31. joulukuuta 2006

Vuosi 2006

Tästä koko vuoden kattavasta mediakatsauksesta pääsen helpolla, kun kuvailen yhden puoliminuuttisen kokemukseni ja ajatukseni viime perjantailta.

Olin K-marketissa (mikä Katti-Matti nykyään lieneekään...) ja kun molemmilla kassoilla oli pari ihmistä, niin ehdin siirtää katseeni iltapäivälehtien lööppeihin. Jompi kumpi, Iltalehti tai Ilta-Sanomat oli laittanut kuvaksi jonkun naisen ja isoin otsikko kertoi, kuka se oli:

"Merja(?) Vanhanen miettii, mistä löytäisi miehen" (tms.)

Juuri, kun mieleen on noussut "no, netistä tai ikeasta", niin Seuran tms. kannessa lukikin: "Nettideittalussa on omat riskinsä" (tms.) ja saman naisen kuva.

Kirsikaksi kakun päälle siihen puoleen minuuttiin mahtui sitten rintaliivipukuinen, selällään makaava nainen ja teksti: "Susanna Sievinen: Olen iloinen uusista rinnoistani" ja kukapa ei olisi!

Hyvää iloisten uutisten vuotta 2007 kaikille!

28. joulukuuta 2006

Jooga on naisten juttu

Aamulehden Valo-liitteen (joo, perjantaisin, tv-ohjelmat, trendikkäitä pikkujuttuja ja puuttumisia ajankohtaisiin, tärkeisiin aiheisiin - tuntuuko tutulta?) edellisen numeron etusivulla (niillä on hieno näköislehti verkossa, mutta se taitaa olla vain viimeisin numero) oli tatuoitu mies jalat ristissä ja käsien varassa tms. eli selvästi joogaajaksi tunnistettava ikoni.
Tatuoitu mies oli David Sye, joka on kehittänyt oman Yogabeats-juttunsa ja oli sen vuoksi Tampereella ja lehden kannessa. Valon pääkirjoitus, jota en siis enää löydä, käsitteli sitä, että esimerkiksi tuon David Syen kokoon haalimassa porukassa oli vain ehkä yksi mies neljänkymmenen naisen joukossa. Miksi näin?
Yhtä hyvin voi kysyä, että miksi naiset tekevät kaikkia järkeviä asioita suhteessa paljon enemmän kuin miehet? Tai: Miksi järkevissä paikoissa, esimerkiksi yleisesti ottaen "vapaassa sivistystyössä" osallistujista 70 % on naisia?
Tiedän nuo joogajutut varsin hyvin, sillä 90-luvulla opetin joogaa Räisälän kansanopistossa useina vuosina satunnaisina jaksoina ja pidin asanatunteja Ikaalisten kansanopistossa kolmena talvena. Miehiä oli - todella vähän.
Itsekin mietin sitä ja tarjosin silloin 1996 paikkeilla itseäni muutamalle tamperelaiselle kuntosalille joogaohjaajaksi, noin yleisesti, mutta myös "voisi olla kysyntää tai tarvetta miesten omalle joogaryhmälle" -ajatuksella. Olin kerrankin edellä aikaani, sillä heitä ei silloin kiinnostanut jooga pätkääkään. Tampereen työväenopiston vararehtori ilmoitti, että "ensi syksy on jo valmis, mutta otan yhteyttä". Ei ottanut. :-)
Nythän "äijäjooga" on "Kova Juttu".
Entäs se jooga sitten? Niin, siitähän mulla vois olla enemmänkin sanottavaa, mutta sanotaan nyt vaikka tällä kertaa, että vaikka bailaaminen (e. tanssia) ja akrobatia voivatkin olla kivaa, niin niiden yhdistelmä ei välttämättä ole joogaa. Kyseinen David Sye sanoo opettavansa meditaatiota ja edistävänsä maailmanrauhaa, mikä voi kaikki olla ihan OK, joten en sano enempää.
Aika usein näissä erilaisissa joogajutuissa ja meditaatioissa on kyse samantapaisesta kuin että minä opettelisin soittamaan oboeta (hmm... sitäpä en ole koskaan kokeillutkaan...) ja harjoittelisin parin sinfonian oboeosuudet. Sen jälkeen opettelisin soittamaan yhtä aikaa uimaräpylöitä ja tonttulakkia ja alkaisin kutsua aikaansaannostani klassiseksi musiikiksi...

Internet valvoo ihailijoitasi

Harvalukuiset lukijani ovat varmaan huomanneet, että ylenpalttiset vapaapäivät ovat tuoneet näille sivuille sivumittarin, Sitemeter. En tule varmaan koskaan saamaan siihen mitään tuhatlukuja, eikä se oikeastaan harrastukseni tarkoitus olekaan, mutta hauska tämä mittari on.

Ensinnäkin voin löytää mittarin tilastoista tietoja, että minua on käynyt katsomassa esimerkiksi yksi singaporelainen ja yksi pohjanmaalainen lukija - tai no, ainakin yksi pohjanmaalainen ja yksi turkulainen.

Hauskinta ovat kuitenkin ne hakusanat, joilla ihmiset (oikeat suomalaiset) ovat blogiini päätyneet: Tänään oli neutraali ja asiallinen yhdistelmä, "mistä tehdään Aamulehti". Huomatkaa erityisen asiallinen iso alkukirjain lehden nimessä. Ympäristövalistuneet ihmiset ovat usein myör korrekteja.

Toinen ei-niin-huvittava hakusanayhdistelmä oli "Hitler kuoli", sillä sitä alkaa heti miettiä, että miksi minä olen joutunut hitlerkorttien pakkaan, mutta onhan sille syynsä.

Huvittavin tähän asti on ollut "kirkko soittoäänet" ja yllättävän ajankohtainen, heti kohta joulutarinani jälkeen: "ilman vaatteita".

Hmm... nyt juuri tällä hetkellä yksi työkavereistani on kotiosoitteestaan lukemassa Miksi uutena vuotena ammutaan raketteja - sain vainun, täytyy lopettaa enkä ehdi laittaa tähän sitä Sitemeterin tervetulokuvaa. Heippa.

26. joulukuuta 2006

Koiran joulu

Meidän perheemme on siis varsin vakiintunut viritys ja nyt tuo nelikuukautinen (eilen) pentu on se, jolle tapahtuu.

Etukäteen vähän huolestutti se, että miten kuusen käy, mutta olimme muka kovin fiksuja, koska ulkona tehtyjen havaintojen mukaan koiramme syö lähinnä mäntyjä (ja ruusupensaita - auts), eikä koskaan kuusia.

Minäkö söisin joulukuusta? Totta. Aattona koiramme suhtautui alkuinnostuksen jälkeen kuuseen varsin rauhallisesti, eikä oikeastaan koskenut siihen yhtään. Kuusen alla oleva kangas on tietysti oiva makuupaikka, koska kuusi antaa mukavaa suojaa yläpuolelta, aivan kuten tv-kaappi.

Pukin (suuri haukkumisen kohde) jälkeen koirakin sai "joululahjan", vegetaarisen "luun", jossa valkoisen kovan kuoren sisällä on jotain vaaleaa massaa. Ruokakippo on saanut enimmäkseen olla rauhassa tämän aarteen saapumisen jälkeen.

Jouluaamuna olohuoneesta kuului melkoista maiskutusta ja luulin sen tulevan siitä luusta, mutta kyllä se oli joulukuusen alaoksat, jotka saivat syljen erittymään. Niitä neulasia oli sitten joka puolella ja pienen luennon jälkeen pieni koiramme oli ikään kuin ymmärtänyt, miten kuusen alla leikitellään.

Tänään, aina kun maiskutus- ja nuolemisääntä kuului aamupimeässä joulukuusen suunnalta, sanoin "Pinda, ei". Maiskutus loppui. Useamman kerran nousin ja koira nousi ja lopulta yhdellä kerralla huomasin, että sehän nuolee tassuaan ja pesee sitä ja kun menin katsomaan, niin lattialla oli irtonainen hammas!

Tarkemmin katsoen molemmat alakulmahampaat ovat irronneet ja vain tämä toinen on tallessa - toinen on varmaan syöty...

Lopetan raporttini tältä erää tähän.

(Kun kerroimme koirahankkeistamme, niin yhdeltä sukulaissuunnalta tuli kommenttia, että meillä olisi ehkä muutenkin jo tarpeeksi tekemistä ja verhotkin ilmeisesti laittamatta (niin oli edellisessäkin asunnossa viisi vuotta ja ilman koiraa...), mutta eihän tuo koira aikaa vie - tai siis vartin minun aamustani ja näiden blogien kirjoittamiseen - no, satoja tunteja koiran iässä laskettuna.)

Adoptio on iso asia?

Tähän mennessä tapahtunut: Adoptio on todettu isoksi asiaksi itse adoptoitavalle ja perheelle, johon adoptoitava saapuu ja jossa hän aloittaa "uuden elämän" (sama vanha se on, mutta elämään kuuluvat yllättävät käänteet).

Jakso 714 [ruokahuone torstaina, joulukuun 21. päivän aamuna]

Kirjoittajamme avaa Helsingin Sanomat ja etusivun peittää uutinen: "Kiina tiukentaa adoptiolasten luovuttamista ulkomaille". Mitä tämä nyt on? Ns. ulkomaiset kontaktit muuttavat luovutuskriteereitään kymmenen kertaa vuodessa, välillä "tiukempaan" ja välillä "löyhempään" suuntaan. Miksi tämä on nyt etusivun uutisen arvoinen asia?

Tuskin siihen mitään yhtä (tai rationaalista) syytä on (elämässähän tapahtuu kaikenlaista, myös toimittajien ja sanomalehtien): Kiinasta on tullut iso asia, joka ei enää olekaan vain se myyttinen, muinainen (kommunistinen) valtakunta, jossa syntyy joka viiden maapallon asukas (niin meidänkin perheessämme). Kiinasta uutisoidaan, sitä tuodaan esille ja Hesarin Sami Sillanpää on oikeasti hyvä henkilö raportoimaan sieltä (mietin, milloin hänen rohkeaan toimintaansa puututaan).

Adoptio ON toki iso asia mediassa. Adoptiolapsia tulee samaa, lineaarisesti kasvavaa (vaihtelua on, vaihtelua on) tahtia Suomeen, joten ilmiö on määrällisesti marginaalinen, mutta olemme saaneet jo useampia julkisuusperheitä, joihin on tullut adoptiolapsia, joten asia on ollut esillä. Maailmanjulkkisten "adoptiot" ovat yksi osa tätä kohua.

Myllärin Anu kirjoitti viime vuonna kirjankin - ja oli Linnan juhlissa. (Hienoa Anu!) jne. jne.

Jouluna ajattelemme kaukaisten Rantojen lasta Jos Sillanpään etusivun ja nelossivun uutista jostain haluaisi kritisoida, niin olisi ehkä kannattanut ottaa suora kommentti ainakin toiselta niistä kahdesta palvelunantajasta, jotka hoitavat Kiinan adoptioita Suomessa. Sillanpää varmaan tietää, että kiinalaisten viranomaisten vastauksen ovat kiinalaisia ja jutusta ei käy ilmi, keneltä "Suomeen viralliset ohjeet on luvattu lähettää lähiaikoina" on peräisin. Itse Kiinan kriteereistä tietysti suomalaisetkaan eivät fiksuina sano mitään, ennen kuin ovat saaneet ne!

Kainalojutussa on haastateltu Pelan Tuula Kumpumäkeä ja kerrotaan myös, miten "Helsingin sosiaalivirastosta kerrotaan" ja "Interpedia-yhdistys ilmoitti juuri", mutta koska aihe on vaikea (toimittajille outo), niin kysymyksiin ja vastauksiin jää tietty epäselvyys.

Itse asiaan - ja Hesarin keskustelukysymykseen, täytyypä katsoa - sanoisin, ettei adoptointi (noin periaatteessa, noin keskimäärin onnellisessa tapauksessa) ole "liian hankalaa": Adoptoijille asetetaan kriteerejä. Niitä asettaa Suomen lainsäädäntö, Suomen sosiaalityöntekijöiden ohjeet, käytäntö ja ammattitaito (näissä on siis lähinnä ne ei-onnellisten tapausten hankaluudet), luovuttavien maiden lainsäädäntö (tätä siis uutisoitiin) sekä luovuttavien maiden ja kontaktien käytännöt ja ammattitaito. Viimeisissä esimerkiksi Kiina on osoittanut kykyä arvioida eri vastaanottavia maita eri tavalla ja siksi käytännöt ovat olleet erilaisia, vaikka lainsäädäntö onkin ollut sama ja tämän Pelan tai Interpedian edustajat olisivat osanneet sanoa, jos sitä heiltä olisi kysytty.

Toivottavasti jotain kriteerejä (lue: rationaalisuutta) asettavat myös hakijat itse, sillä kovin monen sellaisen asian takana, jota vastaan purnataan on se (sumutusaseenakin käytetty) Lapsen Etu.

On totta, että Suomessa voivat aivan hyvin lapset, joiden vanhemmat ovat olleet lapsen syntymän aikaan yli nelikymppisiä (minulla), ylipainoisia (ainakin isä), vain kansakoulun käyneitä (minulla) jne., mutta adoptiolapsen kohdalla asiaa katsotaan hieman tarkemmin. Adoptiota säätelevät viranomaiset ja muut ammattilaiset pystyvät hieman neutraalimmin suhtautumaan siihen tosiasiaan, että koska lapsella on tapahtunut jo ihan tarpeeksi suuria käänteitä elämässään, niin esimerkiksi vanhempien korkea ikä ja ylipaino lisäävät todennäköisyyttä siihen, että niitä käänteitä on tulossa lapsuusvuosina lisää ja lapset esimerkiksi menettäisivät toisetkin vanhempansa (tai toisen heistä - yhtä suuri trauma) aivan liian aikaisin, esimerkiksi aikuisuuden alettua. (Thaimaan ylipainoraja on muuten paljon tiukempi (painoindeksi 30), kuin Kiinan tietoon tullut (40).

[lopputekstit]

25. joulukuuta 2006

Joulutarina

Tämä tarina ei oikeasti liity jouluun, eikä edes tule mieleen, kun katsoo ulos, mutta satuin Flickrissä näkemään kuvan, joka sopii hyvin kuvitukseksi tähän.

Kuulin tämän ensin toiselta tarinan päähenkilöltä ja pidin sitä ensin hyvänä vitsinä, mutta sitten toinen päähenkilöistä kertoi sen lähes samalla tavalla, joten sen täytyi olla totta. Minä kerron sen, minkä muistan ja yritän olla värittämättä näitä huuruisia käänteitä:

Kauan sitten, kun Suomessa oli vielä kylmä talvisin, kaverukset Muhannad ja Jim olivat myöhään joulukuisena lauantai-iltana töissä Jimin firmassa. He siivosivat ja pakkasivat ja siirtelivät ja tekivät muita pölyisiä ja hikisiä hommia, joten kun kello alkoi lähestyä puolta yötä ja hommat olla valmiita, ehdotti Muhannad: - Laitetaan sauna lämpiämään ja mennään saunaan ennen kuin lähdetään.

Jiminkin mielestä se oli hyvä idea, vaikka he eivät kovin usein pienteollisuushallinsa saunaa käyttäneetkään, joten Muhannad järjesti saunan siistiksi, laittoi sen päälle ja kun työt oli tehty, menivät he saunaan.

Saunassa Muhannad tyypilliseen tapaansa sai taas idean: - Tehdään niin kuin suomalaiset ja mennään lumeen kierimään.

Toden totta, ulkona oli suhteelisen paljon lunta ja pakkastakin viitisentoista astetta ja koska pienteollisuusalue oli hiljainen lauantaiyönä, he hyvinkin voisivat mennä ulos lumeen kierimään. Siis voisivat, sillä Jimiä ei lumessa kieriminen kauheasti innostanut.

No, kun löyly oli saatu huippuunsa, he hipsuttelivat ulko-ovelle ja Muhannad suoraan hankeen: - Come, this is nice!

Jim ei suositteluista huolimatta halunnut mennä lumeen, vaan jäi seisomaan oven eteen ulkorapulle, mutta kun pakkanen ja tuuli alkoivat pistellä ja jalkapohjat jäätyä rappuun kiinni, niin hän kääntyi tarkoituksenaan mennä takaisin saunan lämpöön.

Muhannad oli juuri tulossa melkoisella vauhdilla lumesta kun hän huomasi, miten Jim meni hyvin nopeasti pois ovelta, pakettiauton luo ja istui Hiacen kuljettajan paikalle. - Hei, mitä nyt? huusi Muhannad, mutta Jim ei vastannut.

Muhannad meni autoon ja kysyi sisällä uudestaan: - Mitä nyt?

- Ovi meni lukkoon, sanoi Jim. - Ha ha, hyvä vitsi, oli Muhannadin kommentti.

- Eikun se ei ole vitsi, vaan ovi meni lukkoon, eikä mulla ilmeisestikään ole avaimet taskussa, vastasi Jim sarkastisesti.

Muhannad ehti vielä käydä nopeasti ovella, todeta, että käteen jäätyvä ovenkahva ei todellakaan avannut ovea ja tulla autoon aloittamaan ideariihtä.

Tavallaan oli hyvä, että maaseudulla pidettiin auton ovia auki ja jopa avaimet löytyivät autosta, joten Hiace saatiin käyntiin. Toisaalta auto oli aivan kylmä, joten jos tuulettimen laittoi päälle, niin se aiheutti vain pakkastuulen alastomien päähenkilöidemme kasvoille.

- Ei missään ole hallin vara-avaimia? - Ei, vain kotona ja sinne on kuuden kilometrin matka. - Tuolla toisessa hallissa näkyy kanssa valoa, mennään sinne kysymään apua! - Ei todellakaan mennä kolkuttelemaan tuntemattomien hallien ikkunoita ilman vaatteita keskellä yötä.

Muhannadilla oli paljon ideoita, mutta paras oli lopulta se, että he lähtisivät ajamaan Jimin kotiin, jossa olisi paitsi avaimet, niin tietysti myös lämmintä ja vaatteita.

Jimillä ei tietenkään ollut silmälaseja päässään ja ikkunat olivat pahasti huurussa höyryisten miesten vähitellen jäähtyessä, joten matka sujui aika hitaasti. Onneksi muuta liikennettä ei ollut liikkeellä paljon yhtään. Hitaasti liikkuva pakettiauto olisi varmaan herättänyt myös poliisien mielenkiinnon, jos he olisivat sattuneet kohdalle.

Matkalla Muhannad keksi, että he voisivat poiketa Essolle lämmitellä siellä ja ehkä soittaa apua, mutta jostain syystä varsinkaan sille idealle Jim ei lämmennyt laisinkaan: - Ei ikinä! Mä käyn siellä joka päivä enkä todellakaan halua mennä sinne ilman vaatteita. Istu nyt vaan siinä, niin me päästään perille.

Perillehän he pääsivät ja viimeisen yllätyksen koki Jimin vaimo, joka teki vielä töitä alakerran toimistossaan: Sisään tuli kovalla ryminällä kaksi alastonta miestä, jotka hytisivät ja nauroivat aivan katketakseen. :-)

Get up

15. joulukuuta 2006

Käräjillä ta-va-taan

Hesarin uutinen Google-vimputtimessani (taas tarvitaan uutta kukkasta tietotekniikan puutarhassa) sai minut lukemaan sen ja Hesarissa on kätevästi aidot keskustelut siinä samassa. Toisaalta, jos kerran sain viilattua tämän alle 2 500 merkkiin niin siitä vaivasta laitan tämän blogiinikin:

Käräjillä lautamiehen tai hänet valinneiden kunnanvaltuutettujen poliittinen kanta ei vaikuta päätöksiin.

Olen itse ollut neljä vuotta lautamiehenä Tampereen vihreiden valitsemana, mutta valitsijoideni puolue ei mitenkään vaikuttanut toimintaani lautamiehenä, enkä myöskään nähnyt muillakaan puoluekannan vaikutusta oikeustapauksista puhuttaessa. Taukojen jutustelu on asia erikseen.

On hieman outoa, että lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Kyse voi olla siitäkin, keitä valtuustoryhmät saavat ehdokkaikseen. Lisäksi joillakin tuntuu olevan vakipaikka käräjäoikeudessa ja toisia saatetaan syrjiä täysin merkityksettömistä syistä. En tiedä minkälaista keskustelua lautamiehen näkemyksistä tai toiminnasta valtuustoryhmissä käydään - jos käydään.

Minulle myös kävi niin, että käräjäoikeus (laamanni) oli valmis vaikuttamaan valtuuston päätökseen minun uudelleenvalintani suhteen, koska olin aiheuttanut liian paljon vaivaa käräjäoikeuden sihteerille joutuessani olemaan estynyt toimimaan lautamiehenä, lähinnä työni vuoksi.

Olisinkin lautamiesten kohdalla enemmän huolissani siitä, minkälaisia ihmisiä sinne valitaan ja miten hyvin he edustavat yhteiskuntaamme.

Periaatteet ovat olemassa, mutta koska työ on usein tylsää ja turhauttavaa, siitä ei saa kunnon korvausta menetetyn työajan suhteen ja monissa ammateissa (yrittäjä, ratkaiseva asema yrityksessä, keikkatyöläinen jne.) on täysin mahdotonta sovittaa kaikkia istuntopäiviä omaan työhönsä, on lautamiehissä suhteessa liian paljon eläkeläisiä ja ainakin Tampereella kunnan työntekijöitä. Lautamies on usein varsin vaatimaton henkilö, joka ei uskalla sanoa mielipidettään jos se eroaa ammattituomarin esittämästä.

Tässä mielessä Yhdysvalloissa käytetty lautamiestehtävään määräminen arvonnan perusteella on harkitsemisen arvoinen idea, vaikka muuten tuon television tutuksi tekemän oikeusjärjestelmän vaikutusta tuleekin aktiivisesti vastustaa Suomessa.

Itse asia eli käräjäoikeuksien määrän vähentäminen voi olla kohdallaan - suuremmat oikeudet voivat taata parempia mahdollisuuksia asioiden käsittelyyn. Toisaalta paikallistietämys (esim. liikennerikkomuksissa) on tarpeen, joten sijainteja ja etäisyyksiä on mietittävä.

Lautamiesyhdistyksen mielipiteen takana voi olla jopa omien vakipaikkojen turvaamisajatusta, mutta toivottavasti vähentämistavoista keskustellaan - päättävissäkin piireissä, eikä vain näin maallikoiden suulla...

Taas on se aika vuodesta

Usva peitti keijut "Isä lämmittää takkaa,
lapset pöydän kattaa."

Tällaisia luovuuden ja tuntemattomista säännöistä piittaamattomuuden näytöksiä saa nähdä eskarilaisten joulujuhlassa - perjantaiaamuna kahdeksan jälkeen.

Eilen illalla tuli oltua neljäsluokkalaisen luokan "pikku"jouluissa eli näitä piisaa.

Molemmissa tilaisuuksissa on myös laulettu ja leikitty Tonttujen jouluyön tapaan, vaan tietävätkö lapset sen, mi aiheuttaa tilanteen moisen, että tontut asuvat lämpimässä alla sillan?

5. joulukuuta 2006

Tuontiauton haku Saksasta?

Kaikki netin käyttäjät ovat varmaan nähneet, miten "perinteinen" suomalainen hakukone www.fi on mainostanut kampanjaansa - se on kun suomalainen ja "ymmärtää suomalaista". Nojoo.

Ei siinä mitään, Google on parempi, eikä ole ruuhkainen ja voihan kaikkea muutakin käyttää, mutta nämä mainoskampanjat, ne ovat huonoja näilläkin.

Eilen illalla katselin yhdellä nettisivulla tuollaisen www.fi:n mainoksen ja siinä oli hieno "dialogi": "tuontiauton haku Saksasta?", "Did you mean "twenty ton hacky-sack?"

Google todellakin joskus huvittavasti ehdottelee tuollaisia, mutta aika usein ihan asiallisesti huomauttaa hakusanoihin lipsahtaneesta kirjoitusvirheestä.

Päätin kuitenkin kokeilla ja kirjoitin Googleen nuo "tuontiauton haku Saksasta" ja sain todella paljon linkkejä, joissa käsiteltiin tuontiauton hakua Saksasta - enkä mitään hassua ehdotusta.

Kun sen sijaan kirjoitin samat hakusanat www.fi:n (hyvällä tuotteella on myös joku järkevä nimi, ihan noin alkajaisiksi...), niin sieltä tuli ensimmäiseksi linkki keskusteluun, jossa joku netinkäyttäjä purki ärsyyntymistään noihin mainoksiin...

4. joulukuuta 2006

Kun kohtasin murtomiehet

eli

Elokuvakohtaus kesäaamussa

90-luvun alussa Howard Kiewe Kanadasta kävi opettamassa suomalaisille polariaterapiaa ja muuta hyödyllistä muutaman kerran vuodessa. Varsinkin pariviikkoisen kesäsession loputtua meillä oli tapana mennä Tampereelle illanviettoon - käytännössä lopulta Dorikseen.
Yhtenä kesänä, kun valomerkin jälkeen poistuimme kesäyöhön, niin minä ajoin Mian autoa. Veimme Mian ja Veli-Matin hotelliin ja aloitimme matkan kohti majapaikkaamme, Hämeenkyröä. Howard istui varmaan edessä ja Hannu torkkui takapenkillä.
Rantatielle saavuttuamme aurinko aika mahtava Näsijärven takana, mutta Hannun toiveista huolimatta emme pysähtyneet ihailemaan sitä, vaan jatkoin ajamista kohti sänkyä.
Ylöjärven puolella auto alkoi pitää omituista ääntä ja Elovainion suoralla tajusin:

- Tää keittää! (aika kovalla äänellä)
No. Pysäytin auton pikaisesti siihen, missä nykyään on liikennevalot ja kaikenlaista ravintolaa, mutta silloin oli tien eteläpuolella vain jääkiekkokaukalo ja rautakauppa.
Aamu oli aivan uskomaton. Siniselle taivaalle noussut aurinko häikäisi ja kuumotti selkää, kun totesimme tilanteen: jäähdyttäjän vesi oli ilmeisesti loppunut - ja Mia oli tainnut sanoa tästä jotain...
Onneksi takapenkillä oli litran tyhjä limupullo, joten juoksin täysin hiljaisen kolmostien vartta Shellille. Shell oli tietenkin kiinni, mutta ulos oli unohtunut yksi vesikannu. Yllättäen siellä oli juuri ja vain juuri yksi pullollinen vettä. En siis ottanut tyhjää kannua mukaan, vaan palasin autolle täysi vesipullo mukanani.
Avasimme jäähdyttäjän korkin ja kaadoimme sinne litran vettä. Oli aika selvä, ettei siitä yhdestä litrasta ollut vielä paljonkaan apua kuumalle koneelle.
Silloin kävelytietä pitkin Huurteen ja Laminon suunnasta lähestyi suurikokoinen, tukeva, viisikymppinen mies, joka jo tullessaan huuteli jotain, tuli tien yli ja viereen päästyä kysyi: - Mikäs pojilla?
- Auto vaan keitti, yritin vältellä laajempaa keskustelua, mutta mies jatkoi aika nopeasti - mulla on talli tuossa lähellä, haetaan sieltä, ja viittoi rautakaupan suuntaan.
Mikäs siinä, uskoin lopulta miehen vakuuttelun, otin tyhjän pulloni ja lähdin hänen kanssaan, Howard jäi vahtimaan autoa ja Hannua.
Mies oli aika puheliaalla päällä ja oli aika pian selittänyt miten oli ollut veljensä luona, mikä on sinänsä hyvä asia, koska vuosien aikana on sattunut kaikenlaista, mutta siinä illan aikana oli tullut otettua aika paljon ja siitä oli sitten tullut sellainen riitakin, että veli oli heittänyt miehen ulos, joten nyt ei auttanut muuta kuin kävellä kohti kotia, tai mennä tallille vähän nukkumaan ensin.
Mies ei oman puheensa mukaan myöskään ollut pitkään aikaan kävellyt näin paljon ja nyt oli tullut käveltyä aamuauringossa otsa hikeen ja kun katselin miehen puuskutusta, niin olin jo valmistautumassa antamaan elvytystä ihan tuotapikaa.
Mitään ikävää ei kuitenkaan enää tapahtunut, vaan kävelimme ja juttelimme ja kun pääsimme rautakaupan etuoven kohdalle, niin rakennuksen takaa kuului lasin helähdys. Sellainen, kun lasi lyödään rikki.
No, mehän kurkistimme rautakaupan piha-alueen verkkoaidan läpi nurkan taakse ja siellä oli kaksi murtomiestä puuhissaan. He olivat todellakin ilmeisesti juuri rikkoneet maan tasalla olevan ikkunan päästäkseen sisään ennen kaupan avautumista, mutta kun me siellä kurkimme ja mies taisi vierestäni jotain huutaakin, niin aikaiset asiakkaat lopettivat toimintansa ja lähtivät poistumaan rautakaupan taakse, kohti valtatietä.
Minä ja mies palasimme takaisinpäin kaupan toiselle kulmalle, ja siellähän ne murtomiehet kävelivät valtatien suuntaista kävelytietä samaan suuntaan, mistä me olimme juuri tulleet - siis suuntaan, mihin olimme pysäköineet automme.
Yritimme lähestyä miehiä, jotka osin peittivät kasvojaan, ja mies huusi heille erilaisia pysähtymiskäskyjä, mutta vastaukseksi tulikin tyly: - Älkää tulko yhtään lähemmäksi tai saatte tästä, ja kun rautaputki oli oikeasti koholla, niin pysähdyimme ja mies sanoi terävästi: - Nyt mennään soittamaan poliisit.
Ei siis ollut kännyköitä, mutta oli miehen aiemmin mainittu talli lähellä, joten sinnepäin, sinnepäin.
Pääsimme takaisin rautakaupan kulmalle, kun huomasimme, että kaupan edessä oli henkilöauto, jota siinä hetki sitten siis ei ollut.
Salapoliisi minussa oli herännyt, joten nopeasti päättelin tämän olevan jalkaisin liikkuneiden murtomiesten noutaja ja raapustin auton rekisterinumeron nopeilla ja tarkoilla autonavaimen vedoilla muovipulloni mustaan pohjakappaleeseen.
Ryntäsimme auton luokse ja mies varmaan kysyi: - Mitäs täällä?, tai muuta nerokasta, mutta mitäpä se Aamulehden jakaja aamuviideltä muuta tekee kuin jakaa lehtiä.
Jätimme häiriötekijän nopeasti (emme siis kertoneet kaikkia siihenastisia tapahtumia) ja jatkoimme matkaa miehen tallille yhä kiihtyvällä tahdilla.
Talli ei ollutkaan kaukana, vaan ihan pienen matkan päässä todellakin. Mies avasi kuorma-autotallin oven, näytti minulle, missä on vesihana ja ämpäri ja meni konttoriin soittamaan puhelimella.
Huikkasin miehelle kun astiani olivat täynnä ja lähdin takaisin autolle.
Kun pääsin rautakaupan eteen, kohtasin poliisit. Siinä oli tavallinen poliisiauto ja he avasivat ikkunan. Selitin tilanteen nopeasti ja he lähtivät hakemaan miestä, joka oli siis heidän tuttunsa. Yritin vielä sanoa, että murtomiehet eivät ehkä ole kovin kaukana, mutta heidän mielestään oli kuitenkin parempi hakea Reska tms. ensin.
Minä kävelin niin nopeasti kuin nyt vesiämpärin kanssa voi kävellä suoraan kävelytielle, missä ei näkynyt enää murtomiehiä tietenkään ja valtatielle, missä näkyi meidän automme, mutta ei Howardia tai Hannua - ei myöskään sisällä ainakaan istumassa.
- No, pojat ovat varmaan supliikkimiehinä saaneet kyydin Hämeenkyröön ja autolla odottaa minua viesti tuulilasissa vaikka huulipunalla, ajattelin terävästi, mutta virheellisesti.
Kävelin kohti autoa, kun poliisin maija saavutti minut ja pysähtyi kohdalleni. Aioin juuri alkaa kertoa murtomiesten pakosuuntaa, kun ikkunassa ollut poliisi alkoi tivata henkilöllisyyttäni. Kuultuaan sen ja nähtyään ajokorttini hän puhui radiolla toisille poliiseille ja sanoi lopuksi: - OK, mutta kysyi heti perään: - Kukas tuo on?
Katsoin taakseni, ja meitä kohti käveli Howard (ilman Hannua), joten sanoin: - Howard Kiewe, mihin poliisi vastasi: - Aha, sanoi poliisi, sulki ikkunan ja maija jatkoi pitkin valtatietä.
Kävelin Howardin luokse ja sain tietää, että joku pariskunta oli pysähtynyt automme luo ja tarjonnut, että ottaa Hannun mukaan hakemaan vettä jäähdyttimeen. Varma on aina varmaa, joten Hannu oli lähtenyt.
Howardkin oli nähnyt murtomiehet ja ihmetellyt hieman niiden outoa käyttäytymistä, kun oli lähestynyt ja yrittänyt tervehtiä ystävällisesti, mutta oli sitten muistanut olevansa Suomessa.
Howard oli myös tavannut ensimmäiset poliisit, joten ehkä ne toiset poliisit todellakin jo tiesivät, kuka hän oli...
Menimme autolle ja aloimme täyttää jäähdytintä, kun siihen tulivat molemmat poliisiautot, tukeva juopunut mies toisen kyydissä. Kaikki seisoskelivat siinä valtatiellä katselemassa kun yritin saada vettä myös jäähdyttimen sisään.
Juuri kun sain konepellin kiinni, niin Hämeenkyrön suunnasta tuli henkilöauto, joka kääntyi ja pysähtyi ja kun ovet avautuivat, niin Hannu tuli sieltä ulos.
Näin heti poliisien epäilevän katseen, joten sanoin nopeasti: - Se kuuluu meille, ja kun tukeva juopunut mies yhtä nopeasti vahvisti sen, niin laitoin Hannun ja Howardin autoon, annoin ämpärin tukevalle miehelle ja kiitin ja niin me olimme taas puolen tunnin pysähdyksen jälkeen matkalla kohti Hämeenkyröä aamuauringon paistaessa kesäaamun vihreydessä.

3. joulukuuta 2006

Täytetyt munakoisot

Munakoisoihin tutustumiseen liittyisi tietysti tarina - tai parikin, mutta laitetaan nyt vain resepti.

Täytetyt munakoisot viidelle aikuiselle

5       munakoisoa
        oliiviöljyä
2 prk   tomaattipyreetä
2 pss   pakasteherneitä
200 g   täyteläistä juustoa, esim. Cheddaria
        suolaa
        mustapippuria

Laita uuni lämpiämään n. 200 asteeseen ja ala käsitellä munakoisoja yksi kerrallaan.

Halkaise munakoiso, vedä pituussuuntaan viiltoja, jotka juuri ja juuri eivät 
läpäise kuorta. Poista syntyneet siivut veitsellä ja kaavi loput lusikalla. 
Suihkuta tai sivele öljyllä ja laita isoon uunivuokaan odottamaan muita. 
(Tähän vaiheeseen menee siis jonkin verran aikaa.)

Leikkaa sisältä otetut munakoisosuikaleet tarvittaessa vielä kapeammiksi ja 
pilko kaikki irronnut täyte pieniksi kuutioiksi.

Laita kaikki tyhjät munakoisokuoret uuniin kypsentymään ja ota pois kun 
alkavat ruskistua tai vaikuttavat muuten kypsiltä.

Laita suureen kattilaan (munakoisokuutiot ovat aluksi tilaavieviä) puolisen 
desiä oliiviöljyä kuumenemaan ja kohtuullisen reilusti jauhettua mustapippuria.

Lisää munakoisokuutiot kuumaan öljyyn, sekoittele ja lisää kaksi purkkia 
tomaattipyreetä ja kaksi pussia pakasteherneitä. Lisää tarvittaessa hieman 
kuumaa vettä ja anna kypsyä miedolla lämmöllä.

Raasta juusto karkeaksi raasteeksi.

Ota kypsät munakoisokuoret uunista ja täytä täytteellä. Laita juusto täytteen 
päälle ja paista parissa sadassa asteessa kunnes juusto saa vähän väriä 
(jotkut tykkäävät, että munakoiso saa vähän kärähtää pohjasta...).