Daalimaan kakarat

Oikeasti meidän perheen lapset syövät uskomattoman nätisti. He syövät käytännössä kaikkea, mitä mekin, eikä siinä oikeastaan mitään vaihtoehtoja olekaan. Toki meillähän ei tarjota lihasoppaa tai maksakastiketta, mutta omien havaintojen mukaan kaalit, pavut tai mausteiset ruuat saattavat aiheuttaa valtaväestössä torjuntaa. Meidän viisivuotiaamme on joskus työntänyt kasan ruusukaalin irtolehtiä sivuun sanoen, ettei niitä syö, ja hetken päästä syönyt ne ilman mitään kommentteja.

Sen lisäksi heille on tullut hassuja suosikkeja, kuten hapankaali, paahdettu nori riävän päällä ja dal eli intialaistyylinen linssi/papukastike. Kasvissyöjille osataan nykyään laittaa ruokaan soijarouheita ja -suikaleita, mutta esimerkiksi papujen käytössä ja papupuolivalmisteiden saatavuudessa on vielä paljon parannettavaa. Soija on OK, mutta omalta maultaan ei todellakaan mikään herkkunautinto. Siksi olisi hienoa, jos valmiiksi keitettyjä papuja saisi pakasteina (Pirkka-sarjan ruskeat pavut ovat muuten parhaasta päästä säilötyissä pavuissa.), mutta "pienien papujen" (mung ja erilaiset linssit) kypsentämisessä ei ole mitään vaikeaa tai hankalaa. Intialaisten tapa "hioa" tai jauhaa pavut pienemmiksi on sekin yllättäen toimiva idea, koska silloin kik- tai uradpavun kypsenemisaika lyhenee selvästi. Aasialaisten ruokakauppojen daleja kannattaakin kokeilla.

Tässä nyt kuitenkin meidän tavallisen dalimme resepti. Tätä valmistuu yleensä kukkakaali-peruna -karrin lisukkeeksi (gobi alu on paljon lyhempi nimi...):

Pispalalainen perusdal
4 hengen annos

2,5 dl   linssejä/mungpapuja
         vettä

         rypsiöljyä
1 rkl    mustakuminan siemeniä
4        mustaa kardemummapalkoa
2        neilikankynttä
2 prk    tomaattipyreetä

         suolaa

Laita linssit/pavut kiehumaan - kypsymis/valmistumisaika riippuu dallajista: 
punaiset linssit kypsyvät vartissa (melkoinen etu!) ja mungpapuihin menee tunti. 
Pidä huolta, ettei vesi lopu ja keitos pala pohjaan.

Kuumenna öljyä pienessä kattilassa - mitä pienempi, sitä vähemmän tarvitaan öljyä, 
että mausteet lilluvat siellä kunnolla. Lisää heti mausteet, siitä myös näet, 
milloin öljy uhkaa olla liian kuumaa eli älä polta mausteitakaan. Jonkin ajan 
jälkeen lisää pyree (varo roiskumista) ja sekoita.

Kun linssit/pavut ovat kypsiä eli aivan hajalla, niin lisää joukkoon maustekastike 
ja suolaa sopivaksi. Aika usein tarvitsee lisätä vettä oikean paksuuden saamiseksi 
ja pieni hidas hautuminen tekee vain hyvää.

Vähien mausteiden joukossa on siis heti kaksi harvinaisempaa. Suoraan sanoen en käytä mustakuminaa (kali jeera on hakutermi) tai mustia kardemummapalkoja lähes mihinkään muuhun - mutta tässä ne oikeasti antavat hienon savuun vivahtavan aromin dalille. Älkää vaan laittako (leipä)kuminaa daliin - juustokumina (jeera) on toki yksi vaihtoehto, mutta sitä meillä on jo runsain mitoin lähes kaikessa muussa ruuassa.

Intia ja nykyään netti on tietysti täynnä erilaisia dalohjeita, joten siitä vaan kokeilemaan!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tässä välissä onkin jo kulunut vuosia, ja olet jo ehkä saanut selville, että intialaisten reseptien mustakumina on yhtä kuin kalonji (myös sipulinsiemeniksi kutsuttu). Mun nykyinen suosikkimauste esimerkiksi peruna- ja kukkakaalipaistosten mausteena.
Antti sanoi…
Olin näköjään pari vuotta tuon reseptin jälkeen kirjoittanut jutun, jossa juurikin käsittelen noita "mustia" mausteita: http://kivivalli.blogspot.com/2007/05/musta-kumina-on-hyv.html :-)

Mustakumina ei siis ole sama asia kuin kalonji. :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista