31. toukokuuta 2007

Tarkoituksenmukaisuuttahan se kaikki vain on

Jotkut mielipiteenilmaisijat ovat esittäneet vastamielipiteitä hallituspuolueiden kaavailemia päivähoitomaksuluokkien uudistustoimenpiteitä vastaan. Turhaan, sanon minä.

Kysehän on vain siitä, lasten päivähoito-oikeuden käyttämistä ohjataan nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi ottamalla käyttöön kokopäivähoidon vähimmäismaksu. Kuitenkin nytkin varmistetaan, että palvelut säilyvät kaikkien saatavilla ja samalla järjestelmää uudistetaan niin, etteivät asiakasmaksut johda epätarkoituksenmukaisiin hoitovalintoihin. Voisiko kehitys kehittyä enää parempaan suuntaan!

Joku voisi erehtyä luulemaan, että kyse on rahasta, mutta ei, kuten valtionvarainministeri Katainen sen eduskunnassa selvästi sanoi: Tavoitteena on se, että niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat tai toinen vanhempi on kotona ja joilla ei ole sosiaalisia rajoitteita esimerkiksi, voisivat nykyistä enempi tehdä valinnan ja käyttää maksutonta puolipäivähoitoa. Tässähän vain lisätään valinnanvapauden mahdollisuuksia nykyistä enemmiksi - eikös lisätäkin?

Ettei jäisi mitään epäselvyyttä, annetaan kansanedustaja Timo Kallin (kepu) kertoa se vielä omin sanoin: Kehyspäätöksessä todetaan, että lasten päivähoito-oikeuden käyttämistä ohjataan nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi ottamalla käyttöön kokopäivähoidon vähimmäismaksu. ... Pienen maksun perimisen tavoitteena kuitenkin on, että ne lapset, joiden vanhempi tai vanhemmat ovat kokoaikaisesti kotona, siirtyisivät kotihoitoon tai osapäivähoitoon.

Tavoitteita pitää olla!

Tämähän on aivan todella tärkeää meidän yhteiskunnassamme: Kun saamme vähennettyä kokopäiväryhmien määrää maamme lukuisissa lastentarhoissa ja siirrettyä lapsia yhä enemmän puolipäiväryhmiin (Voisikohan joku tarkoituksenmukaisesti ottaa lapsensa kokonaan pois päivähoidosta, voisikohan!), niin saamme tietystikin vähennettyä päivähoitohenkilökunnan töitä. Kun heidän ei tarvitse tehdä niin paljon töitä kuin ennen, ei heille tarvitse maksaa niin paljon palkkaa! Tämä kaikki johtaa loputtomaan rahansäästöön ja sehän on kaikista tärkeintä, eikö vain!

23. toukokuuta 2007

Sykliset trendit

Samin bloggaus pisti mutkin kokeilemaan netin (haku- ja uutispalvelujen) Google-trendejä ja hauskaahan se on leikkiä hakusanoilla. Hot trends -listalla on joitakin selviä manipulointeja, mutta tuolla hakusivulla voi löytää kaikkea mieleenkiintoista, esimerkiksi vuosittain toistuvia trendipiikkejä:

19. toukokuuta 2007

Late Lammas sunnuntaina!

TV2:n lastenohjelmien toimitus tekee taas kulttuuriteon, kun alkaa näyttää sunnuntaisin Late Lammasta eli Aardman Animationsin Shaun the Sheepiä!

Jos tapanasi ei ole katsella lastenohelmia sunnuntaiaamuisin, mutta arvostat hyvää animaatiota, niin laita levylle - klo 9.40 siis.

JK. Tämä yksittäinen kirjoitus on edelleenkin nyt lokakuussa 2009 Googlen "Late Lammas" haulla viiden suosituimman joukossa ja väkeä lappaa. Jos olet töpsähtänyt blogiini tämän vuoksi, voit toki löytää täältä jotain kivaa vaikkei täällä mitään tämän enempää itse Late Lampaasta olekaan, mutta olisi tosi kiva, jos kirjoittaisit tuonne kommentteihin, mitä itse tiedät tai ajattelet Late Lampaasta ja mitä siitä netistä etsit.

Nykyäänhän Late Lammasta voi ostaa myös DVD:illä ja netistä löytyy ainakin yksi täysin laillinen versio katsottavaksi!

Naarmuja 1: Kivi metsässä

Aamulla klo 4.47 koira haukkui alakerrassa. Raahustin katsomaan ja kun totesin kaiken olevan OK, suosittelin nukkumista.

Puoli seitsemältä heräsin taas koiraan, otin vaatteita mukaan ja totesin kaiken olevan edelleenkin OK, s.o. ei pissoja tai kakkoja lattialla.

Kärsivällisen koiran katsellessa sain vaatteet päälleni, banaanin sisääni (sai koirakin vähän banaania) ja puolessa tunnissa olimme täällä metsän "keskellä".

Kirjoitan tätä oikeasti (oikeasti!) metsässä, mutta tässä Kaupin kallion itäisellä rinteellä istuessani en onnistunut saamaan suoraa nettiyheyttä (ei 3G:tä täällä), joten siirrän tämän myöhemmin puhelimesta nettiin...

Kyllä kannatti tulla tänne. Kaupunki on toki vielä melkoinen humina tuolla kallion takana ja äänimaisemaa dominoivat varikset ja järveltä kuuluvat lokit. Jälkimmäiset assosioin välittömästi äänien suunnalla olevaan kaatopaikkaan ja muutenkin lokkien laulu ja nämä variksenmarjan varvut eivät jotenkin kuulu yhteen.

Silti tämä on minulle Oikea Metsä. Ei mikään Alkumetsä, mutta lähellä. Aivan varmasti tämä liittyy lapsuuteeni esikaupungin reunalla ja jatkuvaan pikkumetsissä (ja tietysti Pikkumetsässä!) leikkimiseen. Äitini oli kasvanut kirjaimellisesti metsän keskellä ja isäni kulki samoja Nokia metsiä melkein koko ikänsä. Vanhempanikin siis veivät minua metsään minkä ehtivät.

Eri-ikäisiä naarmuja Kaupin metsäpolulla Luontoaamun otsikko ja varsinainen kysymys liittyvät löytöihin, jotka ovat todella yleisiä täällä Kaupissa. Polkujen ja vähän muidenkin paikkojen kivissä on alkanut näkyä naarmuja. Mikä ne tekee? Ns. maastopyöräilijän renkaan nasta vai trekkerin tossun pohjassa oleva vastaava metallinpala? Vai onko kyse molemmista?

Jäljet ovat oikeastaan aika mielenkiintoisia: monet ovat lyhyitä pitkittäis- tai poikittaisnaarmuja, jotka voisivat olla sekä renkaan että tossun luiskahduksia mustan jään aikaan, mutta välillä on omituisia, pitkiä naarmuja. Onko pyöräilijän jarru mennyt lukkoon ja ajoneuvoa on ollut pakko työntää eteenpäin, vai mistä on kyse?

Säännöllistä lukijaani(?) saattaa yllättää, etteivät naarmut varsinaisesti häiritse minua. Joskus alussa, kun polkupyörällä maastossa ajamisesta tuli oma lajina (minä olen sitä aina tehnyt, mutta en yleensä harrasta "lajeja"), niin pyörien aikaansaamat jäljet kaupunkien ympäristöissä olivat huolestuttavia. Lähinnä voimakkaat jarrutukset alamäissä tekivät syviä uurteita ja silloin tuli mieleen, mitä nämä tyypit saavat aikaan oikeassa metsässä. Mutta ei. Vaikka kaksi pyöräilijää pystyvät ruttaamaan sammaleita helposti enemmän kuin tuhat kävelijää, niin ei täällä näy sellaista.

Ennen oli miehet merillä ehkä rautaa, mutta nykyään metsissä niillä on runko ja/tai nastat titaniumia(tm)!

Naarmut ovat valkoisen ellipsin sisällä - ellipsi on piirretty jälkikäteen... JK Kohta sitten kun olin vielä ottanut kengät pois ja istunut vähän aikaa silmät kiinni ja jalat ristissä, niin lähdimme sieltä kalliolta suoraan kohti järveä. Jyrkässä kallion reunassa olivat oheiset naarmut, joten nuo ainakaan eivät ole polkupyörästä, ellei sitten ole joku ihme metsäpompputaituri. Veikkaan kuitenkin suunnistajaa, nimittäin suunnistusrasteja Kaupissa on aika paljon. Osa niistä on aika vanhoja, niillä on luistimetkin, jos tunnet vitsin.

Poikittaisnaarmujälkiä ns. 2000-luvun polkupyöräinnostuksen ajalta Tampereen Kaupista. Kuvan alareunassa valkoinen koira, joita silloin vielä pidettiin ihmisten lemmikkinä. Vielä lähempänä kotia olivat viimeiset naarmut ja nämä kyllä ovat polkupyörästä, tai sitten joku askeltaa tosi omituisesti tosi omituisilla kengillä.

JJK Kaikki jälkikirjoitukset sähköisessä mediassa ovat edelleenkin huijausta, mutta tällä kertaa asiassa on se totuus, että alku kirjoitettiin metsässä ja nämä nyt vasta kotona.

13. toukokuuta 2007

Kansallistunne, nationalismi ja monikulttuurisuus?

Aamulehden perjantain 11.5. Alakerta on Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan ja poliittisen historian opettajan, Sampo Terhon "Suomalaisuus on hyvä keksintö" (ei ilmaisena netissä).

Terho tiivistää, miten Suomessa "kansanhenki" ja "nationalismi" ovat syntyneet 150 vuotta sitten (alkaneessa prosessissa). Snellman, Runeberg, Topelius ja muut lauantaiseuralaiset elivät ja vaikuttivat vaiheessa, jossa Suomessa asuvat pääsivät enemmän tai vähemmän itsenäisiksi päättämään omista asioistaan monen sadan vuoden ruotsalaisten ja venäläisten vallan jälkeen.

Terho, kuten minäkin, on sitä mieltä, että "ilman minkäänlaista kansallistuntoa ja kansalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta olisi vaikea kuvitella toimivaa valtiota". Mutta mitäpä sillä valtiolla? "Kansallisvaltio, jossa ihmiset ovat olleet valmiit tarjoamaan toinen toiselleen ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon." Se on jo jonkinlainen syy valtiolle.

No, jos tuo on jo saavutettu, niin voiko kansallisvaltion heittää jo menemään? Ei, sitä voidaan pitää kulissina, kun samanaikaisesti tehdään kaikkea epänationalistista, myydään omaisuutta ulkomaille ja siirretään työ ja tuotanto - ja hyvinvointi - ulkomaille.

Minusta kansallistunne on täysin positiivinen tunne käytännöllisellä tasolla tarkasteltuna. Kuvaus oli jo edellä. Terho kuitenkin haluaa kumota nationalismin arvosteluja hieman epäilyttävillä tavoilla.

"Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat vaatineet nationalismin korvaamista kansainvälisellä solidaarisuudella ja monikulttuurisella yhteiskunnalla." Demariperheessä vihertäväksi sosialistiksi kasvaneena en oikein näe kansainvälistä solidaarisuutta tai monikulttuurisuutta nationalismin ja kaiken sen edustaman hyvän vastakohtina tai vastustajina.

Kansainvälisyys ja kansainvälinen solidaarisuus ovat inter-nationalismia eli itsenäisten valtioiden välistä yhteistyötä. Eivät internationalismin toimijat ole epänationalistisia epävaltioita. Ei kansallisuusaatteen synnyn aikaan hyveeksi nostettu "epäitsekkyys" tai "lähimmäisenrakkaus"kaan tarkoita itsenäisen persoonan häviämistä. Päinvastoin.

"Monikulttuurisuus" on ongelma niille, jotka luulevat, että yhteiskuntaa yhdistävät vain (yksi oikea) uskonto tai vaalea ulkonäkö. Yhteiskunnan tekevät käytännössä ne, jotka asuvat tietyllä alueella ja ovat omistautuneet sen alueen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Sellaisten ihmisten täytyy hyväksyä ihmisten erilaisuus. Erilaisetkin ihmiset voivat löytää yhteisen yhteiskunnan ajatuksen.

10. toukokuuta 2007

Siitä sambaria, mitä kaapista löytyy

Ehdin jo tänään aloittaa lohkoperunoiden valmistuksen (tytär kuori siis...) kun vielä ideoin illallisen kokonaisuutta. Silloin tuli mieleen kaapissa oleva sambar masala -paketti. Sambar on siis etelä-intialainen kasvisruoka, hyvin samantapainen kuin karrit ja sabjit.

Masalapaketin kyljessä on jopa resepti: "Pese ja pilko 500 g kasviksia kuten munakoisoa, rumpukeppejä (tälle suomenkielinen nimi: Moringa oleifera, drumstick), kesäkurpitsaa, perunoita, herneitä, kukkakaalia jne.. Keitä 200 g puolikkaiksi kuorittuja kyyhkynherneitä (no ei varmasti löydy tolla nimellä kaupasta, mutta "toor dal" tai "split pigeon peas" voi auttaa) 8 dl:ssa vettä 40 minuuttia. Säilytä vesi. Liota 50 g tamarindia 1 dl:ssa vettä, siivilöi massa eroon ja sekoita daaliin. Paista erikseen 100 g pilkottuja tomaatteja, lisää kasvikset, 20 g sambar masalaa, suolaa ja jatka paistamista 5 min. Sekoita kasvikset daaliin ja veteen ja anna kiehua hiljaa 20 min." Kas noin.

Olen pahoillani tästä ei-ruokahalua herättävästä kännykkä kuvasta, mutta se on ainoa, jonka tulin (jälkikäteen) ottaneeksi... Meillä ei toki ole minkäänlaisia rumpukeppejä kotona, eikä varsinkaan näitä luonnon omaksi Viagraksi mainostettuja vihanneksia, joita aidosta sambarista ainakin minä työntelen lautasen reunalle - ovat näet suhteellisen kovia. Samoin korvasin toor dalin punaisilla linsseillä ja vaikka laitoin vain porkkanaa, lehtiselleriä (siitäkin jää vihreitä tikkuja kun ei pilko poikittain lyhyeksi) ja munakoisoa, mutta hyvää tuli. Rakenne on aika tiivis intialaiseen sambariin verrattuna, mutta tämä olikin tarkoitettu veitselle ja haarukalle perunoiden kanssa.

Etelä-intialaiset siis syövät sambaria dosien ja idlien kanssa (ja oikeastaan millä tahansa aterialla), mutta kun mulla oli jo ne perunat uunissa, niin tästä tuli tällainen tyypillinen yläkarppaajien arki-illallinen.

(Mitä tuossa sambar masalassa sitten on? Korianteria, kurkumaa, juustokuminaa, chiliä, sarviapilan siemeniä, mustia sinapinsiemeniä, suolaa, mustapippuria, keltaisia sinapinsiemeniä, linssejä, kuminaa, neilikkaa, muskottipähkinää, muskottikukkaa, kanelia, kardemummaa, inkivääriä ja hajupihkaa - kaikki jauhettuna. Olisin siis löytänyt kaikkia kaapista, mutta jauhaminen Jamie Oliverin vehkeellä olisi ollut aika työlästä. Valmiilla sekoituksilla on puolensa.)

9. toukokuuta 2007

Ohjatun rentoutumisen raskas tehtävä

Maanantai Hesarissa oli Elämä & Terveys -sivulla Ninni Lehtimäen Näin minä liikun -kolumni (maksullinen juttu), jossa toimittaja kertoo siitä, miten joogatunneilla käytetyistä mielikuvista ja ohjatuista rentoutuksista.

En itse käy joogatunneilla (kirjoittaja ilmeisesti käy, koska hänellä on useita kokemuksia ja kirjoituksessa kohta "olen siirtynyt suosimaan mahdollisimman fyysisiä joogatunteja"), mutta olen kuitenkin sen verran ollut erilaisissa ryhmäjoogaharjoituksissa, että tiedän tilanteen. Myös vedin useamman vuoden joogatunteja ja silloin yleensä myös loppurentoutuksessa puhuin läpi jonkinlaisen rentoutuksen ja sen jälkeen maattiin pari minuuttia hiljaa shava'sanassa (kuolleen asennossa).

Kun itse olen ollut ryhmän jäsen ja rentoutumassa, niin olen usein nukahtanut ohjattuun rentoutukseen ja toisinaan kysynyt jälkikäteen, miten rentoutuksen loppu oli mennyt... Joskus vetäjänä kokeilin sitä, että en puhunutkaan mitään, mutta se ei viikkotuntiryhmässä toiminut yhtä hyvin. Niin osallistujat sanoivat kysyttäessä.

Oikeasti joogan rentoutukseen ei kuulu mikään erityinen mielikuvajuttu, mutta monia se auttaa - rentoutumaan tai nukahtamaan. Shava'sanaan voi kuulua tietynlainen keskittyminen ja oman kehon läpikäyminen (mikä jo itsessään on hyvä harjoitus kehotietoisuuden lisäämiseksi), mutta ei lämpimiä auringonpaisteita tai rantavedessä kellumista, meren pohjan aarteista nyt puhumattakaan.

Muutenkin jooga ei oikeastaan ole mikään ryhmäliikuntalaji, vaan henkilökohtainen harjoitus ja enimmäkseen kannattaisi tehdä itselle eikä ryhmälle tai ryhmän vetäjälle sopivia asanoita, mutta kaikki muuttuu - tai aikansa kutakin, miten sen nyt ottaa.

Tuollainen mielikuvien ohjaus on suggestiota, joka ei ole joogalle vieras käsite, mutta ei varsinaisesti kuulu siihen. Joogan suggestio on pääasiassa autosuggestiota, mitä meditaatio suurelta osin on eli ohjataan omaa mieltä (ja siten osin myös ruumiin toimintoja) mielen sisältöjen: äänien, värien ja muotojen avulla.

Pelkkä shava'sanakin ilman mielikuvia on erittäin tehokas rentouttaja, jos sen tekee oikein: makaa selällään tasaisella, suhteellisen kovalla alustalla, silmät kiinni, käsivarret vartalosta hieman irti kämmenet ylöspäin ja jalat hieman toisistaan erillään. Totesin tuon yksinkertaisen asennon tehon jo joogaan tutustumiseni alkuvuosina, kun Ateenan helteessä ainoa aika päivästä jolloin ihoni oli kuiva eikä hikinen, oli tuon rentoutuksen jälkeen. Sitä voi käyttää joskus myös kun "levoton olo" haittaa nukahtamista, mutta tarkoitus on mennä lattialle vähäksi aikaa rentoutumaan ja sitten takaisin sänkyyn nukkumaan. En itse asiassa muista, että olisin ikinä nukahtanut shava'sanaan rentoutuessani itsekseni asanoiden jälkeen.

Nykyään Suomessakin joogaa pidetään paljolti liikuntana ja esimerkiksi notkeuden lisääjänä, mutta ehkä vielä joskus sen enemmän fyysis-psyykkiset puolet löydetään uudelleen. Se voi myös "hiljentää" mieltä, mutta ei toki niin, ettei "ajattelisi mitään". Se on syvää unta tai kuolema, jos ei mitään ajattele. :-)

7. toukokuuta 2007

Jos uraani halkeaa...

Ydinsota ei ole ajankohtainen uhka. Ydinvoimakin on virallisen mielipiteen mukaan vain ratkaisu nykyisiin uhkiin. Toisin oli ennen. Monet ovat varmaan nähneet amerikkalaisia Duck and cover -filmejä, mutta mitä suomalaiset olisivat silloin tehneet, jos pommi olisi räjähtänyt?

Suojaan, suojaan mentäisiin edelleenkin, mutta eihän siitä puhuta. Se tuli mieleen, kun tänään Pikkukakkosen hauskassa lastenohjelmassa animaatiohahmo keksi arvoituksen vastauksen pilvestä, joka muuttui sienen muotoiseksi...

En tiedä, minkälaiset ohjeet nykyään väestönsuojelusta vastaaville annetaan, mutta perimässäni Taisteluaineet ja taisteluainesuojelu -oppaassa vuodelta 1960 on mielenkiintoinen kaavio. Sen käyttö perustuu siihen, että kun ydinräjähdyksen välähdyksestä on kulunut noin kuusi minuuttia, noustaan kellarista hetkeksi kiikarit ja etäisyysmittari mukana ja arvioidaan sienipilven kokoa. Sen jälkeen kaaviosta voidaan arvoida räjähdyksen voimakkuus!

Miksi räjähdyksen voimakkuutta pitäisi arvioida? No, sitten on toisia kaavioita, joissa voi tuulen voimakkuuden ja muiden tekijöiden perusteella arvioida säteilyn vaarallisuutta. Toivottavasti näitä kaavioita ei koskaan tarvita (uudempia löytää tietty netistä). Taidan viedä kuitenkin opuksen takaisin tuonne kellariin. Minä luin tätä jo aika pienenä, mutta taidan näyttää tämän omille lapsilleni vähän myöhemmin.

6. toukokuuta 2007

Tietomme rajat

Hesari julkaisi 28.4. jutun "Meditaatiota tuodaan Suomenkin kouluihin". Itse juttu on Hesarin nettiarkistossa, mutta maksullinen. Melkein jo menin sen luettuani kirjoittamaan Hesarin keskustelupalstalle kommenttini informatiivisesta uutisoinnista ja meditaatiosta noin yleensä, mutta kun muutaman päivän päästä pääsin katsomaan, mitä sinne oli jo kirjoitettu, niin annoin sitten olla.

No, eikös ystäväni Aamulehti "yllättänyt" viikkoa myöhemmin. Toki. Vastaava päätoimittaja Matti Apunen oli kirjoittanut pääkirjoitussivun "Ylänurkkaan" kolumnin Makaamalla maailma kirkastuu - tämä on siis ainakin vielä luettavissa netissä ilmaiseksi...

Otsikointi kertoo paljon ja kaikki voivat siis lukea, miten Apunen on saanut innoituksensa tuosta Hesarin "uutisesta". Apusen mielestä ajatus "sukeltamisesta ihmisten ajatusten alle" "kuulostaa niin 60-luvulta, että täytyy oikein ihmetellä, minkä hippirojukasan alta tämä ... on löydetty". Niinpä.

Apusen mukaan "Opetushallituksen housupukuinen iskuryhmä istuu meditaatiopilvessä" jne., mutta jostain syystä minä en saanut sellaista vaikutelmaa kyseisestä "uutisesta". Ehkä Apunen tietää enemmän kuin kertoo ja minä taas haukun väärää puuta. Itse lähinnä ihmettelin, miksi Opetusministeriö olisi jotenkin virallisesti ottanut vastaan Transsendettinen meditaaatio -liikkeen edustajia ja Hesari uutisoi asiaa jotenkin neutraalisti ja otsikoi epäilyttävästi. Oikeasti olen tutustunut TM:än 80-luvun alussa ja tiedän heidän toimintatavastaan jotain. Suomenkin tilaisuus on osa heidän kiertueitaan eikä ilmeisestikään Opetushallituksen ideoima tai näkökulmia meditaation esitellyt seminaari aiheesta.

Avauksen jälkeen Apusella on kolme ajatusta: TM-mies Deans (on blogi, on) puhuu asiaakin kun viittaa siihen, miten nykyisessä tietotulvassa hukataan "kyky erotella isoa tietoa pienestä"; ei ole uskottavaa, että "mietiskely- ja rentoutustuokio" parantaisi parhaiten suomalaisen opetuksen tasoa, vaan "armottomuus epäjohdonmukaista ajattelua vastaan tekisi sen" ja herra Apunen tekee samaa kuin nämä meditaatiomiehet sanovat tekevänstä hippikeinoillaan yksinkertaisesti makaamalla sohvallaan.

Tämä ei ole minun, vaan tyttäreni muovailema lintu, ja siksi kai tällä on vähän luonnettakin...

Tämän ei pitäisi enää yllättää minua, mutta jotenkin pysähdyin miettimään, miten voi olla, että yhden suurimman suomalaisen sanomalehden päätoimittaja, maisterimies ja kaikkea, voi olla noin tietämätön siitä, mitä meditaatio on. Sohvalla makoilun (oli se sitten miten rentouttavaa tai ajatuksia herättävää tahansa) vertaaminen meditaation on kuin vertaisin puuhastelujani muovailuvahan parissa Aardman-studion aikaansaannoksiin.

En tosin ole muovaillut kovin paljon tai usein, mutta periaatteessa käytän siis samaa välinettä kuin Aardman-väki, aivan samoin kuin sohvalla makaavalla päätoimittajallakin on ruumis ja mieli (hänellä on ehkä omasta mielestään sielu, mutta ei nyt kinastella siitä tällä kertaa). Minä vain käytän muovailuvahaa aivan eri tavalla kuin ammattianimaattorit, enkä ikinä saa ns. eläinhahmojani esittämään mitään tunteita, en ainakaan niitä, mitä yrittäisin.

Apusen täydellinen tiedon ja ymmärryksen puute koskien meditaation tekemistä, toimintaa ja vaikutuksia johtuu tietysti (toivottavasti!) siitä, että hänelle ei yksinkertaisesti ole kukaan koskaan kertonut siitä mitään, eikä edes antanut mitään ymmärrettävää kirjaa luettavaksi.

Jos arvaukseni on oikea, niin se on ymmärrettävä, mutta valitettava. Surullista on myös se, miten Apunen maailmankuvansa mukaisesti yrittää sanoa meditaatiosta jotain ja menee pahasti kiville (meinaisin kirjoittaa "metsään", mutta sehän voi olla hyödyllistä ja positiivistakin...).

Ei meditaatiota ole keksitty tai unohdettu 60-luvulla tai hippien nousun ja laskun myötä. Se oli vain yksi vaihe, jolloin tietoa meditaatiosta tuli tänne "länsimaihin". Yhtä ohutta ymmärryksen ja viisauden tasoa osoittaa siis meditaation vertaaminen sohvalla makaamiseen. Jos jotain positiivista siitä yrittää keksiä, niin päätoimittaja on löytänyt jotain ruumiin- ja mielentoimintojen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi joogaperinteessä se on löydetty tuhansia vuosia sitten ja jo kauan sitten jalostettu hieman pidemmälle kuin mitä tämä nykyinen suomalainen taso "sohvalla on hyvä rauhoittua ja miettiä asioita ja liikunnan jälkeen on hyvä olo" on.

Noloksi tämän tekee se, että Apunen haluaa "armottomuutta epäjohdonmukaista ajattelua kohtaan", mutta ei ota nyt huomioon sitä, että ihmisen ajattelu ja maailmankuva voiva t olla (ja terveellä ihmisellä ovatkin) johdonmukaisia, mutta vain oman tietämyksen, kokemusten ja kykyjen rajoissa. Kun hieman laajennetaan piiriä tai edes tunnetaan se oma piirimme, ei tilanne ja omat ajatukset välttämättä näytäkään enää niin johdonmukaisilta.

Vai onko Platon nyt täysin diskreditoitu, kun hän puhui ajatusten takana olevasta ideoiden maailmasta? Idea-sanaa on kyllä käytetty kolumnin tilatäytetekstivitsissä lehdessä, ei netissä. "Länsimaissa" usein halutaan sanoa kulttuurimme perustuvan antiikin kulttuurille, mutta sieltäkin on kovin vaikea seuloa niitä kehittämisen arvoisia ajatuksia hylättävien (ja hylättyjen!) joukosta.

Jotenkin vaan toivoisi, että toimittajat olisivat fiksumpia ja auttaisivat ihmisiä aina vaan fiksuuntumaan, mutta tällaistahan tämä on... Median tavoitteita tai sen tekijöitä ei ole valittu (vain) fiksuuden tai yhteisen edun ajamisen perusteella. (Eikä Jounin tai jonkun muun tarvitse nyt huomauttaa, että "toimittajatkin ovat vain ihmisiä" tai muuta triviaalia. :-)

7.1 Mistä me emme tiedä, siitä meidän ei tulisi kirjoittaa edes kolumneja.

1. toukokuuta 2007

Musta kumina on hyvää

Mustakumina (Bunium persicum) tai musta kumina on suhteellisen harvinainen mauste, mutta tulin sen daalireseptissäni maininneeksi, joten tämän tästä jokun googletus osuu tähän blogiin. Sitä saa nykyään aasialaisista ruokakaupoista, kuten monia muitakin meillä harvinaisempia mausteita ja ruoka-aineita. Nettilähteiden mukaan se on siis käytössä Pohjois-Intian, Tadžikistanin ja Afganistanin alueella, joten kun resepteissä lukee "black cumin", "kala jeera" tms., on tämä oikea mauste.

Musta kumina ei ole varsinaisesti mustaa, mutta jos sitä vertaa tavalliseen juustokuminaan (Cuminun cyminum), jota on kuvan ylälaidassa, niin onhan se tummempaa. Siemenet (wikin mukaan juustokuminassa siemenet, mutta mustakuminassa hedelmät...) ovat myös pienempiä, selkeästi ohuempia - ja eri makuisia! Maku on samantapainen, aromaattinen ja ehkä hieman savuun vivahtava - tai sitten tapaamani näytteet on kuivattu jossain afganistanilaisen saunan lauteilla.

Näistä kumpikaan ei siis ole se "tavallinen" kumina (Carum carvi), jota Suomessa tavataan laittaa esimerkiksi leipään. Koska englannin "cumin" on kuitenkin niin helppo vahingossakin kääntää suomeksi "kuminaksi", niin liikkeellä on aika paljon reseptejä, joissa väärin ehdotetaan mausteeksi kuminaa, kun pitäisi olla juustokuminaa.

Että kääntämisen maailma olisi mielenkiintoista ja resepteihin tulisi variaatioita, niin bengalin kielessä "kalo jeera" ei tarkoita samaa kuin hindin "kala jeera", vaan ihan eri maustetta eli ryytineito-nimisen kasvin (Nigella sativa) (aivan erinäköisiä, nimittäin sipulin siemenien näköisiä) siemeniä, joita joskus tarkoitetaan reseptien englanninkielisillä nimillä "black onion seeds" (ei mitään tekemistä siis sipulin kanssa) tai näköjään myös "black caraway" (joka tietysti kääntyisi suomeksi musta kumina...)

Nämä ja monet muutkin ruoka-asiat selviävät muuten Raholan syötävistä sanoista, joiden osoite näyttää nykyään olevan www.ruokasanastot.net. Tosin siellä näistä kuminoillekin saa taas uudet nimet ja tarinat...

Maukkaat uunipaprikat

Leena bongasi tuossa kuukausi sitten yhdestä lukemattomista keittokirjoistamme erittäin herkullisen reseptin: Piemontelaiset paprikat - ja tietystikin niiden vegemuunnelman. Ne ovat periaatteessa paprikoita, joiden sisällä on tomaattia, oliiveja ja kapriksia ja paistetaan uunissa.

Nyt kun näitä on pari kertaa tehty (eilen viimeksi), niin täytyy myöntää, että yksinkertainen on kaunista. Ainoastaan yhdellä kerralla tuli vahingossa laitettua balsamiviinietikkaa valkoviinietikan sijaan ja maku ei ollut täydellinen.

PIEMONTELAISET PAPRIKAT

punaisia paprikoita halkaistuna niin, että kanta säilyy
tomaatteja lohkoina
mustia oliiveja (kivelliset Lindat ovat edelleenkin parhaita)
kapriksia
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Laita paprikanpuolikkaat uunivuokaan, täytä kohtuullisella määrällä
tomaattilohkoja, oliiveja ja kapriksia. Lisää basilikan lehdet, 
öljyä, etikkaa, suolaa ja mustapippuria. Paista 200 asteessa noin 
puoli tuntia - paprikat saavat hieman mustua reunoista.

Tämä resepti on mukautettu Celia Brooks Brownin kirjasta Uusi kasviskeittiö (jonka kannessa paprika jököttää polentakakun päällä!).

Tämä on siis täydellinen kasvislisäke, ei kokonainen ateria. Eilen tätä syötiin parsoilla muokatun peruna-mozzarella -struudelin kanssa.