9. heinäkuuta 2008

Jalkapallo on kuningaslaji?

En luule olevani ainoa, joka on jo kauan sitten, mutta varsinkin viime vuosina törmännyt ajatukseen, että jalkapallo olisi jotenkin erityisen sivistynyt ja hieno urheilulaji. Viimeksi tuo ajatus potkaisi minua nilkkaan Matti Apusen kolumnissa, jonka piti käsitellä terveellisiä ruoka-aineita ja nettikommentissani yritinkin palauttaa mustikan maineen typerän jalkapallovertauksen jälkeen.

kuvan pelaajat eivät mitenkään edusta jalkapallon tai urheilun negatiivisia puoliaEihän minulla mitään jalkapalloa tai useimpia muitakaan urheilulajeja vastaan ole. (Nyrkkeilystä ja moottoriurheilusta en aio nyt kirjoittaa.) Mutta toisaalta en näe mitään syytä ylistää nykyistä urheilua - tai jalkapalloa. Esimerkiksi Apusen mielestä jalkapallo kasvattaa "terveyttä, luonnetta ja järkeä" enkä todellakaan tiedä, miksi hän ja monet muut niin kirjoittavat.

Urheilu eli liikunta on tietysti erinomainen asia. Kilpaileminenkaan ei ole sinänsä pahaa - se on ihmiselle luonnollista ja on vain hyvä jos kilpailuvietti purkautuu liikunnassa terveellä tavalla... Yksilölajeissa on mahdollista kehittää itseään ja taitojaan ja joukkuelajeissa tulee vielä aivan uusi mahdollisuus oppia toimimaan muiden ihmisten kanssa. Mahdollisuus.

Urheilu, joka ihmisiä kiinnostaa, joka markkinoita pyörittää ja erilaisia ylistysajatuksia synnyttää on usein kaukana terveestä. Kaiken pitää nykyään olla tehokasta ja kaikki merkittävä urheilu on ammattilaisurheilua. Ammattilaisurheilijan kannalta järkevintä on tietysti vuosikausia jonkun urheilulajin harjoittamiseen ja siinä kilpailemiseen. Miksi? Saavuttaakseen jotain siinä lajissa. Yhä useammin saavuttaminen näyttää tarkoittavan rahaa, joillekin varmaan niukkoja tuloja kalliin harjoitteluelämän kattamiseen, mutta esimerkiksi jääkiekko- ja jalkapalloneroille ilmeisesti ihan arvostettavia summia.

Tunnetusti urheilijat uhraavat terveytensä. Elleivät he vuosien ajan syystä tai toisesta kärsi flunssasta ja revähdyksistä juuri kilpailukaudella, niin 30-vuotias urheilija taitaa olla aika monessa lajissa aika lailla itsensä lopullisesti rikkonut - ainakin sen lajin harrastamisen suhteen.

Minkälainen on se luonne, joka kestää tuon kaiken ja saavuttaa suurimmat voitot (tavalla tai toisella mitattuna). Sankaritarinoissa se on tietysti sankariluonne, joka kestää tappiot ja kulkee niiden kautta voittoon. Toisaalta, koska niin harvat lopulta voittavat, niin tarvitaan aika paljon luonnetta kestämään se "tukijoiden" tunteenpurkaus, kun voittoa tai sijoitusta ei tullutkaan.

Aina luonnekaan ei voi pelastaa - jos tunteenpurkaus tulee vaikka luoteina. On toki epäselvää, ammuttiinko kolumbialainen jalkapalloilija Andrés Escobar vuonna 1994 omaan maaliin maailmanmestaruusturnauksessa tekemänsä maalin vuoksi maajoukkueen kunnian vai vedonlyöjien menetettyjen rahojen puolesta.

Todellisuudessa tiedämme, että aivan yleisesti meidänkin kansakuntamme huippupersoonallisuuksina pidettyjen joukkossa on kasvatettu ja vaalittu luonteita, joiden mielestä huijaaminen on OK, kunhan siitä ei jää kiinni. Erityisen vahvoja luonteenpiirteitä osoittavat juuri jalkapalloilijat, jotka saatuaan kosketuksen olkapäähänsä jäävät kierimään nurmikolle kasvojaan pidelleen ja kun vapaapotku on määrätty, niin ylös noustaan ja tuskat kestetään.

Myös katsojien luonnekasvatusta osataan tehdä pienestä pitäen, sillä kun jääkiekossa käytetään väärin mailaa tai käsiä, niin lähes poikkeuksetta selostajan mukaan (suomalainen pelaaja) tekee niin sen vuoksi, että "täytyi" tai "ei ollut muuta mahdollisuutta". Oikeastihan pelejä voisi pelata pelin sääntöjen mukaan, mutta vahvaluonteiset pelaajat ovat siis persoonallisuuksia ja vapaita toimijoita, ammattilaisia.

Minulle on myös mysteeri, miksi juuri jalkapalloa pidetään jotenkin älykkäänä lajina. Vuosi sitten taisi olla joku suuri turnaus (siis eri kuin tänä kesänä) ja silloin näin useita lehtikirjoituksia, joissa naiset halusivat sanoa, että jalkapallo ja jopa sen katseleminen olisi jotenkin älykästä. Toki paitsiosäännön ymmärätäminen vaatii alkeellista älyä, mutta sitä ennen ja sen jälkeenkin jalkapallo on vain pallon potkimista ja ammattilaistasolla se ei enää ole mitään hauskaa pallottelua, vaan kuolemanvakavaa yrittämistä.

Vuosikausia harjoitelleet ja valikoidut pelaajat osaavat toki kaikenlaisia temppuja, mutta siitä huolimatta pallo pomppii sinne tänne, virheitä tapahtuu ja helppoja paikkoja tyritään. Kyllä, minäkin katsoin EM-loppuottelun ja hauskaahan se on, mukavaa viihdettä, mutta ei siinä mitään erityisen älykästä ole. Ihmiselle on myös luonnollista valita kahdesta vaihtoehdosta toinen, joten pelin seuraaminen tarjoaa kivan vaihtoehdon kokea onnistumisia ja pettymyksiä - kolhimatta omia sääriään.

Itse asiassa on aika vaikea seurata peliä olematta jomman kumman joukkueen puolella. Suomesta on myös tuore esimerkki, että puolta ei välttämättä edes kannata vaihtaa - ainakaan kesken pelin: Pietarsaaressa käydyssä jalkapallo-ottelussa nimittäin kaksi Vaasalaisen seuran kannattajaa erehtyivät "siirtyivät kannustamaan" pietarsaarelaisia. Muut vaasalaisten kannattajat "suivaantuivat tästä ja ryhtyivät hakkaamaan ja potkimaan miehiä". Onneksi paikalla oli poliisi, joka pystyi käyttämään pippurisumutetta kahakan lopettamiseen - ja ehti silti taputtamaan pietarsaarelaisten seuraavalle maalille!

Ettei vaan tässäkin olisi se sama vanha juttu, että ihminen pitää itselleen tuttuja ja mieluisia asioita maailmaan parhaimpina ja tärkeimpinä. Nyt vaan urheilu on saanut markkinataloudessamme (ja muistattehan kaikki sen suunnitelmatalouden) kohtuuttoman suuren näkyvyyden ja mediamerkityksen. Siihen kun yhdistetään haluttomuus kiistä typeriä viisauksia, niin ei ole ihme, että meidänkin maastamme löytyy ihmisiä, joiden mukaan "jalkapallo on kuningas".

Lähetä kommentti