Lempipaikkani Ateenassa

Kesällä 1987 (hohhoijjaa...) olin IAESTE-"harjoittelijana" Ateenassa seitsemän viikkoa. Heti tuloni jälkeen alkoi paha helle - oikeasti, kreikkalaistenkin mielestä ja ruumishuoneet täyttyivät ja kadun tyhjenivät ja eräänä aamuna 30 astetta tuntui viileältä.

Nojoo, kuljeskelin kaupungissa aika paljon ja lempipaikkani oli Akropolilla, mutta ei siellä päällä (minne pitää maksaa ja missä oli (on aina) kauhean kuuma), vaan sen itäreunalla, missä oli polun päätepiste.

Siellä istuskelin useamman kerran, katselin Likavittos-kukkulaa, keltaista savua helteisen kaupungin päällä, kirjoittelin kirjeitä ja hengittelin sirkkojen sirinän kyllästämää, männyntuoksuista kreikkalaisilmaa.

Kerran otin jopa kuvan itsestäni, laitoin kameran sen laatikon(?) päälle, missä tavallisesti istuskelin, tähtäsin tarkasti Likavittos-kukkulaan ja onnistuin kymmenessä sekunnissa menemään kivikaiteen päälle rentoon makuuasentoon katselemaan pilviä.

Yhdeksän vuotta myöhemmin, kun olin käymässä Ateenassa, kävelin sinne samaan paikkaan ja sain päähäni ottaa uuden, samanlaisen kuvan. Valitettavasti minulla ei ollut vanhaa kuvaa mukanani, joten Likavittos jäi pois tästä uudesta kuvasta ja selvästikin olen pää toiseen suuntaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista