Suomalaisten kysymykseen on taas vastattu!

Kiitos wikileaksin, me suomalaiset olemme taas saavuttaneet yhden tavoitteen ja voimme jatkaa matkaamme - ehkä samaan suuntaan ja samoin kysymyksin, mutta kuitenkin.

Hesari oli nimittäin päässyt salaisten, vuodettujen tietojen kaatopaikalle ja löytänyt sieltä tietoja. Nyt tiedämme taas enemmän siitä, Mitä Muut Meistä Ajattelevat!

No, osan niistä suomalaiset ovat tienneet jo pitkäänkin, kuten sen, että Putin oli sanonut tai letkauttanut Haloselle ensimmäisessä tapaamisessa, että tämä on "hyvin vaarallinen nainen". Nämä suomalaisten tiedot oli sitten käyty kertomassa Yhdysvaltain suurlähetystöön ja nyt koko maailmakin saa tietää Mitä Muut Meistä Ajattelevat!

Osa merkittävistä tiedoista on toki aivan uutta meillä, sillä Arvoisat Yhdysvaltalaiset ovat myös arvioineet suomalaisia ja raportoineet päämajaansa. Olemme varmaan yllättyneitä, että yhdysvaltalaisetkin arvioivat toisia omasta viitekehyksestään ja toteavat, että "Halonen ja Tuomioja ovat Vietnamin sotaan liittyneen eurooppalaisen Amerikan-vastaisuuden tuotteita". Onneksi kaikelle on selityksensä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olen löytänyt blogin avulla Google ja täytyy sanoa, tämä on yksi parhaista hyvin kirjoitettuja artikkeleita olen nähnyt pitkään aikaan.
Anonyymi sanoi…
Tänkte att jag skulle kommentera och säga bra tema, har du koden det själv? Egentligen ser utmärkt!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista