22. elokuuta 2015

Tänään paistovuorossa: pudlat

Oikeasti eilen teki mieli tehdä jotain intialaista ja siksi kuva on jämäpudlista, jotka syödään tänään iltapalaksi.

Pudlatkin on tehty kikpapujauhoista, mutta niissä on mausteita ja vihanneksia, jotka antavat rakennetta ja myös makua. Pudlat on paistettu pannulla öljyssä ja ne maistuvat siksikin hyvältä.

Ruokalaji on intialainen, joten reseptejä riittää netissä ja muualla, mutta tämä on suoraan Ylen arkistoiduilta sivuilta(!), jossa on julkaistu tamperelaisen Gopal-ravintolantai ravintoloiden — resepti, joka on käytännössä Hare Krishna -liikkeen käyttämä resepti. Tämä on siis hyväksi koettu ja maisteltu sekä ammatti- että kotikokkien tekemänä ympäri maailman ja varsinkin Tampereella.

Minä olen lähinnä vain tuplannut annoksen koon ("kymmentä pudlaa tuskin kannattaa alkaa paistaa") ja muuttanut vähän kommentteja.

Pudlat viidelle (n. 20 kpl)

5 dl kikpapujauhoja
2 tl juustokuminan siemeniä
2 tl hingiä
2 tl kurkumaa
2 tl suolaa

6 dl kylmää vettä

2 keskikokonaista tomaattia pieninä paloina
2 paprikaa pieninä kuutioina
1 porkkana karkeasti raastettuna
3 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

öljyä paistamiseen

Sekoita kulhossa kikpapujauhot ja kuivat mausteet. Lisää vähitellen vettä samalla sekoittaen, kunnes sinulla on paksuhko lettutaikina.

Silppua vihannekset ja jos raastat ensin lautasen päällä inkiväärin ja sitten porkkanan, saat säikeisen inkiväärin hyvin talteen.

Lisää vihannekset ja inkivääriraaste taikinaan. Taikina voi vaikuttaa aika ohueltakin, mutta luultavasti toimii hyvin. Testaa ennen säätämistä.

Lämmitä paistinpannu aika kuumaksi, kaada öljyä ainakin pohja peittoon ja laita sinne kauhallinen taikinaa. Anna paistua, kunnes päällipuolikin on ainakin lähes kokonaan hyytynyt, käännä ja paista toinenkin puoli ruskeaksi. Lisää tarvittaessa öljyä.

Pannun koosta ja taikinan paksuudesta riippuen saat tietenkin 2-4 lettua yhtä aikaa paistumaan. Pudlat eivät helposti jää pannuun kiinni - tai ainakin irtoavat helposti vähänkin lastalla tönien.

Tarjoa kasviskarrin ja riisin kanssa. (Seuraavana päivänä niitä voi syödä vaikka (eväs)leivän päällä...)

20. elokuuta 2015

Eilinen perunamuusi tänään

"Patties, patties, vegetable patties!" Jos olet kulkenut intialaisilla junilla, voit luultavasti saada mieleesi oikean äänensävyn, jolla myyjä kertoo mahdollisuudesta ostaa aamupalaa - tai lounasta. Tänään tein lounaaksi jotain paljon yksinkertaisempaa eli otin eilisen peru... oho, toissapäiväisen perunamuusin ja paistoin sen "perunamuusipihveiksi".

Kuten tuosta linkistä voi tarkistaa - ja netistä löytyy reseptejä! - niin intialais-englantilaisiin kasvispihveihin kuuluu muutakin kuin perunaa.

Vaikka ääni "vegetable cutlets" soi mielessäni, en tavoitellutkaan niitä, vaan siis söin jämät. Muistoni liittyvät varsinaisesti lapsuuteen, kun äiti oli iltatöissä ja teki minulle ja usein meillä hoidossa oleville muille lapsille ruokaa päivällä. Tavallista oli tietenkin syödä pois edellisen päivän ruokia ja äiti usein lämmitti ne paistamalla paistinpannussa, oli sitten kyse makaronilaatikosta, ruis- tai kaurapuurosta.

Perunamuusista äiti teki pihvejä ja voi olla, että koska äidin muusissa oli maitoa, niin ne pysyivät vielä vähän paremmin koossa. En usko, että hän laittoi niihin mitään muuta.

Helppoa siis ja hyvää. Edellispäivän muusi pitää vain muotoilla pihveiksi. Jos haluaa pulleampia ja epämuotoisempia, ne voi muotoilla käsin kuten kuvassa vasemmalla edessä tai jos haluaa säännöllisempiä, voi muovailla muusin levyksi leikkuulaudalle ja ottaa siitä pyöreitä kiekkoja pienehköllä juomalasilla tai leivosmuotilla.

Pannuun tietysti öljyä ja sitten paistetaan kuumalla pannulla. Salaisuus on ehkä paistaa tarpeeksi pitkää ensimmäiseltä puolelta, että se pitää löysää massaa kasassa ja sitten vasta kääntää. Jos haluaa tasaisemman ruskeita (kuvassa alla), laittaa vähän enemmän öljyä ja jos tykkää enemmän pilkullisista, laittaa vähemmän öljyä.

Muusissani oli persiljaa, joten siitä tulee vähän ylimääräisiä pilkkuja.

19. elokuuta 2015

Helppoa ja herkullista kikjauhoista

Kikpapujauhot (gram, besan, chickpea flour) ovat todella monikäyttöisiä. Ne ovat keskeisiä monessa intialaisessa ruokalajissa (pakorat, pudlat, litit jne.) ja helposti lisättävissä kaikenlaisiin taikinoihin tai suurukseksi vaikka paistoksiin.

Panisse (r.) ja socca (i.) on helppo ja herkullinen Välimeren alueen pikkupaistos, joka tehdään käytännössä pelkistä kikjauhoista, eikä varmaan koskaan syödä yksikössä, joten siitävoi varmaan käyttää suomen kielen monikoita panisset tai soccat. :-)

Panisset neljälle hengelle

1 l vettä
vähän oliiviöljyä
1 tl suolaa
300 g kikpapujauhoja

(mahdollisesti jotain vihreää, persiljaa, lehtiselleriä tms. iso kourallinen silputtuna)

paljon oliiviöljyä paistamiseen
karkeaa suolaa ja mustapippuria päälle

Voitele ensin tasapohjainen vuoka (väh. A4) tai pelti oliiviöljyllä. Laita vesi, öljy ja suola kiehumaan kattilaan. Ennen kuin vesi kiehuu, ala vispata kikpapujauhoja sekaan kuumaan veteen. Jatka vispaamista muutama minuutti ja vaihda sitten lastaan, jolla sekoitat keskilämmöllä olevaa kattilaa vielä kymmenisen minuuttia.

Jos tykkäät sekoittaa joukkoon silputtua vihreää, tee se.

Kumoa taikina vuokaan tai pellille ja siloittele parin sentin kerrokseksi. Anna jäähtyä ja jähmettyä, puoli tuntia riittää mainiosti.

Leikkaa jähmettynyt taikina poikkileikkaukseltaan neliskanttisiksi suikaleiksi (säännöllisyys helpottaa kääntelyä paistettaessa). Taikinan voi vuoasta helposti kumota vaikka leivinpaperin päälle. Kuumenna laakeassa pannussa oliiviöljyä 1-2 cm verran ja ala paistaa suikaleita kohtuullisissa erissä, ilman että öljy liikaa jäähtyy, palat tarttuvat toisiinsa tai kypsymisvaiheessa tulee liian kiire.

Kääntele suikaleita ja saat niihin rapean kuoren. Käännä vähintään kerran, että molemmat puolet paistuvat kunnolla. Paista kullanruskeiksi ja paistamisen jälkeen ripottele päälle paljon karkeaa suolaa ja mustapippurirouhetta. Tarjoile minkä tahansa ruoan lisäkkeenä tai pikkunaposteltavana.

Näitä on siis todella helppo valmistaa, aikaa vain menee paistamiseen ja samalla syntyy käryä...

Alkuperäinen resepti on löydetty ja testattu netistä ja jutun yhteydessä on lisää kuvia valmistusprosessista. Jutun johdannossa tosin oudosti sanotaan, että panisset olisivat jääkiekon kokoisia "kiekkoja"...

2. elokuuta 2015

Kokeellisia kaalikääryleitä

Koska olen muuttanut uuteen keittiöön ja pienempään talouteen, jonka maustevarasto on vielä varsin puutteellinen, päädyn luultavasti tekemään kaikkea "uudenlaista" ja "kokeellista", mikä tosin on minulle aika tyypillistä.

Tänään lisäksi otin tavoitteeksi sen, mikä tuli mieleen viime viikolla, kun ostin pienen kaalinpään eli kaalikääryleet. Perusideahan on helppo: tehdään täytettä ja kääritään se kaalinlehtiin. Lähes aloitin väkertämisen eilen, mutta yleisön pyynnöstä vaihdoin iltaruuan nachoihin. Tänään sitten oli aika alkaa säveltää ja siitä tuli tällaista.

Linssitäytteiset kaalikääryleet

1 pienehkö lehtikaali

pari desiä vihreitä linssejä
neljä porkkanaa
laakerinlehtiä
mustapippuria
suolaa
hunajaa

Keitä kaalia suolatussa vedessä ja kun päällimmäiset lehdet alkavat näyttää kypsiltä, ota kaali vedestä. Leikkaa lehtiä irti kannasta yksitellen ja irroita niitä niin paljon kuin kypsinä ja ehjinä saat. Palauta kaali tarvittaessa takaisin kypsymään. Voit vähän miettiä, montako kaalinlehteä tarvitset: loppukaali joka tapauksessa pilkotaan hienoksi ja laitetaan täytteeseen.

Laita linssit kiehumaan, ne kestävät kypsyä pehmeiksi noin 45 min. Laita veteen laakerinlehtiä ja kokonaisia mustapippureita. Pippurien määrän voisi laskea, jolloin ne saisi ehkä kaikki poimittua pois eikä jäisi sellaisia yllätyksiä, jollaiseen purin juuri äsken kylmää käärylettä haukatessani.

Noin puolen tunnin kohdalla laita linssien päälle siistityt (uusia porkkanoita ei ainakaan tarvitse kuoria) porkkanat ja lisää linssiveteen suolaa. Jos aiot tehdä kääryleet heti valmiiksi, laita uuni kuumenemaan, 200 astetta.

Vartin päästä porkkanat ovat kypsiä, ota ne pois kattilasta ja (jäähdytettyäsi niitä kylmällä vedellä) raasta ne. Poimi laakerinlehdet ja pippurit pois linssikattilasta. Tarkista linssien kypsyys. Sekoita sinne hienoksi silputtu kaali ja porkkanaraaste. Tarkista suola.

Ota yksi kaalinlehti ja laita lehden tyveen lehden koosta riippuen 1-2 rkl täytettä, kääri täyte piiloon ja laita kääryleet vuokaan. Voitele kääryleet hunajalla maustetulla vedellä ja laita vuoka uuniin. Tarvittaessa voitele kääryleitä lisää vuoassa olevalla nesteellä. Kaikki tarvikkeethan ovat jo kypsiä, mutta kaaliin halutaan vähän väriä, joten tarvittaessa voi vaikka käyttää ylävastusta ja vielä korkeampaa lämpötilaa lopuksi.

Itse tarjosin kääryleet perinteisten perunoiden kanssa ja "kastikkeeksi" oli pilkottuja härkäpapuja tomaattimurskassa, mikä sekin oli ihan OK kokeilu.

21. kesäkuuta 2015

Miten herra Rovio palautti ajattelukykyni

eli

Se ei ollutkaan tavallista iskiasta

Selässäni on ollut kaikenlaisia pikkujumeja, mutta ei mitään vakavaa. Olen tottunut itse naksauttelemaan sitä ja esim. 90-luvulla oli "juttu", joka kulki hitaasti ylöspäin ja sen ollessa lapaluiden kohdalla parasta oli, kun makasin lattialla ja joku painoi suoraan alaspäin. Kerran menin kirjaston lattiallekin makaamaan ja paikalle osunut Papu eli Jari rysäytti sen kohdalleen.
Viime tammikuussa tuli uusi kohta, ristiluun seutu oli kankea, muttasain sen loksahtamaan ihan vain selälläni maaten ja lattiaa vasten.
Huhtikuussa sama uusi, eikä meinannut lähteä, mutta tammikuun asento auttoi lähes kokonaan. Otin toimistolla esiin keikkuvan istuimen ja se tuntuikin kohtuullisen hyvältä.
Mutta toukokuun puolivälissä tuntui väärää asentoa SI-nivelen seudulla ja kipua jalassa... eikä se suostunut lähtemään pois. Välillä eteentaivutukset venyttivät sopivalta tuntuvaa aluetta ja kipu häipyi hetkeksi, mutta palasi. Sitten yhtenä iltana eteentaivutus oikeasti sattui.
Kun tähän yhdistetään kuulopuheet ja nettidiagnoosi, tilanne täytti perinteisen iskiasvaivan kriteerit. Tosin yhden joogasivuston venytystestien perusteella ei vaikuttanut siltä, että kyse olisi ongelmasta kohdassa, jossa iskiashermo menee pakaralihasten välistä ja silloinhan kipu voi syntyä nikamien alueella ja varsinkin välilevyn vaikutuksesta. En toki ollut satuttanut tai reväyttänyt itseäni mitenkään, mutta meillä on suvussa suurta taipumusta saada ongelmia lannenikamien alueelle ja olenhan mä jo 50-vuotias...

No, ensin työterveyshoitajalle, joka oli todella huolissaan, että mistä saan apua, koska hänellä oli itse ollut vastaavaa kipua ja oli saanut apua vasta parin vuoden ja lukuisten maksullisten vastaanottokäyntien jälkeen. Olin itsekin katsonut jo Tampereen kiropraktikot ja soittanut parille, mutta jotenkin oli vielä hakusessa.

Työterveyslääkäri ei ollut lainkaan huolissaan, sillä nopeiden taivutus- ja refleksitestien jälkeen hän meni koneelleen ja sanoi: - Ei tämä ole paha. Kirjoitan tästä nämä kaksi lääkettä. Jep. Särkylääkettä päiväksi ja lihasrelaksanttia yöksi. Ostin alle kympin lääkkeet ja otin heti ensimmäisen, sillä kipu oli kuitenkin kovaa, haittasi ajattelua ja aiheutti ylimääräisiä äännähtelyjä.

Illalla otettava vaimensi kivun, mutta myös kuivasi suun ja teki muutenkin vähän oudon olon.

Onneksi muistin myös herra Rovion, Harri Rovion, jonka olen tavannut 80-luvulla ja satunnaisesti näiden 30 vuoden aikana. Harri on osteopaatti ja siis kiinnostunut manipuloinnista vähän laajemminkin kuin vain selän niksautusten kannalta. Sain Harrin kiinni ja aika löytyi kolmen päivän päähän.

Kävelin sinnekin. Kävely ei oikeastaan pahentanut tai poistanut kipua, mutta vähän väliä saattoi ilkeästi tuikata ristiselkään tai säteillä reiteen ja pohkeeseen. Olin ollut myös vuorokauden ilman lääkkeitä, että pystyn paremmin sanomaan, missä on ongelma ja milloin ei.

Harri katsoi selkääni takaapäin, laittoi sormet suoliluun eli "lonkkaluun" kulmiin ja sanoi heti, että lantioni on vinossa sivusuunnassa. Niinpä hän lämmitti lihaksiani hieromalla, veti vasemmasta jalastani, joka lonksahti, venytti jalan ja selän sidekudoksia ja aina välillä kokeilin tuntemuksia taivutellen seisoma-asennossa.

Kipu meni pois. Lähes kokonaan, mutta käsittelyn jälkeen oli arkuutta käsittelykohdissa. Harri oli tehnyt myös käytännössä samoja taivutus- ja refleksitestejä kuin lääkäri, sillä niistä käy ilmi vakavat hermopinteet, mutta sellaisia ei tuntunut olevan. Jo ensimmäisellä kerralla Harri mainitsi trigger-pisteen ja toisella käsittelykerralla neljän päivän päästä hän sanoi sen olevan selitys: Ne ovat ikään kuin tavallisia kipeitä kohtia lihaksessa, mutta tietyissä paikoissa ne heijastavat vaikutusta laajemmalle ja minulla siis pakarasta kivuksi alas jalkaan.

Kävin vielä kolmannen kerran ja joka kerralla kipu tai lopulta tuntemus väheni ja nyt löydän kyllä sen kohdan taivuttelemalla alaselkääni, mutta se ei ole enää kipua ja tuntemus on edelleen heikkenemässä kuukausi ensimmäisen käsittelyn jälkeen. Toki voi olla niin, että lääkärin määräämät lääkkeet olisivat poistaneet kipua ja saaneet minut löytämään parempia asentoja ja kenties paremmin venyttelemään vaikka omin avuin tai fysioterapeutin ohjeiden mukaan, mutta vahvasti epäilen, että olisin onnistunut lonksauttamaan lonkkaani (olin jo roikkunut (taivutetuin jaloin polvitaipeista roikkuen) pää alaspäin) ja se kuitenkin tuntui vaikuttavan ratkaisevasti.

No, onneksi virallisen lääketieteen rinnalla on myös muita ammattilaisia, joilla voi olla kokemusta ja taitoa ongelmien hoitamisessa.

12. kesäkuuta 2015

Kaikki kasviproteiinit ovat terveellisiä

Nyt karppausvillityksen jälkimainingeissa on edelleenkin liikkeellä outoa käsitystä, että proteiini on erityisen terveellistä - ja esimerkiksi hiilihydraatti epäterveellistä. Ehkä siitä on jopa tullut yleinen totuus... ja uutena on varsinkin tullut tämä vehnän ja gluteenin karttaminen ja mustamaalaaminen.

Tämä tuli taas mieleen, kun katsoi Hesarin sinänsä ihan mielenkiintoisen ja hyödyllisen artikkelin otsikointia, "Seitan on vehnägluteenia eikä quorn ole vegaaninen – asiantuntija arvioi kasvisproteiinien terveellisyyttä".


Ihminen ei oikeasti tarvitse määräänsä enempää proteiinia eli sen terveellisyys on samalla tavalla suhteellista kuin muidenkin ravintoaineiden. Jutussa viitataan ihmisille välttämättömiin aminohappoihin, mutta mikään kasvisruoassa oleva proteiini ei ole epäterveellistä tai terveellisempää kuin joku toinen proteiini.

Kyllä, ihminen tarvitsee proteiinia ja kyllä, erityisesti on yhdeksän ns. välttämätöntä aminohappoa, joita ihmisen pitää saada ravinnosta, mutta ei niitä tarvitse saada samalla aterialla. Puutoksia aminohapoissa voi saada vain todella yksipuolisella ja ilmiselvästi puutteellisella ruokavaliolla.

Myyttiä "proteiinilähteiden yhdistelemisestä" on ollut liikkeellä erityisesti 70-luvun alusta lähtien, kun Frances Moore Lappé suositussa kirjassaan väitti niin. Homma on kumottu moneen, kertaan, mutta käsitys elää - varsinkin kun sitä ylläpidetään.

Onkin vähän tylsää, että Hesarin jutussa Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija jatkaa sitä myyttiä sanomalla, että viljan (seitanin) kanssa pitäisi nauttia palkokasveja. Ruokavalion on hyvä olla monipuolinen, mutta edelleenkään erityistä proteiinien yhdistelemistä ei tarvita (http://ajcn.nutrition.org/content/59/5/1203S.long). 

Samoin tietenkin tofun, tempen ja soijarouheen aminohappokoostumus on samanlainen, koska ne on kaikki tehty soijasta, vaikka jutusta voisi käsittää, että tofu on jotein parempaa, terveellisempää...

Jos nyt unohdan tuon "terveellisyyden" ja  puhutaan kasviproteiineista, niin tässä minun kommenttini:

Minua kasvissyöjänä kiinnostaa ruoka ja yksi tekijä ruoassa on rakenne. Gluteenilla eli seitanilla on sellaista sitkeyttä, mikä tuntuu kivalta.

Toinen ruoan ominaisuus on tietenkin maku ja valitettavasti maustamaton tofu tai tempe ei maistu oikein miltään - tai siis vedessä liotetulta soijapavulta, mitä se toki onkin. 

Kun ostan tofua, ostan yleensä aina Soya Oy:n Suomessa valmistettua, savuaromilla maustettua, sillä siinä on makua - ja kasvissyöjäkin voi tykätä savun mausta! Toinen Suomessa valmistettu, Ohua Foodsin(?), oikeasti savustettu tofumerkki on todella kiinteää, eli siinä on rakennetta, mutta valitettavasti se on kanssa muuten aika mautonta eikä kovin kiinteänä oikein ota makua itseensä. Toisaalta sen voi suikaloida ohuiksi tikuiksi ja wokata.

Jutusta puuttuu kokonaan TVP eli textured vegetable protein, mikä tehdään yleensä soijasta ja tarkoittaa siis soijarouhetta, -palleroita, -suikaleita jne. Niissä on proteiinia ja rakennetta ja niihin saa myös imeytymään makua. Jostain käsittämättömästä syystä tummasoijarouhe, jonka ainoa ero pitäisi olla sokerilla värjääminen on yleisen kokemuksen mukaan noin 100 kertaa paremman makuista kuin vaalea eli värjäämätön, joka tyypillisesti maistuu ja tuntuu karkealta sahajauholta.




6. kesäkuuta 2015

Ruoka herättää tunteita - media vaikuttaa

Olipa taas outo pääkirjoitussivun kolumni Hesarilla. Otsikko on hienosti: "Tutkimus: Minkä tahansa syöminen on uhka terveydelle".
Kyseessä ei tietenkään ole tutkimus, vaan "vitsi" siitä, että tavallisessa mediassa on monenlaisia juttuja ihmisen ravitsemuksesta ja ruoan vaikutuksesta terveyteen.
Hieman "naurettavaa" on se, että toimittajan mahtavan arkistohaun otsikot ovat suurelta osin toimittajien tekosia. Media ruokkii itse itseään.

Esimerkiksi Hesarin toukokuun juttu ja otsikko "Moni suomalainen luopuu maidosta turhaan" on tyyppiesimerkki siitä, että kun toimittaja haluaa tehdä jutun ja koska aiheesta löytyy mielipide (ja itse asiassa erittäin suuri lobbausorganisaatio tai useampikin), niin sitten tehdään tuollainen juttu ja otsikko. Ei se, että ei juo maitoa, tarkoita että "luopuu" maidosta tai varsinkaan "turhaan". Siinä
jutussahan asiantuntijalääkäri vähätteli ihmisten tuntemuksia, ja jos maidon juominen tuo kurjan olon, niin ei siitä tarvitse välittää. Hakuihin ja ihmisten mieleen kuitenkin tarttuu tuo otsikko.
Luultavastihan tämänkertaisen kolumnin kirjoittaja syö oman fiiliksensä, opittujen tapojensa ja mieltymystensä mukaan ja kuuluu näkemykseltään ryhmään "erikoiset ruokavaliot ovat erikoisia ja turhaa hömpötystä, minä olen aina syönyt tavallisesti ja monipuolisesti".
On niin kovin tavallista ihmiselle ajatella, että hänen oma ajattelunsa ja tapansa ovat "tavallisia"
ja "normi" ja muut ovat poikkeavia. Oikeasti esimerkiksi runsas maidon juominen ei ole tavallista maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.
"Erilaisia" on vaikea ymmärtää ja monet kokevat erilaisuuden uhkana, uhkana itselleen, ajatuksilleen, lapsilleen, elinkeinolleen, yhteiskunnalle - mahdollisuuksia on monia.
Itse olen siis pitkään kuulunut "erilaisiin" myös ruoan suhteen. Luin parikymppisenä kasvisruoasta ja se tuntui ajatuksena mielenkiintoiselta. Kokeilin ja olo tuntui hyvältä. Elämäntilanteiden vaihdellessa kokeilin sitten kalan syömistä ja lihankin, mutta muutaman vuoden kokeilujen jälkeen totesin, että ilman lihaa, kalaa ja munia olo on parempi.
Pysyin siis siinä ja olen nyt pysynyt kohta 30 vuotta. En ole varsinaisesti luopunut mistään, kuten en ole luopunut perhosten keräämisestä, en vain tee sitä enää. En ole tehnyt ruokavaliovalintaani median juttujen perusteella, mutta olen lukenut tieteellisesti luotettavia lähteitä, joiden mukaan saan kyllä
kaikki tarvittavat ravintoaineet ja kaikki terveydentilani tutkimukset kertovat samaa, yhä edelleen. Itse asiassa pääsin eroon alhaisesta hemoglobiinista, vaikka en enää syönytkään lihaa.
Kolumni on siis kirjoitettu fiiliksellä ja siksi lienee hyväksyttävää, että se menee faktapuolella pieleen jo ensimmäisessä virkkeessään. "Metsästys-keräilytaloudessa eläneet esi-isämme joutuivat yrityksen ja erehdyksen kautta laajentamaan ruokavaliotaan" pistää heti vähän liikaa fiilistä faktoihin, sillä ei ihmistä aja vain pakko ja "joutuminen", vaan yksi ihmisen luontainen ominaisuus on uteliaisuus
ja uuden oppiminen. Ihmiselle on luontaista keksiä käyttöä asioille ja yksi luonnollinen
käyttö on ruoaksi ja ruoanlaitossa. Näin tämä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Kaikessa höttöisyydessään kolumni myös "keskittyy" vain ruoan terveyspuoleen, mutta ruoka on niin paljon muutakin. Ruoalla on erittäin suuri rooli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa - ja se lieneekin suurin "ongelma" kasvisruokaan siirtymisessä Suomessa nykyään. Liha ja kala ovat normi kaikessa tarjottavassa ruoassa, joten kasvissyöjä todellakin joutuu etsimään sen vaihtoehdon.
Kasvisruokaan liittyy voimakkaasti myös eettinen puoli, sillä jos ei halua eläimiä tapettavan ruoaksi tai kasvatettavan olosuhteissa, joissa niiden ainoa merkitys on kasvattaa "hyvää" lihasta, on loogista olla syömättä eläimiä ja vähentää muidenkin eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Moraalisen kannan lihansyömisen eettisyyteen pystyy rehellisesti muodostamaan vasta, kun ei syö lihaa, sillä on liian ristiriitaista pitää eläinten tappamista ravinnoksi turhana ja vääränä, jos edelleenkin syö niitä.
Mutta niin vain on Hesari julkaissut taas yhden jutun ruoan "terveellisyydestä" ja seuraava kolumniaihettaan etsivä toimittaja löytää arkistohaulla myös yhden uuden älyttömän otsikon: "Minkä tahansa syöminen on uhka terveydelle". Hohhoijaa.