Beanit ja porkkanat yhteen sopii

Viime talven aikana on useamman kerran tullut sävellettyä Beanitin härkäpapusuikaleita ja porkkanaa ruuaksi, mutta tänään tein niin nopeita improvisaatioita ja lopputulos oli kuitenkin kohtuullinen, että kirjoitanpa "reseptin" ylös.

Beanit, porkkanaa ja nuudeleita pannussa

2 hengelle, valmistusaika puolisen tuntia

porkkanoita - noin neljä suurehkoa
tuoretta chiliä
tuoretta inkivääriä

öljyä
juustokuminaa
hajupihkaa
karrisekoitusta

nuudeleita
sitruuna
kiehuvaa vettä


1 rkl perunajauhoja
soijakastiketta
sokeria

Laita vesi kiehumaan nuudelien kypsentämistä varten.

Kuori porkkanat ja siivuta vinosti aika reilun kokoisiksi siivuiksi. Pilko chili ja inkivääri. Laita reunalliseen paistinpannuun (kannellinen on hyvä!) öljyä, juustokuminaa, porkkanat, chili ja inkivääri - sekoita tarvittaessa. Lisää hajupihkaa ja karrisekoitusta maun mukaan.

Raasta sitruunan kuorta kulhoon ja laita nuudelit sinne. Kaada päälle kiehuvaa vettä, niin että pääsevät likoamaan.

Puserra sitruunan menu ja sekoita siihen sokeria, perunajauhot ja soijakastiketta.

Lisää Beanit paistinpannuun ja mahdollisesti peitä kannella. Älä anna porkkanoiden ihan kypsyä pehmeiksi.

Kalasta nuudelit vedestä, mutta älä laita sitruunankuorivettä hukkaan. Lisää nuudelit pannuun ja sekoittele. Kaada päälle perunajauhosuurus, sekoittele ja lisää nuudelien liotusvettä niin, että seoksessa on vähän lientä - eikä mikään kohta ole könttinä suuruksesta. Tarkista suola, lisää suolaa tai soijakastiketta tarvittaessa.

Ota pannu pois levyltä ja syökää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Musta kumina on hyvää

Helppoa ja herkullista kikjauhoista