13. joulukuuta 2008

Urheilu ja moraali

Muutama viikko sitten oli Hesarissa juttu ammattirikollisuudesta. Lehti on mennyt kierrätykseen, mutta onneksi netistä löytyy se julkaisu ja väitöskirja, josta juttu kertoi: Adventurers and Risk-Takers: Finnish professional criminals and their organisations in the 1990s cross-border criminality, Mika Junninen 2006, European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations.

Hesari oli nostanut jutusta esille yhden ajatuksen, joka on minusta mielenkiintoinen: Junnilan haastattelemia 21 ammattirikollista (n. 20 % Suomen kaikista ammattirikollisista) yhdisti yksi asia: He kaikki olivat nuorina aktiivisesti harrastaneet urheilua.

Junnila jatkaa kirjoittamalla kilpailuhenkisyydestä, voittamisen ja parhaana olemisen halusta. Samoin ilmeistä on ollut jännityksen, seikkailun ja rajojen etsintä. Tuo kaikki liittyy urheiluunkin, mutta voisiko urheiluun liittyä muutakin?

Voisiko tässä olla yhteyttä siihen moraaliin, mitä urheilussa opetetaan ja näytetään harjoitettavankin: Kaikkea saa yrittää, kunhan ei jää kiinni.

11. joulukuuta 2008

Tontut tirkistelevät ylöspäin

Hyvät aikuiset, jotka leikitte firman pikkujouluissa ja opetatte lapsillenne joulun perinteisiä asioita: Muistattehan muistuttaa jälleen kerran, että Tonttujen jouluyö -laulussa mainittu "silta" tarkoittaa lattiaa.

Siellä ne tontut asuvat lattian alla (silta toki tarkoittaa muutakin, sen alla voi olla synkkä virta ja voihan sellaisen sillan alla joku asuakin, mutta ne eivät ole tonttuja) ja kun ne sieltä tirkistelevät, niin lattia ja sen raot ovat tietysti tonttujen yläpuolella.

On siis paikallaan korjata myös leikin tirkistelyosuus kohdalleen.

Kiitos. Hyvää joulua - taas kääntyy vuoden pyörä ympäri. Keväällä pääsemmekin tarkastelemaan laulua "Pieni kissanpoikanen katsoi sillan reikiin".

29. marraskuuta 2008

Ylen vapaa assosiaatio

Tämä ei ole minun puhelimeni, vaan wap-emulaattori netistä Luen aika usein uutisia puhelimellani Ylen yle.mobi-palvelusta ja siellä on sellainen hauska ominaisuus, että tekstin jälkeen on linkkejä muihin, aikaisempiin uutisiin.

Niinpä, kun olen lukenut uutisen närpiöläisessä kanalassa tehdystä idioottimaisesta tuhosta, niin sen perässä minulle tarjotaan uutista elokuun alusta, kun "miinalaiva Pohjanmaalla on ollut uhkaava palonalku"!

Onhan molemmissa kyseessä "onnettomuus" ja "Pohjanmaa" joten ei tämä ole edes hassuin näkemistäni linkkivinkeistä.

Teen myös sitä, että lataan puhelimeeni Ylen ohjelmia (suosikkini on Peter Nymanin Taustapeili, mutta siitä ehkä enemmän analyysiä myöhemmin) ja esimerkiksi radiouutiset tulevat aika kätevästi koti-WLANin kautta.

Tosin sielläkin iski yhtenä aamuna pieni yllättävä assosiaatio. Olin ladannut aamu kuuden uutiset, laitoin ne toistumaan ja aloin ajaa partaani. Yhtäkkiä, uutisten loputtua puhelimeni alkoi laulaa virttä - taisi olla tuomiosunnuntain jälkeinen päivä...

Kun olen katsonut lataamiani uutisia niin todellakin: Kun muuten uutis-mp3 on alle neljä minuuttia, niin kuuden uutiset on 15 minuuttia, mikä tarkoittaa, että mukaan tulee kaksi virttä ja ehkä aamuhartauden alku...

Toisaalta näin olen onnistunut kuulemaan teorbia, joten jotain hyvää tässäkin.

25. marraskuuta 2008

Pyörällä päästään

Nykyään, kun ei tarvitse aamuisin kuljetella lapsia tarhaan tai kouluun, olen taas aika paljon kulkenut töihin polkupyörällä. Muutama kilometri aamulla ja iltapäivällä ei paljon rasita ja voi mennä ihan vaan työvaatteet päällä ilman mitään suihkuja tai suuria varusteiden vaihtoja. Tosin tänään työpaikan ruokalan kassa sanoi: "Sä näytät ihan erilaiselta kuin äsken." Oli nimittäin nähnyt mut tulevan sisään kypärä, kypärämyssy (kiitokset Mankulle!), punainen tuulitakki, heijastinnauha (kiitos Citymarketille yllättävistä piilopääkalloista ja "Fatpipe or Die" -tekstistä), tuulihousut ja trekkerit päällä.

Yleensä ajan siis vain toimistolle, mutta toisinaan myös asiakkaalle. Joidenkin suurten, vanhojen teollisuusyritysten pihassa on sellaisia suuria pyörätelineitä, jotka muistuttavat ajoista, jolloin polkupyöriä oli paljon enemmän kuin autoja. Ymmärrän, että on asioita ja tilanteita, joiden vuoksi oma auto on kätevämpi tai ainakin mukavampi kuin polkupyörä tai bussi, mutta jotenkin sitä toivoisi, että autojen määrä vähenisi. Taitaa olla turha toivo. Ihmiset tajuavat kuntoilun merkityksen - ja ajavat autolla kuntoilemaan.

Toki pyöräily - varsinkin nyt lumen aikaan - on hieman jännittävää, mutta olen erittäin ilahtunut siitä, että tänä talvena Tampereen kaupunki saattaa jättää ns. huputtamatta Tammelan puistokadun pyörätien. Viime vuosina nimittäin suurin piirtein marraskuun alussa on Tammelan puistokadun itäreunalla kulkevan pyörätien merkkien päälle vedetty huppu ja se on tarkoittanut sitä, että silloin pitää ajaa autojen joukossa. Työmatkani kulki viime talvena enimmäkseen Peltokadun kautta ja siellä kaaduin vain kaksi kertaa… Pitäisiköhän ostaa nastarenkaat kuluneiden kesärenkaiden tilalle?

Samoin pyöräilijää piristää toisinaan autoilijoiden käyttäytyminen. Viime perjantaina tulin junalla Tampereelle ja otin pyöräni sieltä rumien rakennusten seudulta, minne olin sen aamulla jättänyt. Kiinnitin valon pyörääni ja lähdin kohti kotia. Parin sadan metrin päässä, kun Ukkopekankatu kohtaa Murtokadun, auto ohitti minut ja oli kääntymässä vasemmalle. Huomasin risteyksen toisella puolella lähestyvän auton, mutta käännyin sen edestä vasemmalle, minut ohittaneen auton perässä. Olimme risteysalueella selvästi ennen kuin vastaantuleva auto oli risteyksessä ja kun olin saanut itseni Murtokadun suuntaiseksi, niin takanani soi torvi. Kun katsoin sivulle, niin ohittava autoilija katsoi minua ja näytti keskisormea. Todella piristävää!

1. marraskuuta 2008

Maustekakkupallerot

Kuvan henkilö, Maija, liittyi bileisiin, mutta ei kakkujen valmistukseen. Joskus hyvät ideat syntyvät vahingossa tai vahingosta. Tämä oli todellakin vahinko, mutta en tiedä, oliko se niin hyvä idea. Lopputuloksesta kyseltiin ja sitä kehuttiin, mutta...
Tapahtui kuitenkin niin, että joskus 80-luvun lopulla päätimme pienessä opiskelijakaksiossamme pitää bileet. Niillä oli oikein teemakin, mauttomuus. Jostain syystä mauttomuusbileiden tarjoiluksi oli valittu ns. kuivakakkuja, kuten kuvasta näkyy.
Siivotessamme touhulla ja paistaessani kakkuja pienessä keittiössämme bilepäivän valmisteluosuudessa olin yhden kakun paiston aikana ilmeisesti osunut uunin lämpötilasäätimeen ja yhtäkkiä huomasin, että uunin lämpö oli noin 300 astetta. Tästä vahingosta syntyi uusi makea suupala, maustekkakkupallero.


MAUSTEKAKKUPALLEROT
4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 dl maitojauhetta
2 tl jauhettua, kuivaa inkivääriä
2 tl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl soodaa
2 dl rusinoita
150 g sulatettua voita
3 dl vettä
kookoshiutaleita

Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet ja rusinat. Lisää sulatettu voi ja vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita voideltuun rengasvuokaan. Paista ensin 200 asteessa, mutta vaihda lämpötila jossain vaiheessa uunin maksimiin. Kun uunista tulee savua ja kakku on täysin musta ja kutistunut, ota se uunista ja kopauta vuoasta esim. tiskipöydälle jäähtymään.
Kun musta kakku on jäähtynyt, katkaise se taittamalla ja koverra talteen pehmeä sisus. (Kovaa kuorta ei taida koirakaan syödä.) Pyörittele massasta pieniä palleroita ja kierittele ne kookoshiutaleissa.

9. lokakuuta 2008

Teknisesti haasteellinen päivä

En tiistaina muistanut ottaa firman sarjajunalippua mukaan toimistolta, joten ajattelin, että ostan aamulla lipun tai jopa liput asemalta. Olin nimittäin suunnitellut, että menen ratsastamaan normaalille viikkotunnille, vaikka aikataulu olisikin ollut vähän niukka.

No, menin ihan ajoissa rautatieasemalle, jossa huomasin, että viidestä lippuautomaatista kolme on "poissa käytöstä" ja kun pääsin toimivalle automaatille, syötin korttini ja painoin Pendolino-nappia, niin se ilmoitti: "PYYTÄMÄSI LIPUT OVAT LOPPU" tms.

No, siirryin lipputoimiston kohdalle, vaikka se näyttikin aika ruuhkaiselta. Jonotusnumerokone antoi numeron 80 ja näytöissä oli 50 ja junan lähtöön viisi minuuttia.

No, menin laiturille ja iloisesti kuulutukset kertoivat, että "Pendolino 80 saapuu raiteelle 3" ja "Pendolino 80 lähtee raiteelta 3", vaikka junaa ei ollut vielä näkynytkään.

Se toki tuli ja varmuuden maksimoimiseksi menin ensimmäisen luokan vaunuun, sillä siellä on yleensä aina tilaa.

Istuskelin reppu sylissä ja pyöräkypärä kädessä, mutta kukaan ei todellakaan halunnut tulla istumaan siihen samaan neljän paikan ryhmään, vaan kaikki kiireisesti hakivat aamun lehtiä ja juotavaa automaatista.

Junan lähtöaika koitti ja tuli kuulutus: "Turvalaitteissa on vikaa, joten lähtömme viivästyy hieman. Etelä-Suomen junaliikenne on edelleenkin seisahduksissa, joten saapumisaikaa Helsinkiin emme tiedä." Jaha. Kiva kuulla.

Ehdin miettiä, soitanko ikkunasta näkyvään autovuokraamoon, saako sieltä auton alleen, kun huomasin, että takana ollut Pendolino oli peruuttanut ja lähti toista raidetta kohti Helsinkiä. Kyllä kannatti taas valita se aikaisemmin lähtevä Pendolino.

Lähetin sähköpostia tallille, että tulisin illalla tunnille, mutta haluaisin hevosen, jolla on varusteet jo valmiina, kun logistiikka on hieman haasteellinen. Viestiä kirjoittaessani junasta sammuivat valot ja monen lehden luku keskeytyi pimeyteen - puhelimessa on onneksi näytössä oma valonsa...

Juna lähti liikkeelle ja kun konduktööri aloitti ykkösvaunusta, niin olin ainakin siinä osastossa ensimmäinen, joka kysyi, mistä on kyse. Vieläkään ei mitään varmmuutta siitä, milloin oltaisiin Helsingissä. Minä olin menossa kouluttamaan, joten 8 asiakasta olisi tullut sinne turhaan jos minä en saapuisikaan. Ei hyvä.

Meilasin asiakaspalveluun ja esimiehelle. Tekstasin esimiehelle. Soitin esimiehelle. Iikku sanoi, että ottaisin taksin "heti siitä". Ehdotin, että odotan junan pysähtymistä. Se pysähtyikin poikkeuksellisesti Hämeenlinnaan. Astuin ulos ja juoksin takseille, mutta turhaan, sillä kukaan muu ei halunnutkaan mennä taksilla Helsinkiin ja autoja oli useita.

Kello oli kymmentä vaille kahdeksan, joten periaatteessa oli täysin mahdollista, että ehtisin ajoissa Pasilaan yhdeksäksi. Esimies kuitenkin hälytti paikalle toisen kouluttajan hoitelemaan alkujuttuja ennen minun saapumistani.

Nurmijärven jälkeen liikenne tiivistyi ja siellähän oli aika paljon autoja ja kaksi peräänajoa - ei ilmeisesti ihmisvahinkoja, mutta tuossa toisessa keskimmäinen auto oli aika lytyssä.

Matka kesti kuitenkin niin kauan, että olin perillä vasta n. 9.20...

Kurssilaiset ymmärsivät Vorce majeuRin ja lisäksi heidän kollegoistaan oli kaksi vielä tulossa junalla - he olivat istuneet siinä samassa junassa kuin minä!

No, käynnistin koulutuspäivän ja kun olin puhunut ehkä vartin, niin projektori yhtäkkiä pimeni. Kun pyysin paikalle apua, niin omituisella tavalla kuva näkyi himmeästi, vaikka projektori näytti sammuneen. Kun se käynnistettiin, niin kuva tuli, meni pimeäksi pari kertaa, mutta pysyi sitten kunnollisena loppupäivän.

Puolitoista tuntia minun jälkeen tulivat ne kaksi kurssilaista, jotka olivat olleet samassa junassa ja loppupäivä pidettiin tehokkaasti. Päivän aikana peruin ratsastustunnin, koska kaikki näytti epävarmalta, mutta lopulta juoksin klo 16.30 junaan ja se oli vain 20 min myöhässä perillä - "ruuhkaa raiteilla".

27. elokuuta 2008

Miten aurinko voi paistaa Kolumbiasta Suomeen?

En oikeastaan ole mikään "tartu tilaisuuteen" tai "ota riskejä" -ihminen, mutta koska edelleenkin "asioilla on tapana järjestyä" ja "voit ottaa vastuun vain tekemisistäsi, et tekojesi hedelmistä" (Kuka tietää käännösmukautussitaatin lähteen?), niin suurin piirtein samahan siitä seuraa. Sitä tulee tehneeksi asioita, jotka vaikuttavat hyviltä, vaikka kukaan ei voikaan taata onnistumista etukäteen.

Samat ideat ovat tietysti olleet mukana, kun lähdimme adoptoimaan itsellemme lapsia. Ei adoptiossa tai varsinkaan kansainvälisessä adoptiossa ole varmuutta monestakaan asiasta. Kun sen tajuaa, niin ehkä on helpompi suhtautua rauhallisesti kaikenlaisiin muutoksiin ja käänteisiin. Itse asiassa näyttää olevan aika tavallista kokea adoptioprosessin eri vaiheissa pessimistisiä "me ei varmaan saada lupaa", "me ei varmaan kelvata millekään kontaktille", "adoptiot loppuu varmaan ennen kuin me saadaan lapsi" jne. -ajatuksia, mutta ei niistä kannata välittää eikä ainakaan tilapäisten tunteiden perusteella tehdä hätäisiä päätöksiä. Adoptio on pitkä prosessi ja vaatii joustavuutta myös omien tunteiden ja tuntemusten suhteen.

Lopultahan varmuutta ei tässä elämässä ole oikeastaan missään: Aina voi tapahtua kaikenlaista eivätkä edes lapset lopulta ehkä osoittaudu sellaisiksi persooniksi, kuin mitä toivekuvamme ovat siihen asti olleet - olivat lapset sitten adoptoituja tai itse aikaansaatuja. Riski silti kannattaa ottaa ja onneksi lapset yleensä ovat aivan mahtavia, kuten meidän lapsemme, ne lapset, jotka eilen olivat meillä kylässä ja siis ylipäänsä kaikki lapset.

Tuo kuvan peili on varsin suora ja säteilevä esimerkki kannattavasta riskinotosta. Kun viisi vuotta sitten olimme muutaman viikon Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa, niin kävimme kai kaksikin kertaa paikallisessa "käsityötaidekauppa" Makússa. Jälkimmäinen kerta oli vähän ennen itse asiassa hieman yllättävänkin nopeasti eteen tullutta kotimatkaa. Silloin tiesimme, mitä kaupasta löytää, mutta tuli siellä sitten eteen jotain uuttakin.

Jossain yläkertaan vievien rappusten kohdalla roikkui tuo peili. Sen sakarat on tehty puusta ja jokaiseen on liimattu kapeita pelinsuikaleita. Suhteellisen herkkä särkymään siis, emmekä aikoneet saada sitä minään superrahtina Suomeen saakka. Maailmantilanne huomioonottaen peilin hinta ei tietenkään ollut mikään suuri vaan luultavasti ns. "naurettava". (Hintalappu saattaa vieläkin olla peilin takana, kuten juuri huomasin, että Makústa ostettu poncho maksoi 65 800 pesoa eli n. 22 €, mutta en nyt mene nostamaan peiliä pois tuolta seinältä.)

Jos siis peili menisi rikki matkan aikana, se olisi tosi ikävää, mutta ei mikään rahallinen menetys. Makún henkilökunta ymmärsi tilanteen ja asenteemme ja pakkasi peilin pahviin ja paperisilppuun. Koostaan (peili 80 cm sakaran kärjestä kärkeen ja pahvit siihen päälle eli helposti metri x metri x 15 cm) huolimatta se oli ihan kohtuullinen kuljettaa, kevyt, ja lentokentällä liimasimme siihen sarkyvää-tarroja, mutta muuten laitoimme sen normaalien matkatavaroiden mukana ruumaan - eivät he sitä toki hihnalle laittaneet...

Peili siis tuli hienosti Pariisiin, Helsinkiin, Pispalaan ja vielä viimeisessä muutossakin se säilyi ehjänä. Nyt se roikkuu tuolla rappukäytävän seinällä, ei aivan täydellisessä paikassa, mutta keväisin ja syksyisin, kun aurinko paistaa sopivan pitkään ja alhaalta, niin ilta-aurinko osuu ikkunasta peiliin ja heijastuu vastapäiselle seinälle. Kannatti yrittää.

25. elokuuta 2008

Haluaisitko miesten alusvaatteita?

Nyt se alkoi. Vaimo jo sanoikin, että hänelle oli soitettu ja yritetty myydä jotain (hmmm... Leena ei kyllä mitään maininnut miesten alusvaatteista) ja soittaja oli sanonut, että "jos sinulla on ollut puhelinnumerossasi suoramarkkinointikielto, niin se on ollut määräaikainen ja ehkä päättynyt".

Niinpä tiesinkin, kun sain soiton 014-alkuisesta puhelinnumerosta, että suoramarkkinointiahan se. Tyttö oli ystävällinen, sanoi etunimensä ja firman nimen ja alkoi heti kertoa, että on myymässä miesten alusvaatteita (ei esimerkiksi alkanut keskustella säästä tai siitä, minkälaisia alusvaatteita nyt käytän!).

Kun katson netistä, niin siellähän se lukee: "Palvelu on voimassa 3 vuotta ilmoittautumisesta. Jos kuluttaja haluaa vielä 3 vuoden jälkeen jatkaa palvelua, on suositeltavaa, että hän soittaa palveluun rajoituksen päättymisen jälkeen tai 1-3 kuukautta ennen palvelun päättymistä."

Kysyn vaan miksi - vaikka vaimo vastasikin, että tämähän on niiden myyjien systeemi ja vaikka perustavatkin sen lakiin, niin laittavat itselleen siihen uuden mahdollisuuden tavoittaa asiakkaita - ja kerätä ilmoitusmaksuja.

Kysymisen jälkeen siis soitan palvelunumeroon 0600 13404, ma-pe klo 8.30-18 (puhelun hinta 0,39 €/min +pvm).

24. elokuuta 2008

Yksi tilanne johtaa toiseen

Perjantaina oli tiiviin alkuviikon jälkeen sekalainen päivä. Esimies tuli Tampereelle kehityskeskustelua varten ja ajattelin, että aamulla ehdin tehdä pari pikkujuttua, mutta se tunti meni tietenkin koneiden käynnistelyyn ja uudelleenkäynnistelyyn ja ...

Rupattelu oli taas ihan kiva - vaikka unohdinkin pari vakiteemaa viime vuosilta. Sitten pääsin koneelleni ja bootin jälkeen oikein verkkoonkin. Oli ollut puhetta yhteisestä lounaasta, mutta mulla oli varattuna lapsen kuljetusta nepsy-kuntoutukseen.

Noin klo 12.10 muut kuuluivat olevan valmiita lähtemään, joten kävin kysymässä, mihin he ovat menossa ja tarjosin, että voin heittää autollani - riippuen vähän mihin. Esiin nousi Keskustorin laidalla oleva Astor (jonka nettisivulla näyttää lukevan, että se on "Tampereen ensimmäinen eurooppalainen ravintola" - huh huh), joten sinne sitten. Matkalla sanoin, että pystyn ehkä hakemaan heidät takaisinkin, mutta taksikin on olemassa - 13.30 pitäisi olla takaisin toimistolla.

Pudotin neljä työkaveria Hallituskadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan ja menin Liisanpuiston koululle. Olin ajoissa ja tyttö löytyi pihalta leikkimästä - kerhoaika oli nääs jo alkanut.

Jos käytät linkkiä - kuva on pohjoisesta käsin Siitä vaan suoraan autoon ja takaisin puoliväliin eli Tampereen ehkä rumimpaan näkyvällä paikalla olevaan rakennukseen rautatieaseman ja Tullikamarin välissä. Olimme edelleenkin ajoissa ja kun kello näytti noin 12.40, niin soitin työkavereille, että tilaavat vielä minulle vuohenjuustosalaatin ilman sipulia, niin tulen syömään sen noin vartin päästä.

Kieppasin Hämeenkadulta Keskustorille ja pysäköin Värjärinkujalle, maksoin pysäköintimaksun ja kipaisin Astoriin. Siellä oli ruuat jo syöty, mutta kahvia odotettiin, joten en kauheasti viivästyttänyt heidän ruokailuaan.

Pian salaatti tuli ja punasipulirenkaita oli aika runsaasti. Neljä henkeä pöydässä tiesi, että salaatti oli tilattu ilman sipulia, ei tuplasipulilla, ja tarjoilija ehdotti uuden annoksen tekemistä ja sipulien poistamista keittiössä, mutta sanoin ettei nyt ehdi ja että poimin ne itse pois sieltä. Seuraavalla kerralla sitten toisin, kiitos.

Olin syönyt salaattini suurin piirtein samaan aikaan kuin muut olivat juoneet kahvinsa eli noin 13.10 poistuimme ravintolasta. Sanoin, että vein autoni tuonne Värjärinkujalle, ja se pitää joka tapauksessa kääntää (pois koskeen päättyvästä umpikujasta), joten he voisivat kävellä rauhallisesti sinne, vaikka minä menenkin nopeammin.

Tilanne ei näyttänyt hyvältä. Värjärinkujan alussa näytti olevan jonkinlainen kylmäkuljetuskuorma-auto purkamassa lastiaan. No, ei kai kukaan voi sulkea katua pitkäksi aikaa, joten menin autoon ja onnistuin kuin onnistuinkin kääntämään sen pois kuorma-auton vierestä ja noka ylämäkeen. (Kun olin saanut pujotettua nokan Tempon talon puoleiseen porttikonkiin, meinasin peruutellessani jäädä liian ahtaaseen väliin takana olleen Volvon ja edessä olevan kuorma-auton väliin....)

Työkavereita ei näkynyt, eivätkä he voineet nähdä minua, joten klo 13.17 soitin heille ja sanoin, että olen täällä kuorma-auton takana piilossa ja jumissa, joten tulkaa tänne jo autoon istumaan, eiköhän tämä tästä kohta selviä

Ei ihan heti selvinnyt. Tempon talon porttikongista alkoi näkyä auton perää. Joku oli lähdössä sieltä ja kuljettajalla oli sen verran hauista, että nousi lopulta ylös, meni huutelemaan sinne, missä kuorma-auton kuljettaja loogisesti päätellen voisi olla ja palasikin pian. Sitten tuli ammattikuljettaja, sulki autonsa peräluukut ja siirsi autonsa sivuun! Jalkakäytävälle, mutta siitä pääsi autolla ohi!

Sillä välin pomoni oli hoitanut jo pari puhelua ja oli seuraavan kimpussa, kun pääsimme Hämeenkadulle. Kukaan ei kysynyt mitään, kun en tuntunut kääntyvän lainkaan toimistolle päin ja lopulta sanoin, että pitää hakea se tyttö kyytiin, kun sen kuntoutus päättyy nyt.

Rippikello on kuvassa vain koon ymmärtämistä varten Tein yhden laittoman käännöksen vasemmalle keltaisten viivojen yli Itsenäisyydenkadulta Murtokadulle (sen ruman talon kohdalla siis), vastasin peukkua näyttävän jalakulkijan peukkuun peukulla ja tyttö olikin valmis ihan heti kun pääsin nepsyn ovelle. Kerroin, että mulla on työkavereita kyydissä, ja kysyin, pystyykö tyttö istumaan sylissä hetken. Joo, mutta kun pääsimme autolle ja avasin takaoven, totesin, ettei sinne kannata yrittää ängetä lasta. Onneksi meillä on kuitenkin nykyään kaksi lisäpaikkaa takana - juuri näitä tilanteita varten - joten avasin peräluukun, nostin maton, avasin luukun, nostin istuimen pystyyn, tyttö sisään, turvavyö kiinnittimeen, vyö kiinni ja menoksi.

Pomo oli soittanut olevansa hieman myöhässä klo 13.30:stä, ja jätinkin heidät sinne yliopiston taakse, enkä nyt tällä kertaa mainostanut hienoa sientä siinä rinteessä. Vein tytön koululle jatkamaan iltapäiväkerhoa suoraan välipalalle, palasin toimistolle ja sain vielä jotain tehdyksikin perjantain aikana!

17. elokuuta 2008

Vegfest. Tähän tultu.

Kuulin ekan kerran kasvissyönnistä varmaan joskus 70-luvun lopussa. "Naapurin Kaija on alkanut kasvissyöjäksi." "Tä?" No, vuosia sen jälkeen olin vuoden sivarissa, kävin Hare Krishna -paikassa sunnuntaisin, luin Urheilu ja jooga -nimisen kirjan ja aloin kokeilla. Sivarivuoden aikana lopetin lihansyönnin kokonaan. Seuraavana talvena söin kalaa - enkä muuten ollut allerginen sille, kuten edellisinä 10 vuotena. Sitten aloin taas syödä lihaa, kunnes muutin yhteen tyttöystävän kanssa. Siitä on kohta 22 vuotta.

Samoihin aikoihin törmäsin Ananda Margan joogaopettajaan. Dada Atmacetananda on aktiivinen persoona - Tampereella ollessaan hän järjesti kasvislounaita. Se oli hauskaa ja opettavaista. 80-lopulla vegeily ei ollut mikään kovin suuri liike Tampereella, mutta kyllä siellä parhaimmillaan kymmeniä ihmisiä oli.

Nyt meillä on Vegfest! Pitäis kyllä poiketa!

28. heinäkuuta 2008

Ruma sana sanotaan. Kaikessa mediassa 4.8. alkaen?

90-luvun lama oli Suomelle suurelta osin kotikutoinen. BorrowCapita-hulluttelu romahdutti pankkeja - eiku valtio tulikin hätiin ja kun siihen vielä osui neuvostomarkkinoiden häviäminen, niin lopputuolos oli selvä.

Merkit olivat ilmassa, mutta sitä sanaa ei sanottu ääneen. Yhtäkkiä, elokuussa 1990 se tuli julkiseksi. Lama.

Nyt suurin aalto näyttää tulevan Yhdysvalloista, jossa sielläkin rahaa viisaasti sijoittavat pankit ja ihmiset ovat sijoittaneet niin kuin nyt pääoman sokaisema sijoittaa: ihan mihin tahansa, mistä näyttäisi saavan suuren voiton. Roskarahastojahan siitä tulee.

Tällä kertaa mediassa on näkynyt puhetta lamasta, mutta käykö taas niin, että Lama julistetaan vasta kesälomien loputtua?

Toisaalta olisi kiva tehdä analyysiä lama-puheiden ja lama-sanan esiintymisestä suomalaisessa mediassa alkuvuonna 1990 ja alkuvuonna 2008, mutta olkoon nyt tällä kertaa, kun on muutakin tekemistä...

25. heinäkuuta 2008

Myllyn kiertoa ja kesäterän narinaa

kuvan kuistiremontti ja siinä esillä olevat työkalut tai materiaalit eivät mitenkään liity oheiseen kirjoitukseen Työkaveri parahti, että aloitan blogikirjoittelun väärään aikaan - hänellä kun on huono yhteys juuri nyt. No, kirjoitin kyllä muutaman jutun pitkän tauon jälkeen, mutta eipä täällä mitään niin erityisen merkittävää (vieläkään) ole, että tämän lukeminen tai lukematta jättäminen vaikuttaisi erityisesti mihinkään...

Kyse ei siis ole siitä, että ei olisi aiheita kirjoituksiin. Päinvastoin kun näin lomalla ei mieti työasioita, mutta tulee esimerkiksi lukeneeksi sanomalehtiä "tarkemmin" ja (kesä)toimittajien kesäjutut ovat mitä ovat, niin kommentoitavaa riittäisi.

Tänään jutunaiheen tarjosi Hesari, jossa oli kiva pikku-uutinen Hollannin tuulimyllyistä. Mikäs vika siinä sitten on? Ei varsinaisesti mikään, mutta siinä toistuu yksi klassinen lehtijuttuvirhe.

Kyse on siis Suomeen ostetusta The New York Timesin miniartikkelista, joka netinkin mukaan on julkaistu useampaankin kertaan eri kielillä.

Tyyppi"virhe" (joku kääntäjä varmaan väittää ratkaisua oikeaksikin...) on se, että artikkelissa väitetään haastatellun Leo Endedijkin olevan "myllyjen kunnostusta ajavan Dutch Mills -ryhmän johtaja". Voihan olla, että englanninkielinen toimittaja on englanninkieliseen juttuunsa halunnut laittaa "ryhmän" nimen englanniksi ja hra Endedijkin on saattanut jopa käyttää sitä nimeä, mutta kyllä jutun kääntäneen suomalaisen toimittajan(?) olisi pitänyt tajuta, ettei Hollannin sisäisissä asioissa toimita englanninkielisen nimen alla.

Parin minuutin googletuksella käy ilmi, että "ryhmä" on tietystikin vuonna 1923 perustettu De Hollandsche Molen -yhdistys eli Het Myllyt piste net eiku siis http://www.molens.nl/ ja Leo Endedijk on sen directeur eli lähinnä toiminnanjohtaja.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen, eikä aiheuta mitään suuria seuraamuksia, mutta onpahan pieni rikka meidän pienen maan pienipipaisten ihmisten rattaissa. Tai siis mehän olemme niin pieniä, että Suomen pankkikin on www.bof.fi - eiku se suomenkielinenkin toimii! Onko tätä muuteltu edestakaisin, vai onko suomenpankki liian pitkä sana minulle oikein kirjoitettavaksi?

(Tästä tulikin jo ihan tarpeeksi/liian pitkä jo näin, ei tarvitse edes mainita esimerkiksi sitä, miten Aamulehden Valo-liite (vastine Hesarin Nytille) kertoi ihastuttavalla tavalla käytännön yleistiedon hallinnasta viime keväänä, kun etusivun kevennyksissä oli juttua Kanki-Kaikkosesta (en tunne, olen kuullut lasten oppineen siitä aamutaksin uutisista) ja kuvituksena oli sorkkarauta...)

10. heinäkuuta 2008

Jos meillä saa, niin teilläkin pitää saada

Suomen turkistuottajat ja hallituksemme ministerit osoittivat jälleen älykkyytensä, kun he vastustavat hollantilaisten hanketta kieltää turkistarhauksen omassa maassaan. STT:n välittämän uutisen mukaan: "Suomen turkisalalle kertyisi ongelmia siitä, että kielto estäisi suomalaisia turkistuottajia myymästä Hollantiin siitoseläimiä ja rehua."

Niinpä niin. Luulisi suomalaisten turkiseläinten kasvattajien olevan iloisia siitä, että Hollannissa ei enää tuotettaisi turkiksia, jolloin oman tuotannon tilanne markkinoilla saattaisi parantua. Ei. Nyt on kyse siitä, että suomalaiset - aivan aiheesta - pelkäävät, että turkistuotanto lähitulevaisuudessa kielletään koko EU:ssa.

Hesarin nettisivuilla uutinen on tosin muodossa, että Hollanti nyt jo yrittäisi kieltää tarhauksen koko EU:ssa, mikä on aika mielenkiintoinen virhe...

Valitettavaa on se, että Suomen hallitus tukee tällaista eläinten oikeuksien vastaista toimintaa.

9. heinäkuuta 2008

Jalkapallo on kuningaslaji?

En luule olevani ainoa, joka on jo kauan sitten, mutta varsinkin viime vuosina törmännyt ajatukseen, että jalkapallo olisi jotenkin erityisen sivistynyt ja hieno urheilulaji. Viimeksi tuo ajatus potkaisi minua nilkkaan Matti Apusen kolumnissa, jonka piti käsitellä terveellisiä ruoka-aineita ja nettikommentissani yritinkin palauttaa mustikan maineen typerän jalkapallovertauksen jälkeen.

kuvan pelaajat eivät mitenkään edusta jalkapallon tai urheilun negatiivisia puoliaEihän minulla mitään jalkapalloa tai useimpia muitakaan urheilulajeja vastaan ole. (Nyrkkeilystä ja moottoriurheilusta en aio nyt kirjoittaa.) Mutta toisaalta en näe mitään syytä ylistää nykyistä urheilua - tai jalkapalloa. Esimerkiksi Apusen mielestä jalkapallo kasvattaa "terveyttä, luonnetta ja järkeä" enkä todellakaan tiedä, miksi hän ja monet muut niin kirjoittavat.

Urheilu eli liikunta on tietysti erinomainen asia. Kilpaileminenkaan ei ole sinänsä pahaa - se on ihmiselle luonnollista ja on vain hyvä jos kilpailuvietti purkautuu liikunnassa terveellä tavalla... Yksilölajeissa on mahdollista kehittää itseään ja taitojaan ja joukkuelajeissa tulee vielä aivan uusi mahdollisuus oppia toimimaan muiden ihmisten kanssa. Mahdollisuus.

Urheilu, joka ihmisiä kiinnostaa, joka markkinoita pyörittää ja erilaisia ylistysajatuksia synnyttää on usein kaukana terveestä. Kaiken pitää nykyään olla tehokasta ja kaikki merkittävä urheilu on ammattilaisurheilua. Ammattilaisurheilijan kannalta järkevintä on tietysti vuosikausia jonkun urheilulajin harjoittamiseen ja siinä kilpailemiseen. Miksi? Saavuttaakseen jotain siinä lajissa. Yhä useammin saavuttaminen näyttää tarkoittavan rahaa, joillekin varmaan niukkoja tuloja kalliin harjoitteluelämän kattamiseen, mutta esimerkiksi jääkiekko- ja jalkapalloneroille ilmeisesti ihan arvostettavia summia.

Tunnetusti urheilijat uhraavat terveytensä. Elleivät he vuosien ajan syystä tai toisesta kärsi flunssasta ja revähdyksistä juuri kilpailukaudella, niin 30-vuotias urheilija taitaa olla aika monessa lajissa aika lailla itsensä lopullisesti rikkonut - ainakin sen lajin harrastamisen suhteen.

Minkälainen on se luonne, joka kestää tuon kaiken ja saavuttaa suurimmat voitot (tavalla tai toisella mitattuna). Sankaritarinoissa se on tietysti sankariluonne, joka kestää tappiot ja kulkee niiden kautta voittoon. Toisaalta, koska niin harvat lopulta voittavat, niin tarvitaan aika paljon luonnetta kestämään se "tukijoiden" tunteenpurkaus, kun voittoa tai sijoitusta ei tullutkaan.

Aina luonnekaan ei voi pelastaa - jos tunteenpurkaus tulee vaikka luoteina. On toki epäselvää, ammuttiinko kolumbialainen jalkapalloilija Andrés Escobar vuonna 1994 omaan maaliin maailmanmestaruusturnauksessa tekemänsä maalin vuoksi maajoukkueen kunnian vai vedonlyöjien menetettyjen rahojen puolesta.

Todellisuudessa tiedämme, että aivan yleisesti meidänkin kansakuntamme huippupersoonallisuuksina pidettyjen joukkossa on kasvatettu ja vaalittu luonteita, joiden mielestä huijaaminen on OK, kunhan siitä ei jää kiinni. Erityisen vahvoja luonteenpiirteitä osoittavat juuri jalkapalloilijat, jotka saatuaan kosketuksen olkapäähänsä jäävät kierimään nurmikolle kasvojaan pidelleen ja kun vapaapotku on määrätty, niin ylös noustaan ja tuskat kestetään.

Myös katsojien luonnekasvatusta osataan tehdä pienestä pitäen, sillä kun jääkiekossa käytetään väärin mailaa tai käsiä, niin lähes poikkeuksetta selostajan mukaan (suomalainen pelaaja) tekee niin sen vuoksi, että "täytyi" tai "ei ollut muuta mahdollisuutta". Oikeastihan pelejä voisi pelata pelin sääntöjen mukaan, mutta vahvaluonteiset pelaajat ovat siis persoonallisuuksia ja vapaita toimijoita, ammattilaisia.

Minulle on myös mysteeri, miksi juuri jalkapalloa pidetään jotenkin älykkäänä lajina. Vuosi sitten taisi olla joku suuri turnaus (siis eri kuin tänä kesänä) ja silloin näin useita lehtikirjoituksia, joissa naiset halusivat sanoa, että jalkapallo ja jopa sen katseleminen olisi jotenkin älykästä. Toki paitsiosäännön ymmärätäminen vaatii alkeellista älyä, mutta sitä ennen ja sen jälkeenkin jalkapallo on vain pallon potkimista ja ammattilaistasolla se ei enää ole mitään hauskaa pallottelua, vaan kuolemanvakavaa yrittämistä.

Vuosikausia harjoitelleet ja valikoidut pelaajat osaavat toki kaikenlaisia temppuja, mutta siitä huolimatta pallo pomppii sinne tänne, virheitä tapahtuu ja helppoja paikkoja tyritään. Kyllä, minäkin katsoin EM-loppuottelun ja hauskaahan se on, mukavaa viihdettä, mutta ei siinä mitään erityisen älykästä ole. Ihmiselle on myös luonnollista valita kahdesta vaihtoehdosta toinen, joten pelin seuraaminen tarjoaa kivan vaihtoehdon kokea onnistumisia ja pettymyksiä - kolhimatta omia sääriään.

Itse asiassa on aika vaikea seurata peliä olematta jomman kumman joukkueen puolella. Suomesta on myös tuore esimerkki, että puolta ei välttämättä edes kannata vaihtaa - ainakaan kesken pelin: Pietarsaaressa käydyssä jalkapallo-ottelussa nimittäin kaksi Vaasalaisen seuran kannattajaa erehtyivät "siirtyivät kannustamaan" pietarsaarelaisia. Muut vaasalaisten kannattajat "suivaantuivat tästä ja ryhtyivät hakkaamaan ja potkimaan miehiä". Onneksi paikalla oli poliisi, joka pystyi käyttämään pippurisumutetta kahakan lopettamiseen - ja ehti silti taputtamaan pietarsaarelaisten seuraavalle maalille!

Ettei vaan tässäkin olisi se sama vanha juttu, että ihminen pitää itselleen tuttuja ja mieluisia asioita maailmaan parhaimpina ja tärkeimpinä. Nyt vaan urheilu on saanut markkinataloudessamme (ja muistattehan kaikki sen suunnitelmatalouden) kohtuuttoman suuren näkyvyyden ja mediamerkityksen. Siihen kun yhdistetään haluttomuus kiistä typeriä viisauksia, niin ei ole ihme, että meidänkin maastamme löytyy ihmisiä, joiden mukaan "jalkapallo on kuningas".

Koiria ja ihmisiä

Vuoden alussa koimme yllätyksen, kun postilaatikossamme oli nimetön viesti. Siinä ei siis ollut meidän nimeämme tai lähettäjän nimeä.

"Viesti" oli oikeastaan valokopio jostain pitkähköstä pääkaupunkiseudun (ilmaisjakelu?)lehden mielipidekirjoituksesta, A4:n kokoinen, paljon tekstiä ja se käsitteli sitä, miten lemmikkieläinten omistajien tulisi pitää eläimiään kaupungissa.

Aivan. Eläin on pidettävä kytkettynä, ulosteet on siivottava jne. "Tärkeimmät" kohdat oli alleviivattu.

Silloin, kun en ole ulkona, olen usein sohvalla makoilemassa.Meillä toki oli silloin ollut tuo kuusikiloinen narttumme jo vuoden, mutta emme tienneet aiheuttaneemme mitään erityistä häiriötä. Ensimmäisen vuoden aikana teimme kuten toisenkin vuoden aikana: Koira oli kytkettynä, opetimme sitä pysymään pihassa, mikä aiheutti satunnaista karkailua verkkovirityksistä huolimatta, kakat siivottiin, porteille ei pissailtu jne..

Oli oikeastaan aika epämiellyttävää saada tuollainen nimetön viesti. Kuka sen oli kopioinut, laittanut postilaatikkoomme ja miksi? Ei kai hän/he ollut jakanut sellaista kaikkiin kaupunginosan laatikoihin, vaan jostain syystä juuri meidän laatikkoomme?

No, kaikesta selviää, jopa nimettömistä viesteistä, mutta kun tuossa kevään aikana keskustelin aiheesta yhden toisen oman kaupunginosan koirankävelyttäjän kanssa, niin hän tiesi sanoa, että yksi uusi asukas, iäkäs nainen, oli sanonut, miten on niin kurjaa kun he muuttivat uudelle alueelle, missä on helppo lähteä kävelylle koiran kanssa, niin taloista on koputettu ikkunaan ja huudeltu, ettei koiria saisi pissattaa tai kakattaa talojen edustoille.

Ehkä niin, mutta kyllä tällaisella pientaloalueella saa pissattaa ja kakattaa koiria kadunvarteen. Fiksut ihmiset katsovat vähän, mihin tarpeet tulevat ja kakat korjataan aina. Toki täällä talot ovat usein aika lähellä katua, joten voi tulla tunne, että pissaaminenkin tapahtuu suoraan seinälle, mutta usein on selkeä piennar, oja tai nurmi - kadunvartta kaikki, ei kenenkään pihaa. Täysin laillista aluetta kaupungin järjestyssääntöjenkin mukaan.

Loppukeväästä ja kesästä tuli ilmi vielä yksi asiaan liittyvä kampanja, kun yhteen kaupunginosan yhteiseistä ilmoitustauluista katumme alkupäässä tuli asiaa koskeva lappu, jossa muistaakseni kiellettiin koirien pissattaminen "talojen kohdalla" ja allekirjoituksena oli "Käpytien asukkaat".

Onneksi tuo väärällä allekirjoituksella varustettu lappu hävisi, mutta toisaalta sen jälkeen näkyi yrityksiä estää koirien asioimista yhden aidatun pihan ja kadun väliselle alueelle. En ohikulkiessani jäänyt lukemaan kaikkia lappuja, mutta jossain vaiheessa siinä näytti olevan mukana myös muovipussi koirankakkoja varten eli ehkä paikalla oli ollut isompikin kiinteän biojätteen ongelma.

Toivottavasti tilanne on rauhoittunut, koiranomistajat oppineet ihmisten tavoille eikä asukkaita tai ohikulkijoita enää kiusata huudoilla tai nimettömillä viesteillä. Minä ne kestän, mutta kannatan asioiden avointa käsittelemistä ystävällisessä hengessä eli jos joku haluaa laittaa laatikkoomme lapun tai tähän kirjoitukseen kommentin, niin nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kiitos. :-)

7. heinäkuuta 2008

Toisinajattelijan sanomalehti

Miten ihminen voikaan erehtyä! Pitkästä aikaa aamiaispöydässämme oli sanomalehtiä ja jostain syystä sain itselleni ensin Aamulehden. Lisäksi erehdyin lukemaan Pääkirjoitussivun Ylänurkkaa, johon Päätoimittaja Apunen oli otsikoinut kouluaineensa New York Timesin artikkelista otsikollaTerveyskeittiön hikipinkoja.

Erehdyin nimittäin luulemaan, että Apunen aloittaa kolumninsa ensimmäisen ja viimesen kappaleen "terveyspoliisi" siitä samasta naurettavasta syystä, kuin sitä sanaa yleensäkin käytetään: Villit, vapaat ja vastuuntuntoiset kansalaiset eivät tarvitse ketään sanomaan, mikä elintapa tai ruoka on terveellistä ja mikä ei.

Vaikka "terveyspoliisien" jutuissa olisi jotain järkeäkin, niin varminta on kutsua heitä "poliiseiksi". Villit, vapaat jne. kansalaiset kuitenkin käyttävät suuria tulojaan juuri sellaisen ruuan ostamiseen ja valmistamiseen kuin mitä he haluavat. Kaikki elävät täällä vain kerran; jos kaikkia ohjeita noudattaisi, jäisi jäljelle vain vesi ja omena jne. jne. ad nauseum.

Onneksi vaimo luki pöydän toisella puolella Hesaria ja kertoi, että Matti Apunen on Toisinajattelija. Ruokahaluni on karaistunut (Jo 80-luvulla aloitetun Aamulehden lukemisen ansiosta?) ja pystyin tajunnanlaajentumisesta huolimatta jatkamaan aamiaistani.

Olin ei-niin-pienessä päässäni päätynyt viime vuosien aikana ajattelemaan (ehkä joskus jopa mainitsemaan kirjoituksissani?), että monet toimittajat ja erityisesti Aamulehdessä yrittävät epätoivoisesti nostaa esiin jotain radikaalia ja säväyttävää - ihan sen vuoksi, että siitä keskusteltaisiin, tai siis että keskusteltaisiin siitä, miten joku tietty toimittaja tai (Aamu)lehti on ottanut jonkun Tärkeän Asian esille. Tämähän on mediayhteiskunta, jossa lisäarvoa tuotetaan julkisuudella.

Mutta Matti Apunen onkin siis Toisinajattelija. Ehkä sen vuoksi minun onkin vaikea tai lähes mahdoton tajuta niitä monia kirjoituksia ja linjauksia, joita Aamulehdessä näen. Jostain syystä Hesarin tietyssä mielessä samantapaiset kampanjat ylipainoa (terveyspoliisilehti!) ja ilmastonmuutosta vastaan tai Itämeren puolesta ovat jotenkin fiksumpia - mutta minähän en olekaan toisinajattelija.

Aamulehden linjaan kuuluu mm. se, että siellä jalkapalloa pidetään jotenkin fiksuna lajina (ja kilpaurheilua muutenkin tärkeänä juttuna, kiinnostaahan se massoja ja pyörittää markkinataloutta) ja niinpä Toisinajattelija Tyylikirjansa mukaisesti lopettaa kolumninsa: "Mustikka on ruokamaailman vastine jalkapallolle. Siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee - terveyttä, luonnetta ja järkeä kasvattavaa vaikutusta."

Aamulehden etusivulle Aamulehden fiksu toimitus (Toisinajattelija itse?) on saanut "nostettua" tekstin: "Ylänurkka: Mustikka on ruokamaailman vastine". Valitettavasti omien havaintojeni mukaan tämäkin kesä näyttää huonolta mustikkakesältä.

24. tammikuuta 2008

Vista ymmärtää koiraa!

Tässä joku ilta sitten tulin etsineeksi netistä sanoja ja nuotteja ja tulin ladanneeksi myös hauskan kitaransoiton opetusohjelman nimeltään Guitar Guru (kyllä, pidän erittäin paljon näistä kaikista gurujutuista...).

No, ei se vielä mitään, ehkä minäkin opin vielä soittamaan Wish You Were Here'in kakkoskitaran, vaikka 70-luvulla ostama vinyylini hyppikin (hyppisi varmaan vieläkin, jos joku sitä soittaisi) juuri siinä kohtaa.

Mutta Guitar Gurua pystyy ohjaamaan äänellä ja siinä tulin huomanneeksi, että minun koneessanihan on puheentunnistus.

No, sittenhän sitä piti kokeilla tekstin sanelemisessa - opastusohjelma oli ihan hyvä ja hauska, mutta vähän helpoksi tehty ja liian pitkä näin pikakokeilulle, joten Word käyntiin ja testaamaan.

Olin tuskin päässyt alkuun, kun ikkunasta sohvan selkänojalta ulos katseleva pikkukoira Pinda alkoi haukkua ja Vista ymmärsi sen:

Ensimmäisestä rivistä siis minä olin saanut aikaan tuon Hi-sanan ja loppu rivistä on koiran kommenttia ohikulkijoille. Lopultakin tiedän, minkälainen Haddock tuo pikku söpöläisemme on!

Mustan taustan takaisku ja musta kaivo!

20. tammikuuta 2008

Nimim. Kysyn vaan

Täytyy sanoa, että Hesarin su 20.1. 3/4-sivun juttu "lähiruoasta" ja sen vaikutuksesta hiilidioksidipäästöihin(?) oli erinomaisen epäselvä. Etusivulle oli nostettu otsikko "Lähiruoka ei olekaan välttämättä ilmastolle ystävällistä". Netistä ei-välttämättömyys oli unohtunut kokonaan ja siellä lukee vain "Lähiruoka ei olekaan ilmastoystävällistä". Miten niin?

Napsauta suurentaaksesi oikean reunan pienen kuvan Itse A5-sivun otsikkossa puhuttiin viimeisen kuljetuksen ilmastovaikutuksista:

Ruoka voi tulla kaukaa, mutta vasta ostosmatka ratkaisee ilmastovaikutuksen

Lähiruuan ostamista ei voi perustella hiilidioksidipäästöillä

Isosta lehtijutusta käy ilmi, että lihapulliin laitetaan lihan lisäksi kasvissyöjien synniksi laskettavaa soijaa ja intialaisia(!) sipuleita. Eli jutun hieno selvitys koskee lihapullien, kurkun, tomaatin, tomaattikastikkeen, ruisleivän, spagetin, kahvin ja maidon alkuperää tai raaka-aineiden alkuperää. Ilmeisesti lehtijutussa lähiruokaan laskettu kuitenkin myös teolliset, kylmäkuljetettavat einekset kuten lihapullat?

"Tietokulmassa" kerrotaan, että "Kilo emmentaljuustoa vastaa MTT:n mukaan ilmastonmuutosvaikutukseltaan 60 kilometrin ajoa henkilöautolla. Kilo kasvihuonekurkkua vastaa vajaata 20:tä henkilöautokilometriä."

Paljonko vastaa 6 kg (en tiedä, paljonko niitä syödään samassa ajassa kuin kilo juustoa) lihapullia? Miksi en saa monellakaan lukemiselle itse pitkästä ja näyttävästä jutusta irti kohunostojen väittämää tietoa, että lähiruoka ei olisikaan ympäristöystävällisempää? Missä pääsee lehtienlukukoulutukseen?

Jotenkin tulee sellainen omituinen olo, kun median ilmastonmuutosuutisointi ja raportointi ja reportointi on räjähtänyt käsiin, että alkaa salaliittosoluillaan miettiä kuka näitä linjauksia oikein tekee? Tuliko joulun alla vähän liian innokkaasti haukuttua joitakin ruokia ilmakehän vihollisina ja nyt pitää kiertoteitse levittää disinformaatiota, että kaikki typeryydet lopulta haudattaisiin samaan mahdottomuuksien suohon?

(Jutun lopussa lisäksi väitetään, että kiinalaiset kasvattaa tomaatteja vain Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, koska kiinalaiset eivät itse syö niitä! Kaikkea sitä oppii kun lukee juttuja vakiintuneesta mediasta, joka toimittajien taustat on Stasi tutkinut.)

16. tammikuuta 2008

Olen Antti, olen huono bloggaaja

Kuulen vaimoni ystävän (no, toki minunkin jo 10 vuotta) leikkikenttätutun sanoneen, että tämä blogi on OK (tms.), mutta päivittyy kovin harvoin.

Totta. Enpä minä tänne joka päivä kirjoittele, vaikka toki joka päivä jotain sanottavaa onkin. Terveisiä vaan Iidesrantaan. :-)

Olen ainakin kerran käynyt ainakin kaksi kertaa kommentoimassa samaa blogia ja molemmilla kerroilla selittänyt, miten olin sattumalta osunut paikalle... Toisaalta pystyn sanomaan tämän, koska muistini on hyvä - joskus vain väh ä n h i d a s.

En edes lue blogeja säännöllisesti. Niinpä olen aivan tuskissani, kun kommentissa lukee, että minut "on haastettu" (selitin viime lauantaina 11-vuotiaalle, mitä tapahtui 70-luvun Nuorten sävellahja -radio-ohjelmassa ja mitä tarkoitti siellä haastaminen...) blogijuttuun.

Kyse ei ole (vain) siitä, että en tavallisesti* pidä ketjukirjeistä tai ns. muuntomeemisistä kirjoituksista, vaan siitä, että en minä osaa sanoa Kymmentä blogia... teen siis vain parhaani, kun en muuta voi, lunttaan tuosta vasemman reunan linkeistä jne.:

http://adoptiomatka.blogspot.com/ - rankkaa ja kaunista tekstiä (minullekin) tärkeästä asiasta - adoptio-odotuksen(kaan) ei pitäisi kestää kauemmin kuin on kohtuullista. (Katselin pitkästä aikaa ne linkit läpi ja totesin, että tunnelmat lähestyvät toisiaan älyttömän odotustilanteen vuoksi... ei hyvä.)

http://kaura.blogspot.com/ - sitä lukee kaikki (jotka mää tunnen) ja se on Mustanaamion suojeluksessa.

Copyright Janne Sievänen - Used Without A Permission http://www.pinseri.com - sieltä käyn tavallisesti katsomassa, mitä kivaa Sami nyt on löytänyt tai/eli ostanut, mutta tänään kyllä Riitan elisavuodatus nosti ensin naurut ja sitten sain vaimolta vinkin lukea Viistolla pinnalla vähän pidemmälle ja siellä oli linkki terävään blogikirjoitukseen - jota en kuitenkaan listaa, kun luen sitä(kin) niin satunnaisesti.

http://zabaa.spaces.live.com/ - on täydellinen esimerkki funktionaalisesta matkablogista ja on oikeasti hauska seurata työkaverin sapattivuotta ja katsella hienoja kuvia (ja varastaa niitä omaan blogiin).

Huh - neljäkö sain kasaan - nyt pitää mennä nukkumaan.... ja reippaana jatkan kaksi vuorokautta myöhemmin.

Toisen työkaverin kommentti nimittäin muistutti, että hänen blogiaan käyn nykyään ehkä kaikista useimmin katsastamassa - mikä taas johtuu siitä, että viime aikoina (tosin en enää viimeisten kahden viikon aikana niinkään...) olen vilkuillut niiden Kahden Kaverin Jaikuja, jotka olen tunnistanut Jaikumaasta. Sanna sattuu olemaan toinen heistä ja blogipäivitysten syötteet näkyvät kivasti siellä jaikuvirrassa.

* Periaatteessa pidän kaikenlaisista jutuista, mutta haluan niiden olevan joko nautittavaa leikkiä tai sitten niistä pitäisi olla hyötyä. Usein pärjään aika pitkään myös sillä, että joko a) tutustun asiaan tai b) koen, että se tulee vielä jokus hyödylliseksi, vaikka nyt ei siltä näytäkään (kaupunki, tv, virus jne.).

14. tammikuuta 2008

Wiki johtaa teidät kadotukseen

Aamulehti ei ole ainakaan vielä (ma 14.1.2008 klo 19.47) julkaissut netissä eilen paperiversiona meidänkin kotiimme tuodun Asiat-sunnuntailiitteen kolumnia "Joko teillä wikittää?". Siinä "itsenäinen viestintäyrittäjä", Pekka Hyvärinen, kirjoittaa ("viimeisessä kolumnissaan tällä paikalla toistaiseksi") miten "netti tuhoaa koko länsimaisen sivistyksen ja jäytää jo talouselämän perusteita".

Tuo kommentti on oikeastaan Hyvärisen tiivistelmää Andrew Keenin kirjasta The Cult of the Amateur, jota en suinkaan ole lukenut, joten voisin sen vaikka amatöörimäisesti tässä arvostella. Jätetään se kuitenkin ja keskitytään kolumniin.

Pahan ruumiillistuma Hyvärisen nettimaailmassa on Wikipedia. Tosin hän siinäkin aluksi toistaa ilmeisesti Keenin sanoja: "Pahin on Wikipedia."

Mitä pahaa Wikipediassa on? Keenin asteikolla se on nimittäin pahempi kuin nettiä täyttävä "tympeä seksi ja epäluotettava näennäistieto" (kumpaakohan tämä on...?). "Wikipedialla ei ole asiantuntevia toimittajia. Kirjoittajille ei makseta. Heidän tehtävänään on vain kartuttaa sivustojen valtavaa 'tietokantaa', joka on lähtöisin muualta netistä tai perinteisistä tietokirjoista."

"Nettimassa syö todellista tietoa, jota asiantuntijat ja erityisosaajat ennen tuottivat." Todellisen pelastuneen tavoin Hyvärinen kertoo menneisyydestään: "Käytin itsekin aikoinani Wikipediaa lähteenä, mutta huomasin toki sen salatut motiivit ja sisällölliset puutteet...".

Kääntymys on koettu, mutta missä piilee pelastus? Hyvärisen mukaan Encyclopedia Britannican tekijöille - joukossa sata nobelistia ja tuhansia asiantuntijoita - "ei ole enää varaa maksaa kunnollisia palkkioita". Sen kirjan tie on siis menetetty - ilmeisesti Wikipedia on luonut tiedon markkinasäännötkin. "Ilmaista vastaan on mahdoton taistella, joten nimettömät harrastelijat hallitsevat tietopääomaamme tulevaisuudessa. ... Samalla netistä tulee höpöttelevien chattailijoiden, hölmöjen videopätkien ja vastuuttomien blogistien kaottinen verkosto."

Ehkä pelastusta ei olekaan, Hyväriselläkin on lähinnä vain uhkakuvia ja omat arvot: "Arvostan näkemyksellistä tekstiä ja punnittuja ohjelmia radiossa ja televisiossa. Hirvittää ajatella, ettei niiden tuottamiseen enää jatkossa olisi taloudellisia eikä inhimillisiä voimavaroja."

Hyvä, jos Hyvärinen - ja ehkä joku muukin - on herännyt siihen, että julkisuuteen pääsevien "kirjoittajien taustoja ei tunneta, joten tekstien tekijöinä häärii kaikenlaisia poliittisesti nyrjähtäneitä sekä mainos- ja markkinointiviestinnän juonikkaita osaajia". Huh huh.

Kukahan kertoisi Hyväriselle, että hänen edustamansa(?) perinteinen media ei valitettavasti ole täysin luotettavaa sekään. Ja vaikka periaatteessa "kirjoittajien taustat" voi joku tunteakin, niin toimittajien ja kustantajien joukossa on kyllä melko kasa kaikenlaisia nyrjähdyksiä.

Toivottavasti koulussa oikeasti opetetaan suhtautumaan kriittisesti median, vanhan ja uuden julistamiin "Totuuksiin" ja totuuksiin. Joka ikinen kirja, lehti, radio- ja tv-juttu on valinnut tietyt aiheet ja tietyt lähestymistavat niihin. Kaikkien tekijöillä on asenteita ja kaikki tekevät virheitä. Suuri osa tiedosta on myös aikansa tuotosta ja suuri osa tiedosta vanhenee ihan muuten vaan - välillä hyvinkin nopeasti ja silloin eivät kirjat ja lehdet pysy mukana. Tänään viimeksi katselin koululaisemme kirjaa, jossa Pluto on yksi planeetoista.

Joku voisi myös kertoa Hyväriselle, että Wikipediaa voi sanoa myös oikeasti tietokannaksi - muuttuvaksi, päivittyväksi, toivottavasti korjaantuvaksi. Totuus ei ole enää harvojen hallussa.

(P.S. Kävinkin eilen katselemassa Andrew Keenin nettisivua, googletin sen fraasilla "cult of the amateur" enkä huomannut, että Hyvärinen oli kirjoittanut Keenille väärän etunimen - nyt korjasin sen tänne. Hyvärisen kolumni on siis myös netissä, kuten kommenteista voi lukea - Aamulehden tuottaja vastasi meiliini ja epäili ns. teknistä vikaa ja toimittaja vahvisti sen...)