Kansallistunne, nationalismi ja monikulttuurisuus?

Aamulehden perjantain 11.5. Alakerta on Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan ja poliittisen historian opettajan, Sampo Terhon "Suomalaisuus on hyvä keksintö" (ei ilmaisena netissä).

Terho tiivistää, miten Suomessa "kansanhenki" ja "nationalismi" ovat syntyneet 150 vuotta sitten (alkaneessa prosessissa). Snellman, Runeberg, Topelius ja muut lauantaiseuralaiset elivät ja vaikuttivat vaiheessa, jossa Suomessa asuvat pääsivät enemmän tai vähemmän itsenäisiksi päättämään omista asioistaan monen sadan vuoden ruotsalaisten ja venäläisten vallan jälkeen.

Terho, kuten minäkin, on sitä mieltä, että "ilman minkäänlaista kansallistuntoa ja kansalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta olisi vaikea kuvitella toimivaa valtiota". Mutta mitäpä sillä valtiolla? "Kansallisvaltio, jossa ihmiset ovat olleet valmiit tarjoamaan toinen toiselleen ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon." Se on jo jonkinlainen syy valtiolle.

No, jos tuo on jo saavutettu, niin voiko kansallisvaltion heittää jo menemään? Ei, sitä voidaan pitää kulissina, kun samanaikaisesti tehdään kaikkea epänationalistista, myydään omaisuutta ulkomaille ja siirretään työ ja tuotanto - ja hyvinvointi - ulkomaille.

Minusta kansallistunne on täysin positiivinen tunne käytännöllisellä tasolla tarkasteltuna. Kuvaus oli jo edellä. Terho kuitenkin haluaa kumota nationalismin arvosteluja hieman epäilyttävillä tavoilla.

"Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat vaatineet nationalismin korvaamista kansainvälisellä solidaarisuudella ja monikulttuurisella yhteiskunnalla." Demariperheessä vihertäväksi sosialistiksi kasvaneena en oikein näe kansainvälistä solidaarisuutta tai monikulttuurisuutta nationalismin ja kaiken sen edustaman hyvän vastakohtina tai vastustajina.

Kansainvälisyys ja kansainvälinen solidaarisuus ovat inter-nationalismia eli itsenäisten valtioiden välistä yhteistyötä. Eivät internationalismin toimijat ole epänationalistisia epävaltioita. Ei kansallisuusaatteen synnyn aikaan hyveeksi nostettu "epäitsekkyys" tai "lähimmäisenrakkaus"kaan tarkoita itsenäisen persoonan häviämistä. Päinvastoin.

"Monikulttuurisuus" on ongelma niille, jotka luulevat, että yhteiskuntaa yhdistävät vain (yksi oikea) uskonto tai vaalea ulkonäkö. Yhteiskunnan tekevät käytännössä ne, jotka asuvat tietyllä alueella ja ovat omistautuneet sen alueen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Sellaisten ihmisten täytyy hyväksyä ihmisten erilaisuus. Erilaisetkin ihmiset voivat löytää yhteisen yhteiskunnan ajatuksen.

Kommentit

Kimmo sanoi…
Lievästi provokatiivisesti heitän, että yhteiskunta on hyvä ja tarpeellinen asia, mutta kansallisvaltot alkavat ajatuksena olla tiensä päässä. Miten tai miksi ylläpidetään kansallisvaltiota maailmassa jossa tieto, raha, ihmiset ja kommunikaatio liikkuvat vapaasti paikasta toiseen, alueellisista ja kulttuurillisista rajoista riippumatta? Kuka hyötyy kansallisvaltioiden olemassaolosta?
Antti sanoi…
Olen siis eri mieltä. Suomen kaltaisten kansallisvaltioiden synty on vasta alkutekijöissä, vaikka nyt tilapäisen markkinaharhan vuoksi voi toiselta näyttääkin.

Suuri osa nykyisistä ns. kansallisvaltioista sisältävät edelleenkin sisäisiä jännitteitä, koska ne eivät ole syntyneet täysin ihmisten omien tuntemusten, niiden metsästämieni kansallistunteiden perusteella, vaan mukana on ollut yleisinhimillistä politiikkaa: Suomi sai itsensä itsenäiseksi Ruotsin ja Venäjän/Neuvostoliiton välissä, mutta pohjoisen rajat ja maanomistus vedettiin vanhojen perinteiden mukaan. Iso-Britanniassa on liikehdintää ainakin Skotlannin itsenäistymiseksi kuningaskuntien liitosta. Neuvostoliitto oli keinotekoisesti Venäjän imperiumin päälle rakennettu "Kansojen Liitto", mutta nyt ne kansat rakentavat omia valtioitaan, alusta alkaen, monet ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa eli ohi tämä ei todellakaan vielä ole.

Kuka tästä hyötyy? Me ihmiset. Me ihmiset toimimme suurelti tunteiden ohjaamina ja kun tarkoitus on elää yhdessä ja edistää yhteistä hyvää. Sen vuoksi pitää olla joku tunne siitä, että olemme yhtä / samassa veneessä muiden kanssa. (Tätä ideaahan hyödynnetään kovasti nykyisessä yritysmaailmassa ja joukkueurheilussa jne.)

Ihmisen ei ole mitenkään helppoa kokea olevansa nimenomaan koko ihmiskunnan tai luomakunnan jäsen (missä tapauksessa pikkuyksiköitä ei tietysti tarvittaisi), joten ihan käytännön syistä on hyvä ottaa yhdeksi tavoitteeksi kansallisvaltio. Toki ihminen voi laajentaa maailmaansa omasta itsestään, omasta perheestään, omasta työpaikastaan, omasta sosiaaliluokastaan, omasta kieliryhmästään jne. koko ihmiskuntaan, mutta ihan yhtäkkiä se ei tapahdu.

Senkin utopistisen vaiheen jälkeen, kun kaikki kansat ja ihmiset saavat itse päättää asioistaan omien etujensa mukaisesti, eivätkä esimerkiksi ns. vapaille pääomavirroille nöyristellen, on paikallisilla yksiköillä tehtävänsä esimerkiksi ihmiskulttuurin monimuotoisuuden vaalimisessa: jos kaikki vain "liikkuu vapaasti paikasta toiseen", ei ole mitään syytä ylläpitää sellaisia tuottavuutta, tietojen ja ihmisten liikkuvuutta ja kommunikaatiota haittaavia tekijöitä kuten suomen tai ruotsin kieli.
Anonyymi sanoi…
Kansallisaate tuntuisi olevan osaltaan eräänlainen kriisiajan ilmiö -- ei erityisen näkyvä osa normaalisti rullaavaa yhteiskuntaelämää.

Otetaan esimerkiksi moderni Britannia, jonka elämänmenoa olen seurannut nyt jo muutaman vuoden täällä asuessani. Pian pääministeriksi kruunattava Gordon Brown (joka on muuten skotti -- mikä ei kaikkien mielestä ole sama kuin britti) on jo ainakin sitten kesän 2005 Lontoon terrori-iskujen jälkeen puhunut Britanniaan luotavaksi kansallispäivän kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistamaan.

Mistä moinen tarve pohtia britannialaista identiteettiä? No, tuossahan tuli jo tuo terrorismin uhka mainituksi. Mutta katsotaan syvemmälle. Britannia on ollut kansojen sulatusuuni jo ainakin sata vuotta, mutta vasta nyt monikulttuurisuus on noussut jonkinlaiseksi ongelmaksi. Vasta nyt Britannian vähemistöt (muslimit, pakistanilaiset, ...) ovat alkaneet tuntea olonsa pahaksi.

Yksi syy lienee Britannian ulkopolitiikka ja maailmanlaajuinen muslimit versus länsimaat vastakkainasettelu. Toinen syy ollee, että nk. vähäosaisilla, joista muslimit ja muut vähemistöt muodostavat Britanniassa merkittävän osan, ei mene Britanniassa hyvin.

Sama ilmiö on muuten nähtävissä Ranskassa.

Britanniassa valtaväestö vastaa levottomuuteen, Gordon Brown puhemiehenään, ja hakee suojaa kansallistunteesta.

((Britannian tilannetta värittää tietysti tuo SNP:n valtaannousu. Huomattava tässä on, että kun SNP nosti Skotlannin itsenäisyyden vaaliteemaksi, niin heidän kannatuksensa laski saman tien. Ihmiset eivät ole Skotlannissa varmoja, haluavatko he itsenäisyyttä. Itsenäistymishaluja herättelee Irlannin malli [talous kasvaa kuin mikä] ja toive samanlaisen ilmiön esiintymisestä Skotlannissa.))

Mitä tulee kansainvälisyyteen, ihmisten ja muiden vapaaseen liikkumiseen jne., sanoisin omasta kokemuksesta, että kansainvälinen seura (paljastettakoon tässä argumentin tukemiseksi vielä, että pitkäaikainen tyttöystäväni on saksalainen) tekee itsestä enemmän, ei vähemmän, tietoisen siitä, että on suomalainen.

Summa summarum: kansallistunteen, kansallisidentiteetin, oman valtion jne. esiintuominen on usein -- ehkä jopa valtaosassa tapauksista -- reaktio ulkopuoliseen voimaan, eikä jotain, joka olisi muuten mainittavasti läsnä.

t:Vesku

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Musta kumina on hyvää