Pojista Miehiä ja tytöistä Naisia!

Tänään tuli taas vaimon kanssa esille se, että pitäisikö Aamulehden siteeraaminen kieltää aamuisin ja pilattaisiin päivä vasta korkeintaan iltapäivällä. Tällä kertaa vika ei oikeastaan ole Aamulehdessä, se vaan sattuu kirjoittamaan etusivullaan "kokeilusta", missä paikallisen, pienen Olkahisten koulun rehtori Pasi Ragnell "päätti viime keväänä jakaa ekaluokkalaiset eri luokkiin sukupuolensa perusteella". Kyllä, yksi poikaluokka ja yksi tyttöluokka.

"- Ajatus lähti tutkimuksesta, jonka mukaan kolmasluokkalaiset pojat pärjäävät kaikilla äidinkielen osa-alueilla tyttöjä huonommin. Mietin, voisiko koulu tehdä asialle jotain."

Joku voisi ajatella, että opetusta voisi kehittää tai tehostaa, mutta josta kumman ei niin yllättävästi syystä herra rehtorille oli tullut mieleen laittaa tytöt ja pojat erikseen. Siitähän se tutkimuskin kertoi, että sukupuolessa se ero on!

No, kahden vuoden päästä sitten nähdään, kun Olkahisten kattava näyte-erä osoittaa, onko eroa, vai eikö ole eroa... "Tulokset" tosin "arvioidaan" jo ensi keväänä ja rehtori "päättää sitten jatketaanko opetusta sukupuolten mukaisissa ryhmissä kakkosluokallakin".

Aamulehti kyllä vakuuttaa meitä: "Työelämän tutkimuskeskuksen tutkija Liisa Huhta esitti viime maanantaina Aamulehdessä, että tytöt ja pojat voisi ala-asteella jakaa eri luokkiin". Onneksi jäi sekin lehti lukematta... "Myös psykologian tohtori Ella Aarnos kannattaa sukupuolen mukaista jakoa esi- ja alkuopetuksessa."

Aarnoksen mukaan "oppimistulokset riippuvat siitä, millaisia virikkeitä heille tarjotaan" ja koska tytöt ja pojat kehittyvät eri tahtiin, niin "omassa ryhmässään pojat saisivat rauhassa kehittyä omaan tahtiinsa". Jos kerran tytöt ja pojat kehittyvät massana "omaan tahtiinsa", miksi kuitenkin luulen, että "kokeilu" onnistuu, pojat oppivat parmmin kuin pelottavat tutkimukset kertovat?

"Tyttöjen ja poikien mielenkiintoa mukaileva opetustyyli vaatii opettajilta paljon. Valmista opetusmateriaali ei ole." Hyvänen aika! Edes tavallinen opetusmateriaali ei riitä, kun otetaan huomioon Aarnosin tutkimus, jonka mukaan "pojat tekevät eniten matemaattisia oivalluksia kuvista, joissa on autoja, polkupyöriä ja muita poikia kiinnostavia asioita. Tytöt sen sijaan näkevät eniten matematiikkaa kuvissa, joissa on esimerkiksi lapsia yhdessä." Hyvänen aika! Lapsilla on takana vasta seitsemän vuotta ehdollistamista tyttöjen ja poikien rooleihin ja nyt jo havaitaan, että kiinnostus on valikoivaa. "Kyllä ne pojat vaan luonnostaan on kiinnostuneita autoista", kuten olen kuullut monen tutunkin ihmisen sanovan, tämä ei siis ollut Aamulehdestä.

En tietenkään ole nähnyt noita tutkimuksia, mutta varsinkin tutkimuksia näkemättä voin kiistää testien ja tuloksien järkevyyttä, pätevyyttä ja varsinkin niistä tehtäviä johtopäätöksiä. Kun nyt kuitenkin opettajat kovasti kehittävät uusia opetusmateriaaleja ja menetelmiä, vievät pojat tien varteen laskemaan autoja ja huomioivat kaikki tytöt erityisesti kivalla nalleleimalla, niin tokihan lapset oppivat paremmin. Joku yksinkertainen voisi tietysti kysyä, että miksei tätä voisi tehdä tavallisessa luokassa (en suostu käyttämään nimeä "sekaluokka")?

Kuka tutkija, rehtori tai opettaja tietää, miten paljon Tyttöjä kiinnostaa olla tien varressa laskemassa autoja? Ainakin minä olin lukemattomia kertoja parhaan kaverini Elinan (vuotta vanhempi, eli selvästi tällaista poikaa kehittyneempi) kanssa tien varressa autoja laskemassa, eikä se minun muistini mukaan ollut kivaa vain minusta.

Voi olla opettajalle vaativaa saada kaikki mukaan ja innostumaan koulusta, mutta onko ainoa mahdollisuus sille, että "tytöt lähtevät rohkeammin mukaan" se, että "pelleilevät" ja "meluavat" pojat on laitettu pois luokasta. Eikö edes kuria pystytä pitämään ekaluokkalaisille, jos samassa luokassa on tyttöjä ja poikia? Miten se sitten onnistuu niiltä samoilta opettajilta, kun luokassa on pelkkiä poikia? Onko niissä kiinnostus/oppimistutkimuksissa otettu huomioon oppimisympäristö vai vain aihe? Eikö poikien oppimista lainkaan häritse meluisa ympäristö? Ehkä pojat oppivat aina vain paremmin kun ympäristö on vauhdikas ja meluisa? (F1 - siinä vasta miehinen maailma, jossa miehet menestyvät ja naiset ovat naisia! korj.huom.)

Joka tapauksessa meille on kasvamassa erinomaisia opettajia, sairaanhoitajia ja insinöörejä. Ammattikuntien edustajien sukupuolta ei tarvitse mainita, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä - rehtoreille tehdään omat kolutuslaitokset. Sukupuoli ratkaisee, uskokaa jo.

(En siis oikeasti ole lainkaan yllättynyt, mistä näille rehtoreille ja tutkijoille tulee näitä sukupuolirooli-ideoita, niin kyllästynyt meidän yhteiskuntamme on niistä. Niinä viitenä vuotena, mitä olen ollut vanhempi, olen oppinut tästä erittäin paljon. Aikuisilla on käsityksiä esimerkiksi siitä, että eskarilaiset pojat tykkäävät pallopeleistä ja tytöt yleisestä hyppimisestä: "Pojat voi tulla tänne (hiekalle) pelaamaan sählyä ja tytöt voi leikkiä hippaa tuossa nurmikolla." Kun sitten tyttäreni kertoman mukaan kyselin tältä miesvalvojalta, mikä tässä oli takana, niin hän myönsi, että kyllä tytöt oikeasti voivat pelata sählyä ja jako oli tarpeeton. Niinpä meidän tyttömme useana päivänä meni pelaamaan halunsa mukaisesti ja muut tytöt tulivat kysmään häneltä voisivatko tulla myös.

Jos aikuiset luovat ja ylläpitävät (niitä lapsena oppimiaan) roolikäsityksiä, niin totta kai tämä systeemi jatkuu ja edelleenkin tytöt ovat vain tyttöjä ja poikien on pakko olla kiinnostunut autoista.)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kun luin tuota Liisa Huhdan kommenttia siinä alkuperäisessä jutussa, mietin, mitä hän on oikeasti sanonut ja missä yhteydessä. Hän nimittäin on oikeasti minun mielestäni pätevä tasa-arvotutkija, joten ihan heittopohjalta tuollaista ei hänen suustaan uskoakseni kuulla.
Anonyymi sanoi…
Onkohan tätä aamulehden alkuperäisjuttua jossain netissä luettavissa? Asia kuulostaa vähintään hämmentävältä.
Antti sanoi…
Ei taida olla ilmaisena luettavissa - Aamulehden arkisto ei ole ilmainen edes rekisteröityneelle käyttäjälle.
Auri sanoi…
Hmm. Vielä kaksi vuotta sitten minä, autoista ja teknologiasta kiinnostunut, sosiaalisesti välinpitämätön naisenpuoli, olisin ollut kanssasi kaikesta samaa mieltä. Se oli ennen sitä, kun näin tyttäreni (joka ehdollistui perinteisiin sukupuolirooleihin vain vuoden ajan lastenkodissa) tavan leikkiä autoilla: "Tää on äitiauto, tää on isiauto, tää on vauva-auto... äitiauto on tässä, vauva on sen vieressä..." ja "tää on meidän auto - äiti istuu tässä, isi istuu tässä ja Toukan paikka on tässä..." Tuo tyttö se opetti minutkin leikkimään nukeilla; ennen en osannut.

Olen viimeaikoina ollut huomaavinani, että tyttäreni kaltaisia tyttöjä ja naisia on paljon enemmän kuin minunlaisiani, ja olen yhä haluttomampi syyttämään kasvatusta.

Periaatteessa minusta rehtorin idea on jopa kannatettava yhdessä suhteessa: miksi pitäisi tuhlata opeteusresursseja kurinpitoon (joka siis nykyisellään rajoittuu lähinnä vapisevaan pyyntöön "älä kullannuppu viitsi lyödä Liisaa saksilla, voi et nyt viitsisi"), jos oppimisrauha voidaan järjestää muilla keinoilla? Totta on, että mesoavien ja tunnollisten joukot erottava juopa ei kulje täysin sukupuolirajojen mukaisesti, vaan lapset pitäisi tietenkin eritellä yksilöllisesti. Jos päästäisiin tästä sukupuolijaosta sellaiseen yleisempään jakoon oppimistyylin perusteella, oltaisiin oikeammilla jäljillä.
Antti sanoi…
Niinpä... Minäkin olen elämäni aikana nähnyt kaikenlaisia lapsia, nyt jopa omia, mutta en ole vielä yhdenkään lapsen vuoksi ollut valmis tekemään jyrkkiä "tytöt/pojat on sellaisia" -johtopäätöksiä. En myöskään syytä kasvatusta tai mitään muutakaan kenenkään streotypioista, mieltymyksistä tai hahmottavistavoista, mutta törmään nyt lapsellisena miehenä vielä enemmän siihen "pojat ovat poikia, koska ovat poikia" -ajatteluun/ajattelemattomuuteen, kuin mitä olen kenties törmännyt palmikkopäisenä, partasuisena kolmekymppisenä joskus. Luokittelu on ihmiselle luontaista, hyödyllistä ja ymmärrettävää ja me opimme sitä koko elämämme, mutta siihen voi suhtautua myös eri tavalla kuin esim. miljoona suomalaista - vai voiko?

Voi tietysti johtua osin siitäkin, että 0-7-vuotiaana leikin enimmäkseen tyttöjen kanssa ja siitä eteenpäin enimmäkseen poikien kanssa, etten pidä sukupuolta mitenkään erityisen merkittävänä tekijänä.

Minullakin on käsitykseni miesten ja naisten välisistä eroista - ja siitä, mihin sukupuoli ei liity! - mutta siitä ehkä myöhemmin.

Kurinpitohan ei suinkaan helpotu, jos "meluisat"/pojat tms. siirretään kaikki yhteen ryhmään. Ongelma vain siirtyy ja voi olla huomattavasti vaikeampi hallita ja tuhlaa ehkä paljon enemmän kaikkien aikaa ja energiaa.. Lisäksi koska kaikki pojat eivät siis ole meluisia tai pidä autoista, niin jakoperuste on väärä.

Sukupuoli ei valitettavasti riitä oppimistyylinkään tunnistamiseen ja niinpä kaikki tähän mennessä esitetyt selitykset siitä, miksi juuri tuollainen perinteinen "kokeilu" olisi hyvä, ovat olleet aika heikkoja. "Tulokset" siis voivat olla hyviä, mutta silloin vain pitäisi tietää miksi...
Anonyymi sanoi…
Minä olen sekä biologiselta että sosiaaliselta sukupuoleltani nainen, olen lapsesta asti ollut ääri-femme. Minä olisin varmaankin viihtynyt tyttöluokassa, pohtimassa poniaiheisten lauseiden jäsennystä muiden normityttöjen kanssa.

Minulla on mies, joka "poikamaisesta teknisyydestään" huolimatta kärsi lapsena siitä, ettei mahtunut ahtaaseen rooliin, joka peruspojalle on asetettu. Jos jääkiekko- ja autodiskurssi tuodaan (poika)koululuokkaankin, mieheni kaltaisten poikien olemassaolo kyseenalaistetaan moninkertaisesti. Vaikka työelämässä maksetaan munista, on sukupuoliroolimaailmassa naisella/tytöllä enemmän liikkumatilaa kuin miehellä/pojalla.

Miten lapset voisi käytännössä jakaa oppimistyylien perusteella? Kuka jaon määrittelisi? Miten sukupuoli- tai oppimistyylijako vaikuttaisi yhteiskunnallisesti pitkällä tähtäimellä? Jos ei jaeta sukupuolen mukaan, niin lahjakkuusko olisi jakoperuste? Mitä lahjakkuus on?

Musta on kiva aikuisenakin viettää aikaa samanhenkisten, samalla rytmillä toimivien ihmisten kanssa. Mutta täysin erilaisten ihmisten kohtaamiset opettavat eniten. Niiden avulla tunnustaa ja tunnistaa oman värinsä, mutta samalla toivon mukaan ymmärtää olla asettamatta itseään muiden yläpuolelle. Jos työelämässä hoetaan, että erilaisuus on voimavara, niin on kummallista, että lasten maailmassa se onkin jotain ihan muuta.
Auri sanoi…
Edeltävälle anonyymille huomauttaisin, että erilaisuus on voimavara luotaessa jotain, kun taas yksilön akateeminen oppiminen varmaan optimoidaan parhaiten opettamalla jokaista oppilasta erikseen.

Sinänsä mielenkiintoinen ajatus, että koulussa ei ollakaan oppimassa akateemisia taitoja vaan sosiaalisia. Kertoo meikäläisestäkin paljon, että ei ollut tullut pieneen mieleenikään koulussa olevan muuta oppimista kuin kirjojen sisältö. Minä kylläkin kasvoin siinä heterogeenisessä peruskoulussa, missä en oppinut edes niiden kirjojen sisällöstä paljoa, saati mistään muusta, sosiaalisuus ja erilaisuus mukaanlukien.

Antti, ajamme varmaan loppujen lopuksi takaa aika samanlaisia asioita. Ainakin olemme samaa mieltä siitä, että sukupuoli ei määrää oppimistyyliä ja kiinnostuksen kohteita, vaikka korreloikin niiden kanssa kohtalaisen voimakkaasti.

-Ampiaisakka
Kaura sanoi…
Näissä keskusteluissa koko ajan moni ohittaa sen, että tutkimusten mukaan oppimisryhmän moninaisuus (heterogeenisuus) antaa paremmat lähtökohdat oppimiselle kuin homogeenisuus, eli mahd. samanlaisten (mikä kriteeri nyt milloinkin on käytössä) oppijoiden niputtaminen ei tuota yhtä hyviä oppimistuloksia kuin pakan sekoittaminen. Siksi esim. vammaisten oppilaiden inkluusio voi olla hyväksi koko oppiryhmälle, kunhan huolehditaan riittävistä resursseista, eli ihmisistä, koulutuksesta ja välineistä. On saatu myös loistavia tuloksia ikäryhmien sekoittelusta.
Kaura sanoi…
En tarkoita, että Antti olisi tätä asiaa ohittanut, sivumennen ;-)
Anonyymi sanoi…
Kas, tämän "oppimiskokeilun" oli aktiivinen unohtaminen jo pyyhkinyt päästäni kokonaan. Onko joku nähnyt raporttia tuloksista?
Antti sanoi…
Eipä ole näkynyt - pitäisiköhän kysellä...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista