21. helmikuuta 2007

Itse valtiaat

En tiedä miten monta elossa olevaa presidenttiä näin pieneen maahan mahtuu, mutta nythän meillä on jo rouva tasavallan presidentti, kaksi edellistä presidenttiä, työväen presidentti ja Euroopan presidentti.

Suomalaisena miehenä tämä on vähän kuin itseään nimittelisi, mutta aivan itsehän ne sen tekevätkin!

8. helmikuuta 2007

Lumen ääni

Muistinpa aamulla kaivaa puhelimen taskustani ja äänittää lumen äänen, sillä nyt jo pakkanen on lauhtunut ja kohta on kesä...

Patalaput silikonista?

Työpaikkani kahvipöytä on varsinainen ideamylly. Eilen siellä puhuttiin aika abstrakteista ilmiöistä, kuten voiko reittä pitkin edetä, vaikka se olisi karvainen, mutta ei siitä ole kovinkaan kauan, kun jutunaihe oli varsin käytännöllinen eli patalaput.

Olin jo sitä ennen itsekin keittiöhenkilönä miettinyt, että onko tuohon patalappuongelmaan mitään ratkaisua: patalaput menevät käytössä aika nopeasti aika rumiksi; peseminenkään ei palauta lappuja entisenlaisiksi, vaan vain kutistaa niitä alkuperäisestä; laput ovat liian ohuita tai liian paksuja, liian isoja ja liian pieniä - ja kovin usein hukassa.

Hieman haikeillen olen katsellut toisten ruuanlaittajien silikonikintaita, mutta kun meillä ei ole edes varsinaista edustusgrilliä, niin en sitten ole ryhtynyt tuumasta toimeen. Silikoni on oikeassa paikassa aika ihanteellinen materiaali, sileä, kimmoisa ja likaantumaton, mutta oikeastaan olen paljon enemmän lappumies, kuin kinnasmies, joten on varmaan hyväkin, etten ole hankkinut turhia kintaita nurkkiin pölyttymään.

Kahvipöydässä tuli kuitenkin se välähdys: Mitäs jos unohtaisi silikonikintaiden muhkeat muodot, mutta ottaisi niiden ihanteellisen materiaalin patalappuihin? Lisäksi voisi kytkeä kaksi patalappua pitkällä silikoninuoralla toisiinsa niin, että ne voisi laittaa kaulaan roikkumaan! Silloin olisi tuossa etumustalla aina kaksi lappua valmiina joihin tarttua kun pitää ottaa valmis vuoka uunista!

Miten en ole aiemmin tullut ajatelleeksi tätä!

6. helmikuuta 2007

Olen vain aneeminen kasvissyöjä

Taas kerran sai lehdestä lukea suuria totuuksia. Tällä kertaa Hesari ja valitettavasti Tiede & Luonto -sivun ansiokas Alkuaineet-sarjan rautaosa väittää Marko Hamilon artikkelissa Vähän meistä on rautaa seuraavalla tavalla:

Punaisen lihan sisältämä rauta imeytyy hyvin. Kasvissyöjät tarvitsevat lisärautaa.
Uskokaa pois. Sen vuoksi minäkin olen aivan aneeminen, koska en nauti lisärautaa. Vai oliko asia niin päin, että ennen kasvissyöntiäni olin toisinaan aneeminen, mutta viimeisten 20 vuoden aikana hemoglobiinini on ollut hyvä tai erittäin hyvä? Perin merkillistä, eikö?

Hamilo myös jatkaa juttua toisen pienen kappaleen verran hauskalla vertauksella, johon sisältyy vahva väite:

Pinaatin runsaahkosta rautapitoisuudesta ei ole hyötyä, koska se on muodossa, jota elimistö ei pysty hyödyntämään.
Samaa on väitetty suurin piirtein kaikista muistakin kasviperäisistä ruoka-aineista ja lähes kaikkien ravintoaineiden kohdalla. Kyllä sen täytyy olla totta.

Edelleenkin sitä vaan jotenkin toivoisi, että tiedesivuja toimittavat ihmiset edes yrittäisivät olla tieteellisiä.

4. helmikuuta 2007

Miksi viemme lapsemme tarhaan?

Tämä on tietysti suuri yhteiskunnallinen kysymys, mutta ei nyt puhuta siitä, vaan saivarrellaan taas kielestä: En tiedä, missä vaiheessa päivähoitolaitoksia on alettu kutsua päiväkodeiksi, mutta nykyään se on aika johdonmukaista.

Google-kamppailussa lastentarha-päiväkoti on 585 000 - 272 000 eli peliä ei ole kokonaan menetetty ja Lastentarhanopettajaliitto on tietysti (vielä ainakin!) Lastentarhanopettajaliitto.

Narinani johtuu tietysti siitä, että päivähoitopaikka ei ole laisinkaan koti, vaan koti-sanan käyttäminen tässä tuo minulle orwellilaisia väristyksiä: se tuntuu hyvältä ja kauniilta, joten käytetään sitä.

Meillä adoptiovanhemmilla voi olla tästä vielä lisämielipiteitä sen vuoksi, että lapsemme ovat usein jossain vaiheessa asuneet laitoksessa ja sen paikan nimi on aivan oikein lastenkoti, sillä lapsilla ei ole silloin mitään muuta asuinpaikkaa tai jokapäiväistä yhteisöä, johon he kuuluisivat. Lastenkoti on ollut meidänkin lapsiemme tilapäinen koti.

Tarha on hyvä sana, joten käytetään sitä. Olen ehkä jossain kuullut jonkun ohimenevän huomautuksen, että tarha liittyisi jotenkin eläinten hoitamiseen ja niinhän se liittyykin: koiratarha, eläintarha, lammastarha jne., mutta ei se tee lastentarhaa huonoksi sanaksi. Tarhassa lapset ovat hyvässä hoidossa!

(Olemme vieneet lapsemme tarhaan tietysti siksi, että olemme molemmat halunneet tehdä päivätöitä perheen kasvamisesta huolimatta. Kunnallinen päivähoito on hieno keksintö.)

3. helmikuuta 2007

Sosialidemokratian aika on ohi

Kuten kohta tuntuu joka tuutissa, vaalit ovat ovella. Jotenkin nyt on näkynyt aikaisempia kertoja enemmän ja "avoimempia" juttuja puolueiden markkinointitaktiikoista ja siitä, miten ne tekevät itseään esille vain kerran neljässä vuodessa...

No, puolueet kuitenkin pysyvät samoina ja siitä pääsemmekin päivän aiheeseen: Työväenliike ja sosialidemokraattinen puolue syntyivät tiettyyn yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja tarpeeseen yli sata vuotta sitten. Se tilanne ja tarve ovat olleet ohi jo jonkin aikaa. Työväenliike saavutti, mitä se voi saavuttaa, mutta silti kyseessä on yksi kolmesta suurimmasta puolueesta.

Tämä on ymmärrettävää - ja surullista. Viimeisten galluppien mukaan neljännes satunnaisesti valituista ihmisistä vastaa, että äänestäisi demaria. Ihmiset haluavat turvallisuutta ja jatkuvuutta, mutta valitettavasti nykyinen "turvallisuus" ja "jatkuvuus" eivät enää auta.

Minun isoisäni oli demari silloin sata vuotta sitten. Sittemmin tuo pasifisti puuseppä päätyi keskelle sisällissotaa ja keräämään avustuksia punaisten leskille ja palaamaan takaisin Tampereelle - tai oikeastaan Pohjois-Pirkkalaan. Täällä hänestä tuli kunnanvaltuutettu ja suhteet porvareihin olivat isäni kertoman mukaan kunnossa. Ongelmia aiheuttivat ystävämme kommunistit, jotka kävivät naulaamassa poliittisia nimityksiä perheen vuokra-asunnon ulko-oveen.

Isäni kasvoi siis demariksi kysellen "Isä, mikä on kautskyläinen?" ja oman sotansa jälkeen taisteli kommunistien kanssa työpaikalta toiselle. Ammattiyhdistyspolitiikka oli rankkaa ja isälle taisi olla useammankin kerran helpointa vaihtaa työpaikkaa ja paikkakuntaakin - ja kuljettaa perhettään mukanaan...

Sodan jälkeiseltä ajalta on tietysti peräisin tamperelainen ilmiö aseveliakseli, jossa demarit ja porvarit liittoutuivat omaa taisteluaan käyviä kommunisteja - ja sittemmin kaikkia muitakin vastaan. Mitään ei voitu tehdä avoimesti tai demokraattisesti, vaan kaikki sovittiin Isojen Poikien kesken ja rivipoliitikot ja puolueosastot sitten vain toteuttivat sen ja kaupunki kehittyi ja grynderitkin saivat purkaa ja rakentaa.

Tämähän tuli nyt hassusti esille Tampereella viime syksynä, kun paikalliset vihreät pääsivät peliasemaan kunnallispolitiikassa ja tukivat porvareita demarien pudottamisessa pormestaripelissä. Sama sähly siis jatkuu kuin ennenkin, mutta demarit parkuvat vähän väliä, miten nyt toimitaan väärin ja sopimusten vastaisesti ja vaarannetaan koko kaupungin tulevaisuus ja kotihoidon lisätuen palauttaminenkin tuhoaa lasten sosiaalistumisen jne. jne.

Isälleni oli todella tärkeää, että Koivistosta tuli presidentti, sillä demarit tavallaan vasta silloin saivat arvonsa yhteiskunnan johdossa. Pääministerit ja puhemiehet olivat tehneet merkittävää työtään, mutta yhden maalaisliittolaisen jumittuminen presidentiksi oli jättänyt kuittaamatta kaiken 1900-luvulla tapahtuneen vääryyden.

Sen jälkeen demareilla ei olekaan ollut mitään saavutettavaa, eikä heistä enää ole tämän yhteiskunnan muuttajaksi. Naispresidenttikin olisi saatu RKP:ltä, mutta valituksi tuleminen ei ole helppoa.

Menneiden vuosien demarit ovat taistelleet puolueensa merkittävään asemaan ja ajaneet hyviä asioita, mutta ne asiat on joko jo saavutettu tai niiden tavoittelemisesta on luovuttu.

Minusta ei siis tullut kolmannen polven demaria, ja vanhoilla päivillään isäni oli aivan valmis etsimään jotain uutta muutosvoimaa - niin avoimesti kuin hän nyt "kasvatuksensa" ja kokemuksiensa kautta pystyi suhtautumaan asioihin avoimesti.

(Oli isä silti avoimempi kuin esim. vastaava, mutta demarien paikallispomotason patu Vilho Halme (Halmeen Vikki siis), joka änkesi mm. kettutyttöjen Sallin ja Salosen Tampereen keskustelutilaisuuteen ihan vain kertoakseen "näille nuorille, että tällainen kapinointi on väärin ja turhaa" tms.)

Ehkä on siltikin parempi, että kaikki oikeat demarit äänestävät edelleenkin demareita, sillä muutenhan tässä voisi mennä kaikki pieleen. Ei kai 24% äänestäjistä voi olla väärässä? Vai pitäisikö siltikin laulaa tuon Peltosen Lassen tekstin innoittamana: "polku tää ei johda mihinkään"?

Kolmas toista alkaa kauniisti


Nyt puhutaan taas säästä, sillä lumi siis tuli tänne Tampereellekin (silloin edellisenä paastopäivänä eli viikko ennustukseni jälkeen) ja nyt eilisiltainen räntäsade oli aamuksi muuttunut siniseksi taivaaksi, jossa täysikuu loisti.

Minulla ei tietenkään lumitöiden jälkeisellä koirankävelytysreissulla ollut kamerajalustaa mukana, joten yhden sekunnin valotus oli hieman haasteellinen tehtävä, mutta toivon, että saatte kuvan - minä saan sen muististani pienelläkin kuvamuistutuksella.

Särkänniemen webkamerat voivat antaa teille kauniimmankin kuvan, mutta toisaalta sieltä näkyy usein myös sitä harmaata ja mustaa...

Talvi on hieno asia!

2. helmikuuta 2007

Hyvin pitää Neverwax (pat. pend.)

Viime lauantaina laitoin pitkästä aikaa sukset jalkaan ja hyvinhän ne toimivat. Silloin vaan oli mukana myös lapset, joten siinä ei päässyt paljon itse nauttimaan. Lisäksi lauantaina Tampereen Kaupissa oli aika paljon muitakin, joten varsinaisesti rentouttavaa se ei ollut - kivaa toki ja posket punoittivat. Lisäksi on kätevää, että tuo pienin on vielä sen verran pieni, että kun sukset on ristissä ja naama hangessa, niin pystyy vielä nostamaan haalarin selästä takaisin ladulle...

Kaupin vanha vesitorni

Tänään sitten hyödynsin vapaapäivääni ja menin aivan yksin lenkille. Oikein vartin hiihdin metsään päin ja sitten latu kääntyikin sopivasti takaisin. Täytyy myöntää että Kuusisto Neverwaxit palvelevat minua vieläkin aika hyvin. Pitoa oli päivälllä niin paljon, että haarakäyntiä ei tarvinnut käyttää ja luistoakin riittävästi.

No, sitten oli aika viedä esikoinen ratsastustunnille, joten otin kaksi pienempää mukaan ja sukset. Jatkettiin Niihaman majalle, kuten jo viikko sitten, mutta ajattelin, että voisimme mennä vaikka valmista latua edestakaisin kun minullakin oli nyt sukset.. Ei oikein onnistunut. Pidot olivat parantuneet vähän liikaakin. Taivaalta pudonnut kostea nuoska tarttui kaikkien kolmen suksiparin pohjiin niin, että oli vaikea pysyä pystyssä.

Pitopaakut pohjissaSiitä vaan sitten järven jäälle ja umpihangessa paakut saatiinkin edestakaisella hinkkaamisella pois. Tehtiin parinsadan metrin latulenkki ja sitten olikin aika lähteä pois. Valmiin latupohjan kohdalla paakkuongelma oli taas aivan toivoton. Onneksi matkaa oli vain ihan vähän.

Pitää varmaankin odottaa parempia kelejä - tosin jos lämpötila on huomenna vielä nollan tienoilla, niin saisi tehtyä hyviä harjoittelulatuja noille aloittelijoille - kunhan vaan löytäisi sopivan paikan...