14. maaliskuuta 2007

Onko adoptio yksityinen asia?

Kävin viime lauantaina pyynnöstä puhumassa adoptiohakijoille kansainvälisestä adoptiosta isän kannalta. No, kuten olen aikaisemmin maininnut, niin ainakaan minun miesnäkökulmassani adoptioon ei ole mitään erityistä. Tosin se voi johtua oman näkökulmani ympäripyöreyden tylsyydestä.

Pystyn tietysti puhumaan adoptiosta päiväkausia, mutta lauantaina oli aikaa vain tunti, joten ihan kaikkea en edes yrittänyt sanoa ja loppupuolella sain kuuntelijana olleelta mieheltä kysymyksen (lainaus muistinvarainen): - Me ollaan [vaimon kanssa] ajateltu, että adoptio on meidän perheen asia, mutta nyt kun olen kuunnellut sua, niin tuntuu, että se ei olekaan ihan yksityisasia. Sano nyt kuinka usein sä joudut selittämään vieraille ihmisille adoptiosta? Päivittäin, viikoittain vai kuukausittain?

Aivan. Onko adoptio yksityinen asia? Ei sikäli, että perheinstituutio on yhteiskunnallinen yksikkö. Yhteiskunta sääntelee perheeseen liittyviä asioita ja ihan syystäkin säännellään adoptiota. On siis selvää, että adoptoijan tulee avata maailmansa ja perheensä viranomaisille, jotka päättäävät adoptiosta ja valvovat niitä.

Myös kun me elämme yhteiskunnassa, niin osittain meidän elämämme ja perheemme "kuuluvat" myös tälle yhteiskunnalle, naapureille, koululaitokselle, työnantajille jne. jne..

Me olemme asioita miettiessämme tulleet tulokseen, että usein on hyvä kertoa lastemme adoptiosta ihmisille ennen kuin he edes huomaavat sitä tai joutuvat kysymään siitä. Samalla voimme sanoa, että adoptiosta saa puhua ja kysyä ja sitten on asioita, joihin emme vastaa. (Siinä saamme myös välitettyä toivottavasti viestin, että on asioita, joista ei kannata edes yrittää puhua tai kysyä.)

Aivan varmasti on myös sellaisia asioita, jotka eivät kuulu muille. Adoptioperheiden kohdalla ulkopuoliset ihmiset toisinaan unohtavat sen. Siihen on paljon syitä. Adoptio on kuitenkin suhteessa niin harvinaista ja erikoista, että ihmisen uteliaisuus voittaa helposti terveen järjen ja joskus kohteliaisuudenkin. Voihan olla tavallista, että synnyttäneeltä äidiltä kysytään synnytyksestä, mutta esimerkiksi adoptiolasten biologinen tausta ei välttämättä kuuluu muille.

Adoptio myös koskettaa niin perusasioita; vanhemmuutta, perinnöllisyyttä, erilaisuutta, suomalaisuutta jne., että tökerömmätkin tyypit saavat joskus suunsa auki. Naiset tietysti saavat useammin kuulla törkeyksiä, mutta ensimmäinen kuulemani juttu tältä puolelta on edelleen yksi suosikeistani: Tuttavani Tomi oli ensimmäisen tyttärensä kanssa tavaratalon ruokaosastolla, kun varttunut naishenkilö tulee paikalle ja sanoo suurinpiirtein - On siinäkin tuhkamuna, kun pitää lapsetkin tuoda ulkomailta.

Toivottavasti me adoptiovanhemmat opimme suhtautumaan näihin ystävällisiin ja vähemmän ystävällisiin kommentteihin ja kysymyksiin ja muistamaan, että voimme puhua ja olla puhumatta, mutta emme voi oikeasti estää ihmisten kommentteja ja kysymyksiä.

Meidän lapsemmehan eivät tule välttymään niiltä, vaikka yleistilanteen paranemista voikin ennustaa ja toivoa. Silloin on myös merkitystä sillä, minkälaiset mallin näytämme ja opetamme lapsille uteliaisiin ja tökeröihin suhtautumisessa.

(Että mä jaksan tulla puuduttavaksi poliitikoksi, kun asia on mielestäni tärkeä... :-) Niin, kuinka usein sitten päädyn puhumaan adoptiosta? Aina harvemmin nykyään, riippuu vähän minkälaiseen seuraan ja minkälaisiin keskusteluihin päätyy. Jos tulee vaikka puhe avioliitosta ja lapsista, niin vanhin lapsemmehan on syntynyt ennen kuin aloimme vaimon kanssa edes seurustella. Kerran myös pysähdyin hetkeksi, kun minulta kysyttiin, että montako lasta minulla on. - Mietitkö sä? - Joo, kun meille on oikeastaan nimetty kaksi lasta lisää ensimmäisen lisäksi ja parin viikon päästä me mennään hakemaan niitä, joten ehkä mä voin sanoa, että kolme lasta meillä on...

Niin, kyllä mä kuukausittain selitän adoptiosta, mutta en varmaan enää viikoittain - voihan sen tarkistaa täältä blogista!

Lähetä kommentti