Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2010.

Vegeruoka on saatu kuumaksi

Kaikki ovat varmaan huomanneet, että kasvisruuasta keskustellaan. Kirjoitukset ja valtuustopuheenvuorot ovat runsaampia ja kiihkeämpiä kuin koskaan aiemmin Suomessa, mutta sisältö eli "argumentit" ovat sitä samaa kuin mitä olen katsellut nyt kaksikymmentä vuotta: "Ihminen tarvitsee lihaa / on sekasyöjä jne. jne." "Ilman lihaa ihmisestä kasvaa ruipelo idiootti jne. jne." Kun näitä keskusteluja on aiemmin käyty "loppuun asti", on sieltä lopulta tullut vastaan "haluan syödä lihaa", mikä varmaan voikin olla ihan totta. Kun vielä huomioi sen, että ruokatottumuksemme ovat opittuja ja liittyvät keskeisiin tyydytyksen, turvallisuuden ja hengissäpysymisen tunteisiin, niin ei ole ihme, että älykkäiltäkin vaikuttavat ihmiset alkavat puolustella lihansyöntiä. Itse pohdin, päättelin ja kokeilin kasvisruokaa parikymppisenä, enkä todellakaan siirtynyt kasvissyöjäksi hetkessä, vaan muutaman vuoden prosessissa. Siitä lähtien olen pärjännyt itsen