8. joulukuuta 2016

Melkein karikari

Siitä olikin puhetta joku päivä, että pitää ostaa lisää maapähkinätahnaa ja tänään sain viestin beibeltä, että on ostanut purkillisen. (Itse asiassa se on Pirkka-maapähkinätahnaa, Hollannissa valmistettua, niin se maailma muuttuu!) Melkein heti sain mieliteon hankkia vihreitä papuja, joten kävelinkin bussilta suoraan kauppaan ja sieltä papujen ja sellerin kanssa laittamaan ruokaa.

En silloin uskaltanut vielä kuvitella, että pääsisin lähemmäksi karikaria, kuin mitä ehkä koskaan. Sain maistaa karikaria useita kertoja 80-90-luvuilla ja olen monta kertaa yrittänyt ja ihan hyväähän se on hyvistä raaka-aineista, mutta jotain on uupunut.

Nyt itse asiassa ei ollut karrisekoitusta ja tofu oli savunmakuista (mikä osin maistui läpi, hyvä maku, mutta ei kuulu karikarikokemukseeni), mutta näin se meni ja hyvää oli:

KARIKARI SAVUTOFUSTA

(3 annosta)
48 g oliiviöljyä (0,5 dl)
juustokuminaa
sarviapilan siemeniä
tuoretta chiliä
1 pkt manteli-seesami savutofua
kolmetoistamaustetta (karrisekoitusta)
hajupihkaa
1 pss vihreitä papuja
1 prk tomaattipyreetä
suolaa
144 g maapähkinätahnaa
188 g macadamiajuomaa (1 prk kaurakermaa)
vettä

Laita kattilaan kuumenemaan öljy, maustesiemenet, chili, suikaleiksi leikattu tofu ja jauhetut mausteet. Lisää pakastetut vihreät pavut, sekoittele, ettei mikään kärähdä, lisää tomaattipyree, suola, maapähkinätahna, vähennä lämpöä ja sekoittele. Lisää "kasvimaito" ja sekoittele. Anna kiehua hiljaisella, lisää vettä ja sekoittele, ettei muutu liian kuivaksi ja ota pohjaan. Tarkista suola ja tarjoile riisin kanssa.

(Jos ihmettelet joidenkin aineiden määriä, niin tein ruokaa aivan tavalliseen tapaan ja nuo ovat käyttämäni määrät. Tällä kertaa muutamien kohdalla taarasin keittiövaa'an ennen lisäämistä kattilaan ja kun esim. lorotin öljyä tavalliseen tapaan, sain punnittua käyttämäni määrän hyvinkin tarkkaan. Muuten enimmäkseen laitan "kaiken", enkä säästele vajaita purkkeja tms.. Makadamiajuoma oli valmiiksi vajaa purkki, koska sitä talouden leipuri oli käyttänyt piparkakkutaikinaan!)

Koska tiedän määrät tarkasti, ja kahden hengen ruokailun jälkeen siitä jäi yksi annos huomiselle, pystyn laskemaan energiasisällön.

2260 kJ (540 kcal) / annos, josta
rasvaa 40 g (1490 kJ) - 66,5% energiasta
hiilihydraatteja 17 g (290 kJ)  - 12,4% energiasta
proteiineja 29 g (490 kJ)  - 21,1% energiasta
Lähetä kommentti