Pikkukiviä

Aika aloittaa lauantainarina. Tällä kertaa aiheena on arkipäivän ilmiö. Viiden pisteen vihje: Minäkin teen sitä toisinaan, töihin mennessä ja töistä tullessa. Kolmen pisteen vihje: Teen sitä nykyään tavallisesti autossa. Yhden pisteen vihje: Aina ei jaksa vaihtaa kanavaa. Kyllä. Radiohan se, tuo hienon hieno vehje. Olenhan jo nelikymppinen, joten normaalisti lapsia aamuisin kyyditessäni minulle kelpaa Radio Suomi , tai siis Tampereen Radio . Sieltä tulee Seegersiä, ELOa ja Abbaa (itse asiassa tosi vähän ELOa) sekä paikallisuutisia, joita on hyvä välillä kuulla. Henkilökohtaisia ongelmia minulle aiheuttaa lähinnä YleX, jolle vaihdan tavallisesti siirtyessäni paikkakunnalta toiselle, kun aika monessa paikassa YLETAMPERE, YLEHAME tai YLEJKL tms. jne. alkavat taistella keskenään, mitä Suomi-iskelmää juuri nyt soitettaisiin, enkä jaksa sitä RDS-painikettakaan painella. YleX kuuluu ja pysyy päällä, eikä ole sitten taas esimerkiksi musiikkilinjaltaan yhtä puuduttava kuin joku Nova. Mutt...

Niin, glögikausihan on kai jollain tapaa ohi, mutta hyvää se on silti. Viikko sitten olimme perhetutuilla ja meille vilautettiin tyhjää Valion sokerittoman glögin tölkkiä. No, onhan sokeriton glögi vähän karu idea, mutta tölkin tuoteinformaatio oli vielä karumpaa: Sokeriton glögi on makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla, ja se tulee kuumentaa n. 70-asteiseksi, "ÄLÄ KEITÄ". Siinähän on vain kaksi asiaa pielessä: Ensinnäkin mitään elintarviketta ei tulisi "makeuttaa" aspartaamilla. Sen käyttöturvallisuus on kyseenalaista, se aiheuttaa joillekin omituisia allergisia reaktioita ja monet meistä kokevat sen maun pa-hak-si. Toiseksi, koska aspartaami hajoaa kuumassa välittömästi vielä haitallisemmiksi yhdisteiksi (formaldehydi jne.), sitä ei pitäisi laittaa elintarvikkeisiin, joita kuumennetaan. Elintarviketurvallisuusvirastokin mainitsee aspartaamin hajoamistuotteiden kohdalla vain ne, mitä aspartaamista syntyy elimistössä ja "ei kestä kuumentamista...

Kesällä 1987 (hohhoijjaa...) olin IAESTE-"harjoittelijana" Ateenassa seitsemän viikkoa. Heti tuloni jälkeen alkoi paha helle - oikeasti, kreikkalaistenkin mielestä ja ruumishuoneet täyttyivät ja kadun tyhjenivät ja eräänä aamuna 30 astetta tuntui viileältä. Nojoo, kuljeskelin kaupungissa aika paljon ja lempipaikkani oli Akropolilla, mutta ei siellä päällä (minne pitää maksaa ja missä oli (on aina) kauhean kuuma), vaan sen itäreunalla , missä oli polun päätepiste. Siellä istuskelin useamman kerran, katselin Likavittos-kukkulaa, keltaista savua helteisen kaupungin päällä, kirjoittelin kirjeitä ja hengittelin sirkkojen sirinän kyllästämää, männyntuoksuista kreikkalaisilmaa. Kerran otin jopa kuvan itsestäni, laitoin kameran sen laatikon(?) päälle, missä tavallisesti istuskelin, tähtäsin tarkasti Likavittos-kukkulaan ja onnistuin kymmenessä sekunnissa menemään kivikaiteen päälle rentoon makuuasentoon katselemaan pilviä. Yhdeksän vuotta myöhemmin, kun olin käymässä Ateena...

Keittiön lattialla pikkuauto ja sumffatirallallei Isä tuli makuuhuoneesta ja sumffatirallallei no, astui pikkuauton päälle... Ei siis se Feelgood, jota YO-talollakin käytiin vuodesta toiseen katsomassa ja josta jäsenet ovat pudonneet yksi toisensa jälkeen. Nyt on mainostuksen kohteena maan mainoin orkesteri Tohtori Orff ja herra Dalcroze . Tämä on siis lastenorkesteri. Lastenorkesteri, jolla on makua ja taitoa. (Heidän nettisivustossaankin on melkoista itsesuitsutusta, mutta se ei ole katteetonta siis.) Näimme heidät ensimmäistä kertaa "sattumalta" Kiina-adoptiotapaamisessa reilut kolme vuotta sinne (terveisiä vain Kuopioon!) ja nyckel-pulkka*, Anna O'Virtanen ja maailman pisin rumpusoolo vetivät heti puoleensa. Laulut ovat hauskoja, mutta myös surullisiakin, sanoitukset ovat erinomaisia ja eri musiikkilajien, instrumenttien ja pahvilaatikkosaundien hallinta on ilmiömäistä. Jos nyt jotain negatiivista miettii, niin hyvätkin biisit, jotka korvamatoina jääv...

eli Mitä kaikkea ihminen pystyykään tekemään Tänään, myöhäisen ja täyttävän fonduejämäleipäaamiaisen jälkeen lähdin lasten ja koiran kanssa viimeöiselle tulitaistelukentälle tarkoituksena siivota juhlimisen jälkiä. Mukana oli kottikärryt (puisille rakettikepeille), eilinen rakettipussi (metallijätteelle) ja jätesäkki (kaikelle muulle). Kun pääsimme kadulle, tuli naapuri vastaan pari rakettia kädessä ja sanoi, että peräkenttä on jo siivottu aamuyhdeksältä! No, mikä sen hienompaa, mutta jatkoimme matkaa ja löysimme tietysti matkalta joitakin roskia ja kentältä design-laukaisualustani (tosin ilman laukaisuputkea), joten meillä oli jo jotain kottikärryssä, kun suuntasimme suoraan metsään - sinne suuntaanhan suurin osa Raketeista oli lentänyt. Metsässä ei ollut pahemmin raketteja, sen sijaan muita roskia, mehupurkkeja (viim.myyntip. 28.10.2005 jne.) ja jyrrrkkä kallio. Lapset menivät ketterästi ja minäkin sain säkit ja kottarit kallion laelle, missä on hiekkasiilojen täyttöpaikka ja j...

"Millainen sää on kolmantena päivänä uuden kuun jälkeen, sellaista säätä on kaksi viikkoa." Tuon, selvästikin aidon(oloisen) kansanperinteen mukaisen sääennusteen opin äidiltäni, oikeasti. Äitini syntyi maalaistaloon, keskelle metsää ja hän kertoi toisinaan joitakin asioita omasta äidistään, joka kuoli jo äitini ollessa parikymppinen. Tämä isoäitini oli siis syntynyt 1800-luvun lopulla ja oli ehkä omalta äidiltään oppinut perinteisiä taitoja, joista siihen aikaan oli hyötyä. Voisihan se nykyäänkin olla kätevää tietää kellonaika tähtien asennosta, mutta pilvien lisäksi ongelmana on usein tämä kaupunkien kokonaisvalaistus. Mutta siihen kuuhun ja lumeen: Nyt, kun kaikki sukset ovat valmiina, ei tarvittaisi kuin lunta. Sään tulisi siis muuttua talviseksi. Mutta milloin? Ensi pe/la (5.-6.1.2007) voisi olla otollinen kohta. Miten niin? Jos katsotaan Ilmatieteen laitoksen tämänhetkistä ennustetta, niin se ennustaa samanlaista kivaa vaihtelevaa... miinus seitsemästä plus kol...