31. maaliskuuta 2007

Miksi lapsemme eivät virvo?

(Nyt ehtii vielä tämän ennen kuin huomenna varmaan ovikello soi...)

Olemme sanoneet lapsillemme, ettemme tue virpomista kuten emme tue pääsiäistäkään sen uskonnollisilta osiltaan. (Vaimo oli tosin taas eilen päätynyt kertomaan lapsille, miksi pääsiäinen on kristityille merkittävä juhla...)

Lasten mielestä on tietysti hauskaa ja houkuttelevaa, jos saisi pukeutua hassusti ja mennä naapureiden ovikelloja soittamaan ja karkkia pyytämään. Ei ole mikään ihme, että lastentarhanopettajat saivat tuon itäsuomalaisen perinteen länsisuomalaisilla höysteillä mukautetun version parikymmentä vuotta sitten niin hyvin leviämään koko maahan. Tiedän jopa yhden adoptioisän, joka ainakin aiemmin ja useampana vuotena peräkkäin pukeutui huiviin ja hameeseen ja sai ihan kohtuullisestikin karkkeja lastensa kanssa kulkiessaan.

Sama ideahan on myynyt hyvin läpi Pohjois-Amerikassa syksyisen pyhäinpäivän modernissa perinteessä ja jos meno tällaisena jatkuu, niin kyllä pian Suomessakin kysellään karkkia tai kepposta. Paitsi meidän lapset.

Tuemme sen sijaan Aitoa Perinteistä Pääsiäiskrääsää eli kevään merkiksi kasvatettavaa ruohoa, mutta erilaiset angloamerikkalaiset puput ja broilerituotannosta pelastetut tiput meiltä puuttuvat. Samoin munista huolimme vain suklaiset ja minä ostin yhden mämmin ja vaimo varmaan taas ensi viikolla keksii, että haluaa tehdä ortodoksiperinteen mukaista pashaa - vegetaarisena tietenkin. Ruokapuolella pääsiäishanukasta pitäisi kyllä joku kerta valmistaa. Tosin tänäkin vuonna taidetaan olla pääsiäiskokolla, mutta olisihan se sielläkin hyvä näytöslaji?

(Oikeasti on törkeää, miten aitojen taiteilijoiden tekijänoikeuksista välittämättä heidän tuotantoaan levitetään intternettiin, mutta kyllä tuokin pätkä on ollut minun mielessäni kaikki nämä vuodet ja sen näkeminen uudelleen oli vähintään yhtä hauskaa kuin ensimmäisellä kerralla.)


Adoptioperheiden välisestä ystävyydestä

Adoptioperheillä on paljon yhteistä ja yhdistävää. Adotpioon liittyy niin paljon peruskysymyksiä, ettei niitä kukaan normaali adoptioprosessia läpikäymätön ihminen kelaa samalla tavalla läpi. Tämä ei tarkoita, että olisimme jotenkin erinomaisen hyviä ihmisiä, mutta valikoituneita ja tietyllä tavalla koulittuja kyllä olemme.

Valikoituja olemme ensinnäkin vapaaehtoisesti siten, ettei adoptio tule edes mieleen kaikille ihmisille. Toiseksi kaikki sitä ajatelleet eivät suinkaan toteuta ajatusta. Sitten tulevat ulkoiset rajoitukset ja on tietysti hyvä, jos adoptiota ajattelevat ihmiset pystyvät itse luopumaan ajatuksesta, ettei rajoituksen tarvitse tulla viranomaisten taholta.

Mutta ulkoiset vaatimukset valikoivat meitä. Periaatteessa kuka tahansa pystyy adoptiovanhemmaksi eli ei tarvitse olla erityisen rikas tai koulutettu, mutta kyllä, asuminen pitää pystyä rahoittamaan itse eli tuloja pitää olla ja adoptiolapsia luovuttavien maiden taholta on myös omaisuusvaatimuksia.

Nyt kahdeksan vuotta adoptioperheitä tavanneena voin rehellisesti sanoa, että adoptiovanhemmat ovat fiksuja! :-) Enkä nyt tarkoita vain itseäni tai vaimoani, vaan tapaamisissa, valmennuskursseilla, henkilökohtaisissa yhteyksissä ja blogeissa ihmiset tuovat esille merkittäviä asioita ja pystyvät kommunikoimaan toisten ihmisten kanssa - joskus minunkin kanssani!

Kuvan pojat eivät ole adoptoituja tai orpoja, vaan intialaisia koululaisia

Tämä on mielestäni erittäin positiivista, sillä tämä liittyy myös lapsiimme. Jos me vanhemmat jaksamme pitää yhteyttä ja tavata ja saamme lapsemme tapaamaan toisiaan, niin se erittäin monen aikuiseksi kasvaneen adoptoidun kokemuksien mukaan voi olla erittäin merkittävää itse adoptoidulle.

Mehän toki olemme myös erilaisia ihmisinä ja perheinä, eikä aina kaikkien persoonallisuudet sovi yhteen toisten kanssa, mutta toisaalta olemme erittäin suvaitsevaisia, joten ehkä meistä itse kukin pystyy ylläpitämään suhteita ainakin siihen asti kunnes lapsemme ovat niitä aikuisia ja kertovat kokemuksiaan muille. :-)

Toki adoptioprosessiin ja vanhemmuuteen sisältyy myös kipua ja turhautumista, mutta se on elämää. Välillä tuodaan esille jopa sellaista turhaa, perinteistä "kärsimys jalostaa" tai "Siperia opettaa" -ajatusta eli että koska vanhemmuus vaatii kärsivällisyyttä ja me saamme lapsemme lahjaksi muilta ihmisiltä, niin meille pitää opettaa kärsivällisyyttä, kiitollisuutta ja nöyryyttä esimerkiksi venyttämällä adoptioprosessin kestoa. Se on aivan väärin ja kuten Hesari taas toissapäivänä kertoi (olen aiemminkin hämmästellyt tätä adoptiouutisointia), niin tällä hetkellä sekä prosessit kotimaassa hidastelevat monessa eri kohtaa että kontaktimaista lapsia tulee hitaammin. Toivottavasti kaikki taas muuttuu - kuten se on tässä kahdeksankin vuoden aikana tehnyt jo monta kertaa.

Asiat ovat mielestäni meille kaikille yhteisiä, koskevat ne sitten adoptioprosessia eli lasten saannin hankaloittamista tai helpottamista tai lasten elämää ja asemaa täällä Suomessa. Yhteyttä kannattaa pitää, yhdistykseen kannattaa liittyä (http://www.adoptioperheet.fi/), tapaamisissa kannattaa käydä (niitä löytää Adoptioperheiden ja Interpedian sivuilta), poliitikkoihinkin kannattaa pitää suhteita yllä ja intternettiin kannattaa kirjoittaa.

28. maaliskuuta 2007

Turhaa valittamista

Kirjoitin paikallisen voimalan koristevalojen turhuudesta myös kaupungin keskustelupalstalle ja sain jopa kolme kommenttia "aiheesta".

Onko tämä nyt hieno, erilainen, kiehtova, tunteita ja ajatuksia herättävä?

Olisihan minun pitänyt muistaa, että kun porvarit ovat saaneet pormestarin ja vielä valtakunnallisen vaalivoiton, niin kaikki pitää ottaa vaan positiivisesti, eikä "masentaa normaalisti ajattelevia ihmisiä negatiivisuutta pursuavilla jutuilla". Niin, energiansäästö on tosi negatiivista - tai ainakin pitäisi olla.

Minulta ei mennyt ohi suinkaan se, että Aamulehden jutun mukaan "ulkovalaistuksen energiankulutus pieneni", mutta kukaanhan ei ole vielä väittänyt, että energiankulutus pienenisi ulkoseinille ja taivaalle suunnattujen sinisten ja punaisten valonheittimien ansiosta. Niiden sammuttamisella energiankulutus pienenisi laskujeni mukaan vielä enemmän!

Sähkölaitos ei ole vastannut kuntalaisten julkiselle keskustelupalstalle, mutta henkilökohtaisessa sähköpostissa sähkölaitoksen toimitusjohtaja lohdutti minua, ettei kaikkia voi miellyttää. Sähkölaitokselle onkin siis tärkeämpää miellyttäminen ja positiivinen palaute eli mielikuvatalous kuin valosaaste tai energiankulutus... Miksi tämä on minusta jotain muuta kuin pelkkä mielipidekysymys?

Tämähän on selvästi henkilökysymys: Kommentoijien mukaan minä "asun väärässä ympäristössä", "en ole tähtiharrastaja", "perinteinen 'maksaa hirveesti, ei tällaista' -ihminen", minulla on ongelmia ja ennen kaikkea VA-LI-TAN. Ei ihmisiä saa masentaa puuttumalla kaikenlaisiin asioihin! Veriryhmänkin on parasta olla A++, kuten ystäväni Tomi minua opasti elämään näinä positiivisen yhtenäisyyden aikoina.

En myöskään ole tajunnut, miten "hirveä kolossi" ja "tylsä rakennus" saadaan värivaloilla "mielenkiintoiseksi" ja se on yllättäen "hieno, erilainen, kiehtova, tunteita ja ajatuksia herättävä". Tai nojoo, onhan toi viimeinen jo todistettu täälläkin päässä. Nyt kun olen useamman kerran nähnyt nuo loistavat tekniset uudistukset, niin saattaisin hyväksyä pohjoiskulman valoraidat, varsinkin jos ne ovat niitä LED-valoja ja muunneltavissa.

On muuten aika erikoista, että kun kommentoin sitä, miten rakennusten seinien valaiseminen on lisääntynyt kotikaupungissani, niin minulle ehdotetaan muuttoa paikkaan, jossa on vielä pimeää. Eikö niiden, jotka eivät pidä pimeästä, pitäisi muuttaa kesäksi lappiin ja Suomen talven ajaksi Tulimaahan?

Pimeys on osa vuorokauden ja pohjoisessa myös vuoden kiertoa ja totta kai jokainen saa hankkia kotiinsa ja työpaikalleen juuri niin paljon kynttilöitä ja halogeenilamppuja kuin haluaa, mutta julkiset tilat ovat yhteisiä. Niin ja joku kai on vielä 70-luvun "energiakriisinkin" jälkeen puhunut energian säästämisestä.

Tämä kuva on otettu muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustasta On aivan totta, etten ole "tähtiharrastaja" (missään lajissa), enkä edes osaa katsoa tähdistä kellonaikaa kuten (pimeässä maalla asunut) isoäitini, mutta tykkään toki katsella taivasta ja viime aikoina olen käynyt tuossa metsän reunassa ja olen sattunut olemaan siellä useamman kerran juuri siihen aikaan kun Venus menee mäntyjen latvojen taakse, joten siitä laadukas kännykkäkamerakuvitus tällä kertaa.

Kohta tulee kesä, eikä tähtiä tai planeettoja Suomen vaaleilla taivailla näy, mutta nyt on vielä hyvä aika. Lisäksi taivaan ollessa kirkas, myös taivaalta heijastuva valo on vähäisempää ja voin nauttia pimeässä metsässä kävelemisestä. Myös lämmitystarve on paljon pienempi auringon lämmittäessä päivisin keskustan taloja ja siten voimalaitoksen savupilvetkään eivät loista taivaalla.

Uuden hienon automatiikan ansioista voimalan värivalothan menevät päälle "vasta" klo 18 eivätkä esimerkiksi katuvalojen kanssa yhtä aikaa, minkä saatoin havaita viime perjantaina. Silloin tietysti auringonvalo oli niin voimakasta, ettei värejä pahemmin näkynyt peltiseinillä, mutta onneksi ne näkyvät suoraan kadulle, niin että saatoin todeta automatiikan toimivan. Onkohan nyt jo otettu huomioon kesäaika?

23. maaliskuuta 2007

Nimilappu: MUNATON

Kananmunia syömättömänä ihmisenä olen tottunut siihen, että hyvin tilatussa ja tuotetussa kahvipöydässä löydän omat leivokseni merkittynä lapulla "munaton". Joskus munaton vaihtoehto on vaatimaton keksi kipossa ja kun siinä törröttää nimilappu, on se joidenkin muidenkin mielestä huvittavaa.

Tämä siis usein onnistuu ja tilanne on vuosien myötä parantunut, mutta toisaalta sitä myös tottuu omituisuuksiin: jos iltapäiväkahvilla on muille kakkua, eikä lappua löydy, niin pyytämällä keksiä tai suklaata saa hedelmäsalaatin tai jos kahvi tuodaan ennen kuin on tauon paikka, niin munattoman henkilön jäätelöpuikko löytyy hieman pehmenneenä jääkaapista.

Onko tässä siis narinan paikka? No, voisi tätä vielä petrata. Vieläkin aika monessa paikassa munaton kahvileipä tuottaa vaivaantunutta voivottelua. Minullehan tämä on elämäntapavalinta, enkä oikeasti kärsi, jos jään ilman kakkua, mutta on paljon kananmunalle allergisia, joten heille pitäisi aina olla tieto, sisältävätkö pullat munaa ja mitä sitten on vaihtoehdoksi (usein myös jotain maidotonta, gluteenitonta, sokeritonta ja mautonta).

Minä en siis ole allerginen, mutta edustan tässä pyytämättä heitäkin ja kannustan kaikkia muitakin vaatimaan ruokavalionsa mukaista ruokaa. Vaikka sitä ei aina saisikaan, menee siitä vähitellen viesti perille, että vaihtoehtoja (fiksuja!) voi miettiä etukäteen ja ilmoittaa selvästi, jos kinkkupasteija on ainoa elintarvike, mitä pöytään löytyy.

- Kukas täällä oli se munaton, kysyi keittiötyöntekijä lähestyessään kahvijonoa.

21. maaliskuuta 2007

Näkyvää saastetta

Ei, en tarkoita nyt noista savupiipuista tulevaa juttua, joka varsinkin maakaasuvoimalassa on enimmäkseen vesihöyryä. Samoin kaikkia nyt kiinnostava hiilidioksidi on suuressa ja pienessä määrin näkymätöntä.

Yllä on kuitenkin kuva Tampereen Naistenlahteen 70-luvulla rakennetusta voimalaitoksesta, jossa palaa kaasua ja turvetta ja tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä. Ihan hyödyllinen laitos siis eikä tuossa koossa mikään erityisen kaunis laitos, mutta silti parempi kuin tuhannet keskustan öljykattilat lämmittämässä asuntoja.

Tampereen kaupungin sähkölaitos tykkää myös olla kovin edistyksellinen energiayhtiö ja puhua ympäristöarvoista. Valitettavasti vain siellä ei ihan välitetä kaikesta. Tällä kertaa kaupunkilaisen narinan aiheena on nimittäin valosaaste.

Kaikki kaupungeissa yli 20 vuotta asuneet ovat voineet huomata, että pimeää ei ole enää oikeastaan koskaan. Varsinkin, jos taivas on pilvinen, ne heijastavat niin paljon sähkövalojen tuottamaa valoa takaisnpäin niin paljon, ettei taivas todellakaan ole tumma. Hankalimpia ovat suoraan ylöspäin osoittavat valonlähteet, mutta talvisin tietysti suuri osa katuvalojen valosta heijastuu lumesta takaisin ylös.

Sähkölaitosta on arvosteltu ja kovisteltu siitä, että sillä on voimalaitos varsin kauniilla paikalla lähellä kaupungin keskustaa: Siinä todellakin on venesatamaa, kylpylähotellia, puistoa ja kaunista asuntoaluetta aivan vieressä. Ehkä sen vuoksi sähkölaitoksella on nyt toteutettu voimalan ulkonäön "siistiminen" ja "uudistus". On aivan OK, että seinäpeltejä maalataan tai uusitaankin parinkymmenen vuoden välein, mutta nyt on menty hieman yli. Voimala on nimittäin "koristevalaistu"! Tarkoitus on ilmeisesti tehdä parjatusta voimalasta tyylikäs ja "uusi maamerkki". Kysyn vaan miksi.

Tiedän kyllä monta syytä, miksi noin ei olisi tullut tehdä, ja miksi valot voisi vielä purkaa pois: Ensinnäkin ei ole mitään syytä tehdä päivisin länteen päin varsin näkyvää voimalaa näkyväksi myös pimeällä. Parhaillaan tätä kirjotettaessa valonheittimet valaisevat myös piipuista tulevat savupilvet sini-puna-valkoisiksi, ja ne loistavat puoleen kaupunkia.

Ylipäänsä voi miettiä sitä, miten järkevää on valaista rakennuksia ulkoapäin laisinkaan. Sehän on kovin yleistä nykyään, mutta enimmäkseen aivan järjetöntä. Ei se haittaa ketään, että pimeällä on pimeää, eivätkä rakennukset näy, ovat ne sitten tyylikkäitä julkisia rakennuksia, likaisia keskustan arvokerrostaloja, kylpylöitä tai näkötorneja. Antaa niiden olla välillä piilossa.

Toisekseen tuollainen "ulkovalaistus" on pelkkää energiantuhlausta, eikä lainkaan sovi vastuullisen kaupungin tai yrityksen toimintatapaan. Aamulehden kirjoittamassa jutussa sähkölaitoksen johtaja puhuu vain siitä, että valaistuksen tekeminen sinipunaiseksi ja pitkin seiniä leviäväksi maksoi vain 100 000 euroa enemmän kuin "tavallinen" teollisuusalueen valaistuksen uudistaminen, mutta vaikka energiaa tuottaakin yhtiö itse, niin sen tuottaminen fossiilisilla polttoaineilla maksaa meille kaikille kaiken aikaa.

Kolmanneksi nuo ulkovalaistukset ovat hyvin harvoin tyylikkäästi toteutettuja. On hyvin tavallista, että ihan kaikki valonheittimiet eivät ole aivan kohdallaan, vaan suuntaavat valonsa huti tai tietyissä kohdissa ohikulkijoiden silmiin, ja niin tälläkin kertaa on. Valaistuksen on suunnitellut menestynytkin tekijä, Roope Siiroinen, joka on käyttänyt sinistä valoa aiemminkin Tampereella. Nyt väri voi olla perusteltu, mutta Keskustorilla oleva, siniseksi valaistu jättihäkkyrä (linja-autojen "pysäkkikatos") hyytää vieläkin torilla kulkijoita.

Neljänneksi siis tuo valosaaste. Sähkölaitoksen tulisi tietää tästä asiasta, mutta ainakaan siellä ei välitetä siitä. Siiroistakin on haastateltu aiheesta jo 2002, mutta ainakin kirjatuissa vastauksissa hän selittää vain vähentyneistä sähkötehoista ja höpisee tähtisumuista. Ikävää.

18. maaliskuuta 2007

Pokerinaamainen häirikkö, syy äänestää

Tietoviikko ja sen perässä YLE uutisoivat perjantaina "varjoblogeista". Valitettavasti vain Tietoviikko tai sen perässä YLE:n uutistoimittajat eivät tunne intternettiä sen verran, että päästävät ulos tällaista:

Muun muassa Googlen Blogger-palveluun on pystytetty varjoblogeja muun muassa Matti Vanhaselle, Markus Janssonille, Oras Tynkkyselle ja Minna Sirnölle. Seppo Lehdolle ja Päivi Räsäselle blogeja on avattu useita.
Tuossa on lueteltu pääministeri ja kansanedustajia, mutta keitä ovat Markus Jansson ja Seppo Lehto? Kyllä, eduskuntavaaliehdokkaita, mutta miksi heille on tehty "varjoblogeja" ja miksi heidät on mainittu tuossa?

Jos kyseiset toimittajat ja suodattajat olisivat osanneet vilkaista nettiin, he ehkä olisivat aika pian huomanneet, että Seppo Lehto on itse se varjoblogien tekijä, useiden vaalikausien ajan toiminut internet-häirikkö, joka on kehuskellut saamillaan tuomioillakin, täyttänyt ihmisten postilaatikoita, lähetellyt viestejä Tasavallan presidentin nimissä jne. jne.. Koska hänen nimensä on mainittu tuossa, on hyvin todennäköistä, että hän on itse onnistunut saamaan aikaan tuon uutisenkin.

Näin tuo toisten ärsyttämiseen pyrkivä tyyppi on jälleen saanut 15 Mt julkisuuttaan ja varmaan tänään joku yhtä fiksu ihminen vielä äänestää häntä... Toivottavasti siis lukijani äänestää jotain inhimillistä ihmistä, joka osaa olla herjaamatta muita ja valehtelematta nettideittalustaan.

(Kyllä, koira herätti myös sunnuntaiaamuna - nyt pitää varmaan viedä sitä ulos.)

17. maaliskuuta 2007

Ei mikään oo niin viisas kuin ihminen

Aamulla koira herätti liian aikaisin, enkä sitten enää saanut unta, joten menin herättämään koiran ja lähdimme metsään. Kävelyteitä ja katujahan siinä tuli välillä kuljettua, mutta oli siellä oikeita kevätpuroja lumen alla ja puiden takaa kuului vissiin joutsenten pari töräytystä.

Tässä vaiheessa olin jo alkanut kerätä niitä ja siksi ovat kasalla No, lukija jo arvaakin, että tuohduin jostain, sillä en muuten aamukahdeksalta kirjoittaisi blogiin - vai kirjoittaisinko? Kyllä, menimme Kaupinojan saunalta jäälle ja kun olimme päässeet uimarannan ohi, niin jäältä löytyi ajan henkeen kuuluva olutpakkausten käärepahvi, pillimehupurkkeja, joista ainakin yksi oli aukaistu miehekkäästi ilman pilliä, kertakäyttömuki ja kertakäyttölautasia. Se oli jo sen verran rivo näky, etten voinut olla keräämättä talteen, mitä sain.

Joku oli ilmeisesti ollut piknikillä eilen illalla, sillä suurin osa roskista oli jään päällä, mutta lautasista osa oli jäässä kiinni niin, ettei niitä saanut nyt irti.

Miten pitkälle kehittynytkään on ihminen, joka tulee metsäiseen rantaan syömään (mitä?), juomaan mehua ja kaljaa ja heittää kaikki roskat jäälle? He luultavasti olivat liikkeellä autolla ja ehkä jopa varustautuneet oikein piknik-korilla, koska syömiseen oli tarvittu lautasia, eikä toisaalta löytynyt mitään makkarapaketteja eikä edes muovikassia.

Tällä kertaa ei siis eteen tullut muovikassia, mutta (ehdottoman kauhean näköisen venesataman) aallonmurtajan päässä, jäällä näytti olevan musta muovikassi. No, siellähän oli vanha tuttu, täytetty koirankakkapussi, tällä kertaa solmimatta. Onneksi matkalla kotiin löytyi puun oksanhaaraan sullottuna(!) kirkas muovipussi, joten sain pillimehut ja kakkapussit kannettavampaan muotoon vielä ennen kuin ehdimme roskikselle...

14. maaliskuuta 2007

Onko adoptio yksityinen asia?

Kävin viime lauantaina pyynnöstä puhumassa adoptiohakijoille kansainvälisestä adoptiosta isän kannalta. No, kuten olen aikaisemmin maininnut, niin ainakaan minun miesnäkökulmassani adoptioon ei ole mitään erityistä. Tosin se voi johtua oman näkökulmani ympäripyöreyden tylsyydestä.

Pystyn tietysti puhumaan adoptiosta päiväkausia, mutta lauantaina oli aikaa vain tunti, joten ihan kaikkea en edes yrittänyt sanoa ja loppupuolella sain kuuntelijana olleelta mieheltä kysymyksen (lainaus muistinvarainen): - Me ollaan [vaimon kanssa] ajateltu, että adoptio on meidän perheen asia, mutta nyt kun olen kuunnellut sua, niin tuntuu, että se ei olekaan ihan yksityisasia. Sano nyt kuinka usein sä joudut selittämään vieraille ihmisille adoptiosta? Päivittäin, viikoittain vai kuukausittain?

Aivan. Onko adoptio yksityinen asia? Ei sikäli, että perheinstituutio on yhteiskunnallinen yksikkö. Yhteiskunta sääntelee perheeseen liittyviä asioita ja ihan syystäkin säännellään adoptiota. On siis selvää, että adoptoijan tulee avata maailmansa ja perheensä viranomaisille, jotka päättäävät adoptiosta ja valvovat niitä.

Myös kun me elämme yhteiskunnassa, niin osittain meidän elämämme ja perheemme "kuuluvat" myös tälle yhteiskunnalle, naapureille, koululaitokselle, työnantajille jne. jne..

Me olemme asioita miettiessämme tulleet tulokseen, että usein on hyvä kertoa lastemme adoptiosta ihmisille ennen kuin he edes huomaavat sitä tai joutuvat kysymään siitä. Samalla voimme sanoa, että adoptiosta saa puhua ja kysyä ja sitten on asioita, joihin emme vastaa. (Siinä saamme myös välitettyä toivottavasti viestin, että on asioita, joista ei kannata edes yrittää puhua tai kysyä.)

Aivan varmasti on myös sellaisia asioita, jotka eivät kuulu muille. Adoptioperheiden kohdalla ulkopuoliset ihmiset toisinaan unohtavat sen. Siihen on paljon syitä. Adoptio on kuitenkin suhteessa niin harvinaista ja erikoista, että ihmisen uteliaisuus voittaa helposti terveen järjen ja joskus kohteliaisuudenkin. Voihan olla tavallista, että synnyttäneeltä äidiltä kysytään synnytyksestä, mutta esimerkiksi adoptiolasten biologinen tausta ei välttämättä kuuluu muille.

Adoptio myös koskettaa niin perusasioita; vanhemmuutta, perinnöllisyyttä, erilaisuutta, suomalaisuutta jne., että tökerömmätkin tyypit saavat joskus suunsa auki. Naiset tietysti saavat useammin kuulla törkeyksiä, mutta ensimmäinen kuulemani juttu tältä puolelta on edelleen yksi suosikeistani: Tuttavani Tomi oli ensimmäisen tyttärensä kanssa tavaratalon ruokaosastolla, kun varttunut naishenkilö tulee paikalle ja sanoo suurinpiirtein - On siinäkin tuhkamuna, kun pitää lapsetkin tuoda ulkomailta.

Toivottavasti me adoptiovanhemmat opimme suhtautumaan näihin ystävällisiin ja vähemmän ystävällisiin kommentteihin ja kysymyksiin ja muistamaan, että voimme puhua ja olla puhumatta, mutta emme voi oikeasti estää ihmisten kommentteja ja kysymyksiä.

Meidän lapsemmehan eivät tule välttymään niiltä, vaikka yleistilanteen paranemista voikin ennustaa ja toivoa. Silloin on myös merkitystä sillä, minkälaiset mallin näytämme ja opetamme lapsille uteliaisiin ja tökeröihin suhtautumisessa.

(Että mä jaksan tulla puuduttavaksi poliitikoksi, kun asia on mielestäni tärkeä... :-) Niin, kuinka usein sitten päädyn puhumaan adoptiosta? Aina harvemmin nykyään, riippuu vähän minkälaiseen seuraan ja minkälaisiin keskusteluihin päätyy. Jos tulee vaikka puhe avioliitosta ja lapsista, niin vanhin lapsemmehan on syntynyt ennen kuin aloimme vaimon kanssa edes seurustella. Kerran myös pysähdyin hetkeksi, kun minulta kysyttiin, että montako lasta minulla on. - Mietitkö sä? - Joo, kun meille on oikeastaan nimetty kaksi lasta lisää ensimmäisen lisäksi ja parin viikon päästä me mennään hakemaan niitä, joten ehkä mä voin sanoa, että kolme lasta meillä on...

Niin, kyllä mä kuukausittain selitän adoptiosta, mutta en varmaan enää viikoittain - voihan sen tarkistaa täältä blogista!

13. maaliskuuta 2007

Jyrki Lehtola on erinomainen kolumnisti?

Sellaisen käsityksen voisi saada, jos vain lukisi Jyrki Lehtolan viime sunnuntain kolumnin netissä saamat kommentit.

Loistavaa tekstiä! kiitos ja jatkakaa samaan malliin! ... Erittäin asiallinen teksti, ... Oikein hyvä ja asiallinen teksti! Tätä lisää! ... Oho, kylläpäs oli mukavaa lukea välillä tekstiä, jossa ei suoraan tuomita kaikkia narkkareiksi ja mömmöjen käyttäjiksi. ... Erittäin hyvä artikkeli! ... Kiitos ja kumarrus, toivottavasti ei J. Lehtolaa hyllytetä=) ... Todella hyvä juttu,

Tietysti, jos lukee Lehtolan kolumnin, niin saattaa ihmetellä, että mikä siinä nyt niin ihmeellistä on. No, ei mikään, kunhan on huumemyönteinen ja juttua on mainostettu hamppu.netin etusivulla ja Humaania Päihdepolitiikkaa ry on lainannut koko kolumnin omaan "blogiinsa".

Että sillain.

12. maaliskuuta 2007

Ns. tomaattipyreepurkkiongelma

Se on nyt ratkaistu. Oheisesta videosta voit nähdä, miten tomaattipyreepurkin voi tyhjentää kätevästi ja nopeasti - nojaa, aina ei voi kaikki onnistua täydellisesti.

Olin tekemässä ruokaa lasten kanssa kun sain huiman idean laittaa innovaationi videolle, joten kuvan heiluminen johtuu kuvaajan kikattamisesta - äänettömästä.

11. maaliskuuta 2007

Päsindsö Jiksiao Li?

Tuli tuossa hiihtolomalla (loppui toki jo viikko sitten...) istuskeltua muutamalla lentokentällä ja heti Helsinki-Vantaalla tuli näitä kuulutuksia, joissa epätoivoisesti etsitään ihmisiä koneeseen.

Toivottavasti Li Yixiao (tms.) löysi koneensa, mutta tuo useamman kerran toistunut kuulutus toi taas mieleen sen, että olisikohan aika laajentaa suomalaisten ääntämisosaamista. Englanninkieliset sanat periaatteessa voivat nykyään mennä oikein, vaikka mainokset koko ajan opettavatkin fraaseja, jotka perinteiseen tapaan lausutaan osin oikein ja osin "niin kuin se kirjoitetaan".

Ranska on tunnetusti vaikea, mutta ainakin sitä yritetään ja ehkä tiedetään, keneltä voi kysyä. Hollanti on meidän perheessä usein esillä, joten sen pikkukielen (vain 23 miljoonaa puhujaa) omituisuudet pistävät joskus korvaan. Ehkä gouda saa olla gouda, mutta kyllä van Gogh pitäisi opettaa, jotta sen tunnistaisi kielitaitoisen puheesta muuallakin kuin Suomessa.

Projektin voisikin aloittaa vaikka kiinasta. Joka viides meistä on kuitenkin syntynyt maassa, jonka virallinen kieli on kiina - näinhän sitä vitsailtiin jo kansakouluaikana... Pienilläkin asioilla saatettaisiin päästä eteenpäin ja jos jostain halutaan aloittaa, niin otetaan x ja q. Nykyisessä pinyin-latinisaatiossa x ei olekaan äks lainkaan, vaan suhiseva ässä. Vastaavasti q merkitsee tsh-äännettä, eikä lainkaan kuuta tai koota.

Eiköhän siinä näin aluksi.