Tarkoituksenmukaisuuttahan se kaikki vain on

Jotkut mielipiteenilmaisijat ovat esittäneet vastamielipiteitä hallituspuolueiden kaavailemia päivähoitomaksuluokkien uudistustoimenpiteitä vastaan. Turhaan, sanon minä.

Kysehän on vain siitä, lasten päivähoito-oikeuden käyttämistä ohjataan nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi ottamalla käyttöön kokopäivähoidon vähimmäismaksu. Kuitenkin nytkin varmistetaan, että palvelut säilyvät kaikkien saatavilla ja samalla järjestelmää uudistetaan niin, etteivät asiakasmaksut johda epätarkoituksenmukaisiin hoitovalintoihin. Voisiko kehitys kehittyä enää parempaan suuntaan!

Joku voisi erehtyä luulemaan, että kyse on rahasta, mutta ei, kuten valtionvarainministeri Katainen sen eduskunnassa selvästi sanoi: Tavoitteena on se, että niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat tai toinen vanhempi on kotona ja joilla ei ole sosiaalisia rajoitteita esimerkiksi, voisivat nykyistä enempi tehdä valinnan ja käyttää maksutonta puolipäivähoitoa. Tässähän vain lisätään valinnanvapauden mahdollisuuksia nykyistä enemmiksi - eikös lisätäkin?

Ettei jäisi mitään epäselvyyttä, annetaan kansanedustaja Timo Kallin (kepu) kertoa se vielä omin sanoin: Kehyspäätöksessä todetaan, että lasten päivähoito-oikeuden käyttämistä ohjataan nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi ottamalla käyttöön kokopäivähoidon vähimmäismaksu. ... Pienen maksun perimisen tavoitteena kuitenkin on, että ne lapset, joiden vanhempi tai vanhemmat ovat kokoaikaisesti kotona, siirtyisivät kotihoitoon tai osapäivähoitoon.

Tavoitteita pitää olla!

Tämähän on aivan todella tärkeää meidän yhteiskunnassamme: Kun saamme vähennettyä kokopäiväryhmien määrää maamme lukuisissa lastentarhoissa ja siirrettyä lapsia yhä enemmän puolipäiväryhmiin (Voisikohan joku tarkoituksenmukaisesti ottaa lapsensa kokonaan pois päivähoidosta, voisikohan!), niin saamme tietystikin vähennettyä päivähoitohenkilökunnan töitä. Kun heidän ei tarvitse tehdä niin paljon töitä kuin ennen, ei heille tarvitse maksaa niin paljon palkkaa! Tämä kaikki johtaa loputtomaan rahansäästöön ja sehän on kaikista tärkeintä, eikö vain!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Eiku tärkeintä on omistaja-arvon kasvattaminen. Säästöillä niitä tietysti voidaan kasvattaa.

Eiku hetkinen, nythän oli kyse valtiosta. Kasvattavatko nämä säästöt sen omistajien omistuksen arvoa?
Anonyymi sanoi…
erittain mielenkiintoinen, kiitos

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista