29. joulukuuta 2013

Mitä mieli tekee?

Mieli ottaa muotoja. Kun aistimme jotain, elimistömme toimii ja erityisesti hermostomme ja se välittyy mieleen, niin sinne syntyy "kuva", aistimus, joka tietenkin voi olla myös vaikka tuoksu tai ääni, mutta näin me pystymme tiedostamaan sen, kun se on meidän mielessämme.

Me pystymme myös luomaan näitä mielen muotoja itsenäisesti, voimme kuvitella miltä voikukka näyttää tai Maamme-laulu kuulostaa. Lisäksi me pystymme paitsi ottamaan näitä sisältöjä vastaan aistielimiltämme, niin me pystymme siirtämään mielen sisältöjä ulkoisiksi asioiksi toimielimillämme, esimerkiksi käsillämme ja äänihuulillamme.

Tämä muotojen vastaanottaminen ja toimiminen on kaikkein "yksinkertaisinta" mielen toimintaa, mielen rajapintaa fyysisen kehon kanssa. Se on elämän perusedellytys: kun ameeba vastaanottaa kemikaaleja,  joiden mukaan lähellä on tarjolla ravintoa, on sen syytä siirtyä eteenpäin. Se on luonnollista: kun ihmisen mieli kokee suuren ilon tai järkytyksen, keho tuottaa eleen ja äänen. Kun esine lentää kohti, kädet ojentuvat ottamaan sen kiinni.

Joogan ja tantran filosofiassa tuota mielen "pintakerrosta" kutsutaan "halun kerrokseksi": se aistii asioita ja haluaa niitä - tai haluaa välttää niitä. Se on tarpeellinen, mutta myös se kerros aiheuttaa ongelmia. Lelukuvastoja on nykyään niin paljon ja mielelle on luontaista haluta kaikkea, mitä se aistii ja mikä vaikuttaa miellyttävältä...

No, kun mieli kehittyy, se pystyy hallitsemaan omia sisältöjään. Sitä kutsutaan ajatteluksi. Yksi plus yksi on kaksi ja jos laitan nyt siemenen kasvamaan, voin myöhemmin syödä niitä porkkanoita. Kaikki ymmärtävät, että aistimisen ja ilmaisemisen lisäksi ajatteleminen on hieno ominaisuus - ja kaikki varmaan tietävät, mitä ongelmia siihen voi liittyä ja että niitä ei voi yhteen blogikirjoitukseen listata.

Mieli muistaa. Mieleen tallentuu paljon, paljon enemmän kuin tiedämmekään, kenties jopa kaikki. Me vain emme aina ns. muista kaikkea. Mielen sisältö on tallessa, mutta se ei ole meillä tietoisessa mielessä. Siinä mielessä ruumiin kanssa yhteydessä olevaa mieltä voi sanoa tietoiseksi mieleksi. Jotta me "muistaisimme" asian (emmekä olisi "unohtaneet" sitä), se pitää saada yhteyteen hermostomme kanssa. Joskus pieni pään ravistus auttaa, joskus pitää odottaa, että mieli saa pulautetta syvälle hautautuneen muistijäljen vähän myöhemmin, vaikka seuraavana päivänä.

Mielen sisällöt liittyvät toisiinsa, assosioituvat. Länsimainen psykologia on keksinyt, että tätä onnimanniperiaatetta voi hyödyntää monella tavoin, mutta niinhän me hyödynnämme sitä kaiken aikaa. Ei meidän tarvitse miettiä jokaista sanaa erikseen, kun puhumme tai laulamme, vaan pääsemme sanasta toiseen, ajatuksesta toiseen, ideasta toiseen aivan automaattisesti - joskus tietenkin liiankin automaattisesti. Ja joskus ajatus katkeaa tai toiminta pysähtyy, kun joku toinen mielensisältö onkin vallannut huomion ja pitää palata takaisin siihen, mitä olikaan tekemässä...

Mieli onneksi myös lepää - tai siis hermoston lepuuttaminen lienee tärkeämpää, mutta samalla mieli saa tehdä omiaan. Kun pintakerros lepää, ei mieli vastaanota kehon aistimuksia - mutta ajattelutoiminta kyllä tuottaa niitä! Samoin satunnainen mielensisältö saattaa päästä pintakerroksen läpi ja toisinaan puhe voi olla jopa ymmärrettävää.

Kun ajattelun ja muistin kerros lepää, on se syvää unta, jossa ei enää nähdäkään mitään.

Mieli siis kehittyy ja siitä taas joskus myöhemmin - se kehittyy jopa ajattelua pidemmälle... - mutta otetaan yksi asia, mitä mieli ei tee: Mieli ei tiedosta itse itseään. Mieli on täynnä sisältöjä, aistimuksia muistikuvia ja ajatuksia. Yksi ajatus ei tiedosta toista ajatusta. Meillä on ajattelun kerrosta "syvemmällä" toki tunne itsestämme toimijana, mutta sekin on tavallaan ajatus.

Tämän vuoksi mieli-ruumis -mallini on oikeastaan tietoisuus-mieli-ruumis -malli eli on kolmas perustavanlaatuisesti erilainen olemus, tietoisuus, joka tiedostaa kaiken, mitä mielessä on - mutta tiedostamme tiedostavamme tietenkin vain sen, mitä on tietoisessa mielessämme, eli "aivoissamme".

Ehkä nyt on sopiva kohta lopettaa ja jatkaa joskus myöhemmin... tai vielä aikaisemmin aamulla...

7. joulukuuta 2013

Mihin yhteiskunta on menossa?

Yhteiskunta on menossa eteenpäin - mutta maailmassa harva, jos mikään liike on suoraviivaista. Eikä nyt puhuta avaruuden kaareutumisesta, vaan ihmisen käyttäytymiseen liittyvistä asioista.

Ensinnäkin me ihmiset olemme erilaisia, mutta yhdessä me muodostamme yhteiskunnan - toivottavasti. Yhteiskunta ei oikeasti perustu sille, kuka on syntynyt missä, näyttää miltä tai puhuu mitä kieltä, vaan sille, kuka on sitoutunut ajamaan yhteistä hyvää.

Jos meitä on monenlaisia, mutta liikumme ja kehitymme yhdessä, niin liike on syklistä, jopa itseään toistavaa. P.R. Sarkarin yhteiskuntamallissa eli PROUTissa on esitetty, että on olemassa neljä perustavaa ajattelutapaa. Yhteiskunnassa on aina joku näistä neljästä ajattelutavasta dominoivana. Kaikki neljä ajattelutapaa ovat aina olemassa, jopa ihmisyksilössä, mutta yksi niitä vallitsee.

Alkutilanne on kaaos, ihmiset eivät tunne tilanteen olevan hallinassa, yhteiskuntaa ei oikeastaan ole. Kun siihen syntyy järjestys, perustuu se tiettyihin arvoihin ja käytännössä fyysiseen voimaan. Laki ja järjestys. Kun yhteiskunta siitä kehittyy, niin äly pääsee valtaan. Älyn vallassa yhteiskunta kehittyy, menetelmät kehittyvät ja yhteiskunta vaurastuu. Taloudellinen ajattelu saa vallan. Mutta mikään ei kestä ikuisesti, kaikki nousee ja rappeutuu ja lopulta kaaos seuraa. Sitten taas järjestys, äly, talous, kaaos, järjestys jne.

Tämä on luonnollisen kehityksen järjestys, se voi olla nopeaa tai hidasta, se voi kulkea myös vastakkaiseen suuntaan, mutta vain tilapäisesti, vastavallankumouksessa.

Lienee selvää, että me länsimaissa ja suuressa osassa maailmaa elämme vaihetta, jossa taloudelliset arvot ovat vallassa. Monet jopa luulevat, että taloudellinen kehitys on ainoaa oikeaa kehitystä tai että tämä näkemys ja tilanne on ikuinen. Mikään ei tähän asti ole ollut ikuista.

Jos kerran muutos on tulossa, niin mitä on odotettavissa? Kapitalismi pääsi Euroopassa valtaan parisataa vuotta sitten, kun suurelta osin kirkon oppien älyllisestä vallasta päästiin tieteellisen kehityksen tuomaan taloudelliseen kehitykseen. Nyt kapitalismin parhaat puolet on nähty, joten muutos seuraavaan vaiheeseen on tarpeen. Valitettavasti se ei tule tapahtumaan kivuttomasti, kuten monet siirtymiset sotilas/pakkovallasta älymystön valtaan monissa kepeissä vallankumouksissa. Odotettavissa on kaaosta. Yleisen hyvän edistämiseksi sitä kaaosta tulisi minimoida ja pyrkiä siirtymään mahdollisimman sujuvasti seuraavaan vaiheeseen - järjestykseen.

Esimerkiksi arabikeväässä me näimme siirtymisen pois sotilasvallasta, jolloin valtaan pääsee äly, paikallinen uskonto tai ydinenergiajärjestön entinen puheenjohtaja. Mutta talousvallan paine on maailmassa suuri ja niissäkin maissa on odotettavissa nopea siirtyminen samaan kapitalismin vaiheeseen kuin muuallakin.

Uusi vaihe ei tarkoita edellisen kopiota. Jos aiemmat sotilasmahdit ja kuningaskunnat - tai vastavallankumoukselliset, materialistiset diktatuurit - ovatkin olleet myös ankeita ja ihmisten oikeuksia polkevia, voi yhteiskuntajärjestyksen palauttaa myös niin, että se edistää kaikkien yhteistä hyvää, jopa paremmin kuin nykyinen rahavalta ja sen tuoma elintason nousu.

On varottava sitä, että järjestystä vaativat äänekkäimmin ne, jotka eivät ymmärrä ihmisten tasa-arvoa ja pitävät joitakin ihmisryhmiä toisia parempina. On totta, että ongelmat tulee ratkaista paikallisesti, yhteiskunnan täytyy tuntea riittävää yhtenäisyyttä, mutta yhteiskuntaan kuulumisen periaate täytyy olla sitoutumisessa, ei esimerkiksi syntyperässä.

...

Niin, nämä kohta kolmekymmentä vuotta maailmankuvaani kuuluneet ajatukset tulivat taas esille, kun Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta saa aikaan vastareaktioita, idioottimaita huliganismia mielenosoituksen nimissä. Se on sitä kaaosta, sillä monet tuntevat jo pahaa oloa tai epätietoisuutta, mutta harvat osaavat sanoa, mihin pitäisi mennä. Jos on omaksunut "sitoutumattomuuden" fyysiseen voimaan, älyyn tai rahan voimaan, on jättänyt itsensä kaaoksen puolelle ja anarkismi tuntuu hyvältä idealta, Onneksi se ei tule olemaan enemmistön mielipide eikä pitkäaikainen vaihe.

Monet hyvätuloiset ja yrittäjä valittavat veroista, monet tyytymättömät hakevat selitystä esimerkiksi maahanmuttajien aiheuttamista ongelmista, mutta tämä on kaikki sitä oireilua.

Muutos tulee vasta sitten, kun älykkäät, ajatteluun kykenevät ihmiset tulevat tyytymättömiksi, joten nykyisellä keskipalkalla, työllisyysasteella ja herkkuosastojen juustotiskien tarjonnalla siihen menee Suomessakin vielä pitkä aika. :-)