24. joulukuuta 2016

Kaalikääryleitä ennen keskiyötä

Asioilla on usein se vaikea puolensa, niin eilenkin. Olin nimittäin ostanut jo viime lauantaina kaalin (ja ohrasuurimoita). Se oli tullut mieleeni talouteen tulleista nyhtökaurapaketeista. Ensimmäinen oli jo käytetty pasteijoiden kakkosversioon ja tortilloihin, mutta siitä toisestahan voisi tehdä siis kaalikääryleitä - "Eihän niiden tekeminen nyt niin kauan kestä."

Asiat kehittyvät ja aika kuluu eli viisi päivää kaalin hankkimisen jälkeen hain käyttööni isomman kattilan ja laitoin kaalin ja ohrat kiehumaan. Samalla reissulla olin käynyt tapaamassa koiria, ostamassa tarvikkeita tämäniltaiseen kikpapupateeseen ja tankkaamassa. Ohjeistin vahtimaan kattiloiden kiehumista, kääntämään kaalia välillä ja menin hoitamaan jouluostoksia.

Palattuani marketista olinkin valmis aloittamaan eli sain kaalista irti päällimmäisiä lehtiä, mutta totesin, että laitan sen vielä kiehumaan lisää. Samoin ohrasuurimot kaipasivat lisäkypsennystä. Sohva kutsui, mutta sitten pääsin palaamaan kaalin ääreen, irroitin loput lehdet ja silppusin sisuksen ja ensimmäisenä irroittamani päällilehden, joka oli repaleinen ja ylikypsän rajalla.

Sitten vaan (tyhjentyneeseen) isoon kattilaan öljyä, "paljon" mustapippuria ja muita mausteita ja se kaalisilppu vähän kypsenemään. Samalla pienensi nyhtökauran (tämä oli inkivääri-limetti -maustettua, kaikki käy) aika pieneksi ja laitoin sekaan. Sitten ohrat ja ne menivät lopulta kaikki. Nestettä kannattaa lisätä niin, ettei täyte ole aivan kuivaa vaan jopa "täytemäisesti muotoutuvaa".

Sitten alkoivat ne vaikeudet. Nimittäin olin siinä jo vähän maistellut kypsentynyttä kaalia ja kyseinen luomukaali oli erittäin hyvää. Lisäksi sen lehtien kannat olivat niin paksuja, että niitä oli pakko leikata pois. Mutta en voinut syödä niitä irtileikattuja kantoja, sillä aloin jo muutaman jälkeen olla niin täynnä, ettei sinne lopulta olisi mitään kääryleitä mahtunut. Selvisin kuitenkin vaikeudesta ja loput kannat menivät biojätteeseen.

Tein vuoan täyteen ja sain ne uuniin n. klo 22. Yritin saada kääryleet paistumaan korkealla lämmöllä nopeasti, mutta oikeasti kaali ei kunnolla kypsynyt, mikä ei kaalin maukkuuden huomioon ottaen ollut huono, mutta olisihan se "mehevämpää", jos kaali olisi todella kypsynyt. Pari kertaa valelin kääryleitä vedellä, puoli desiä kerrallaan.

Kääryleitä tuli lopulta 15, kolme erilliseen vuokaan, jonka pitäminen erikseen uunissa ei ole energiataloudellisesti paras idea, mutta tulipahan paistettua. Niistä tuli myös otettua suupalana yksi (pieni) kääryle keskiyön jälkeen, mutta muuten siis valmistus ja kahden kääryleen syöminen onnistui työpäivän jälkeen "illan" aikana.

Sitten ison kattilan pystyikin pesemään, että sai laitettua kikit likoamaan.

Kaalikääryleet nyhtökaurasta

15 kpl

yksi isohko kaali
iso kattila, vettä ja 1 rkl suolaa

1 dl ohraryynejä, pienempi kattila (turpoavat), vettä ja 1 tl suolaa

öljyä
mustapippuria, juustokuminaa, sarviapilan siemeniä, hajupihkaa, mustasuolaa
1 pkt nyhtökauraa

öljytty uunipelti

paistetaan 150° 1 h

Mitä tekisin toisin?

Jos suunnittelisin tämän paremmin eilisten kokemusten perusteella, niin ensinnäkin tietenkin suhtautuisin realistisesti siihen, että kun kaalin keittämiseen menee tunti ja että niiden kääryleiden kannattaisi olla pidempään uunissa, niin meneehän niiden tekemiseen aikaa. Ehkä lauantai tai sunnuntai ovat parempia päiviä kääryleiden tekemiseen.

Tykkään ohrasta, mutta sitä oli liikaa ja vastaavasti nyhtistä saisi olla enemmän, joten yllä on korjatut määrät, keitin ohraa 2 dl ja käytin nyhtistä vain 100 g. Eikä kaikkea ohran keitinvettä ei kannata kaataa viemäriin, sillä täyteseos voi vaatia lisänestettä. Niin ja kai sillä voisi valellakin paistuvia kääryleitä.

Kääryleet todellakin saisivat olla pidempään uunissa. Luultavasti yli tunnin. Pitää varmaan katsoa jostain keittokirjasta, mutta luulen, että 150° on sopiva lämpö. Toisaalta kaipaan sitä kaalin mustumista paikoittain, mutta ehkä sitten voi lisätä lämpöä lopuksi, jos tummumista ei tapahdu.

Ainiin ja kaalin keitinveteen kannattaa laittaa aika reilusti suolaa. Se ei siitä kaaliin kauheasti tartu, mutta kaali kuitenkin kaipaa suolaa.

12. joulukuuta 2016

Pasteijat nyhtökaurasta - versio 1


Saimme eilen paikalliselta trokarilta paketillisen nyhtökauraa, joten tänään pääsimme testaamaan suunnitelmaamme, jossa yhdistyvät leipomispyrkimys, nälkä, halu tehdä "jotain erilaista" ja siis innostus kirjoittaa reseptejä talteen, vaikka tämä varsinkaan ei ole paras mahdollinen ratkaisu, mutta ihan tekemisen arvoinen ja hyvä syötävä siis.

Voitaikinapasteijat nyhtökaurasta

10 kpl

oliiviöljyä 30 ml
mustapippuria
kuminaa (ihan tavallista "leipäkuminaa")
jauhettua kurkumaa
mustia sinapinsiemeniä
kaalia 180 g
suolaa
nyhtökauraa 100 g

voitaikinaa 1 pkt


Suikaloi pieni pala kaalia (tuo on punnittu ja siis noin kolmasosa pienestä kaalista) ohuiksi suikaleiksi. Laita kattilaan öljyä, mausteet ja kaali. Kypsennä jonkin aikaa, lisää suola. Silppua nyhtis pienemmäksi ja lisää kattilaan. Anna hautua aika hiljaisella, että kaalista tulee pehmeää.

Levittele pakastevoitaikina ohjeen mukaan sulamaan ja leikkaa suorakaiteet neliöiksi(!). Kun täyte on kypsää, nostele taikinan päälle reilu ruokalusikallinen per pasteija ja taittele kiinni. Tähän mennessä toimivin tekniikka oli ottaa taikina käteen, voidella suljettavat reunat vedellä, lisätä täyte ja puristella kiinni. Paista n. 15 min 225 °C.


Raadin mukaan tuollainen valmisvoitaikina on liian lehtevää ja neliöt pieniä, joten seuraava kokeilu lienee kaulita niitä neliöitä hieman suuremmiksi (suorakaiteiksi?). Myös vähemmän nousevaa vehnätaikinaa voisi kokeilla. Tämä oli joka tapauksessa nopea ja syötävä ratkaisu. 

Nyhtökauraa käytettiin siis vajaa puoli pakettia ja arvailtu määrä osoittautui lähes tarkasti sopivaksi (vähän saatiin maistella täytettä, kun oltiin saatu jutut uuniin). Näillä tiedoilla ja epätarkkuuksilla pääravintoaineiden määrät per pasteija ovat:

energiaa 960 kJ (230 kcal)
rasvaa 15 g (570 kJ) - 60,2% energiasta
hiilihydraatteja 16 g (280 kJ)  - 28,7% energiasta
proteiineja 6 g (110 kJ)  - 11,2% energiasta

(Normaali nälkäinen aikuinen pystyi syömään niitä kolme.)

11. joulukuuta 2016

Viestintää parilla sanalla

Syksyllä kaverin FB-seinällä oli puheena tulossa oleva elokuva, Arrival, ja nousi esille pointti, että jos ET:t oikeasti tulisivat nyt (ennen täydellisen Baabelin kalan kehittämistä) maapallolle, niin miten heidän kanssa kommunikoitaisiin.

Olen joskus tullut kommunikoineeksi (ihmisten(!) kanssa) ilman varsinaista yhteistä kieltä, esimerkiksi Puolassa (tai sieltä tullessa junassa liettualaisten naisten kanssa, jotka lopulta tajusivat, miksi olin ollut niin hiljaa) ja sieltä on yksi kokemus, mitä pidän onnistumisena.

Olin 91 tai 92 Etelä-Puolan maaseudulla ja lähtenyt joogaseminaarin hälinästä kävelylle läheiseen metsään. Palatessa osuin niitetyn pellon reunaan ja sitten sen keskellä menevälle peltotielle.

Vähän aikaa käveltyäni huomasin vanhan miehen kävelevän samaa tietä minua kohti. Kun kohtasimme, hän sanoi: "Cszsieszs", tai siis sellaista, minkä tiedän tervehdykseksi, joten vastasin samalla tavoin.

Jäimme seisomaan vierekkäin, katselemaan laskevaa aurinkoa ja mies sanoi jotain, puolaksi. Testasin englannin ja saksan, mutta sain viestin perille, että "olen finska, enkä taida niet polskaa sitten lainkaan".

"Aaah - Finlandia", sanoi mies ja osoitti sormellaan ylöspäin. "Joo, sieltä", vastasin suomeksi.

"Finlandia, Estonia, Latvia, Lithuania, Polska", mies vielä vahvisti rajanaapuruutemme. "Kyllä, sieltä juuri."

"Seppo Räty", sanoi mies ja näytti samalla keihäänheittoelettä. "Kyllä, Seppo Räty on myös suomalainen, finski", vastasin samalla eleellä ja nyökkäyksellä.

Sitten tuli se onnistumiskokemus, kun mies sanoi yllättäen jotain merkittävää - ja toki edellisiin liittyvää. Ymmärsin(!) sanan Tallinn, sanan joka muistutti sanaa veli, "braat" ja venäjän kautta tietämäni sanan "vajna" eli sota. Samalla hän teki eleen, jossa kaula menee poikki.

"Veljeni kuoli sodan aikana Tallinnassa."

"Niin, ne oli pahoja aikoja", otin osaa ja seisoimme hetken hiljaa peltotiellä auringonlaskua katsellen. Sitten sanoimme molemmat "sczsczieszc" ja jatkoimme omiin suuntiimme.


Kuva on tarinan tapahtumapaikan läheltä ±2 km ja varastettu kyseisen ekomaatilan ja tapahtumakeskuksen blogista: http://www.ekofest.org/

10. joulukuuta 2016

Alu channa palak – tai no: vihreä karri

Noinhan monet intialaiset ruokien nimet on muodostettu: alu on peruna (aloo on vain sen huono translitteraatio englanninkielisille), channa on kikpapu ja palak on pinaatti. Mutta kun en osaa intiaa, enkä tiedä, mikä on selleri, niin olkoon nyt sitten vaikka vihreä ka rri.

Periaate ja synty kuitenkin perinteinen: öljyä, mausteita, kasviksia ja papuja tölkistä. Kuulin keittiöön hankitun eilen perunoita ja kikpapuja, joten siitä tuli mieleen pinaatti, jota ostaessa muistin myös kauramaidon.

Vihreä karri

(4 annosta)

8 perunaa
3 sellerinvartta
tuoretta chiliä
0,5 dl oliiviöljyä
juustokuminaa
sarviapilaa
hajupihkaa
suolaa
300 g pakastettua pinaattia
1 pkt kikpapuja
2,5 dl kauramaitoa (Oatly)

Lohko perunat sopiviksi. En edes kuorinut, kun olivat niin siistejä luomuperunoita. Laita kattilaan öljy ja juustokuminan ja sarviapilan siemenet ja paista perunalohkoja ehkä 10 min. Niitä pitää sekoittaa luultavasti välillä, etteivät tartu pohjaan, mutta samalla siivuta sellerinvarret ja pilko chili ja lisää ne sitten perunoiden joukkoon. Lisää hajupihka ja suola. Lisää kikpavut. Lisää pakastettu pinaatti ja luultavasti haluat antaa kattilan olla kansi päällä pienellä lämmöllä niin, että pinaatit sulavat tohjoksi. Lisää kauramaito, ja anna kiehua hiljaa kunnes perunat ovat kypsiä. Pitää sekoittaa välillä, koska todellakin tarttuu pohjaan muuten.

Koska tiedän määrät tarkasti, ja kahden hengen ruokailun jälkeen siitä jäi kaksi annosta huomiselle, pystyn laskemaan annoksen energiasisällön:

rasvaa 16 g (580 kJ) - 49,6% energiasta
hiilihydraatteja 27 g (460 kJ)  - 38,0% energiasta
proteiineja 9 g (150 kJ)  - 12,3% energiasta

8. joulukuuta 2016

Melkein karikari

Siitä olikin puhetta joku päivä, että pitää ostaa lisää maapähkinätahnaa ja tänään sain viestin beibeltä, että on ostanut purkillisen. (Itse asiassa se on Pirkka-maapähkinätahnaa, Hollannissa valmistettua, niin se maailma muuttuu!) Melkein heti sain mieliteon hankkia vihreitä papuja, joten kävelinkin bussilta suoraan kauppaan ja sieltä papujen ja sellerin kanssa laittamaan ruokaa.

En silloin uskaltanut vielä kuvitella, että pääsisin lähemmäksi karikaria, kuin mitä ehkä koskaan. Sain maistaa karikaria useita kertoja 80-90-luvuilla ja olen monta kertaa yrittänyt ja ihan hyväähän se on hyvistä raaka-aineista, mutta jotain on uupunut.

Nyt itse asiassa ei ollut karrisekoitusta ja tofu oli savunmakuista (mikä osin maistui läpi, hyvä maku, mutta ei kuulu karikarikokemukseeni), mutta näin se meni ja hyvää oli:

KARIKARI SAVUTOFUSTA

(3 annosta)
48 g oliiviöljyä (0,5 dl)
juustokuminaa
sarviapilan siemeniä
tuoretta chiliä
1 pkt manteli-seesami savutofua
kolmetoistamaustetta (karrisekoitusta)
hajupihkaa
1 pss vihreitä papuja
1 prk tomaattipyreetä
suolaa
144 g maapähkinätahnaa
188 g macadamiajuomaa (1 prk kaurakermaa)
vettä

Laita kattilaan kuumenemaan öljy, maustesiemenet, chili, suikaleiksi leikattu tofu ja jauhetut mausteet. Lisää pakastetut vihreät pavut, sekoittele, ettei mikään kärähdä, lisää tomaattipyree, suola, maapähkinätahna, vähennä lämpöä ja sekoittele. Lisää "kasvimaito" ja sekoittele. Anna kiehua hiljaisella, lisää vettä ja sekoittele, ettei muutu liian kuivaksi ja ota pohjaan. Tarkista suola ja tarjoile riisin kanssa.

(Jos ihmettelet joidenkin aineiden määriä, niin tein ruokaa aivan tavalliseen tapaan ja nuo ovat käyttämäni määrät. Tällä kertaa muutamien kohdalla taarasin keittiövaa'an ennen lisäämistä kattilaan ja kun esim. lorotin öljyä tavalliseen tapaan, sain punnittua käyttämäni määrän hyvinkin tarkkaan. Muuten enimmäkseen laitan "kaiken", enkä säästele vajaita purkkeja tms.. Makadamiajuoma oli valmiiksi vajaa purkki, koska sitä talouden leipuri oli käyttänyt piparkakkutaikinaan!)

Koska tiedän määrät tarkasti, ja kahden hengen ruokailun jälkeen siitä jäi yksi annos huomiselle, pystyn laskemaan energiasisällön.

2260 kJ (540 kcal) / annos, josta
rasvaa 40 g (1490 kJ) - 66,5% energiasta
hiilihydraatteja 17 g (290 kJ)  - 12,4% energiasta
proteiineja 29 g (490 kJ)  - 21,1% energiasta

25. marraskuuta 2016

Oranssi pasta


Joo, mä tiedän, tää blogi on nyt alkanut toistaa itseään. Tervetuloa elämääni. Olen nimittäin saanut toiveita, että kirjoittaisin hyvältä maistuvien kokkailujeni "reseptejä" muistiin ja näin siinä käy.

Olen siis 80-luvulta lähtien tehnyt ruokaa aika lailla ilman reseptejä. Se on nopeaa ja kätevää, mutta ongelmana on se, että osin ruoat alkavat muistuttaa toisiaan ja jos jokus säveltääkin jotain täysin erilaista ja hyvää, ei mitenkään muista, mitä se oli ja miten sen teki.

Siksi on hyvä välillä ottaa esiin reseptejä, seurata niitä, sovittaa ja sooloilla, mutta ennen kaikkea tehdä "jotain muuta". Muuten tulee vain otettua niitä tarvikkeita, mitä keittiöstä löytyy - ja varsinkin mausteita, jotka sattuvat olemaan siinä eniten esillä. Mulla on ollut savupaprikakausia, olen joskus erityisesti lopettanut juustokuminan laittamisen kaikkeen - mutta jatkanut taas - ja luulen, että mustapippurikausi on taas tulossa. Tällä kertaa en laittanut chiliä, mikä lieneekin osa onnistumista:

Oranssi pasta

oliiviöljyä
kolme porkkanaa pilkottuna
kolme sellerinvartta ohuina siivuina
juustokuminaa
sarviapilan siemeniä
hajupihkaa
suolaa
1 prk kikpapuja
1 prk kaurakermaa
soijakastiketta
viinietikkaa

250 g pastaa keitettynä erikseen
Laita kattilaan reilusti oliiviöljyä, pilkotut porkkanat ja selleri. Anna vähän kypsyä - itse pidän, ettei porkkanan tarvitse olla täysin pehmeää. Edellyttää tietenkin, että porkkana on hyvää, esim. suomalaista luomuporkkanaa.

Lisää pavut ja kaurakerma, anna hautua. Tarkista suola, lisää vähän soijakastiketta ja liraus viinietikkaa. Lisää keitetyt pastat.

Tuosta tuli siis kolmisen annosta - kaksi syötiin heti ja puolitoista meni seuraaville päiville. Laskeskelin ravintoaineita ja jakauma näyttää hyvältä: 61 % energiasta hiilihydraateista, 26 % rasvoista ja 13 % proteiineista. Parasta kuitenkin oli, että se oli hyvää. :-)

8. marraskuuta 2016

Kaksi paprikaa suhteessa toisiinsa


Tämä resepti ideoitiin tekstareissa ja toteutettiin tavalliseen tapaan: mukaan laitetaan kaikenlaista, mitä mieleen tulee ja kaapista löytyy. Manteleita ostin eilen, joten muistin käyttää niitäkin. Tällä kertaa kuitenkin siis kirjoitan sen muistiin, joten ehkä tulen myöhemmin tehneeksi tätä tai ainakin tämäntapaista uudelleenkin!

Parisuhdepaprikat kahdelle

kaksi paprikaa (saisi olla ihan isoja, täytettä riittää, nyt siis jäi yli)

kaksi sellerinvartta
kaksi keskikokoista porkkanaa

1,5 dl kaurakermaa (laitoin 2 dl paketista yli puolet, mutta loput olisi tuntunut liialta)
1 dl manteleita
1 pkt mustapapuja

0,5 dl rypsiöljyä
½ chili
kolmetoistamaustetta (tai mitä tahansa maustesekoitusta, karria tms.)
hajupihkaa
suolaa

Suikaloi sellerinvarret kolmeen osaan pituussuunnassa ja porkkanat neljään. Pilko ne puolikkaan mantelin kokoisiksi paloiksi. Laita kattilaan hautumaan öljyyn, lisää pieneksi pilkottu chili, suola ja mausteet. Muista sekoitella välillä.

Katko mantelit puolikkaiksi, lisää kattilaan. Huuhtele mustapavut, jos otat ne tölkistä ja lisää kattilaan. Sekoittele. Lisää kaurakerma.

Halkaise paprikat pituussuuntaan ja siisti valkoiset osat ja siemenet pois. Voitele uuniastia ja vähän paprikoiden ulkopintaa öljyllä ja laita paprikat uuniastiaan.

Kun porkkanat ja sellerit alkavat olla kypsiä, tarkista suola ja täytä paprikapuolikkaat täytteellä. Paista 200 asteessa puoli tuntia.

Jos teet lohkoperunoita, ne saa laittaa uuniin ainakin 20 min aiemmin.

Nopeasti laskeskellen tuon kahden hengen annoksen energiasisältö on noin 4 000 kJ, josta 66 % on rasvoista, 19 % hiilihydraateita ja 15 % proteiineista.

11. syyskuuta 2016

Vastaus kaikkiin kysymyksiin?

Kasvissyöntiin myös kuuluu pakurin ja pihlajanmarjojen säilöminen talven varalle.Laitoin juuri Facebook-ryhmään kysymyksen, osaisiko joku löytää minulle valmiin listan kaikista kysymyksistä, jotta kaikki asiasta kiinnostuneet voisivat lukea ensin ne ja kysellä vasta sitten.

Kyse on siis kasvissyöntiin liittyvistä kysymyksistä ja siksi laitoin oman kysymykseni Vegaani-ryhmään. Itse olen vegetaari, tarkemmin sanoen laktovegetaari, mutta tarkimmin sanoen syön sattvista ruokaa.

Ne kysymykset? No ne ovat näitä, joihin kasvissyöjä törmää:

Mistä saat riittävästi proteiinia?
Entä kasvit, nekin tuntevat?
Mistä saat rautaa?
Pitäisikö lehmät sitten tappaa sukupuuttoon?
Millä sä korvaat lihan?
Miksi lapset pitäisi pakottaa kasvissyöjiksi?
Jos eläimet syövät lihaa, niin miksi eivät ihmiset söisi?
jne. jne.

Näitä kysymyksiä on luultavasti korkeintaan muutama kymmenen perusideaa, mutta variaatioita varmaan joitakin satoja, sillä jokaisesta ravintoaineesta voi kysyä erikseen ja eettisen kysymyksen voi kohdistaa aina jokaiseen eläinlajiin erikseen.

Nämä kysymykset tulivat mieleen tänään, kun luin Helsingin Sanomien julkaiseman, kirjailija Suvi Aholan kolumnin, joka lehdessä oli otsikolla "Kun liha vaihtuu keltajuureen" ja on näköjään netissä otsikolla "Ehkä vegaanit vielä pelastavat koko maailman".

Siinä Ahola pyörittelee ajankohtaista asiaa eli vegeilyn jatkuvaa yleistymistä, jota on vaikea olla huomaamatta. Samalla hän kuitenkin tulee lyhyessä kirjoituksessa nostaneeksi esille useamman perinteisen kliseen, jotka osin mitä todennäköisemmin johtuvat hänen omasta vakaumuksestaan ja osin hänen muilta ihmisiltä (ja mediasta?!) saamistaan tiedoista - ja kolumniinhan sellainen perinteisesti kuuluu, mutta aika huolettomia johtopäätöksiä siinä esitetään.

Niinpä minusta olisi hyvä, jos se lista olisi helposti tavoitettavissa ja jokainen valistunut toimittaja ja kolumnisti voisi lukaista sen aina kun alkaa kirjoittaa jotain kasvissyönnistä. Eikä se haittaisi muitakaan. Aholan kolumnin nettiversion kommenteissa vyöryy klassikko"argumentteja" ruudun täydeltä: "Suomessa tuotettu liha on ekologisempaa kuin tuotu soija...", sikojen syömisen lopettaminen tarkoittaa eläilajin tappamista sukupuuttoon, "lihansyönti ei ole ympäristön kannalta perusongelma, vaan maapallon väkiluvun holtiton kasvu" jne. jne.

No mitä ongelmallista Aholan kirjoituksessa minun mielestäni on?

1) Otsikointi. On se sitten "Kun liha vaihtuu keltajuureen", mikä on se väärä käsitys, mikä kasvissyönnistä on tai että pitäisi syödä jotain keltajuurta, ettei porkkana (ja punajuuri!) riittäisi. Tai jos se on "Ehkä vegaanit vielä pelastavat koko maailman", niin mitä tuo on? Sarkasmia? Ainakin nettikommentoijat käyvät olkiukon kurkkuun ja nuijivat maailmanpelastusideaa heti sunnuntaiaamuna seitsemältä.

2) "Olen reduktiaani." Juu kaikenlaisia nimityksiä on liikkeellä, mutta vain sellaisia hienoja nimityksiä kannattaa käyttää, joilla on jotain merkitystä. Tuo nimitys on "ruokalehdestä"(!) ja ruokalehtien tarve on olla trendien aallonharjalla, joten niihin toimittajat kirjoittavat kaikenlaista hypetystä. Niitä ei ole syytä toistaa enää muualla.

3) "Jos ei syö lihaa illalla, on lounasvege." Ks. kohta 2 ja jos ei syö lihaa illalla, eikä lounaalla, on kyllä ihan täyspäivävege eli taisi mennä joku sana sekaisin jollain, ruokalehdessä tai Helsigin Sanomien pääkirjoitussivulla(!).

4) "Onhan kasvissyöntiä ollut aina, mutta ei tällaista." Minkälaista? Selittääkö heti seuraava lause väitteen? "Se, mikä ennen tuntui sitoutumiselta mauttomuuteen, on nyt nautintojen runsas tarjotin."

Kyllä, mautonta, "terveellistä" kasvisruokaa on ollut olemassa ainakin ne 30 vuotta, mitä minä olen asiaa tutkinut - ja on sitä vieläkin. Mauttomuus on ollut ja on edelleenkin joidenkin ihmisten valinta, kaikkien ei. Jostain syystä monet kirjoja ja lehtijuttuja tehneet ovat varsinkin aikaisemmin suosineet "terveellisyyttä" ja karttaneet maukkautta, mutta onneksi ihmiset tai "kasvissyönti" ei ole se, mitä on kirjoissa tai lehdissä.

Jännää on tietenkin myös se, miten kasvissyönti on "sitoutumista" johonkin... Mikään muu syönti ei sitä olekaan!

5) "Ei tarvitse pelätä, että vaikuttaa ankealta ihmiseltä." Ks. kohta 4. Ei ole tarvinnut ennenkään ja voi edelleenkin, jos haluaa. Tuohan on täysin henkilökohtainen valinta.

6) "Eikä sitä, että saa illallispöydässä eteensä vain keitettyjä sekavihanneksia." Ei sitäkään ole koskaan tarvinnut pelätä, mutta sitä tapahtuu edelleenkin. Toki viimeksi sain lämmitettyä hernemaissipaprikaa ihan ison hotelliketjun ravintolassa ehkä seitsemän vuotta sitten ja se tapahtui lounaalla (kun työkaverini söivät paria eri liharuokaa noutopöydästä), mutta viime vuosina olen saanut "hienoja" annoksia, jossa punajuuriraaste on tornina, päällä on herneenverso ja vieressä kaksi pariloitua parsaa ristissä, käytännössä kaikki keitettyjä vihanneksia, ilman aavistustakaan viljasta tai ainakaan palkokasveista.

Keitettyihin sekavihanneksiin kannattaa siis varatua (psyykkisesti ja usein fyysisesti eli etukäteissyömisellä ja/tai eväillä) ja suhtautua varauksella kaikkeen epämääräisen näköiseen. Viimeksi se leivitetty könttä oli sorsaa, ehkä heinäsorsaa, koska se oli kuitenkin keittöllä erikseen tehty kasvissyöjän annos.

7) "[P]elkkien kasvisten käyttäminen on tuntunut kaventavan palettia liikaa" eli liha on tehnyt "ruuasta ja sen laittamisesta" niin paljon kiinnostavampaa! Jos tuo on peruste lihan syömiselle, niin sen vuoksi nyt ainakaan ei kannata lihansyöntiä lopettaa!

Oikeasti tietenkin ei-eläinperäisiä ruoka-aineita ja ruokia on aina ollut enemmän kuin eri tavoin kypsennettyjä eläimiä tai niiden osia. Se, että meillä kaikki on keskittynyt jonkin aikaa lihaan, on toinen asia kuin todellisuus tarjonnasta tai sen monipuolisuudesta. Tofua saa nykyään helpommin ja soijasuikaleitakin eri muodoissa, mutta nehän eivät suinkaan ole välttämättömiä, vaikka hyviä, käteviä ja helppokäyttöisiä ruoka-aineita ovatkin.

8) "Asenne lihaan on sukupolvikysymys. 1950-luvulla syntyneenä olen omaksunut agraarispeäisen suhteen ruokaan." En tiedä, mitä 50-luvulla syntyneille on syötetty, mutta kun asuin 20-luvulla syntyneen äitini kanssa kaksin 90-luvulla, ei hän halunnut syödä lihaa tai kalaa, vaan teimme vain yhtä ruokaa, jompi kumpi teki ja molemmat söivät.

Äitini myös kertoi, miten hänen 1800-luvulla syntynyt maanviljelijä-, oikeastaan räätäli-isänsä ei oikein välittänyt lihasta, vaan söi kaikista mieluiten puuroa. Äitini vastaavasti eli isänsä kanssa kahden siellä maalla koko jatkosodan ajan ja tiesi kyllä "agraarisperäisestä suhteesta ruokaan" ja siitä, mikä oli "elinehto".

9) "[I]hminen hoitaa eläimiä, ja nämä antavat hänelle lihansa ja nahkansa." Eivät eläimet anna lihaansa. Kaikki elävät olennot haluavat pitää kiinni omasta elämästään. Siinä ei ole eroa koiran, kissa, sian tai naudan välillä. Kyllä ne eläimet pitää tappaa.

Lisäksi sellaista maailmaa, josta äitini kertoi, missä hän oikeasti eli niiden eläinten kanssa, otti porsaan sisään asumaan, kun sitä piti hoitaa ja sai siitä aamuisin seuralaisen navettamatkalleen, ei ole olemassa kaupunkilaisten lihatiskien tarinoissa. Kauppojen jauheliha ja työmaaruokaloiden leikkeet tulevat ihan erilaisista olosuhteista.

10) "Lasteni ikäisten kulttuuritausta on jo toinen. Yhä useammat eivät yksinkertaisesti hyväksy, että ihminen tappaa toisia olentoja ravinnokseen." Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat tajunneet sen, että kun eläimen tappaminen ei ole välttämätöntä, sitä ei pidä tehdä.

Siitä oikeastaan lähtee Suomen Eläinsuojelulakikin. Tosin sitten mitään erityisesti perustelematta annetaan ymmärtää, että osa eläimistä on "tuotantoeläimiä", joita saa tappaa, kunhan tekee sen tietyllä tavalla ja perusteeksi riittää niiden syöminen. Osa on lemmikkieläimiä, joita ei saa tappaa ilman syytä eikä niitä syödä ja osa on villieläimiä, joita ei saisi tappaa kuin säädeltyinä päivinä ja säädellyillä tavoilla ja sitä saa tehdä ihan huvikseen.



On muuten erikoista, mistä tulee se "kulttuuritausta", joka noin vaikuttaisi lapsiin. Minusta empatia on inhmillinen ominaisuus ja joskus lapset pystyvät ja saavat kokea sitä.

11) "[E]ihän ihminen ole minustakaan muita eläimiä tärkeämpi." Kasvissyönti ei kategorisesti tarkoita, että ihminen pitäisi eläimiä yhtä "tärkeänä" kuin ihmistä. En minä ainakaan pidä. Minulle eläin on eläin ja ihminen on ihminen ja osin juurikin siihen liittyen me voimme valita, mitä me syömme ja mitä emme. Se on inhimillistä.

Oho, kolumni loppui eikä ole enää mitään kommentoitavaa, kun kitisin jo siitä pelastumisen yhdistämisestä taas kerran tähän fiksuun käytännön valintaan, jonka voimme tehdä. No, seuraava kommentoimista vaativa lehtikirjoitus ilmestyy luultavasti kolumnina Hesarin ruokasivulla, jonne on jo aiemmin kaivettu kirjoittamaan kasvissyöntiä vähätteleviä kirjoituksia parikin miestä, joten eiköhän sellainen taas jostain löydy.

3. kesäkuuta 2016

Nokkosesta ruokaa!

Taas on se paras aika vuodesta kerätä tuoreita, pieniä nokkosia. Myöhemmin kesällä on sitten paras aika kerätä isompia nokkosia.

Minusta nokkosen maku on hyvä, mieto, rouhea, selkeä. Sekin on jo riittävä syy syödä nokkosta. Lisäksi nokkosessa on paljon hyviä ravintoaineita: A-vitamiinia, C-vitamiinia, rautaa jne. Vaikka kyseessä on lehtikasvi, nokkosen kuiva-aineesta on kolmasosa proteiinia! (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/fsn3.259/full)

Joo, onhan nokkosten kerääminen vähän työlästä eikä sitä saa vielä pakastekaapista kaupasta, mutta toisaalta kerääminen on myös aika nopeaa, jos löytää hyvän paikan.

Nyt alkukesän pieniä nokkosia on kiva kerätä ja helppo käyttää suoraan ruoan valmistuksessa:

1) Laita kattilaan vain pehmeitä osia eli lehdet ja latvat.
2) Kaada päälle kuumaa vettä ja anna kiehua 1-2 min.
3) Kaada vesi pois (talteen kasvien kastelua varten!) ja pilko massa haluamaasi karkeuteen.

Myöhäiskesän nokkosten lehtien makroravinteet ovat ihan yhtä hyviä. Pitkät varret sitten on taas helpompi niputtaa, ripustaa kuivumaan, riipiä lehdet kuivaneina ja jauhaa haluamaansa karkeuteen

29. toukokuuta 2016

Miksi blogiani luetaan muka Venäjällä?

Monta vuotta sitten aloin toteuttaa kirjoitusharrastustani myös blogissa. Aina on kiva huomata, että joku on sitä lukenut tai jopa kommentoinut, mutta eihän tällä mitään suurta tai varsinaista yleisöä ole.

Tämä on kirjoitettu Googlen omistamalla Bloggerilla ja niinpä tässä on kohtuullisen hyvät tilastotoiminnot ja taas huomasin saman,  minkä huomasin aiemminkin tänän keväänä: Lyhyen ajan sisällä merkittävä osa vierailuista blogiini tulee muka Venäjältä. Tämä on outoa. Tähän asti kuitenkin kaikki kirjoitukset ovat olleet suomeksi.

Если вы на самом деле из России, пожалуйста, напишите комментарий о том, как вы пришли, чтобы прочитать это и сказать, если вы можете на самом деле финский, спасибо.