28. heinäkuuta 2008

Ruma sana sanotaan. Kaikessa mediassa 4.8. alkaen?

90-luvun lama oli Suomelle suurelta osin kotikutoinen. BorrowCapita-hulluttelu romahdutti pankkeja - eiku valtio tulikin hätiin ja kun siihen vielä osui neuvostomarkkinoiden häviäminen, niin lopputuolos oli selvä.

Merkit olivat ilmassa, mutta sitä sanaa ei sanottu ääneen. Yhtäkkiä, elokuussa 1990 se tuli julkiseksi. Lama.

Nyt suurin aalto näyttää tulevan Yhdysvalloista, jossa sielläkin rahaa viisaasti sijoittavat pankit ja ihmiset ovat sijoittaneet niin kuin nyt pääoman sokaisema sijoittaa: ihan mihin tahansa, mistä näyttäisi saavan suuren voiton. Roskarahastojahan siitä tulee.

Tällä kertaa mediassa on näkynyt puhetta lamasta, mutta käykö taas niin, että Lama julistetaan vasta kesälomien loputtua?

Toisaalta olisi kiva tehdä analyysiä lama-puheiden ja lama-sanan esiintymisestä suomalaisessa mediassa alkuvuonna 1990 ja alkuvuonna 2008, mutta olkoon nyt tällä kertaa, kun on muutakin tekemistä...

25. heinäkuuta 2008

Myllyn kiertoa ja kesäterän narinaa

kuvan kuistiremontti ja siinä esillä olevat työkalut tai materiaalit eivät mitenkään liity oheiseen kirjoitukseen Työkaveri parahti, että aloitan blogikirjoittelun väärään aikaan - hänellä kun on huono yhteys juuri nyt. No, kirjoitin kyllä muutaman jutun pitkän tauon jälkeen, mutta eipä täällä mitään niin erityisen merkittävää (vieläkään) ole, että tämän lukeminen tai lukematta jättäminen vaikuttaisi erityisesti mihinkään...

Kyse ei siis ole siitä, että ei olisi aiheita kirjoituksiin. Päinvastoin kun näin lomalla ei mieti työasioita, mutta tulee esimerkiksi lukeneeksi sanomalehtiä "tarkemmin" ja (kesä)toimittajien kesäjutut ovat mitä ovat, niin kommentoitavaa riittäisi.

Tänään jutunaiheen tarjosi Hesari, jossa oli kiva pikku-uutinen Hollannin tuulimyllyistä. Mikäs vika siinä sitten on? Ei varsinaisesti mikään, mutta siinä toistuu yksi klassinen lehtijuttuvirhe.

Kyse on siis Suomeen ostetusta The New York Timesin miniartikkelista, joka netinkin mukaan on julkaistu useampaankin kertaan eri kielillä.

Tyyppi"virhe" (joku kääntäjä varmaan väittää ratkaisua oikeaksikin...) on se, että artikkelissa väitetään haastatellun Leo Endedijkin olevan "myllyjen kunnostusta ajavan Dutch Mills -ryhmän johtaja". Voihan olla, että englanninkielinen toimittaja on englanninkieliseen juttuunsa halunnut laittaa "ryhmän" nimen englanniksi ja hra Endedijkin on saattanut jopa käyttää sitä nimeä, mutta kyllä jutun kääntäneen suomalaisen toimittajan(?) olisi pitänyt tajuta, ettei Hollannin sisäisissä asioissa toimita englanninkielisen nimen alla.

Parin minuutin googletuksella käy ilmi, että "ryhmä" on tietystikin vuonna 1923 perustettu De Hollandsche Molen -yhdistys eli Het Myllyt piste net eiku siis http://www.molens.nl/ ja Leo Endedijk on sen directeur eli lähinnä toiminnanjohtaja.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen, eikä aiheuta mitään suuria seuraamuksia, mutta onpahan pieni rikka meidän pienen maan pienipipaisten ihmisten rattaissa. Tai siis mehän olemme niin pieniä, että Suomen pankkikin on www.bof.fi - eiku se suomenkielinenkin toimii! Onko tätä muuteltu edestakaisin, vai onko suomenpankki liian pitkä sana minulle oikein kirjoitettavaksi?

(Tästä tulikin jo ihan tarpeeksi/liian pitkä jo näin, ei tarvitse edes mainita esimerkiksi sitä, miten Aamulehden Valo-liite (vastine Hesarin Nytille) kertoi ihastuttavalla tavalla käytännön yleistiedon hallinnasta viime keväänä, kun etusivun kevennyksissä oli juttua Kanki-Kaikkosesta (en tunne, olen kuullut lasten oppineen siitä aamutaksin uutisista) ja kuvituksena oli sorkkarauta...)

10. heinäkuuta 2008

Jos meillä saa, niin teilläkin pitää saada

Suomen turkistuottajat ja hallituksemme ministerit osoittivat jälleen älykkyytensä, kun he vastustavat hollantilaisten hanketta kieltää turkistarhauksen omassa maassaan. STT:n välittämän uutisen mukaan: "Suomen turkisalalle kertyisi ongelmia siitä, että kielto estäisi suomalaisia turkistuottajia myymästä Hollantiin siitoseläimiä ja rehua."

Niinpä niin. Luulisi suomalaisten turkiseläinten kasvattajien olevan iloisia siitä, että Hollannissa ei enää tuotettaisi turkiksia, jolloin oman tuotannon tilanne markkinoilla saattaisi parantua. Ei. Nyt on kyse siitä, että suomalaiset - aivan aiheesta - pelkäävät, että turkistuotanto lähitulevaisuudessa kielletään koko EU:ssa.

Hesarin nettisivuilla uutinen on tosin muodossa, että Hollanti nyt jo yrittäisi kieltää tarhauksen koko EU:ssa, mikä on aika mielenkiintoinen virhe...

Valitettavaa on se, että Suomen hallitus tukee tällaista eläinten oikeuksien vastaista toimintaa.

9. heinäkuuta 2008

Jalkapallo on kuningaslaji?

En luule olevani ainoa, joka on jo kauan sitten, mutta varsinkin viime vuosina törmännyt ajatukseen, että jalkapallo olisi jotenkin erityisen sivistynyt ja hieno urheilulaji. Viimeksi tuo ajatus potkaisi minua nilkkaan Matti Apusen kolumnissa, jonka piti käsitellä terveellisiä ruoka-aineita ja nettikommentissani yritinkin palauttaa mustikan maineen typerän jalkapallovertauksen jälkeen.

kuvan pelaajat eivät mitenkään edusta jalkapallon tai urheilun negatiivisia puoliaEihän minulla mitään jalkapalloa tai useimpia muitakaan urheilulajeja vastaan ole. (Nyrkkeilystä ja moottoriurheilusta en aio nyt kirjoittaa.) Mutta toisaalta en näe mitään syytä ylistää nykyistä urheilua - tai jalkapalloa. Esimerkiksi Apusen mielestä jalkapallo kasvattaa "terveyttä, luonnetta ja järkeä" enkä todellakaan tiedä, miksi hän ja monet muut niin kirjoittavat.

Urheilu eli liikunta on tietysti erinomainen asia. Kilpaileminenkaan ei ole sinänsä pahaa - se on ihmiselle luonnollista ja on vain hyvä jos kilpailuvietti purkautuu liikunnassa terveellä tavalla... Yksilölajeissa on mahdollista kehittää itseään ja taitojaan ja joukkuelajeissa tulee vielä aivan uusi mahdollisuus oppia toimimaan muiden ihmisten kanssa. Mahdollisuus.

Urheilu, joka ihmisiä kiinnostaa, joka markkinoita pyörittää ja erilaisia ylistysajatuksia synnyttää on usein kaukana terveestä. Kaiken pitää nykyään olla tehokasta ja kaikki merkittävä urheilu on ammattilaisurheilua. Ammattilaisurheilijan kannalta järkevintä on tietysti vuosikausia jonkun urheilulajin harjoittamiseen ja siinä kilpailemiseen. Miksi? Saavuttaakseen jotain siinä lajissa. Yhä useammin saavuttaminen näyttää tarkoittavan rahaa, joillekin varmaan niukkoja tuloja kalliin harjoitteluelämän kattamiseen, mutta esimerkiksi jääkiekko- ja jalkapalloneroille ilmeisesti ihan arvostettavia summia.

Tunnetusti urheilijat uhraavat terveytensä. Elleivät he vuosien ajan syystä tai toisesta kärsi flunssasta ja revähdyksistä juuri kilpailukaudella, niin 30-vuotias urheilija taitaa olla aika monessa lajissa aika lailla itsensä lopullisesti rikkonut - ainakin sen lajin harrastamisen suhteen.

Minkälainen on se luonne, joka kestää tuon kaiken ja saavuttaa suurimmat voitot (tavalla tai toisella mitattuna). Sankaritarinoissa se on tietysti sankariluonne, joka kestää tappiot ja kulkee niiden kautta voittoon. Toisaalta, koska niin harvat lopulta voittavat, niin tarvitaan aika paljon luonnetta kestämään se "tukijoiden" tunteenpurkaus, kun voittoa tai sijoitusta ei tullutkaan.

Aina luonnekaan ei voi pelastaa - jos tunteenpurkaus tulee vaikka luoteina. On toki epäselvää, ammuttiinko kolumbialainen jalkapalloilija Andrés Escobar vuonna 1994 omaan maaliin maailmanmestaruusturnauksessa tekemänsä maalin vuoksi maajoukkueen kunnian vai vedonlyöjien menetettyjen rahojen puolesta.

Todellisuudessa tiedämme, että aivan yleisesti meidänkin kansakuntamme huippupersoonallisuuksina pidettyjen joukkossa on kasvatettu ja vaalittu luonteita, joiden mielestä huijaaminen on OK, kunhan siitä ei jää kiinni. Erityisen vahvoja luonteenpiirteitä osoittavat juuri jalkapalloilijat, jotka saatuaan kosketuksen olkapäähänsä jäävät kierimään nurmikolle kasvojaan pidelleen ja kun vapaapotku on määrätty, niin ylös noustaan ja tuskat kestetään.

Myös katsojien luonnekasvatusta osataan tehdä pienestä pitäen, sillä kun jääkiekossa käytetään väärin mailaa tai käsiä, niin lähes poikkeuksetta selostajan mukaan (suomalainen pelaaja) tekee niin sen vuoksi, että "täytyi" tai "ei ollut muuta mahdollisuutta". Oikeastihan pelejä voisi pelata pelin sääntöjen mukaan, mutta vahvaluonteiset pelaajat ovat siis persoonallisuuksia ja vapaita toimijoita, ammattilaisia.

Minulle on myös mysteeri, miksi juuri jalkapalloa pidetään jotenkin älykkäänä lajina. Vuosi sitten taisi olla joku suuri turnaus (siis eri kuin tänä kesänä) ja silloin näin useita lehtikirjoituksia, joissa naiset halusivat sanoa, että jalkapallo ja jopa sen katseleminen olisi jotenkin älykästä. Toki paitsiosäännön ymmärätäminen vaatii alkeellista älyä, mutta sitä ennen ja sen jälkeenkin jalkapallo on vain pallon potkimista ja ammattilaistasolla se ei enää ole mitään hauskaa pallottelua, vaan kuolemanvakavaa yrittämistä.

Vuosikausia harjoitelleet ja valikoidut pelaajat osaavat toki kaikenlaisia temppuja, mutta siitä huolimatta pallo pomppii sinne tänne, virheitä tapahtuu ja helppoja paikkoja tyritään. Kyllä, minäkin katsoin EM-loppuottelun ja hauskaahan se on, mukavaa viihdettä, mutta ei siinä mitään erityisen älykästä ole. Ihmiselle on myös luonnollista valita kahdesta vaihtoehdosta toinen, joten pelin seuraaminen tarjoaa kivan vaihtoehdon kokea onnistumisia ja pettymyksiä - kolhimatta omia sääriään.

Itse asiassa on aika vaikea seurata peliä olematta jomman kumman joukkueen puolella. Suomesta on myös tuore esimerkki, että puolta ei välttämättä edes kannata vaihtaa - ainakaan kesken pelin: Pietarsaaressa käydyssä jalkapallo-ottelussa nimittäin kaksi Vaasalaisen seuran kannattajaa erehtyivät "siirtyivät kannustamaan" pietarsaarelaisia. Muut vaasalaisten kannattajat "suivaantuivat tästä ja ryhtyivät hakkaamaan ja potkimaan miehiä". Onneksi paikalla oli poliisi, joka pystyi käyttämään pippurisumutetta kahakan lopettamiseen - ja ehti silti taputtamaan pietarsaarelaisten seuraavalle maalille!

Ettei vaan tässäkin olisi se sama vanha juttu, että ihminen pitää itselleen tuttuja ja mieluisia asioita maailmaan parhaimpina ja tärkeimpinä. Nyt vaan urheilu on saanut markkinataloudessamme (ja muistattehan kaikki sen suunnitelmatalouden) kohtuuttoman suuren näkyvyyden ja mediamerkityksen. Siihen kun yhdistetään haluttomuus kiistä typeriä viisauksia, niin ei ole ihme, että meidänkin maastamme löytyy ihmisiä, joiden mukaan "jalkapallo on kuningas".

Koiria ja ihmisiä

Vuoden alussa koimme yllätyksen, kun postilaatikossamme oli nimetön viesti. Siinä ei siis ollut meidän nimeämme tai lähettäjän nimeä.

"Viesti" oli oikeastaan valokopio jostain pitkähköstä pääkaupunkiseudun (ilmaisjakelu?)lehden mielipidekirjoituksesta, A4:n kokoinen, paljon tekstiä ja se käsitteli sitä, miten lemmikkieläinten omistajien tulisi pitää eläimiään kaupungissa.

Aivan. Eläin on pidettävä kytkettynä, ulosteet on siivottava jne. "Tärkeimmät" kohdat oli alleviivattu.

Silloin, kun en ole ulkona, olen usein sohvalla makoilemassa.Meillä toki oli silloin ollut tuo kuusikiloinen narttumme jo vuoden, mutta emme tienneet aiheuttaneemme mitään erityistä häiriötä. Ensimmäisen vuoden aikana teimme kuten toisenkin vuoden aikana: Koira oli kytkettynä, opetimme sitä pysymään pihassa, mikä aiheutti satunnaista karkailua verkkovirityksistä huolimatta, kakat siivottiin, porteille ei pissailtu jne..

Oli oikeastaan aika epämiellyttävää saada tuollainen nimetön viesti. Kuka sen oli kopioinut, laittanut postilaatikkoomme ja miksi? Ei kai hän/he ollut jakanut sellaista kaikkiin kaupunginosan laatikoihin, vaan jostain syystä juuri meidän laatikkoomme?

No, kaikesta selviää, jopa nimettömistä viesteistä, mutta kun tuossa kevään aikana keskustelin aiheesta yhden toisen oman kaupunginosan koirankävelyttäjän kanssa, niin hän tiesi sanoa, että yksi uusi asukas, iäkäs nainen, oli sanonut, miten on niin kurjaa kun he muuttivat uudelle alueelle, missä on helppo lähteä kävelylle koiran kanssa, niin taloista on koputettu ikkunaan ja huudeltu, ettei koiria saisi pissattaa tai kakattaa talojen edustoille.

Ehkä niin, mutta kyllä tällaisella pientaloalueella saa pissattaa ja kakattaa koiria kadunvarteen. Fiksut ihmiset katsovat vähän, mihin tarpeet tulevat ja kakat korjataan aina. Toki täällä talot ovat usein aika lähellä katua, joten voi tulla tunne, että pissaaminenkin tapahtuu suoraan seinälle, mutta usein on selkeä piennar, oja tai nurmi - kadunvartta kaikki, ei kenenkään pihaa. Täysin laillista aluetta kaupungin järjestyssääntöjenkin mukaan.

Loppukeväästä ja kesästä tuli ilmi vielä yksi asiaan liittyvä kampanja, kun yhteen kaupunginosan yhteiseistä ilmoitustauluista katumme alkupäässä tuli asiaa koskeva lappu, jossa muistaakseni kiellettiin koirien pissattaminen "talojen kohdalla" ja allekirjoituksena oli "Käpytien asukkaat".

Onneksi tuo väärällä allekirjoituksella varustettu lappu hävisi, mutta toisaalta sen jälkeen näkyi yrityksiä estää koirien asioimista yhden aidatun pihan ja kadun väliselle alueelle. En ohikulkiessani jäänyt lukemaan kaikkia lappuja, mutta jossain vaiheessa siinä näytti olevan mukana myös muovipussi koirankakkoja varten eli ehkä paikalla oli ollut isompikin kiinteän biojätteen ongelma.

Toivottavasti tilanne on rauhoittunut, koiranomistajat oppineet ihmisten tavoille eikä asukkaita tai ohikulkijoita enää kiusata huudoilla tai nimettömillä viesteillä. Minä ne kestän, mutta kannatan asioiden avointa käsittelemistä ystävällisessä hengessä eli jos joku haluaa laittaa laatikkoomme lapun tai tähän kirjoitukseen kommentin, niin nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kiitos. :-)

7. heinäkuuta 2008

Toisinajattelijan sanomalehti

Miten ihminen voikaan erehtyä! Pitkästä aikaa aamiaispöydässämme oli sanomalehtiä ja jostain syystä sain itselleni ensin Aamulehden. Lisäksi erehdyin lukemaan Pääkirjoitussivun Ylänurkkaa, johon Päätoimittaja Apunen oli otsikoinut kouluaineensa New York Timesin artikkelista otsikollaTerveyskeittiön hikipinkoja.

Erehdyin nimittäin luulemaan, että Apunen aloittaa kolumninsa ensimmäisen ja viimesen kappaleen "terveyspoliisi" siitä samasta naurettavasta syystä, kuin sitä sanaa yleensäkin käytetään: Villit, vapaat ja vastuuntuntoiset kansalaiset eivät tarvitse ketään sanomaan, mikä elintapa tai ruoka on terveellistä ja mikä ei.

Vaikka "terveyspoliisien" jutuissa olisi jotain järkeäkin, niin varminta on kutsua heitä "poliiseiksi". Villit, vapaat jne. kansalaiset kuitenkin käyttävät suuria tulojaan juuri sellaisen ruuan ostamiseen ja valmistamiseen kuin mitä he haluavat. Kaikki elävät täällä vain kerran; jos kaikkia ohjeita noudattaisi, jäisi jäljelle vain vesi ja omena jne. jne. ad nauseum.

Onneksi vaimo luki pöydän toisella puolella Hesaria ja kertoi, että Matti Apunen on Toisinajattelija. Ruokahaluni on karaistunut (Jo 80-luvulla aloitetun Aamulehden lukemisen ansiosta?) ja pystyin tajunnanlaajentumisesta huolimatta jatkamaan aamiaistani.

Olin ei-niin-pienessä päässäni päätynyt viime vuosien aikana ajattelemaan (ehkä joskus jopa mainitsemaan kirjoituksissani?), että monet toimittajat ja erityisesti Aamulehdessä yrittävät epätoivoisesti nostaa esiin jotain radikaalia ja säväyttävää - ihan sen vuoksi, että siitä keskusteltaisiin, tai siis että keskusteltaisiin siitä, miten joku tietty toimittaja tai (Aamu)lehti on ottanut jonkun Tärkeän Asian esille. Tämähän on mediayhteiskunta, jossa lisäarvoa tuotetaan julkisuudella.

Mutta Matti Apunen onkin siis Toisinajattelija. Ehkä sen vuoksi minun onkin vaikea tai lähes mahdoton tajuta niitä monia kirjoituksia ja linjauksia, joita Aamulehdessä näen. Jostain syystä Hesarin tietyssä mielessä samantapaiset kampanjat ylipainoa (terveyspoliisilehti!) ja ilmastonmuutosta vastaan tai Itämeren puolesta ovat jotenkin fiksumpia - mutta minähän en olekaan toisinajattelija.

Aamulehden linjaan kuuluu mm. se, että siellä jalkapalloa pidetään jotenkin fiksuna lajina (ja kilpaurheilua muutenkin tärkeänä juttuna, kiinnostaahan se massoja ja pyörittää markkinataloutta) ja niinpä Toisinajattelija Tyylikirjansa mukaisesti lopettaa kolumninsa: "Mustikka on ruokamaailman vastine jalkapallolle. Siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee - terveyttä, luonnetta ja järkeä kasvattavaa vaikutusta."

Aamulehden etusivulle Aamulehden fiksu toimitus (Toisinajattelija itse?) on saanut "nostettua" tekstin: "Ylänurkka: Mustikka on ruokamaailman vastine". Valitettavasti omien havaintojeni mukaan tämäkin kesä näyttää huonolta mustikkakesältä.