25. lokakuuta 2015

Yuba! Yksi uusvanha soijatuote kuivakaappiin!

Tiedäthän, miten keitetyn maidon pinnalle muodostuu kalvo? Samaa tekee soijamaito ja kiinalaiset ovat joskus keksineet alkaa kerätä ja kuivata sitä kalvoa, jolloin soijasta tuleekin kuivatuote (ja siis ilman hieman epäilyttävää TVP-prosessia). Tuotteen nimi on yuba ja paketeissa lukee usein englanniksi BEAN CURD SHEETS. :-)

Olen niitä joskus aiemminkin ostanut ja elokuussa tuli ostettua paikallisesta East Asia Mart -liikkeestä näitä soijakelmuja, joten kun perjantaina piti tehdä tytölle jotain iltaruokaa, niin tein keittoa.

Joskus aiemmin olen laittanut niitä wokkiin ja netistähän nyt löytää mitä vain reseptejä, jos oma mielikuvitus ei riitä.









Kelmukeitto neljälle

pari varsisellerin vartta
pieni palsternakka
pari porkkanaa
kaksi perunaa
yubaa
rypsiöljyä
tuoretta inkivääriä
tuoretta kurkumaa
vettä
suolaa

Kuori juurekset ja juurimausteet. Pilko ne ja selleri. Leikkaa yuba saksilla sopiviksi suikaleiksi tai paloiksi. Laita kattilaan öljyä, inkivääri ja kurkuma, juurekset, yuba, vesi ja suolaa sopivasti. Keitä perunat kypsiksi.

Vähän hailakan näköistä siitä tuli, mutta likka sanoi, että on hyvää ja söi vielä lauantainakin lounaaksi riävän kanssa.


Yubaa on muuten tasaisina levyinä, ryppyisinä levyinä, kierrettyinä "köysinä" ja varmaan Kiinassa joissain muissakin muodoissa. Joka tapauksessa ne ovat ikään kuin tiivistettyä, kuivattua tofua ja sisältävät paketin mukaan 42 % proteiinia. Kun siis suikaloin tuohon keittoon noin neljänneksen 250 g yuba-paketista, niin niistä keittoon tuli 26 g proteiinia, mikä on ihan hyvä lisä.

Yubaa voi siis säilyttää kuivakaapissa, mutta ei loputtomiin, sillä se sisältää 29 % rasvaa, mikä hapettuu ja menee huonoksi. Tämän elokuussa 2015 ostetun paketin parasta ennen on Hollannissa laitetun tarran mukaan 13.6.2015.



Mahtavat banaanimuffinit

Huomasin hyödyllisessä Vegaaniset kasvisruuat -ryhmässä keskusteltavan banaanimuffineista ja ehkä on nyt aika kirjoittaa tämä resepti nettiin. Kuva saatiin vasta pari kuukautta myöhemmin, kun kysyin likalta, että tekeekö muffineita. Tekihän se.

Leikkasin yhden halki heti uunista ottamisen jälkeen,
joten siksi se näyttää vähän raa'alta leikkauspinnan perusteella.














Tutustuin näihin erinomaisiin banaanimuffineihin jo 80-luvulla ja pyysin varmaan jo heti reseptiä, mutta en sitä saanut kuin vasta parin vuoden tivaamisen jälkeen... tavallaan kyllä ymmärrän syyn... :-)

Siitä lähtien olen tehnyt näitä suhteellisen säännöllisesti, opetin äitini tekemään näitä, lapseni tekevät näitä ja muutama muukin tämän reseptin on sitten minun kautta jo saanut.

Mitä mahtavaa näissä muffineissa on? a) Nämä ovat erittäin helppoja tehdä. b) Nämä ovat hyviä.

Maku on hyvä, mausteinen (mausteita voi tietenkin vaihdella, olen joskus laittanut kanelia) ja banaaninen. Nämä ovat "ruokaisia", eivät "kevyitä", joten sopivat erinomaisesti myös evääksi. Yhdessä vaiheessa teimmekin näitä tuplakokoisissa, pitkulaisissa vuoissa eväsmuffineiksi...

Banaanimuffinit 12 kpl

3 erittäin kypsää banaania
1 dl öljyä (rypsi, oliivi jne.)
1 dl sokeria
1 tl muskottipähkinää jauhettuna
1 tl kardemummaa jauhettuna
½ tl suolaa
1½ tl ruokasoodaa
4½ dl vehnäjauhoja

Survo banaanit soseeksi haarukalla (koneella soseuttaminen ei edistä asiaa, poistaa kaikki "sattumat" ja saattaa vähän muuttaa rakennetta muutenkin). Sekoita joukkoon muut aineet haluamassasi järjestyksessä. Huolehdi luonnollisesti, että ruokasooda sekoaa ensin jauhoihin ja leviää kunnolla taikinaan, eikä muodosta kasaumia...

Ennen paistamista ne voivat näyttää
tältä, ei tarvitse huolestua.
Taikinan koostumus vaihtelee banaanien (ja jauhojen?) mukaan. Joskus se on lähes juoksevaa, tavallisesti "kökköistä" ja paksua - aina muffinit ovat kuitenkin onnistuneet.

Laita taikina paperivuokiin tai voidellulle/tarttumattomalle muffinipellille. Paista 200 °C noin 20 min. Muskotti tekee taikinasta aika tummaa, joten se ei kovin paljon tummu paistettaessa.

Sitten vaan nauti ja jaa - muffineita ja reseptiä!

11. lokakuuta 2015

Miksi vegaani tekisi munakasta?

Poikkesin eilen tamperelaiseen Runsaudensarveen oikeastaan ostamaan suihkusaippuaa toimistolle (koska polkupyörä), mutta kuten nimestä arvaa, tulin ostaneeksi kaikenlaista muuta ja mm. vegaanista "munakasjauhetta", vai pitäisikö sanoa omelettijauhetta, siis munakkaankaltaisten ruokajuttujen valmistamiseen tarkoitettua, lisää vain vesi (ja paista) -valmistetta.

Se tietenkin johdatti minut (jo) tänään tämän vanhan kysymyksen ääreen: Miksi kasvissyöjä tekisi tai söisi jotain sellaista, joka muistuttaa edes nimeltään ruokaa, jota ei (enää) syö, esim. seitankinkku (gluteenista), soijanakki (tai -nakko, jos nakki on sisältösuojattu nimike) tai vegaaninen chorizo (e. sianlihamakkara)?

Joskus tämän "kysymyksen" esittävät ne, jotka eivät ole edes kiinnostuneita lihan syönnin lopettamisesta, ikään kuin vahvistaakseen käsitystään, että heidän valintansa on oikea ja veget pellejä, mutta pohditaanpa nyt hieman. Hmmm... Vastaus on: Miksi ei.

Vastauksia on varmaan paljon muitakin, mutta tässä noin kuusi (6):

1) Ei todellakaan ole kovin montaa syytä, miksi ei kutsuisi valmistamaansa, myymäänsä, ostamaansa tai syömäänsä ruokaa ihan millä tahansa nimellä. Ainoastaan keksin, että joskus nimi voi kuvottaa muita vegejä, vaikka ei kyseistä vegaanisen sisälmyssopan syöjää. Niin ja voihan se johtaa harhaankin - mutta minun mielestäni ei väärään suuntaan.

Itse en todellakaan halua, että ruokani muistuttaa liha/kala/munaruokia, mutta en niitä hyljeksi. Kerran olimme Kiinassa kolmihenkisenä perheenä ja löysimme Beijingissä tien kasvisravintolaan (jonka nimi oli suomeksi ehkä Vihreä enkeli, siis nimi oli kiinaksi, mutta kiinankielen muistini on vielä heikompi kuin suomenkielen), joka oli erikoistunut "vegejäljitelmiin" ja tunnettu "Pekingin ankasta" ja "kalalautasista". No, teimme selväksi, ettemme halua mitään jäljitelmäruokaa ja ehkä hieman jyrkästi, koska tarjoilija palasi hetken päästä keittiöstä ja pahoitteli kovasti, että valitsemassamme tomaattiriisissä oli "sianlihan palasia". No, eivät ne meitä häirinneet, vaikka kiinalainen tapa riputella pikku määriä lihaa vähän sinne sun tänne onkin vähän outo ja hankala.

2) Usein tarjotaan selitykseksi, että kasvissyöjäksi ryhtynyt "kaipaa lihaa" ja sen vuoksi haluaa huijata itseään jäljitelmillä ja kun ihmisistä on kyse, niin kaikkihan on mahdollista. Yleensä, kun on syömättä lihaa pidemmän aikaa, suhde ruokaan ja eläimiin muuttuu ja ajatuskin lihan syömisestä voi aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita.

3) Makutottumukset ovat opittuja, joten niitä voi kaivata. Olen itse sitä mieltä, että usein (varsinkin verhojen takana käydyissä) vegekeskusteluissa mainittu metvurstinkaipuu on erityisesti savun ja mausteiden maun (+ rakenteen, ks. myöh.) hakemista.

Onneksi vegeruokia voi savustaa ja maustaa savulla aivan kuten mitä tahansa muutakin (savunmakuinen tofujäätelö? hmm....) ja suuri on se määrä savunmakuista (ja osin savustettua) tofua, mitä olen viimeisten vuosikymmenien aikan syönyt. Mä vaan tykkään siitä. Sinappikaan muuten ei ole kielletty vegeiltä ja sitä voi syödä muutenkin kuin kinkun tai makkaran kanssa!

4) Liharuuissa on usein Rakennetta. Ryhtiä ja Sitkeyttä. Luonnetta. Kasvisruuista tulee helposti löysiä ja vetisiä. Tämä samoin usein siis unohdetaan ja hyväksytään, mutta ei tarvitse - ja nyt siis pelkkä al dente pasta ei tuo tarpeeksi rakennetta.

Gluteeni, tuo proteiineista sitkein antaa paljon mahdolisuuksia, varsinkin kun puolet Facebookin käyttäjistä näyttää karttavan sitä, joten meille muille jää sitä yllin kyllin. Leikkaa seitanisi ja paista se pannulla, kovaksi ja sitkeäksi. Anna ruisleipäsi kuivua ja vedä siitä käsihöylällä 1,5 mm siivuja, pureskele ja imeskele!

5) Ihminen on keksinyt nerokkaita tapoja valmistaa ruokia ja vaikka niitä olisi yleisemmin käytetty liharuokiin, niin eihän mikään estä käyttämästä sitä vegeruokiin. Hyvä esimerkki on juurikin makkara. Me suomalaiset tiedämme, miten kätevää on laittaa makkara tikkuun ja pudottaa se nuotioon, grillin kylmälle laidalle tai keittoon. Toki vegeilijä voi kokea saman helppouden ja nautinnon ja poimia soijamakkaransa hiilloksesta, eikä aina vain sitä iänikuista banaania, joka on toki yhtä kätevä kuljettaa metsään kuin makkara, mutta on kyllä enempi sitä jälkiruokaosastoa ja hyvää sellaista onkin.

6) Edelliseen usein liittyen: ruoka on voimakkaasti sosiaalinen asia. Ihmisten kokoontuessa yhteen usein myös tehdään yhteinen ruoka. Tai jos niitä makkaroita paistetaan, niin siinä istutaan sitten ringissä ja vuorotellen savun riepoteltavina. Ei vegejä pidä tai tarvitse jättää pois tästäkään huvista. (Tästä tuleekin mieleeni tikkupulla, mikä on mielestäni hyvä idea, jos kaikki tekevät tikkupullia eikä joillakin ole sinapinhuuruiset makkarat ja toiset taiteilevat kastikkeita tikkupullakuppeihinsa...).

Samoin ruokaa tyypillisesti tarjotaan toisille ja jos tekee soijarouheesta "jauhelihakastiketta", niin useimmat eivät huomaa mitään eroa - ainakaan huonompaan. Toki valmistusaineet kannattaa kertoa, etteivät puolisukulaiset luule, että "kyllä se jauhelihaa syö, tarjoshan se meillekin".

Samoin joulupöydässä voi olla kiva, jos lihaa syövillä on kinkku ja lihattomilla vaikka se seitankinkku. Itse olen tottunut joulupöydässä syömään esim. kikhernepateeta, joka on rakenteeltaan pehmeää, mutta usein niin hyvää, että sitä saa varjella lihaa syöviltä.

Niin, mitäs ne jauheesta tehdyt munakkaat? No, a) todella helppo tehdä, b) jauheen (2 rkl) ja veden (2 rkl) sekoittamisen jälkeen litku haisi mausteena käytetyn "mustasuolan" eli kala namakin (kala = musta, ei eliö) vuoksi järkyttävästi munalta, c) paistui vähällä rasvalla ohuen polyuretaanilevyn näköiseksi ja tuntuiseksi lätyksi, joka d) maistui aika suolaiselta, ihan OK:lta, suutuntuma osin oudoin kuituinen tai "hiekkainen", mutta e) erittäin hyvä idea esim. voileipien päälle. Valmistaja on laittanut pakkaukseen ja nettiin ohjeeksi, että voisi laittaa "täytteitä" ja miksipä ei, paraneehan se siitä.

Itse pidän parempana vaihtoehtona "oikeita" pudlia, joita niitäkin voi laittaa voileivän päälle, jos niitä aterialta jää... mutta nyt saan vielä tehtyä tuosta pussista viisi munakasta... ainakin kokeilen paistovaiheessa runsaampaa öljyn käyttöä.