Ananda Marga on kultti

Tämän jälleen pienen, lyhyen, tiiviin ja vaatimattoman kirjoituksen tarkoitus on jälleen kerran paikata yhtä mediassa kellunutta vuotavaa uutisankkaa, joten asiaan:

Kukaan ei todellakaan varmaan muista enää, miten keväällä 2005 (muistatko? viime vuonna?) Pelle Miljoona oli julkisuudessa hänestä kirjoitettujen kirjojen vuoksi. Minulla on tietysti kohta selittämäni allergialasit, mutta luulen, että ilman niitäkin voisi sanoa, että aika monta kertaa kevään 2005 aikana mr Media otti esille, miten "Pelle Miljoona on kuulunut intialaisperäiseen lahkoon". Tuota ainakaan kukaan tervejärkinen kansalainen ei voi muistaa.

No, se "lahko" on siis järjestö nimeltä Ananda Marga (Pracaraka Samgha), perustettu Intiassa 1955 ja ollut Suomessakin ry jo yli 30 vuotta. (Ananda Margaa muuten oli "tuomassa" Suomeen Taavi Kassila, ennen kuin hän sittemmin ensin hylkäsi kaikki gurut ja vasta sen jälkeen löysi Amman, yhden median suosikeista.)

Lisäksi minä aivan omin silmin näin miten Pelle Miljoona siinä nelosen nuorten miesten talkkarissa sanoi keväällä 2005: "Ananda Marga ei ole lahko". Pelle ei tietenkään pystynyt sitä täysin ymmärrettävästi ja kattavasti selittämään ja perustelemaan siinä puheen ja mainosten virrassa ja tarkkoja sanoja ja reaktioita ei minulla ole tallessa kuin päässäni, mutta Pelle on tässäkin oikeasssa. (Itse asiassa aloin nyt epäillä, että oliko se sittenkin se toinen ei niin nuorten koomikoiden vetämä ohjelma, jossa Pelle sai suunsa auki... Tämä ei ole olennaista, jos niin päätetään.)

Ananda Marga on hyvinkin universaali (emo)järjestö hyvin monenlaiselle positiiviselle, globaalille ja lokaalille toiminnalle, jonka mottona on "itsen oivaltamisen ja maailmankaikkeuden palvelemisen puolesta". Tavoitteena on siis henkilökohtainen valaistuminen ja yhteisen hyvän edistäminen, eläin-, kasvi- tai kivikuntaa unohtamatta.

Huvittava lisä tähän juttuun saadaan sillä, että Ananda Margan perustaja Shrii Shrii Anandamurti alias Prabhat Rainjan Sarkar (1921-1990) painotti jopa useita kertoja pitämissään puheissa, miten Ananda Marga on nimenomaisesti kultti (siis sen lisäksi, että se on filosofinen käsite ja järjestö).

Kultti on tietysti yksi kauhistuttavimpia sanoja tässä moniarvoisuuden pelottavassa maailmassa, mutta Anandamurti perusteli sen niin, että aivan kuten sana kulttuuri on johdettu latinan sanasta cultura, joka tarkoittaa viljelyä eli kasvattamista ja kulttuuri on siten inhimillisen sivistyksen ja kasvatuksen tulos, niin Ananda Marga on käytännön tie, jota kulkemalla voi kasvattaa ja kehittää itseään. Itsensä kehittäminen tunnetusti ja toivottavasti antaa ideoita ja energiaa kasvattaa ja kehittää myös tätä yhteistä maailmaamme tässä ympärillä.

No, olisi Anandamurti sanonut mitä tahansa kulteista tai lahkoista, niin Ananda Marga kuuluu tietysti kaikkien itseäänkunnioittavien "kampus puhtaaksi kulteista" -liikkeiden listoille, joita varmaan niitäkin (listoja ja liikkeitä) on jo tuotu Suomeenkin. Ananda Marga on järjestönä sanoisinko mielenkiintoinen ja siihen liittyy vaikka mitä juttuja ja siihen on liitetty vaikka mitä juttuja ja kun esimerkiksi sanomalehti Kaleva halusi tehdä jutun "itsemurhakulteista" (muistattehan Auringon temppelin), niin edesmennyt Harri Heino oli onnistunut puhelinhaastattelussa mainitsemaan myös Ananda Margan. Minulle puhelimessa Heino tietysti sanoi, ettei Ananda Marga oikeasti kuulu siihen joukkoon, vaikka useampi Ananda Margan jäsen onkin tehnyt julkisen itsemurhan joidenkin buddhalaismunkkien tapaan, mutta siellähän se totuus taas levisi Kalevan sivuilla...

Tässä vaiheessa lukija on varmaan jo arvannut, että minulla on jotain tekemistä Ananda Margan kanssa. Kyllä, syksyllä 1986 menin "avoimeen joogaryhmään" entiselle lukiolleni ja löysin sieltä entisen englanninopettajani tulkkaamassa joogaopettajaa, jolta seuraavien vuosien aikana opin paljon joogasta, meditaatiosta ja elämästä yleensäkin. Viime vuosina dada Atmacetanananda on saanut julkisuutta golf-ammattilaisten koutsaajana, mutta se on aika pieni ja pinnallinen osa tuon miehen elämää.

Minä olen siis margi, ja Ananda Marga on antanut minulle paljon viimeisten 20 vuoden aikana. Minä en siis ole missään vaiheessa jättänyt Ananda Margaa, vaikka aktiivisuuteni onkin vaihdellut ja tunteet ovat olleet suuria kaikkiin suuntiin. Sen vuoksi minä jo ennen ja ilman Googleakin bongailin aika hyvin kaikki mediamaininnat, jotka koskevat Ananda Margaa tai joogaa tms. Suuri apu on tietysti ystävissä ja sukulaisissa, jotka tekevät minulle mediailmoituksia. :-)

Ananda Marga on iso asia ja vaikka tässä nyt on minun sanani ja viittaus Petri Tiilen sanoihin ja margagurun tulkinta referoituna, niin en yhtään ihmettele, vaikka Ananda Margasta onkin liikkeellä kaikenlaisia käsityksiä - jopa tämänkin perusteellisen selvityksen jälkeen.

Jonkin verran mielenkiintoista on muuten se, että rocktaiteilija Petri Tiilen osallistuminen Ananda Margan toimintaan 70-luvulla nostettiin mediassa esille todella monta kertaa, mutta nyt, kun meillä on presidenttiehdokkaana Heidi Hautala, joka aivan samoin oli siellä silloin, niin siitä ei puhuta mitään, vaikka kasvisravintolatoimintakin kuuluu olennaisesti kampanjan ja sen välittäjämedian toistamiin asioihin. Kirjoittamattomia ovat julkisuuden lait.

Kommentit

Tarja Halonen on pelkkä miehittäjä-Ryssän sätkynukke

Sauli Niinistö ei ole vielä sellainen, siksi Sauli Niinistö presidentiksi 2006

Hei kaikki punikkilahtarien perseitä nuolevat ryssäläiset :)

On vastakkainasettelun aika:

Pro Sauli Niinistö - Suojeluskunnat Suomenmaassa vaatii, kaikki ryssät ulos, sekä punakaarti:)

Tässä tilanteessa missä on vastakkain tsetseenien kansanmurhaajan Vladimir Ptuinin suojelija ja toisena investointipankkiiri Sauli Niinistö, joka ei ole vielä nuollut Ryssää valtiojohtajana ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää Sauli Niinistöä uudeksi presidentiksi

Seppo Lehto Tampere

Valkoinen Tampere - silvottu tynkä-Suomi ( SDP:n Väinö Tannerin määritelmä Suomen joutuessa vetäytymään alueiltamme ja joutuessamme luovuttamaan alueita miehitysjoukoille välirauhanehtojen mukaisesti )

Pro suojeluskunnat, pro neekerit ja somalit Afrikkaan = Kotimaa kutsuu eikö vain? Ei suomalaisetkaan tuppaa loisimaan Afrikkaan neekerien varoilla!
Pro aluepalautukset, Pro Nato-jäsenyys ja vähän äkkiä;)
Antti sanoi…
Jätän siis tuon Seppo Lehdon "kommentin" tuohon tuollaisenaan. Sitä eivät onneksi osaa lukea kuin suomen kieltä osaavat.

Minä en luultavasti ole samaa mieltä mistään Seppo Lehdon kanssa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista