15. joulukuuta 2005

Miksi Xing Tähtinen ei puhu kiinaa?

Xing ei puhu kiinaa, koska hän on suomalainen tyttö. Hänet on adoptoitu ja vaikka hän on syntynyt Kiinassa ja hänen vanhempansa ovat säilyttäneet hänen nimessään kiinalaisenkin nimen, niin on aivan luonnollista, ettei hän osaa kiinaa.

Xing Tähtinen on kylläkin kuvitteellinen henkilö, Pikku Xing -kirjan päähenkilö. Kirja on erinomainen ja näin Kiinasta adoptoidun lapsen isänä voin sanoa, ettei kirja tai sen tarina ole kovinkaan kaukana monesta todellisesta tarinasta. No, kirjoittaja Leena Virtanen on Kiinasta adoptoidun tytön äiti, joten ei mikään ihme, että kokemuksissamme on yhteistä.

Minä olen jo kerran kirjoittanut siitä kirjasta ja kiinan puhumisesta ja identiteetistä, sillä kirjan ilmestymisen jälkeen, joskus syksyllä 2004 Umayya Abu-Hanna kirjoitti Hesariin arvostelun, jossa paistoivat läpi tietynlaiset asenteet ja kyvyvttömyys ymmärtää, mistä adoptiossa on kyse. Lainailen siis tässä vapaasti aiemmin kirjoittamaani meiliä, johon Abu-Hanna ei koskaan vastannut enkä siis edes tiedä, menikö se perille.

En tiedä, onko kyseisestä arvostelusta tai kirjasta keskusteltu Hesarissa tai muualla enemmän, mutta on tietysti hieman huvittavaa, että Hesarin lastenkirjallisuusblogiin kirjoittaa kaksi adoptioäitiä. (Ehkä tämän vuoksi eräs lapsekas bloggaajatuttu sanoi, että blogeissa olisi paljonkin kansainvälisestä adoptiosta, vaikka minä olen nähnyt vain muutaman...).

No, asiaan: Arvostelun mukaan (jota siis minulla ei ole tallessa, enkä ole maksanut ropoakaan päästäkseni lukemaan Hesaria netistä...) Abu-Hanna piti kirjasta, mutta esitti myös kritiikkiä (mikä on tietysti sekin hyvä asia arvostelussa). Kritiikki kuitenkin kohdistui hieman outoihin, joskin ymmärrettäviin asioihin kirjasssa.

Kirjassahan EI esitetä paljonkaan negatiivisia asioita tai tapahtumia, vaikka sellaisiakin elämässä on. Lapsille, myös adoptoiduille, monet asiat ovat kuitenkin suhteellisen yksinkertaisia ja ne "negatiiviset leimat" ovat enemmän meidän aikuisten asioita. Lapsille asiat vain tapahtuvat.

Kirjassahan ei esimerkiksi ole mitään suomeentuloitkuja ja ne pienet itkut siellä Kiinassakin menevät nopeasti ohi. Toisaalta Xing taitaa talvella Suomeen tullessaan olla aika pieni, varmaan alle kaksi vuotta. Siten eivät vanhemmatkaan ehkä (lukija ehkä kyllä) hämmästy sitä, että Fenin kanssa sitten kesällä puhutaankin suomea, eikä kiinaa. He eivät välttämättä ole osanneet edes kunnolla puhua kiinaa, joten suomi on heille ensimmäinen kunnolla puhuttu kieli.

(Meidän tyttömme (silloin lähes 5v) kanssa tuli yhtä aikaa toinen, kaksi vuotta vanhempi tyttö Helsinkiin ja kun he tapasivat joitakin viikkoja tulon jälkeen ensimmäisen kerran livenä ja me olimme hehkuttaneet, että nyt saatte puhua kiinaa, niin he leikkivät muumeilla ja puhuivat suomea...)

Arvostelun suurin kritiikki tai kohdistui siihen, miten Xing sanoo olevansa suomalainen, eikä esim. kiinalais-suomalainen tai suomalais-kiinalainen. Oikeassakin elämässä eikä vain kirjoissa se käy useimmiten niin. Lapsi ei sano niin, koska ei koe niin.

(Keskimmäinen lapsemme tosin ainakin silloin syksyllä 2004 kun kävimme kirjallisia keskusteluja ruokapöydässämme halusi sanoa olevansa suomalais-kolumbialainen (tai päinvastoin) ja se on ihan OK eikä sinänsä poikkeus, kunhan vaan on tai oli hänen oma mielikuvansa itsestään noin kuusivuotiaana.)

Ensinnäkin Xing sanoo niin tilanteessa, missä kaveri kysyy, pitääkö Xingin mennä takaisiin Kiinaan. Siihen Xing aloittaa vastaamisen yksiselitteisesti: "Ei." Jatko "olen nyt suomalainen" on edelleenkin jatkoa tuohon kysymykseen eli miksi hänen ei tarvitse mennä takaisin Kiinaan.

Toiseksi mistä tuo identiteetti "olen suomalainen" syntyy? Jos lapsi on elänyt ensimmäisen tai ensimmäiset vuotensa Kiinassa, niin mikä tekee hänestä kiinalaisen? Kieltä ei ole ja kaikki muukin unohtuu enemmän tai vähemmän kokonaan. Ymmärrän että esimerkiksi Abu-Hannan tilanne on ollut aivan erilainen, mutta nyt oli kyse adoptiolapsista, ei aikuisista eikä edes maahanmuuttajalapsista, joilla perhe tavallisesi ylläpitää yhteyttä toiseen kulttuuriin.

Pikku Xingin identiteetti (tuon vastauksen lisäksi) syntyy siitä, että hän asuu suomessa, puhuu suomea ja hänen vanhempansa ja ehkä sukulaisensakin ovat suomalaisia. Eikö olisi hieman epäilyttävämpää, jos hän pitäisi itseään kiinalaisena?

Meidän tyttömme oli siis lähes viisivuotias, oppi suomen nopeasti ja puolen vuoden päästä tarhassa päätyi väittelyihin: "Sä oot kiinalainen." "En ole kun suomalainen, mutta mä olen syntynyt Kiinassa." Emme olleet opettaneet, että hänen pitää vastata niin, mutta olimme toki jo siinä vaiheessa keskustelleet tästä asiasta ja tukeneet hänen omaa näkemystään ja se oli ja on tuo.

Jos kyse on siitä ajasta, miten kauan on asunut toisessa kulttuurissa, niin missä menee raja? Miten kauan siellä pitää asua? Vuosi, kaksi, kymmenen? Miten suuri ero kulttuurien välillä pitää olla antropologisesti tai maantieteellisesti, että ihmisen pitäisi omaksua ns. kaksoisidentiteetti? Minusta niihin ei ole mitään selviä vastauksia, joten on turha haikailla sen perään, miksi oikea tai fiktiivinen adoptiolapsi ei sano itseään muuta kuin suomalaiseksi.

Onko se sitten "geenit" tai "etninen alkuperä", joka tekee kiinalaiseksi? Toivottavasti ei, sillä se tarkoittaisi, että käytännössä ulkonäkö määrää meidän identiteettimme ja se on sellainen ajatus, jonka purkamiseksi ihmisten mielistä ainakin minä olen pienen ikäni yrittänyt tehdä töitä.

Adoptio on perinteinen juttu ihmiskunnan historiassa, mutta siltikin marginaalinen - onneksi. Sitä on vaikea käsittää ja ymmärtää, mutta toivoisi, että julkisuudessa esitettyjä outoja käsityksiä ja uudenlaisia stereotypioita ("muualla syntynyt ihminen on aina toisen kulttuurin edustaja" jne.) aina vaan avarrettaisiin ja purettaisiin.

Lähetä kommentti