24. elokuuta 2008

Yksi tilanne johtaa toiseen

Perjantaina oli tiiviin alkuviikon jälkeen sekalainen päivä. Esimies tuli Tampereelle kehityskeskustelua varten ja ajattelin, että aamulla ehdin tehdä pari pikkujuttua, mutta se tunti meni tietenkin koneiden käynnistelyyn ja uudelleenkäynnistelyyn ja ...

Rupattelu oli taas ihan kiva - vaikka unohdinkin pari vakiteemaa viime vuosilta. Sitten pääsin koneelleni ja bootin jälkeen oikein verkkoonkin. Oli ollut puhetta yhteisestä lounaasta, mutta mulla oli varattuna lapsen kuljetusta nepsy-kuntoutukseen.

Noin klo 12.10 muut kuuluivat olevan valmiita lähtemään, joten kävin kysymässä, mihin he ovat menossa ja tarjosin, että voin heittää autollani - riippuen vähän mihin. Esiin nousi Keskustorin laidalla oleva Astor (jonka nettisivulla näyttää lukevan, että se on "Tampereen ensimmäinen eurooppalainen ravintola" - huh huh), joten sinne sitten. Matkalla sanoin, että pystyn ehkä hakemaan heidät takaisinkin, mutta taksikin on olemassa - 13.30 pitäisi olla takaisin toimistolla.

Pudotin neljä työkaveria Hallituskadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan ja menin Liisanpuiston koululle. Olin ajoissa ja tyttö löytyi pihalta leikkimästä - kerhoaika oli nääs jo alkanut.

Jos käytät linkkiä - kuva on pohjoisesta käsin Siitä vaan suoraan autoon ja takaisin puoliväliin eli Tampereen ehkä rumimpaan näkyvällä paikalla olevaan rakennukseen rautatieaseman ja Tullikamarin välissä. Olimme edelleenkin ajoissa ja kun kello näytti noin 12.40, niin soitin työkavereille, että tilaavat vielä minulle vuohenjuustosalaatin ilman sipulia, niin tulen syömään sen noin vartin päästä.

Kieppasin Hämeenkadulta Keskustorille ja pysäköin Värjärinkujalle, maksoin pysäköintimaksun ja kipaisin Astoriin. Siellä oli ruuat jo syöty, mutta kahvia odotettiin, joten en kauheasti viivästyttänyt heidän ruokailuaan.

Pian salaatti tuli ja punasipulirenkaita oli aika runsaasti. Neljä henkeä pöydässä tiesi, että salaatti oli tilattu ilman sipulia, ei tuplasipulilla, ja tarjoilija ehdotti uuden annoksen tekemistä ja sipulien poistamista keittiössä, mutta sanoin ettei nyt ehdi ja että poimin ne itse pois sieltä. Seuraavalla kerralla sitten toisin, kiitos.

Olin syönyt salaattini suurin piirtein samaan aikaan kuin muut olivat juoneet kahvinsa eli noin 13.10 poistuimme ravintolasta. Sanoin, että vein autoni tuonne Värjärinkujalle, ja se pitää joka tapauksessa kääntää (pois koskeen päättyvästä umpikujasta), joten he voisivat kävellä rauhallisesti sinne, vaikka minä menenkin nopeammin.

Tilanne ei näyttänyt hyvältä. Värjärinkujan alussa näytti olevan jonkinlainen kylmäkuljetuskuorma-auto purkamassa lastiaan. No, ei kai kukaan voi sulkea katua pitkäksi aikaa, joten menin autoon ja onnistuin kuin onnistuinkin kääntämään sen pois kuorma-auton vierestä ja noka ylämäkeen. (Kun olin saanut pujotettua nokan Tempon talon puoleiseen porttikonkiin, meinasin peruutellessani jäädä liian ahtaaseen väliin takana olleen Volvon ja edessä olevan kuorma-auton väliin....)

Työkavereita ei näkynyt, eivätkä he voineet nähdä minua, joten klo 13.17 soitin heille ja sanoin, että olen täällä kuorma-auton takana piilossa ja jumissa, joten tulkaa tänne jo autoon istumaan, eiköhän tämä tästä kohta selviä

Ei ihan heti selvinnyt. Tempon talon porttikongista alkoi näkyä auton perää. Joku oli lähdössä sieltä ja kuljettajalla oli sen verran hauista, että nousi lopulta ylös, meni huutelemaan sinne, missä kuorma-auton kuljettaja loogisesti päätellen voisi olla ja palasikin pian. Sitten tuli ammattikuljettaja, sulki autonsa peräluukut ja siirsi autonsa sivuun! Jalkakäytävälle, mutta siitä pääsi autolla ohi!

Sillä välin pomoni oli hoitanut jo pari puhelua ja oli seuraavan kimpussa, kun pääsimme Hämeenkadulle. Kukaan ei kysynyt mitään, kun en tuntunut kääntyvän lainkaan toimistolle päin ja lopulta sanoin, että pitää hakea se tyttö kyytiin, kun sen kuntoutus päättyy nyt.

Rippikello on kuvassa vain koon ymmärtämistä varten Tein yhden laittoman käännöksen vasemmalle keltaisten viivojen yli Itsenäisyydenkadulta Murtokadulle (sen ruman talon kohdalla siis), vastasin peukkua näyttävän jalakulkijan peukkuun peukulla ja tyttö olikin valmis ihan heti kun pääsin nepsyn ovelle. Kerroin, että mulla on työkavereita kyydissä, ja kysyin, pystyykö tyttö istumaan sylissä hetken. Joo, mutta kun pääsimme autolle ja avasin takaoven, totesin, ettei sinne kannata yrittää ängetä lasta. Onneksi meillä on kuitenkin nykyään kaksi lisäpaikkaa takana - juuri näitä tilanteita varten - joten avasin peräluukun, nostin maton, avasin luukun, nostin istuimen pystyyn, tyttö sisään, turvavyö kiinnittimeen, vyö kiinni ja menoksi.

Pomo oli soittanut olevansa hieman myöhässä klo 13.30:stä, ja jätinkin heidät sinne yliopiston taakse, enkä nyt tällä kertaa mainostanut hienoa sientä siinä rinteessä. Vein tytön koululle jatkamaan iltapäiväkerhoa suoraan välipalalle, palasin toimistolle ja sain vielä jotain tehdyksikin perjantain aikana!

Lähetä kommentti