13. syyskuuta 2009

Kuka taitaa tulinuijan?

Adoptioisien saunaillan nuotion hiipuessa tuli mieleen yksi juttu, jonka olen kuullut joskus isältänikin, mutta en valitettavasti kirjoittanut muistiin tai kokeillut. Onneksi se on kuvattu Seitsemän veljeksen alkupuolella:

Mutta tulinuijaa paukutteli Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen, ja tämän päälle viskasi hän kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein tuima kuin tavallinen kiväärin paukaus, kajahti ympärille, ja nokinen savu kivien välistä pyörähteli ilmaan.

Eikös tuo ole juuri sellainen juttu, jota pitäisi kokeilla? Hieman huolestuttavalta kuulostaa se, että siihen päälle on heitetty toinen kivi eli jos siinä syntyy pientä höyrystymisilmiötä - tuskin sentään vesikaasua? - niin ettei vaan se kivi siitä lennä johonkin väärään suuntaan? Hämärästi muistan isäni sanoneen, että viskoosin (kiven päällä pysyvän) nesteen päällä olevaa hehkuvaa puuhiiltä olisi saatettu löydä puunuijalla (sellaisen pitkävartisen saa tehtyä tietty vaikka sopivasta kuusesta), mutta kuten sanottu, muistiinpanoja tai kokemusta ei (vielä) ole.

Lähetä kommentti