuuta 2005

Miesnäkökulma adoptioon?

Jostain syystä minulta ei tavallisesti kysytä miesnäkökulmaa yhtään mihinkään, mutta aina silloin tällöin päädyn sellaista esittämään - tavallisesti adoptiosta.

Adoptio on ns. mielenkiintoinen aihe, koska se on aivan tavallinen asia saada perheeseen lapsi, mutta kun adoptio kuitenkin on perinteisestä ja yleisestä poikkeava ilmiö*, niin se herättää kaikenlaisia ajatuksia.

Adoptiovanhemmat joutuvat miettimään ja saavat tilaisuuden miettiä kaikenlaisia perusasioita, jotka usein voidaan ohittaa kokonaan. Miksi haluamme lapsia? Millaisia lapsia haluamme? Olemmeko me tarpeeksi hyviä vanhemmiksi? jne. jne.

Kansainvälinen adoptio on yleistynyt Suomessakin, mutta toki se on täälläkin paljon harvinaisempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Jos Suomeen on tullut 2500 lasta ulkomailta ja Ruotsiin 40 000, niin eihän tilanteita voi edes verrata toisiinsa.

Intternetti on tietty antanut loistavan välineen myös adoptioihmisten keskinäiselle yhteydenpidolle. Tässäkin toimii netin nykyinen hyvä tavoitettavuus ja matala julkaisukynnys: nettisivut, postituslistat ja nyt blogit. Muuten me tuhat adoptiovanhempaa olisimme hajallamme ympäri Suomea, mutta netti tekee meistä tuttuja keskenämme ja sitten aina siellä täällä tavataan kasvokkain.

Miksi keskustelijat kuitenkin ovat naisia? Missä ovat kaikki adoptioisät kun adoptio kuitenkin antaa usein hyvät mahdollisuudet isän ja äidin tasa-arvoiseen osallistumiseen koko vanhemmaksituloprosessiin? No missä ovat kaikki miehet kansalaisopistojen kursseilta (veneenrakennusta ei lasketa) tai mistään muualtakaan, missä tehdään jotain järkevää? En minä vain tiedä, mutta naiset tekevät paljon enemmän kaikkia tärkeitä ja järkeviä asioita - näin ainakin minun kokemukseni mukaan.

Toisaalta olen viimeisiä korostamaan miesten ja naisten välisiä eroja, mutta havainnot voisi laittaa ihan numeroiksikin ilman mitään arvoasetelmaa. Adoptiokin on usein "naisten asia", naiset hoitavat käytännön asioita adoptioprosessin edetessä usein miehiä enemmän, eikä se tarkoita, että miehet eivät olisi täysillä mukana perheensä kasvattamisessa.

Tällainen tämä miesnäkökulma nyt oli: kuiva ja pitkä. Ei tunteita eikä henkilökohtaisia kokemuksia. Ja kohta aletaan katsoa er:ää.

*Adoptio ei siis ole mikään uusi tai poikkeava asia, vaan on varsin tavallista ja perinteistä ihmiselle pitää huolta sellaisista lapsista, joiden biologinen vanhempi ei itse ole. Adoptio eli virallinen vanhemmuus vain antaa selkeämmät raamit tälle huolenpidolle.

9. toukokuuta 2005

Oliebol vapun tekee?

En suostu väittämään perhettämme monikulttuuriseksi, mutta täytyy myöntää, että esimerkiksi hollantilaisilla vaikutteilla on oma sijansa jokapäiväisessä elämässämme. Nyt olemme myös kahtena vappuna peräkkäin onnistuneet tekemään omena-rusina -munkkeja, joita alankomaalaiset tosin pitävät erityisesti uuden vuoden herkkuna, mutta myyvät kojuissaan kyllä ihan millä tahansa paremmilla markkinoilla.

Oliebol on siis pieni pyöreä munkki, ehkä nimensä mukaisesti hieman rasvaisempi kuin tavallinen sokerimunkki ja siinä olisi ehkä ihan hyvää vaihtelua ja ideaa kenelle tahansa, joka munkkikäryjä tykkää haistella, joten tässä resepti jo ensi vapun varalle:

OLIEBOLLEN - 20 kpl

puoli pakettia hiivaa
2,5 dl maitoa (käytettiin riisi-soija-kaura -juomaa)
2,5 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 tl suolaa
3,5 dl rusinoita (osa korintteja, jos löytyy)
2 hapanta omenaa raastettuna karkeaksi
öljyä uppopaistoon (rypsi on OK)
tomusokeria

Liota hiiva haaleaan maitoon, lisää jauhot ja suola. Sitten mukaan rusinat
ja omenaraaste. Anna nousta kaksinkertaiseksi. Lämmitä paistoöljy, muodosta
taikinasta kahdella lusikalla alle 5 cm palloja suoraan öljyyn. Paista ruskeiksi
ja nosta valumaan. Ennen tarjoilua sirottele jäähtyneiden pallojen pinnalle
runsaasti tomusokeria.

Tuo on mukautettu kirjasta De Keuken van Nederland en België - ja jokainen voi tietysti mukauttaa sitä edelleen - olennaista on rasva ja pyöreä muoto.

Ei voi olla totta!

Meillä on vaimon kanssa ollut koko vajaan kymmenen vuotta kaikenlaisia uskomattomia tilanteita, jotka ovat liittyneet erilaisiin asiakaspalvelutilanteisiin. Aika usein me ei saada sitä tuotetta tai palvelua, mitä on esin luvattu. Joskus ne ovat aivan pikkuasioita, joskus tilanteet ovat menneet aika ikäviksikin, ei vielä väkivaltaisiksi, mutta päällimäisenä on ihmetys: "Voiko tällaista tapahtua? Ei kai tällaista voi kaikille tapahtua? Miksi meille aina käy näin."

Yksi selitys voi tietysti olla se, että me toisinaan halutaan tai hankitaan asioita, jotka eivät ole ihan tavallisia - useimpien mielestä. Esimerkiksi perinteisen näköisten rännien saaminen tähän perinteisen näköiseen, vanhaan taloon oli täynnä farssiainesta, mutta rännit asentuivat kuin asentuivatkin kilpaa ensilumen kanssa marraskuussa.

Muutama viikko sitten projekti oli taas sieltä pienemmästä päästä, mutta ihmetys ihan kohtuullinen. Ruokahuone kaipaa jonkinlaista lipastoa ja kun olimme käyneet katsomassa ja kyselemässä useiden tavallisten huonekaluliikkeiden valikoimaa tai sen puuttumista, niin Leena poikkesi yhteen näistä sisustusliikkeistä, joita nyt jokapaikassa on.

Siellä osattiin näyttää jotain aika ovelan näköistä laatikostoa ja annettiin nettiosoite! Kuvasta ja sen printistä katsoen näytti, kuin laatikosto olisi leveämpi ylhäältä kuin alhaalta. Soitto uudelleen liikkeeseen ensin kielsi näköhavaintomme, mutta tivaaminen vahvisti näkemämme. Aina parempi! Tässä meille lipasto!

Pyysimme siis tilaamaan lipaston liikkeeseen - Belgiasta se kuulemma tulisi viidessä viikossa. Leena muisteli, että olikos se tällä viikolla, kun sen voisi saada ja soitti liikkeeseen ja siellähän se oli, ei vaan oltu vielä ehditty soittaa meille. Myyjä oli kuitenkin tarkistanut laatikoston ja siitä kuulemma puuttui parin laatikon vedinnuppi.

No, sattui olemaan sopiva iltapäivä, joten autolla liikkeen eteen parkkiin ja sisälle. Siellä joku toinen "myyjä" (tämä ei osannut varsinaisesti puhua tai kysyä, joten tuskin hän varsinaisesti myykään) opasti myymälän takaosaan ja siellähän se hauskan vino, valkoiseksi maalattu lipasto oli ja pari vedintä näytti puuttuvan.

Laatikostoa katsellessa on tapana vetää laatikko auki, ja kaikki laatikot olivat kyllä omituisen laikukkaita. Pölyä tai likaa? Ei, parin laatikon jälkeen oli selvää, että laatikoissa oli runsaasti hometta. Enimmäkseen kuivaa, ohutta läiskää, mutta jossain laatikossa myös ihan kunnon tupsukasvustoa.

"Myyjä" ei varsinaisesti sanonut meille asiasta mitään, ei edes katsonut laatikostoa tarkemmin, mutta otti puhelinyhteyden siihen toiseen myyjään, joka oli jotenkin ihmeissään löydöstämme...

Lipasto jäi siis sinne liikkeeseen ja me vain ihmettelemme, että miten joku voi "tarkistaa" valkoiseksi maalatun lipaston, huomata pari puuttuvaa vedintä, mutta olla huomaamatta runsasta hometta, jota oli kaikissa laatikoissa. Lipasto oli siis ollut kosteassa ja olihan se halkikin toisesta kyljestään, mutta tämä oli liikkeelle ilmeisesti vielä suurempi mysteeri, kun eivät siitä mitään meille osanneet sanoa.

23. huhtikuuta 2005

Perinteistä kiinalaista uusavuttomuutta

Vaikka hienoa uudissanaa uusavuttomuus onkin toistettu ihan kyllästymiseen asti, niin onhan niissä opetustarinoissa toisinaan viihdyttäväkin puolensa. Toki toisten vahingoille tai tyhmyydelle nauraminen niitä suurimpia iloja maailmassa.

Termiä kohtaan on esitetty kritiikkiäkin, mutta oikeastaan aika vähän. Eniten minuakin on ärsyttänyt se, että on väitetty tuollaisen avuttomuuden olevan jotenkin uutta eli vain nykyisten pullamössösukupolvien ominaisuus. Kaikki, jotka haluavat liittyä rintamaan avuttomuuden myöhäissyntyisyysväitteitä vastaan, voivat nyt vedota kiinalaiseen Laban-juhlaan. Tytön kirjassa (Legends of Ten Chinese Traditional Festivals, Dolphin Books, 1997) se kerrotaan seuraavaan tapaan:

"Kauan, kauan sitten eli neljä ihmistä yhdessä: Vanha pariskunta ja nuori aviopari elivät onnellisina yhdessä. Vanha pari teki kaikki kotityöt eikä antanut nuorten tehdä mitään, etteivät nämä vain väsyisi.

Nuoripari eli helppoa elämää ja kaikki annettiin heille valmiina. He eivät itse osanneet tehdä mitään.

Sitten vanha pariskunta kuoli. Syötyään kaiken ruuan, mitä oli talossa, nuori pariskunta myi talonsa ja jäi asumaan puoliksi rikkoontuneeseen olkimajaan.

Tuli talvi ja pariskunta kärsi vilusta ja nälästä. Kahdennentoista kuun kahdeksantena päivänä he eivät kestäneet enää nälkäänsä ja kaivoivat majan lattialta joitakin riisinjyviä ja keittivät niistä velliä. Tuuli puhalsi heidän majansa kumoon ja he kuolivat sen alle.

Ihmiset saivat tietää tapahtuneesta ja siitä lähtien ovat vanhemmat keittäneet velliä monesta eri viljasta ja kertoneet lapsilleen tarinaa tuon laiskan pariskunnan surullisesta kohtalosta."

Tuonkin tarinan oli siis tarkoitus olla opettavainen, mutta ainakaan siinä ei väitetty sen olevan jotain uutta ja ihmeellistä. Samoin kävi aika selväksi, mistä se avuttomuus syntyi...

Aika kärpäsiä

Eihän tässä ehdi mitään tekemäänkään - satunnaiset Aamulehden kirjoittelut ja sähköpostiviestit yrittävät muistuttaa, että talvi on mennyt ja kevät täydessä vauhdissa.

"Mielenkiintoista" on ollut esimerkiksi kirjoittelu eläinten oikeuksista. Oikeastihan se ei jaksa innostaa, että eläinten oikeuksista jaksetaan vääntää "Saapasjalkakissaa ei ole näkynyt raastuvassa" -"vitsejä", mutta on se kuitenkin aina säväyttävää, että periaatteessa järkevät ihmiset voivat esittää tuollaisia kommentteja ja ihan oikeasti väittää, että eläimillä ei ole oikeuksia.

Kai nyt on ihan "arkijärjelläkin" selvää (Aamulehden kolumnisti Markku Huotarin termiä käyttääkseni), että oikeuksista on kiinnostunut ja oikeuksista puhuu ihminen ja jos ihminen katsoo, että eläimillä on oikeuksia, niin eläimillä on oikeuksi. Aika monet ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että eläimillä on oikeuksia ja on hyvä esimerkiksi muistaa, että Suomessakin eläimiä on suojeltu lailla jo pitkän aikaa. Ei siinä ole mitään outoa tai huuhaata.

Onko siis oikeasti niin, että nämä oikeusoppineet ja moraaliviisaina esiintyvät ihmiset eivät pysty suoraan sanomaan, että eläimillä on oikeuksia, koska jos he olisivat johdonmukaisia, niin he alkaisivat myös kohdella eläimiä siten, että niillä on oikeuksia ja koska esimerkiksi eläinten käyttäminen ihmisravintona enimmäkseen johtaa eläinten oikeuksien rikkomiseen, niin on parempi tragikoomisesti loppuun asti yrittää vakuuttaa ihmisille, että eläimillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia. Surullista.

10. helmikuuta 2005

Ei Viivi Avellánia tarvitse pilkata

Uutisten mukaan Viivi Avellán, se eurovaaliehdokas, on saanut oman tv-ohjelman, Viihdeuutiset. Se tulee sellaiseen aikaan, etten ole edes vahingossa sattunut näkemään sitä. Ohjelmasta ja Avellánista on kuitenkin riittänyt niin paljon juttua, että en voi olla tietämättä asiasta.

Hesarin Nyt-liitekin pari viikkoa sitten oli laittanut kanteen Avellánin kuvan ja paljon lupaavan otsikon: "Liian tuttu tv:stä - Viivi Avellán on kyllästynyt omaan naamaansa - ja kohta ovat katsojatkin." Otsikko siis lupaa, että ohjelmaan ei suhtauduta ylistäen ja halveksuntaa onkin kolmelle sivulle levittyvässä jutussa paljon. Kysyn vaan miksi.

Minun on myös helppo vastata itse: Ei tavallisten toimittajien ja sivistyneiden lehdenlukijoiden ole helppo hyväksyä sitä, että joku vaalea nainen selvästikin ulkonäkönsä perusteella pääsee viihdeuutisten toimittajaksi. Niin se vain nyt on.

TV on tv ja maikkari on maikkari ja viihdeuutiset ovat viihdeuutisia. Ei kai sinne kukaan sopisi paremmin kuin Viivi Avellán, joka ei tietenkään ole perinteisen viihdealan ammattilainen vaan pelkkä tv-tähti - niin ja erään puolueen entinen eurovaaliehdokas...

Odottelin viikon tuon jutun jälkeen, että onko lukijapalautetta siitä, että koko pilkkaava kirjoitus on aika tökerö. Ei ollut palautetta. Juttu on tökerö siksikin, että jos kyseistä juontajaa, kanavaa tai ohjelmaa ei arvosta, niin sen voi jättää huomiotta. Sen sijaan Nyt-liite haluaa tehdä kaikille selväksi, että "harva toimittaja on oppinut ammattinsa mallikoulussa" ja ettei Avellán edes tiedä, mitä "habitus" tarkoittaa (tai "hapatus").

Näin Nyt-liite siis antaa oman kortensa kekoon, jotta voidaan ylläpitää mielikuvaa tyhmästä blondista, jossa hyvää on vain ulkonäkö ja sekin katoavaa. Tyhmä blondi on sama mielikuva, jota fiksut tv-tuottajat ajattelevat valitessaan näitä juontajia ohjelmiinsa. Sen saman mielikuvan vuoksi monet lukevat juttuja ja katselevat ohjelmia - kovin syvällistä ei tämä elämä enimmäkseen ole eikä sitä syvällisyyttä tai ammattitaitoa voi ainakaan viihdeUUTISISTA löytää.

Tietenkin voi kysyä myös sen tyhmän kysymyksen, että johtuiko koko tyhmä lehtiartikkeli vain siitä, että Avellán lähti pois Sanoma-WSOY:n neloskanavalta.

25. tammikuuta 2005

Perustetaan yhteiskunta.net!

Tässä haaste kaikille nettinikkareille ja simssiharrastajille: Perustetaan nettiin yhteiskunta, joka toimii yhteiskunnan tavoin.

Joo, tää on varmaan jo jossain toteutettu, mutta mulle voisi kertoa missä. Se voisi olla kivaa leikkiä, jos voisi mennä vaikka yhteiskunnan jäseneksi eri aikoina, vaikka vaihdantatalouteen, jos tämä rahatalous kyllästyttää.

Oikeasti se voisi olla myös oikean yhteiskunnan alku, jos ihmiset sitoutuisivat tietoisesti yhteiskunnan jäseneksi, eivätkä vain sattuisi syntymään jonnekin.

16. tammikuuta 2005

Elämäni mausteet

Olen havainnut mausteiden olevan aika tärkeä osa elämääni - vertauskuvallisesti ja konkreettisesti. Minulla ei ole mitään erityistä suosikkimaustetta, vaan pidän monista ja runsaista monien mausteiden yhdistelmistä yhtälailla kuin "yksinkertaisesti" maustetuista asioista, eikunn ruuista kai nyt oli puhe…

Jos yrittäisin tehdä jonkinlaista listaa mausteista, niin se voisi olla vaikka seuraavanlainen:

A - asafoetida eli hajupihka eli hing, ks. toisaalta

B - basilika, tuoreena tai kuivattuna

C - chili, punainen tai vihreä, tuore tai kuivattu, jauhettu tai murskattu

D - dhania eli korianteri, siemenet ja lehdet, jälkimmäinen ehdottomasti tuoreena

E - elaichi eli kardemumma, vihreät palot ja mustat palot, siemenet jauhettuina pullassa

F - fenkoli siis siemeninä

G - garam masala menee jo sekoituksen puolelle, mutta ansaitsee maininnan

H - hing eli hajupihka, tuoksuva perusmauste, lantrattuna kiitos

I - inkivääri, tuoreena ja kuivattuna, ihan mihin tahansa

J - jeera eli juustokumina, jota pitää laittaa vähän kaikkeen, eikä ikinä saa korvata suomalaisille tutummalla (leipä)kuminalla, vaikka huonosti englannista käännetyt reseptit niin väittäisivätkin

K - kali jeera, musta kumina ehdottomasti daaliin

L - lakritsi teeksi, mutta pieni häivähdys myös masalaan

M - mustard eli erityisesti mustat sinapinsiemenet, keltaiset sitten kurkkuun ja sinappina

No niin, Junkkaalan Jouni voi paremmin sanoa, kuinka huonoja nämä tällaiset aakkoslistat ovat, mutta ehkä tästä jotain kävi selville. Hingin voisi vielä laittaa P:henkin pirunpihkana, mutta se antaisi jo vaikutelman, että se olisi joku suosikkimausteeni, vaikka ei se nyt ainakaan inkivääriä voi ohittaa.

11. tammikuuta 2005

Nettiskruuvi - loistava uusi idea, hah

Pekarin Kimmon kanssa siis kirjoiteltiin tuossa viime syksynä ja Kimmo oli kuulemma intternetpuheluista saanut idean virtuaalisoittokämpästä tai -jameista, missä systeemiin kirjautujat voisivat soitella yhdessä omia instrumenttejaan ja kuulla tietty samalla, mitä ääntä muut saavat aikaan.

Tyylilleni uskollisena löysin tietysti ideasta heti yhden vian: netin viive on aina vähän enemmän kuin pari iskua ja vaikka se ei normaalissa puhelinkeskustelussa haittaa, niin rytmimusiikissa aivan varmasti. Jotain kokeellista soppaa siitä siis saattaisi syntyä ja voisi olla ihan hauskaakin, mutta edes yhden soinnun rokki ei kuulostaisi rokilta. (Ellei sitten käyttöliittymässä olisi viivenkorjausta eli se keräisi komppeja ja muuta ja sitten voisi itse soittaa ja "nauhoittaa" siihen päälle omat raitansa... hmmm... todellinen karaoke eikä vain laulajan osalta... hmmm...).

No. Taisi olla toissapäivänä kun tiskatessani mietin korttipelejä (lapset saivat Uno-kortit jouluna...) ja niiden sääntöjä ja pistelaskusysteemejä ja siitä tuli mieleen skruuvi ja Kimmo ja netti ja ja - NETTISKRUUVI: Loistava idea, missä voisi kirjautua käyttäjäksi ja osallistua peliin ja kaikkea muuta sellaista hauskaa, mitä korttipeleihin ja nettiin liittyy. Nimittäin silloin yli 20 vuotta sitten me aina välillä autotallissa lopetimme soittamisen (tai jos emme syystä tai toisesta päässeet aloittamaan) ja pelasimme korttia. Kimmo osasi skruuvia, joten sitä sitten läiskittiin ja laskettiin pisteitä ja välillä rentouduttiin kolmen hengen kingillä ja sitten olikin aika lähteä.

No. Tänään tässä työkoneella toimistossa piti vilkaista, että onkos mun koneelle asennettu mitään kuvankäsittelyohjelmaa. Ei näyttänyt olevan, mutta joululoman aikana koneelle tulleen Windows XP:n Käynnistä-valikossa on Pelit ja siellähän ne lukevat: Internet Hertta ja Internet Patalupaus. Skruuvi puuttui, mutta kovin kaukana ei olla. Huvittava käyttöliittymä tarjosi mahdollisuuden viesteihin pelaajien välillä ja kun jo ehdin ihmetellä, miten tämä toimii täysin suomeksi, niin tajusin, ettei viestiriville kirjoiteta mitä tahansa, vaan valitaan Microsoftin työstämästä listasta joku 29 valmiista viestistä: "Hyvä yritys", "Onnea!" jne. ja kiinankielisten (heitä oli pelaamassa) käyttöliittymä sitten osaa kääntää ne kiinaksi...

Se siis siitä, mutta kyllä tässä pelikortti-ideassakin vielä työstämistä olisi. Microsoftin pelisivuilla näyttää olevan myös bridge, mutta skruuvia ne ei sinne taida ihan heti laittaa tai saada.

9. tammikuuta 2005

Miksi uutena vuotena ammutaan raketteja?

Kauan, kauan sitten maan päällä kulki kauhistuttava hirviö nimeltään Nian. Se teki pahojaan ihmisille kaikkialla. Lopulta Taivaallinen Jumala huomasi ihmisten hädän ja telkesi hirviön kaukaisille vuorille. Jumala lupasi sille vapauden vain lyhyeksi ajaksi kerran vuodessa.

Kun vuosi oli kulunut, Nian pääsi vapaaksi vankeudestaan. Ihmiset huolestuivat ja kokoontuivat pohtimaan, miten he voisivat pelastua hirviön tuhoteoilta. Joku tiesi sanoa, että Nian pelkäisi kovia ääniä, tulta ja punaista väriä. Niinpä ihmiset ripustivat talojensa ulkopuolelle punaiselle pohjalle kirjoitettuja lauseita, ampuivat raketteja ja soittivat kovaäänisiä kongeja ja rumpuja.

Niania alkoi pelottaa. Koitti yö ja jokaisesta talosta näkyi lyhtyjen loiste. Nian oli kauhuissaan. Se pakeni vuorille, eikä enää ikinä tullut sieltä kiusaamaan ihmisiä.

Siitä lähtien ovat ihmiset juhlineet uuden vuoden alkua ampumalla raketteja.

Keitetyt paistetut perunat

Vuosituhannen vaihtuessa silloin joskus olimme Leenan kanssa Etelä-Intiassa, Bandipurin luonnonsuojelualueen laitamilla, Sinisten vuorten juurella. Me oltiin tultu sinne vuokra-Ambassadorilla Mysoresta ja saatiin pieni lomamökki aivan omaan käyttöömme. Paikassa ei ollut silloin oikeastaan ketään muuta, joten rauha oli täydellinen.

Majapaikan henkilökunta otti vastaan ruokatoiveemme suhteellisen hyvin - hieman ehkä jouduimme tavalliseen tapaan selittämään. Lepäilimme mielenkiintoisen automatkan jälkeen ja kun olimme menossa pienelle kävelylle, niin päärakennuksesta juoksi joku peräämme: - Excuse me sir, mutta syöttekö te perunoita? - Kyllä me perunoita syödään, se oli siis kasvisruokaa ilman sipuleita, mitä toivoimme. - OK sir, entä inkivääri, voimmeko laittaa inkivääriä? - Siis kyllä, me syömme kasvisruokaa, minun erikoistoiveeni on vain se, ettei siinä ole sipuleita, mutta vaimoni syö kyllä niitäkin eli jos teillä on jotain muuta valmiina.

- OK sir, sanoi mies, palasi keittöön ja me menimme kävelylle ja keskustelimme siitä, että mistä oikein oli ollut kyse.

Kun sitten tuli ruoka-aika, oli tarjolla tavallisen perinteistä ja tavallisen perinteisen hyvää intialaista ruokaa. Meille oli kuitenkin tehty runsaasti yhtä ruokalajia ja se on jäänyt mieleen. Siinä ensimmäisen kerran tajusin, mitä käyttöä on sarviapilan lehdille, vaikka olinkin niitä itse kasvatellut ja maistellut. Kotona sitten ostinkin niitä kaupasta ja silloin tällöin tulee tehtyä ruokaa, jonka olemme itse nimenneet keitetyiksi paistetuiksi perunoiksi ja sitä syntyy suurin piirtein seuraavasti:

kiinteitä perunoita
tomaatteja
rypsiöljyä
juustokuminan siemeniä (jeera)
tuoretta inkivääriä
tuoretta chiliä
mustapippuria
hajupihkaa (hing)
sarviapilan lehtiä (kasur methi)
suolaa

Kuori perunat, lohko ne ja laita kattilaan kiehumaan. Lohko tomaatit ja poista kovat kannat. Pilko inkivääri ja chili aivan pieneksi. Jauha pikkukippoon valmiiksi mustapippuria ja sekoita siihen hing. Laita toiseen kippoon methin lehtiä (mursketta) ja kuumaa vettä. Keitä perunalohkot suhteellisen kypsiksi ja valuta vesi pois niistä. Kuumenna wokissa öljy ja jeera kunnes siemenet ovat vähän muuttaneet väriä. Lisää inkivääri ja chili ja pienen sekoituksen jälkeen lisää jauhetut mausteet ja heti perunat. Paista suhteellisen kuumalla niin että perunat saavat väriä. Lisää tomaattilohkot. Kaada methin lehdistä vesi pois ja sekoita lehdet mukaan. Lisää suola. Kypsennä niin kauan että tomaatit ovat sopivasti rikki. Tarjoile keitetyn riisin ja daalin kanssa.

7. tammikuuta 2005

On lyijyn alla lämmin

Olin joutunut tähän tilanteeseen aiemminkin. Mennyt nukkumaan liian myöhään ja herännyt yllättävällä tavalla. Sängyn vieressä seisoo nainen, hyvin nuori nainen ja minä säpsähdän. Varsinkin kun nainen pahaenteisesti ja melodisesti lausahtaa: - On lyijyn alla lämmin.

Minä en kuitenkaan ole Jerry Cotton, eikä tilanteessa ole mitään vaarallista, vaan lapset ovat heränneet ja isän on aika mennä alakertaan - ja joululauluja saa vielä laulaa.

1. tammikuuta 2005

Lumipalloefekti vai sukanreikäefekti?

Viime vuosina on saavuttanut yhä enemmän yleistä tietoisuutta perhosensiipiefekti, miten pienet asiat voivat johtaa suuriin asioihin. Tavallaan myös kaiken aikaa puhutaan siitä, miten suuret asiat vaikuttavat pieniin asioihin, mutta onko sille ilmiölle omaa nimeään? Lumipallo taitaa olla varattu jo muuhun käyttöön, mutta siitähän siinä on kyse: Iso lumipallo vierii ja pikku hiutaleilla ei ole muuta mahdollisuuttaa kuin vain mennä mukaan ja päätyä aivan jonnekin muualle. Entä kun pienet asiat vaikuttavat aivan jossain muualla toisiin pieniin asioihin?

Tämä kaikki talvinen tuli mieleeni, kun olen seurannut näitä hyökyaaltouutisia ja muistanut saman vuodenajan Intiassa seitsemän vuotta sitten.

Perhonen oli varmaan heilauttanut siipeään jossain Etelä-Amerikassa ja Pohjois-Intiassa oli kovin kylmää juuri samaan aikaan kun olin siellä ensimmäistä kertaa Leenan kanssa (tässä elämässä).

Juna kuitenkin kuljetti meitä ja Varanasi tuli esiin kylmästä aamusumusta. Polkupyöräriksa vei "hotellialueelle" ja oli mahdollisuus saada taas pyykkiäkin pesetetyksi.

Perhonen ei kuitenkaan tainnut tulla ajatelleeksi sitäkään, että jos Intiassa on kovin kylmää, niin intialaiset pyykkärit eivät saa pyykkiään kuivatetuksi luontaisilla menetelmillä ja turvautuvat turisteja palvelleessaan vaikka silitysrautaan. Samalla silitetyiksi olivat tulleet pyykissä olleet sukat, myös ne mun aivan uudet, elastiset ja reikähän niissä oli. Oliko syyllinen perhonen vai ilmasto?

Hajautetut jättionnettomuudet

Masentavaa aloittaa vuosi näin, mutta jos edellinen päättyi onnettomuuksiin, niin minkäs teet.

On vaikea kuvitella sitä tuskan ja kärsimyksen määrää, mitä yksi merenalainen maanjäristys on saanut aikaan jo ensimmäisen viikon aikana. Huumoria tästä aiheesta on vaikea repiä, joten ehkä voi olla kylmän analyyttinen ja ihmetellä, mitä oikein on tapahtunut.

Tämä Sumatran pohjoispuolella tapahtunut tärähdys on suurin tunnettu suomalaisia koskettanut äkillinen luonnononnettomuus. Aika tajutonta, mutta tällaisella pallolla me elämme. Ruotsalaisia oli sillä seudulla vielä enemmän.

Toki ihmiskunta oikein yrittämällä voisi päästä vielä suurempaan hajautettuun tuhoon (muistan vain sen vappuyön, kun kävelimme sateessa täysin tietämättöminä Tshernobylin pamauksesta), mutta kyllä luontokin osaa.

Ehkä me vähitellen todellakin voisimme alkaa tajuta, että elämme tällä maapallolla yhdessä, emme pelkästään toistemme kanssa kilpaillen, vaan kukin yrittäen elää onnellista elämää - samojen tähtien alla.