Koiria ja ihmisiä

Vuoden alussa koimme yllätyksen, kun postilaatikossamme oli nimetön viesti. Siinä ei siis ollut meidän nimeämme tai lähettäjän nimeä.

"Viesti" oli oikeastaan valokopio jostain pitkähköstä pääkaupunkiseudun (ilmaisjakelu?)lehden mielipidekirjoituksesta, A4:n kokoinen, paljon tekstiä ja se käsitteli sitä, miten lemmikkieläinten omistajien tulisi pitää eläimiään kaupungissa.

Aivan. Eläin on pidettävä kytkettynä, ulosteet on siivottava jne. "Tärkeimmät" kohdat oli alleviivattu.

Silloin, kun en ole ulkona, olen usein sohvalla makoilemassa.Meillä toki oli silloin ollut tuo kuusikiloinen narttumme jo vuoden, mutta emme tienneet aiheuttaneemme mitään erityistä häiriötä. Ensimmäisen vuoden aikana teimme kuten toisenkin vuoden aikana: Koira oli kytkettynä, opetimme sitä pysymään pihassa, mikä aiheutti satunnaista karkailua verkkovirityksistä huolimatta, kakat siivottiin, porteille ei pissailtu jne..

Oli oikeastaan aika epämiellyttävää saada tuollainen nimetön viesti. Kuka sen oli kopioinut, laittanut postilaatikkoomme ja miksi? Ei kai hän/he ollut jakanut sellaista kaikkiin kaupunginosan laatikoihin, vaan jostain syystä juuri meidän laatikkoomme?

No, kaikesta selviää, jopa nimettömistä viesteistä, mutta kun tuossa kevään aikana keskustelin aiheesta yhden toisen oman kaupunginosan koirankävelyttäjän kanssa, niin hän tiesi sanoa, että yksi uusi asukas, iäkäs nainen, oli sanonut, miten on niin kurjaa kun he muuttivat uudelle alueelle, missä on helppo lähteä kävelylle koiran kanssa, niin taloista on koputettu ikkunaan ja huudeltu, ettei koiria saisi pissattaa tai kakattaa talojen edustoille.

Ehkä niin, mutta kyllä tällaisella pientaloalueella saa pissattaa ja kakattaa koiria kadunvarteen. Fiksut ihmiset katsovat vähän, mihin tarpeet tulevat ja kakat korjataan aina. Toki täällä talot ovat usein aika lähellä katua, joten voi tulla tunne, että pissaaminenkin tapahtuu suoraan seinälle, mutta usein on selkeä piennar, oja tai nurmi - kadunvartta kaikki, ei kenenkään pihaa. Täysin laillista aluetta kaupungin järjestyssääntöjenkin mukaan.

Loppukeväästä ja kesästä tuli ilmi vielä yksi asiaan liittyvä kampanja, kun yhteen kaupunginosan yhteiseistä ilmoitustauluista katumme alkupäässä tuli asiaa koskeva lappu, jossa muistaakseni kiellettiin koirien pissattaminen "talojen kohdalla" ja allekirjoituksena oli "Käpytien asukkaat".

Onneksi tuo väärällä allekirjoituksella varustettu lappu hävisi, mutta toisaalta sen jälkeen näkyi yrityksiä estää koirien asioimista yhden aidatun pihan ja kadun väliselle alueelle. En ohikulkiessani jäänyt lukemaan kaikkia lappuja, mutta jossain vaiheessa siinä näytti olevan mukana myös muovipussi koirankakkoja varten eli ehkä paikalla oli ollut isompikin kiinteän biojätteen ongelma.

Toivottavasti tilanne on rauhoittunut, koiranomistajat oppineet ihmisten tavoille eikä asukkaita tai ohikulkijoita enää kiusata huudoilla tai nimettömillä viesteillä. Minä ne kestän, mutta kannatan asioiden avointa käsittelemistä ystävällisessä hengessä eli jos joku haluaa laittaa laatikkoomme lapun tai tähän kirjoitukseen kommentin, niin nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kiitos. :-)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista