Hommat sujuu kuin Intiassa

En ole matkustellut paljon, mutta vietin marraskuun 2023 Intiassa – maassa, jossa olen kaikista eniten matkaillut tässä elämässä.

Minulle suositeltiin jo 80-luvulla, että olisin mennyt Intiaan, sillä silloin olisin saattanut vielä nähdä Gurumme, mutta en mennyt. Vasta 1997, päätettyämme mennä jo naimisiinkin, Leena ehdotti, että käydään Intiassa, ja sehän sopi minulle.

Itse en enimmäkseen kaipaa matkustamista, paikkojen näkemistä jne., mutta matkustaminen on sinänsä mukavaa, antaa mahdollisuuden ehkä myös oppia jotain, avartaa mieltään. Tosin viime viikkoina ihnisten kanssa jutellessani olen tajunnut, että tykkään kovasti toistosta, samojen, "merkityksettömienkin" paikkojen kokemisesta uudelleen.

Intia on iso vastakohtaisuuksien maa. Siellä on paljon ongelmia ja osa niistäkin on isoja. Mutta samalla, vastakohtaisuuksien periaatteen mukaisesti siellä on paljon asioita, jotka toimivat hyvin ja hienosti, mutta joskus eri tavalla, kuin mitä suomalainen saattai olettaa tai mihin olemme tottunut.

Yksi yleinen periaate mielestäni on: Asiat etenevät usein kaoottisesti, mutta johtavat oikeanlaiseen lopputulokseen. Otan yhden esimerkin tältä aamulta, kun lähdin New Delhistä lentokentälle.

Ensinnäkin toistoa on se, että olin hotellissa New Delhin keskustassa Paharganjin alueella. Se on vähän "epämääräinen" alue. Intialaiset saattoivat naurahtaa, ihmetellä tai varoitella, kun kerroin missä hotellini on.

Olimme siis Leenan kanssa hotellissa siellä saavuttuamme Intiaan ennen joulua 1997 ehkä kaksi yötä ja lähtiessämme tammikuun puolella samoin. Sitä kyseistä hotellia ei ilmeisesti enää ole, mutta alueella on paljon edullisia (30 € yö) ja erittäin edullisia (esim. 17 € yö) hotelleja.

Kun silloin olimme lähdössä Intiasta, piti lentokentällä olla joskus aamuyöstä, lähtö hotellilta ehkä kello kaksi ja kun yritimme pitää itseämme hereillä, ajattelimme, että voisimme käydä ihan vähän ulkona kävelemässä. Laitoimme vaatteet päälle (lämmintä oli ehkä 10-12 astetta) ja menimme hotellin rapusta ulos Main Bazar Roadille. Katu, joka aamupäivästä iltakymmeneen oli täynnä elämää, melua, valoja, värejä, tuoksuja, hajuja, ihmisiä ja kulkuneuvoja, oli hiljainen, pimeä. Jonkin matkan päässä näkyi olevan pieni nuotio ja ihmisiä seisoskelemassa. Tunnelma oli hyytävä. Päätimme nopeasti, ettemme menekään kävelylle – mutta kokemus piti kyllä hyvin hereillä!

Nyt siis vähän sama tilanne: Olin kolmesta yöstä ensimmäisen tosi halvassa hotellissa ja kuvittelin pystyväni olemaan siellä tämän ajan, mutta yhden yön jälkeen pakkasin kamani, kävelin katua ja valitsin ensimmäisen kohtuullisen hotellin, josta sainkin siistin huoneen.

Eilen illalla menin juttelemaan hotellin aulassa olevan matkatoimiston miehen kanssa ja kysyin, että jos haluan olla lentokentällä puoli kuudelta, niin milloin pitää olla taksi odottamassa hotellin edessä. "Puoli viisi, varttia vaille viisi", sanoi mies.

Jutellessa hän kysyi, milloin lentoni on. 7.50, jolloin sain kommentin, että "suositellaan kolme tuntia aikaisemmin", eli ennen viittä. "Joo, tiedän", sanoin ja valitsin taksin ajaksi 4.45. Hintaa etukäteen varatulle taksille tuli 500 Rp. eli noin 5,50 €.

Olin syönyt illallista ennen kymmentä illalla, kävellyt vajaan puoli tuntia hotellille, enkä tietenkään saanut unta heti. Kello soi armottomasti neljältä – herätyksiä oli sekä puhelimessa, että rannekellossa, mutta heräsin ensimmäseen. Olinhan myös koko marraskuun herännyt puoli viiden aikaan.

Aamupuuhissa oli kuitenkin pientä hitautta ja ylimääräistä repun vetoketjujen aukomista, joten kävelin alas hotellin aulaan tasan klo 4.45.

Sitten maksoin viimeisen yöni. Tässäkin taustalla väärinkäsitys ja oma tarinansa asioiden sujumisesta lopulta, mukaan lukien maksupäätteen toiminta ja tuli kysymys, että onko taksi paikalla.

Tästä vasta alkaa se kaaososuus, jota lähdin kertomaan.

Hotellin ikkunan takana näytti olevan punainen pakettiautotaksi. Vastaanoton parikymppinen apupoika kävi katsomassa sitä ja palasi sanomaan, että se se ei ole.

Respan vastuullisempi mies oli jo alkamassa selvittää tilannetta, kun poika kävi katsomassa uudelleen ja sai herätettyä kuskin nukkumasta pakettiauton takapenkiltä. Oli se mun taksi. Reput siis sisään.

Silloin kuski sanoi: "Just two minutes, I go to toilet". OK. Olin jo sulkenut takaoven, mutta ehdin tulla ulos ottamaan pari kuvaa. Main Bazar Road oli tyhjä, mutta tunnelma ei ollut lainkaan hyytävä. Kellokin oli jo lähes viisi, eikä mikään keskiyön hetki.

Kello 4.55 kuski lähti liikkeelle ja varmisti vielä, mihin olen lentämässä.

Kun tulimme risteykseen Paharganjin reunalle, siinä oli miehiä ja pari moporiksaa ja kuski sanoi, että tarvitsee teen ja kysyi minulta, haluanko. Kuski ajoi autonsa aivan lähelle myyjää ja sai teensä ja pienen leivän nousematta autosta.

Sitten alettiin mennä isompia katuja. Liikennettä oli keskustassa aika vähän. Oli pimeää, mutta ajattelin laittaa päälle Google Mapsin, että näen, mitä reittejä sinne kentälle oikein ajetaan.

Jossain vaiheessa kuski joko soitti tai sai puhelun ja sitten huomasin kartasta, että olimme ajamassa väärään suuntaan, itse asiassa takaisin Paharganjiin.

Kun olimme menossa Paharganjin pienille kujille, kuski sanoi, että pitää nähdä auton omistaja. OK. Sitten pysähdyimme alle kolmekymppisen miehen lähelle, hän tuli ja antoi jonkun paketin kuskille ja taas lähdettiin.

Sen jälkeen matka menikin sujuvasti. Lentokentän lähellä oli jo vähän ruuhkaa aamulennoille ihmisiä vievistä takseista ja kuski löysi hienosti paikan oven edestä, mistä suoraan pääsin Finnairin tiskille. Kello oli 6.30, kuten olin suunnitellut.

Annoin tippiä 200 €, mikä ei minusta ole paljon tuosta hyvästä asiakaspalvelusta, josta tosin jollakin olisi voinut mennä hermot.

Kun lauantaina juttelin tästä "ensin on kaaosta, mutta lopulta asiat yleensä onnistuvat" -kokemuksesta, Delhissä asuva tuttu halusi sanoa, että "mutta kaaoksessa on myös rytmi". Tänä aamuna kaaoksen kohtaamani kaaoksen rytmi oli varsin leppoisa.

(lisään kuvia myöhemmin...)