25. marraskuuta 2016

Oranssi pasta


Joo, mä tiedän, tää blogi on nyt alkanut toistaa itseään. Tervetuloa elämääni. Olen nimittäin saanut toiveita, että kirjoittaisin hyvältä maistuvien kokkailujeni "reseptejä" muistiin ja näin siinä käy.

Olen siis 80-luvulta lähtien tehnyt ruokaa aika lailla ilman reseptejä. Se on nopeaa ja kätevää, mutta ongelmana on se, että osin ruoat alkavat muistuttaa toisiaan ja jos jokus säveltääkin jotain täysin erilaista ja hyvää, ei mitenkään muista, mitä se oli ja miten sen teki.

Siksi on hyvä välillä ottaa esiin reseptejä, seurata niitä, sovittaa ja sooloilla, mutta ennen kaikkea tehdä "jotain muuta". Muuten tulee vain otettua niitä tarvikkeita, mitä keittiöstä löytyy - ja varsinkin mausteita, jotka sattuvat olemaan siinä eniten esillä. Mulla on ollut savupaprikakausia, olen joskus erityisesti lopettanut juustokuminan laittamisen kaikkeen - mutta jatkanut taas - ja luulen, että mustapippurikausi on taas tulossa. Tällä kertaa en laittanut chiliä, mikä lieneekin osa onnistumista:

Oranssi pasta

oliiviöljyä
kolme porkkanaa pilkottuna
kolme sellerinvartta ohuina siivuina
juustokuminaa
sarviapilan siemeniä
hajupihkaa
suolaa
1 prk kikpapuja
1 prk kaurakermaa
soijakastiketta
viinietikkaa

250 g pastaa keitettynä erikseen
Laita kattilaan reilusti oliiviöljyä, pilkotut porkkanat ja selleri. Anna vähän kypsyä - itse pidän, ettei porkkanan tarvitse olla täysin pehmeää. Edellyttää tietenkin, että porkkana on hyvää, esim. suomalaista luomuporkkanaa.

Lisää pavut ja kaurakerma, anna hautua. Tarkista suola, lisää vähän soijakastiketta ja liraus viinietikkaa. Lisää keitetyt pastat.

Tuosta tuli siis kolmisen annosta - kaksi syötiin heti ja puolitoista meni seuraaville päiville. Laskeskelin ravintoaineita ja jakauma näyttää hyvältä: 61 % energiasta hiilihydraateista, 26 % rasvoista ja 13 % proteiineista. Parasta kuitenkin oli, että se oli hyvää. :-)

8. marraskuuta 2016

Kaksi paprikaa suhteessa toisiinsa


Tämä resepti ideoitiin tekstareissa ja toteutettiin tavalliseen tapaan: mukaan laitetaan kaikenlaista, mitä mieleen tulee ja kaapista löytyy. Manteleita ostin eilen, joten muistin käyttää niitäkin. Tällä kertaa kuitenkin siis kirjoitan sen muistiin, joten ehkä tulen myöhemmin tehneeksi tätä tai ainakin tämäntapaista uudelleenkin!

Parisuhdepaprikat kahdelle

kaksi paprikaa (saisi olla ihan isoja, täytettä riittää, nyt siis jäi yli)

kaksi sellerinvartta
kaksi keskikokoista porkkanaa

1,5 dl kaurakermaa (laitoin 2 dl paketista yli puolet, mutta loput olisi tuntunut liialta)
1 dl manteleita
1 pkt mustapapuja

0,5 dl rypsiöljyä
½ chili
kolmetoistamaustetta (tai mitä tahansa maustesekoitusta, karria tms.)
hajupihkaa
suolaa

Suikaloi sellerinvarret kolmeen osaan pituussuunnassa ja porkkanat neljään. Pilko ne puolikkaan mantelin kokoisiksi paloiksi. Laita kattilaan hautumaan öljyyn, lisää pieneksi pilkottu chili, suola ja mausteet. Muista sekoitella välillä.

Katko mantelit puolikkaiksi, lisää kattilaan. Huuhtele mustapavut, jos otat ne tölkistä ja lisää kattilaan. Sekoittele. Lisää kaurakerma.

Halkaise paprikat pituussuuntaan ja siisti valkoiset osat ja siemenet pois. Voitele uuniastia ja vähän paprikoiden ulkopintaa öljyllä ja laita paprikat uuniastiaan.

Kun porkkanat ja sellerit alkavat olla kypsiä, tarkista suola ja täytä paprikapuolikkaat täytteellä. Paista 200 asteessa puoli tuntia.

Jos teet lohkoperunoita, ne saa laittaa uuniin ainakin 20 min aiemmin.

Nopeasti laskeskellen tuon kahden hengen annoksen energiasisältö on noin 4 000 kJ, josta 66 % on rasvoista, 19 % hiilihydraateita ja 15 % proteiineista.

11. syyskuuta 2016

Vastaus kaikkiin kysymyksiin?

Kasvissyöntiin myös kuuluu pakurin ja pihlajanmarjojen säilöminen talven varalle.Laitoin juuri Facebook-ryhmään kysymyksen, osaisiko joku löytää minulle valmiin listan kaikista kysymyksistä, jotta kaikki asiasta kiinnostuneet voisivat lukea ensin ne ja kysellä vasta sitten.

Kyse on siis kasvissyöntiin liittyvistä kysymyksistä ja siksi laitoin oman kysymykseni Vegaani-ryhmään. Itse olen vegetaari, tarkemmin sanoen laktovegetaari, mutta tarkimmin sanoen syön sattvista ruokaa.

Ne kysymykset? No ne ovat näitä, joihin kasvissyöjä törmää:

Mistä saat riittävästi proteiinia?
Entä kasvit, nekin tuntevat?
Mistä saat rautaa?
Pitäisikö lehmät sitten tappaa sukupuuttoon?
Millä sä korvaat lihan?
Miksi lapset pitäisi pakottaa kasvissyöjiksi?
Jos eläimet syövät lihaa, niin miksi eivät ihmiset söisi?
jne. jne.

Näitä kysymyksiä on luultavasti korkeintaan muutama kymmenen perusideaa, mutta variaatioita varmaan joitakin satoja, sillä jokaisesta ravintoaineesta voi kysyä erikseen ja eettisen kysymyksen voi kohdistaa aina jokaiseen eläinlajiin erikseen.

Nämä kysymykset tulivat mieleen tänään, kun luin Helsingin Sanomien julkaiseman, kirjailija Suvi Aholan kolumnin, joka lehdessä oli otsikolla "Kun liha vaihtuu keltajuureen" ja on näköjään netissä otsikolla "Ehkä vegaanit vielä pelastavat koko maailman".

Siinä Ahola pyörittelee ajankohtaista asiaa eli vegeilyn jatkuvaa yleistymistä, jota on vaikea olla huomaamatta. Samalla hän kuitenkin tulee lyhyessä kirjoituksessa nostaneeksi esille useamman perinteisen kliseen, jotka osin mitä todennäköisemmin johtuvat hänen omasta vakaumuksestaan ja osin hänen muilta ihmisiltä (ja mediasta?!) saamistaan tiedoista - ja kolumniinhan sellainen perinteisesti kuuluu, mutta aika huolettomia johtopäätöksiä siinä esitetään.

Niinpä minusta olisi hyvä, jos se lista olisi helposti tavoitettavissa ja jokainen valistunut toimittaja ja kolumnisti voisi lukaista sen aina kun alkaa kirjoittaa jotain kasvissyönnistä. Eikä se haittaisi muitakaan. Aholan kolumnin nettiversion kommenteissa vyöryy klassikko"argumentteja" ruudun täydeltä: "Suomessa tuotettu liha on ekologisempaa kuin tuotu soija...", sikojen syömisen lopettaminen tarkoittaa eläilajin tappamista sukupuuttoon, "lihansyönti ei ole ympäristön kannalta perusongelma, vaan maapallon väkiluvun holtiton kasvu" jne. jne.

No mitä ongelmallista Aholan kirjoituksessa minun mielestäni on?

1) Otsikointi. On se sitten "Kun liha vaihtuu keltajuureen", mikä on se väärä käsitys, mikä kasvissyönnistä on tai että pitäisi syödä jotain keltajuurta, ettei porkkana (ja punajuuri!) riittäisi. Tai jos se on "Ehkä vegaanit vielä pelastavat koko maailman", niin mitä tuo on? Sarkasmia? Ainakin nettikommentoijat käyvät olkiukon kurkkuun ja nuijivat maailmanpelastusideaa heti sunnuntaiaamuna seitsemältä.

2) "Olen reduktiaani." Juu kaikenlaisia nimityksiä on liikkeellä, mutta vain sellaisia hienoja nimityksiä kannattaa käyttää, joilla on jotain merkitystä. Tuo nimitys on "ruokalehdestä"(!) ja ruokalehtien tarve on olla trendien aallonharjalla, joten niihin toimittajat kirjoittavat kaikenlaista hypetystä. Niitä ei ole syytä toistaa enää muualla.

3) "Jos ei syö lihaa illalla, on lounasvege." Ks. kohta 2 ja jos ei syö lihaa illalla, eikä lounaalla, on kyllä ihan täyspäivävege eli taisi mennä joku sana sekaisin jollain, ruokalehdessä tai Helsigin Sanomien pääkirjoitussivulla(!).

4) "Onhan kasvissyöntiä ollut aina, mutta ei tällaista." Minkälaista? Selittääkö heti seuraava lause väitteen? "Se, mikä ennen tuntui sitoutumiselta mauttomuuteen, on nyt nautintojen runsas tarjotin."

Kyllä, mautonta, "terveellistä" kasvisruokaa on ollut olemassa ainakin ne 30 vuotta, mitä minä olen asiaa tutkinut - ja on sitä vieläkin. Mauttomuus on ollut ja on edelleenkin joidenkin ihmisten valinta, kaikkien ei. Jostain syystä monet kirjoja ja lehtijuttuja tehneet ovat varsinkin aikaisemmin suosineet "terveellisyyttä" ja karttaneet maukkautta, mutta onneksi ihmiset tai "kasvissyönti" ei ole se, mitä on kirjoissa tai lehdissä.

Jännää on tietenkin myös se, miten kasvissyönti on "sitoutumista" johonkin... Mikään muu syönti ei sitä olekaan!

5) "Ei tarvitse pelätä, että vaikuttaa ankealta ihmiseltä." Ks. kohta 4. Ei ole tarvinnut ennenkään ja voi edelleenkin, jos haluaa. Tuohan on täysin henkilökohtainen valinta.

6) "Eikä sitä, että saa illallispöydässä eteensä vain keitettyjä sekavihanneksia." Ei sitäkään ole koskaan tarvinnut pelätä, mutta sitä tapahtuu edelleenkin. Toki viimeksi sain lämmitettyä hernemaissipaprikaa ihan ison hotelliketjun ravintolassa ehkä seitsemän vuotta sitten ja se tapahtui lounaalla (kun työkaverini söivät paria eri liharuokaa noutopöydästä), mutta viime vuosina olen saanut "hienoja" annoksia, jossa punajuuriraaste on tornina, päällä on herneenverso ja vieressä kaksi pariloitua parsaa ristissä, käytännössä kaikki keitettyjä vihanneksia, ilman aavistustakaan viljasta tai ainakaan palkokasveista.

Keitettyihin sekavihanneksiin kannattaa siis varatua (psyykkisesti ja usein fyysisesti eli etukäteissyömisellä ja/tai eväillä) ja suhtautua varauksella kaikkeen epämääräisen näköiseen. Viimeksi se leivitetty könttä oli sorsaa, ehkä heinäsorsaa, koska se oli kuitenkin keittöllä erikseen tehty kasvissyöjän annos.

7) "[P]elkkien kasvisten käyttäminen on tuntunut kaventavan palettia liikaa" eli liha on tehnyt "ruuasta ja sen laittamisesta" niin paljon kiinnostavampaa! Jos tuo on peruste lihan syömiselle, niin sen vuoksi nyt ainakaan ei kannata lihansyöntiä lopettaa!

Oikeasti tietenkin ei-eläinperäisiä ruoka-aineita ja ruokia on aina ollut enemmän kuin eri tavoin kypsennettyjä eläimiä tai niiden osia. Se, että meillä kaikki on keskittynyt jonkin aikaa lihaan, on toinen asia kuin todellisuus tarjonnasta tai sen monipuolisuudesta. Tofua saa nykyään helpommin ja soijasuikaleitakin eri muodoissa, mutta nehän eivät suinkaan ole välttämättömiä, vaikka hyviä, käteviä ja helppokäyttöisiä ruoka-aineita ovatkin.

8) "Asenne lihaan on sukupolvikysymys. 1950-luvulla syntyneenä olen omaksunut agraarispeäisen suhteen ruokaan." En tiedä, mitä 50-luvulla syntyneille on syötetty, mutta kun asuin 20-luvulla syntyneen äitini kanssa kaksin 90-luvulla, ei hän halunnut syödä lihaa tai kalaa, vaan teimme vain yhtä ruokaa, jompi kumpi teki ja molemmat söivät.

Äitini myös kertoi, miten hänen 1800-luvulla syntynyt maanviljelijä-, oikeastaan räätäli-isänsä ei oikein välittänyt lihasta, vaan söi kaikista mieluiten puuroa. Äitini vastaavasti eli isänsä kanssa kahden siellä maalla koko jatkosodan ajan ja tiesi kyllä "agraarisperäisestä suhteesta ruokaan" ja siitä, mikä oli "elinehto".

9) "[I]hminen hoitaa eläimiä, ja nämä antavat hänelle lihansa ja nahkansa." Eivät eläimet anna lihaansa. Kaikki elävät olennot haluavat pitää kiinni omasta elämästään. Siinä ei ole eroa koiran, kissa, sian tai naudan välillä. Kyllä ne eläimet pitää tappaa.

Lisäksi sellaista maailmaa, josta äitini kertoi, missä hän oikeasti eli niiden eläinten kanssa, otti porsaan sisään asumaan, kun sitä piti hoitaa ja sai siitä aamuisin seuralaisen navettamatkalleen, ei ole olemassa kaupunkilaisten lihatiskien tarinoissa. Kauppojen jauheliha ja työmaaruokaloiden leikkeet tulevat ihan erilaisista olosuhteista.

10) "Lasteni ikäisten kulttuuritausta on jo toinen. Yhä useammat eivät yksinkertaisesti hyväksy, että ihminen tappaa toisia olentoja ravinnokseen." Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat tajunneet sen, että kun eläimen tappaminen ei ole välttämätöntä, sitä ei pidä tehdä.

Siitä oikeastaan lähtee Suomen Eläinsuojelulakikin. Tosin sitten mitään erityisesti perustelematta annetaan ymmärtää, että osa eläimistä on "tuotantoeläimiä", joita saa tappaa, kunhan tekee sen tietyllä tavalla ja perusteeksi riittää niiden syöminen. Osa on lemmikkieläimiä, joita ei saa tappaa ilman syytä eikä niitä syödä ja osa on villieläimiä, joita ei saisi tappaa kuin säädeltyinä päivinä ja säädellyillä tavoilla ja sitä saa tehdä ihan huvikseen.



On muuten erikoista, mistä tulee se "kulttuuritausta", joka noin vaikuttaisi lapsiin. Minusta empatia on inhmillinen ominaisuus ja joskus lapset pystyvät ja saavat kokea sitä.

11) "[E]ihän ihminen ole minustakaan muita eläimiä tärkeämpi." Kasvissyönti ei kategorisesti tarkoita, että ihminen pitäisi eläimiä yhtä "tärkeänä" kuin ihmistä. En minä ainakaan pidä. Minulle eläin on eläin ja ihminen on ihminen ja osin juurikin siihen liittyen me voimme valita, mitä me syömme ja mitä emme. Se on inhimillistä.

Oho, kolumni loppui eikä ole enää mitään kommentoitavaa, kun kitisin jo siitä pelastumisen yhdistämisestä taas kerran tähän fiksuun käytännön valintaan, jonka voimme tehdä. No, seuraava kommentoimista vaativa lehtikirjoitus ilmestyy luultavasti kolumnina Hesarin ruokasivulla, jonne on jo aiemmin kaivettu kirjoittamaan kasvissyöntiä vähätteleviä kirjoituksia parikin miestä, joten eiköhän sellainen taas jostain löydy.

3. kesäkuuta 2016

Nokkosesta ruokaa!

Taas on se paras aika vuodesta kerätä tuoreita, pieniä nokkosia. Myöhemmin kesällä on sitten paras aika kerätä isompia nokkosia.

Minusta nokkosen maku on hyvä, mieto, rouhea, selkeä. Sekin on jo riittävä syy syödä nokkosta. Lisäksi nokkosessa on paljon hyviä ravintoaineita: A-vitamiinia, C-vitamiinia, rautaa jne. Vaikka kyseessä on lehtikasvi, nokkosen kuiva-aineesta on kolmasosa proteiinia! (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/fsn3.259/full)

Joo, onhan nokkosten kerääminen vähän työlästä eikä sitä saa vielä pakastekaapista kaupasta, mutta toisaalta kerääminen on myös aika nopeaa, jos löytää hyvän paikan.

Nyt alkukesän pieniä nokkosia on kiva kerätä ja helppo käyttää suoraan ruoan valmistuksessa:

1) Laita kattilaan vain pehmeitä osia eli lehdet ja latvat.
2) Kaada päälle kuumaa vettä ja anna kiehua 1-2 min.
3) Kaada vesi pois (talteen kasvien kastelua varten!) ja pilko massa haluamaasi karkeuteen.

Myöhäiskesän nokkosten lehtien makroravinteet ovat ihan yhtä hyviä. Pitkät varret sitten on taas helpompi niputtaa, ripustaa kuivumaan, riipiä lehdet kuivaneina ja jauhaa haluamaansa karkeuteen

29. toukokuuta 2016

Miksi blogiani luetaan muka Venäjällä?

Monta vuotta sitten aloin toteuttaa kirjoitusharrastustani myös blogissa. Aina on kiva huomata, että joku on sitä lukenut tai jopa kommentoinut, mutta eihän tällä mitään suurta tai varsinaista yleisöä ole.

Tämä on kirjoitettu Googlen omistamalla Bloggerilla ja niinpä tässä on kohtuullisen hyvät tilastotoiminnot ja taas huomasin saman,  minkä huomasin aiemminkin tänän keväänä: Lyhyen ajan sisällä merkittävä osa vierailuista blogiini tulee muka Venäjältä. Tämä on outoa. Tähän asti kuitenkin kaikki kirjoitukset ovat olleet suomeksi.

Если вы на самом деле из России, пожалуйста, напишите комментарий о том, как вы пришли, чтобы прочитать это и сказать, если вы можете на самом деле финский, спасибо.

25. joulukuuta 2015

Rondo tofulle ja perunalle

Aika usein tulee tehtyä ruokia, joissa on tomaattimurskaa. Varsinkin arkena. Se nyt vaan on niin nopeaa ja helppoa käyttää ja usein oikeasti hyvän makuista. Kun sitten tomaattimurskasta on tulossa lientä eli jonkinlaista kastiketta, niin usein tulee laitettua siihen kattilaan papuja tai tofua. Mutta.

Jos on jo saanut päähänsä, että haluaa paistettuja tofusiivuja ja niiden kanssa perinteisiä, keitettyjä perunoita, niin sitten kyllä haluaa jättää pavut pois kastikkeesta, Mutta pelkkää tomaattikastikettako? Ei, kun siinä vaiheessa huomaa pöydällä olevan maapähkinäpurkin - ja muistaa siinä taloudessa majailevan, erityisen hyvän, unkarilaisen paprikajauheen eli

Rondo tofulle ja perunalle

neljä lehtisellerin vartta pilkottuina aika pieniksi
oliiviöljyä
juustokuminaa
1 prk tomaattimurskaa
maapähkinävoita
paprikajauhetta
suolaa

Laita kattilaan öljy, juustokumina, pilkottu selleri, anna kypsyä jonkin aikaa. Lisää muut ainekset ja anna kypsyä rauhassa n. 20. Ei haittaa, vaikka sellerit jäisivät vähän koviksi ja raikkaiksi pikku paloiksi.

Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja tofun kanssa. Tarjoiluehdotuksesta piti olla kuva, mutta se nyt on häipynyt jonnekin pilvien teille...

23. joulukuuta 2015

Kikpapupatee - juhlapöydän suosikki

Tätä on tullut tehtyä jo 90-luvulla, mutta täksi jouluksi tein ensimmäistä kertaa vegaanisena eli korvasin entisen creme fraiche'in Tofutti tuorejuustolla. Kokeilu onnistui erinomaisesti eli maku oli hyvä ja rakenne erinomainen. Tuorejuuston hyydytysaineet odotetusti tekivät hyvää koostumukselle, ja siinä tuntui olevan myös jonkin verran happamuutta täydentämään makua.

Persijat ennen saksien saapumista.
Koska tätä on tehty vain harvakseltaan, usein jouluksi, joskus muulloinkin ja resepti on kenties jossain, niin senkin vuoksi saatoin tänään vähän improvisoida; Muistelen, että alkuperäiseen reseptiin kuuluu sitruunamehu, mutta tällä kertaa meni myös sitruunan kuorta. Reseptissä mausteiden määrät näyttävät tarkoilta, mutta oikeasti laitoin aineita summamutikassa monitoimikoneeseen, vain pavut mittasin ja Tofutti oli siis koko purkillinen.


Kikpapupatee

1 l keitettyjä kikpapuja (voisi siis käyttää tölkkipapuja, en ole koskaan kokeillut)
225 g purkki Tofutti-tuorejuustoa tai vastaavaa
2 ruukkua persiljaa
1 tl hajupihkaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
1,5 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja kuorta

Laita kaikki persilja ja kikpavut muutamassa erässä monitoimikoneeseen ja hienonna ne alustavasti. Lisää muut ainekset ja anna jauhaantua tasaiseksi massaksi. Maista ja säädä makusi mukaan. Maku tietenkin paranee ja tasoittuu seistessään.

Kilo kikpapuja maksoi elokuussa 2015 kokonaista 4,40 €
ja siitä sai viisi kauhallista illan ruokaan, litran pateeseen ja
vielä viisi miniannosta pakastimeen.
Laita pitkulaiseen vuokaan tuorekelmu niin, että se tulee kaikkien reunojen yli ja levitä massa kelmun päälle vuokaan. Painele jonkin verran, niin vältät kuvan pateessa näkyvät kolot. Anna olla jääkaapissa ainakin 12 h. Kumoa patee kelmuineen sopivalle alustalle ja poista kelmu. Ota ottimeksi vaikka kakkulapio - tai veitsi, jos lopputulos onkin kovin kiinteä.