Ikä ei ole riittävä kriteeri äänioikeuden saamiseen

Suomessa 18-vuotias on täysi-ikäinen, muttei hän siitä huolimatta saa ajaa autoa, ellei ole suorittanut ajokorttia, tai toimia lääkärinä ilman tutkintoa. Ei ole mitään syytä, miksi kenenkään pelkän ikänsä perusteella pitäisi saada valita yhteiskuntamme päättäjiä.

Kansanvalta on hieno ja kaunis asia, mutta olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa sitä on kehitettävä. Nyt julkisuudessa keskitytään siihen, pitäisikö äänestysikää laskea vai ei. Ongelma ja kehityspotentiaali saattavat olla aivan muualla. Keskustelu äänioikeusikärajasta ohjaa huomion taas epäolennaiseen, sellaiseen, mikä ei hyödytä ketään - eikä varsinkaan haittaa niitä, joilla voisi olla jotain menetettävää eli nykyisen järjestelmän valtiaiksi nostetut puoleet ja poliitikot tietenkin kannattavat nykyistä systeemiä, jossa ikärajan muutos ei vaikuta suuntaan tai toiseen.

Kaikki tietävät, miten Suomessakin voi edetä poliittisella uralla tai hypätä jopa suoraan kansanedustajaksi, vaikkei olisi mitenkään osoittanut pätevyyttään. Päättäjäksi on päässyt rahakkailla tukijoukoilla ja markkinoinnilla, mutta ennen kaikkea silloin, kun kasvot ja nimi ovat tutut jostain muusta yhteydestä: televisiosta, urheilusta, iltapäivälehdistä ja niiden lööpeistä.

Yksi helppo keino parantaa yhteiskuntamme kehitystä olisi vaatia, että äänioikeuden saa vasta kun on jonkinlaisella kirjallisella kokeella osoittanut tietävänsä suomalaisen yhteiskunnan perusteet. Tämä tietenkin herättää tyrmääviä vastaväitteitä siitä, että mitä tietoja tai näkemyksiä siinä testattaisiin, mutta hei: Nykyään monet "äänestävät", vaikka eivät oikeasti tiedä, missä vaaleissa ovat ääntään antamassa tai mitä eduskunta tekee ja esimerkiksi kaikki ajokortin haltijat mopoilijoista alkaen ovat vastanneet peruskysymyksiin liikennesäännöistä. Äänioikeuskokeen tekeminen tai teettäminen ei olisi ainakaan sitä vaikeampaa - ja silti sillä saattaisi olla ratkaiseva merkitys nykyisen demokratian kehittymiselle.

Saman kokeen suorittaminen luonnollisestikin vaadittaisiin ehdokkaiksi asettuvilta, mutta sen jälkeen äänestäjät olisivat vapaita äänestämään sitä, jonka kasvot miellyttävät, jos todellakin pitävät sitä tärkeänä ominaisuutena yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta.

Kommentit

Laurenzia sanoi…
Hmm.. aikas mielenkiintoinen ajatus. Entä voisiko sen äänioikeuden sitten antaa sellaselle alaikäiselle joka olisi ikäsitään kypsempi?

Ennenmuinoinhan oli käytäntönä ettei äänioikeutta ollut hourujenhuoneella olevalla, eikä sellasella "joak saa kunnalta" eli köyhäinavustusta tai nykyään toimentulotukea
Antti sanoi…
Kyllä minun mielestäni sen ikärajan _voisi_ laskea esim. 15 tai 16 vuoteen, mutta en tiedä, olisiko siinä mitään järkeä. Minulta löytyy 15-vuotiaana kirjoittamiani aineita, joiden mielipiteiden takana voin seistä vieläkin. :-)

Jossain vaiheessahan kunnallisvaaleissa ääniä oli varallisuuden mukaan - nykyäänhän se äänien määrä riippuu ehdokkaan varallisuudesta. :-)
Antti sanoi…
Sain palautetta sähköpostilla, mutta laitan sen tänne samaan paikkaan: (numerointi minun)

En ole äänioikeuden rajoittamisesta samaa mieltä. Ehdotuksessa on monta ongelmakohtaa, tässä niistä muutama:

1) jos äänioikeutta alettaisiin rajata, avaisi se mahdollisuuden rajauksen väärinkäytölle (pyritään rajaamaan äänioikeutta jonkin tietyn poliittisen ryhmän kannalta suotuisaan suuntaan, vrt. äänestysalueiden muutokset poliittisin perustein Yhdysvalloissa)

2)rajaus kaventaisi entisestään politiikkaan osallistuvien ihmisten joukkoa, kun tavoitteena toimivassa demokratiassa pitäisi olla laajentaa sitä

3)todennäköisesti rajaus ei olisi neutraali, vaan hyvinkin vinouttava; ulkopuolelle jäisi todennäköisesti keskimääräistä enemmän esimerkiksi heikosti koulutettuja, maahanmuuttajia ja työttömiä - juuri ihmisryhmiä, joiden ääni yhteiskunnassa kuuluu nykyäänkin hyvin heikosti

4)tavoitteena on, että kaikki suomalaiset saavat vähintään toisen asteen koulutuksen, jolloin lähes kaikilla pitäisi muutenkin olla valtaosa erillisellä kokeella testattavista valmiuksista
Antti sanoi…
Vastasinkin sähköpostitse, mutta jne.:

Ymmärrän, että olet asiasta eri mieltä ja on ystävällistä, että laitoit pari perustelua, mutta on "hieman hassua", että sanot ehdotuksessa olevan monta ongelmakohtaa ja mainitsevasi niistä vain muutaman... No, tässä minun kommenttini mielipiteesi perusteluihin:

1) Väärinkäyttö on aina mahdollista. Nykyinen järjestelmä väärinkäyttää sitä, että ihmisiä, jotka eivät oikeasti edes tiedä, mistä eduskunta päättää tai mitkä vaalit ovat menossa kannustetaan äänestämään ja on aivan OK, että he äänestävät sitä, jonka kasvot miellyttävät, mikä hyvin usein voi olla se, jolla on eniten rahaa mainostaa itseään. Tämä on nykyisten puolueiden edun mukaista.

Ei ole mitään perustetta sille, että tiettyjen perustietojen edellyttäminen olisi vaikeampaa tai helpompaa juuri jonkun tietyn poliittisen ryhmän kohdalla.

2) Nykyinen demokratiakäsitys on muodostunut dogmiksi, jota ei mitenkään perustella. Jos "toimivassa demokratiassa pitäisi laajentaa" "politiikkaan osallistuvien ihmisten joukkoa", niin pitäisikö äänioikeus antaa vastasyntyneille? Oikeasti siis. Onhan ehdotettu 16-vuotiaiden äänioikeutta, joten täysi-ikäisyyskään ei ole näillä ehdottajille rajana tai perusteena.

Nykyiset ajoneuvojen ajo-oikeutta koskevat lait rajaavat niitä, jotka saavat ajaa moottoriajoneuvoja julkisesti. Se on hyvä idea. Miksi äänestämisen rajoittaminen olisi huono idea? Miksi on parempi, että eduskuntaan valitaan julkkiksia kuin ihmisiä, jotka oikeasti haluavat vaikuttaa yhteiskunnassa ja tulevat valituiksi siksi, että esittävät ajatuksia, ei siksi, että ovat olleet hyviä urheilussa?

3) ks. vinouttavuudesta kohta 1

Jos ihminen on luku- ja kirjoitustaitoinen (joiden taitojen hankkiminen ei maassamme ole vaikeaa), niin ei ole mitään syytä, ettei hän pystyisi hankkimaan myös sellaisia perustietoja, joita ehdottamassani äänioikeuskelpoisuuden todistamisessa edellytettäisiin.

Omat isäni ja äitini olivat käyneet vain kansakoulua neljä vuotta ja isäni lisäksi ammattikoulua (1930-luvulla), mutta ei heillä olisi ollut mitään vaikeuksia todistaan tietojaan yhteiskuntamme päätöksenteosta. On samoin aika outoa luulla, että työttömyys itsessään aiheuttaisi kyvyttömyyttä ymmärtää yhteiskunnallisia asioita.

Ei ole mitään perustetta, miksi nykyinen järjestelmä toisi yhteiskunnassamme esille "heikosti koulutettujen, maahanmuuttajien tai työttömien" ääntä paremmin kuin ehdottamani parannettu järjestelmä.

4) Niinpä niin, äänioikeuskelpoisuuden todistamisen pitäisi olla helppoa kaikille suomalaisille, joten sen voisi hyvin ottaa käyttöön ilman, että se syrjisi ketään. Tilanne on eri maissa, joissa on esimerkiksi lukutaidottomuutta.

En siis ollut aivan vakuuttunut noista vastaväitteistä.
Antti sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista