Kun varaventtiilikään ei auta

Taas on aika narinan. Ennakoin toki tätä jo silloin, kun toissakesänä ostettiin pojalle pyörä. Myyjä nimittäin sanoi: "Siinä on Presta-venttiilit." (En tietenkään nyt muista, mitä silloin kuulin, mutta katsoin netistä, eli googletin "polkupyörän venttiilit" ja siellähän se selvisi.) "Milläs niitä pumpataan, ai omalla pumpullaan, no, sellainen pitää sitten vissiin ostaa…" Eikä pumppu paljon maksa, mutta kolme erilaista polkupyöränpumppua yhdessä taloudessa on vähän liikaa, minusta.

Jossain vaiheessa opin, miten näitä Presta-venttiileillä varustettuja renkaita pumpataan (olis pitänyt varmaan katsoa ensin netistä…), mutta tänään tuli sitten se lopullinen takaisku.

Isosisko, 14v (tänään!), oli valmis lähtemään pikkuveljen kanssa pyöräilemään. "Nostatte varovasti niitä tavaroita pois vajasta ja sitten ne pyörät." Jossain vaiheessa ohikulkiessani näin ikkunasta, että pyörät olivat vajan edessä selällään ja pumppaaminen käynnissä. Kun seuraavan kerran näin tilanteen ja olin jo menossa hätistämään pikkusiskoa pukemaan vaatteita päälleen, niin minua huudettiinkin jo apuun. Isosiskon pumppausapu oli nimittäin saanut Presta-venttiilin sielun katkeamaan. L

JOS kyseessä olisi "perinteinen" polkupyörän venttiili, niin olisin sen aika nopeasti vaihtanut. Jos kyseessä olisi edes "tavallinen" autonvent… anteeksi, Schrader-venttiili, niin senkin sielun saa ulos ja vaihdettua ja kyllä kai niitäkin jossain pakin pohjalla on ja metallisia hattuja, joissa on avainpää ja ja ja, mutta tämä taisi nyt olla tässä. Ainoa keino saada pyörä liikenteeseen on hankkia uusi sisäkumi.

Kauheasti lohduttaa tieto, että Presta-venttiili on suunniteltu kestämään suuria paineita tai että se on niin ohut, ettei reikä heikennä kapeita kilpavanteita. Höh.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Jep, tiedän tunteen. Syy katkeamiseen on siinä, että pumppua ei ole työnnetty tarpeeksi syvälle. Eli venttiilistä pitää mennä pari senttiä pumpun sisälle, muuten se hattu heiluu ja kaula katkeaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista