26. joulukuuta 2007

Mediakatsaus, missä miehet opettavat viherpiipertäjiä ja peräävät oikeuksiaan

Vuosikymmenien käsipohja valtavirran ulkopuolella totuttaa moniin asioihin, mutta toisinaan sattuma tuo juttuja niin usein, että ei voi olla huomaamatta. Tekijöitä ovat tietysti joulu, jouluruoka, siat ja sikavideot.

Hesarin kolumnisti (lehti kierrätyksessä ja netissä vain maksullinen versio) kirjoitti 22.12. suurinpiirtein, että "koska kaikki viherpiipertäjät eivät ole kasvissyöjiä, niin heidän olisi hyvä käydä itse tappamassa eläimet, joiden lihaa aikovat syödä".

Hyvä idea, mutta miksi ihmeessä nimenomaan Viherpiipertäjien pitäisi niin tehdä. Eivätkö ihan tavalliset perheenäidit kelpaa teurastajiksi?

(Omaan suulliseen perinteeseeni kuuluu tarina siitä, miten isäni oli sotavuosien aikana käymässä äitini kotona, siis maalla, missä parikymppinen nainen (äitini) piti pystyssä maatilaa metsän keskellä iäkkään isänsä (taatani) kanssa. Oli aika teurastaa porsas ja kun vävykokelas oli paikalla, niin taata otti hänet "mukaan". Eihän isä ollut kaupunkilaispoikana teurastanut yhtään mitään, joten taata selitti, miten pitää lyödä lujaa kirveen hamaralla sikaa päähän ja sitten heti laskea veri kaulavaltimosta. Isä oli kuulias vävy, löi kirveellä, otti puukon ja kun kääntyi saadakseen paljun verta varten, niin huomasi taatan häipyneen paikalta...)

Aamulehti ja Jorma Pokkinen eivät varsinkaan yllätä tai hämmästytä, kun onnistuvat 23.12.2007 pääkirjoitussivun "Kronikka"-tekstiin tuottamaan tällaista:

"Monipuolinen ravinto on terveyden perusta. Kasvisruoka on ruokaa - vaan niin on lihakin. Eettinen valinta on vapaaehtoinen, mutta oikeus syödä jouluna kinkkua, kalkkunaa, tai vaikka tofua on perusoikeus."

Siis hä? Hyvä, että "kasvisruoka on ruokaa" (melkoinen tunnustus!), mutta mitä tarkoittaa "vapaaehtoinen, mutta"? Ei kai eettinen valinta olisi valinta, jos se olisi pakollinen? Onko ihmisen/ihmiskunnan perusoikeus (Pokkisen maailmankuvassa) valita joku tietty ruokalaji ja tämä oikeus on vastakkainen vapaaehtoisuudelle eli kyseessä on kulinaarinen imperatiivi tms.?

Miksi ihmeessä huolestua Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen elinkaaritutkimuksesta, jos sillä ei ole mitään merkitystä? (Niin, oikeasti taitaa olla kyse siitä, että halua/ymmärrystä/tms. muutoksen tekemiseen olisi, mutta kaikenlaisiin hömpötyksiin ei nyt pidä juosta tosta vaan, vaan niitä pitää pilkata. Niin, ja elinkaaritutkimuksella näyttää olevan mielenkiintoinen blogi)

Niinpä joulun kunniaksi tässä Pokkisen totuus:

"Jos kirkasotsaisuus, ehdottomuus ja oikeassa oleminen viedään loppuun asti ja ruokalistoihin, niin ilmastoystävällisintä pureksimista ovat omat kynnet. Niiden voimin ei maratoneja juosta."

On se hyvä, että joillakin ei ole tarvetta viedä oikeassa olemista loppuun asti,vaan voi jättää jutun kesken jo ennen ovien avaamista ympäröivään maailmaan. Sellaisilla eväillä voi kirjoitella vaikka kevyitä juttuja maan toiseksi suurimman lehden pääkirjoitussivulle.

Lähetä kommentti