6. marraskuuta 2005

Lootuksen voima

Yksi kirjoittamiskynnys taas ylittyi, kun lokakuun anna (nro 40) laittoi juttuun Pirkko Mannolasta kuvan Pirkko Mannolasta istumassa puistossa lootusasennossa, padmásanassa, siis jalat ristissä, jalat reisien päällä.

Ei minua se Pirkko Mannola, vaan nimenomaan se istumisasento. Eikä oikeastaan tuollaisessa jutussa, vaan mainonnassa: En tiedä, onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota, mutta mainoskuvissa lootusasennossa tai edes jalat ristissä istuva on kohtuuttoman yleinen suhteessa siihen, miten monet suomalaiset niin oikeasti istuvat.

Ensimmäinen minulle mieleen tuleva juttu oli se Olvi-mainos, missä kaljupääkaveri(?) sai kaljapullon leijumaan itsensä luokse tms. Se oli siis kokonaisvaltainen (huono) vitsi, jossa vitsailtiin tahdon voimalla ja istuminen littyi siihen. Varsinkin viime vuosina risti-istuntaa on nähty pesuaineissa, meikeissä, alkoholittomissa juomissa - ihan missä vaan.

Copyright Liilavati Lootusasento on tietty hyvä asento, siis joihinkin asioihin, lähinnä meditaatioon. Meditaatiossa ei käytetä jalkoja, joten ne voi ihan hyvin "kytkeä pois". Lisäksi meditaatioasennon tulee olla "vakaa ja mukava" (Patanjalin ainoat sanat asanoista: sthira ja sukham) ja sitä padmásana lopulta on.

Kaikki kokeilleet tietävät, että aluksi lootusasento ei ole kovin vakaa, vaan hieman keikkuva, vähintään toinen polvi irti lattiasta - sellainenhan se niissä mainoskuvissa yleensä on, jos jalkateriä on yritetty laittaa reisien päälle. Samoin kaikki voivat myös kuvitella, että aluksi se ei ole kovin mukavakaan. Minullekin, vaikka olen aina "pystynyt" istumaan jalat ristissä, kesti aikansa, ennen kuin esim. tunnin istunto lootusasennossa oli ihan mukavaa. Tästäkin on tietysti juttua netissä.

Ihminen kuitenkin tottuu kaikkeen ja lopulta lootusasento on sellainen paketti, että siinä on todella hyvä istua pitkään ja tukevasti ja vaikka vähän heiluttaisi, niin jalat eivät ainakaan liiku. Asennon nimen taustaksihan usein annetaan vertauskuva lootuksesta: Lootus kasvaa mutapohjaisen lammen mutaisen veden läpi, mutta veden pinnalla sen terälehdet ovat silti säihkyvän puhtaat. Vastaavasti tuossa jooga-asennossa on helpoin irroittaa mieli tästä maailmasta ja ohjata sisäänpäin. (Tuon puhtausominaisuuden ovat muuten löytäneet jotkut materiaali-insinööritkin, sillä luin joskus jonkun uutisen siitä, miten on saatu kehitettyä likaa hylkiviä pintoja tutkimalla lootuksen terälehden pintaa - olivatkin nanoteknikkoja.)

Mutta miten nämä risti-istujat ovat päätyneet suomalaiseen (ja globaalin kapitalismin) mainontakuvastoon? Onko lootusasennossa istuvassa ihmisessä jotain niin arkkityyppistä, että vaikka se on useimmille tässä kulttuurissa tosi vierasta ja outoa - mitä mielikuvaa ei kai massatuotteisiin yleensä haluta liittää, niin silti kuva menee täysillä läpi kopyiltä ja aadeiltä ja testiraadeilta? Onko Aasian suuri väestömäärä saanut jossain vaiheessa aikaan morfogeneettisen kentän vinksahduksen? Onko tässä vain suuri salaliitto? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta mainosmaailma ei varmasti vastaa.

Varsinkaan kukaan ei vastaa, kun sanon, että oikeasti on törkeää hyödyntää muiden maailmankatsomusten pyhää kuvastoa triviaaliin mainontaan. Minulle jooga ei ole kristinuskoon verrattavaa uskontoa, mutta pitäisin vastaavana tilannetta, missä naulafirma oikeasti mainostaisi nelituumaisen pitävyyttä ristinpuussa - mikä vitsinä juuri televisiossa esitettiin. Toisten pyhien asioiden pilkkaaminen on aina niin hauskaa eikä mitään muita arvoja taloudellisen hyödyn ja saavutuksen rinnalla enää ole.

Hienoa tässä maailmassa on se, että jooga on nykyään todella suosittua. Ei pelkästään Pirkko Mannola, vaan juuri vähän aikaa sitten kirjailija Maria Peura sanoi lehtijutussa harjoittavansa joogaa ja yllättäen kuvaaja oli saanut hänet istumaan jalat ristissä. Näin se käy.

5. marraskuuta 2005

Daalimaan kakarat

Oikeasti meidän perheen lapset syövät uskomattoman nätisti. He syövät käytännössä kaikkea, mitä mekin, eikä siinä oikeastaan mitään vaihtoehtoja olekaan. Toki meillähän ei tarjota lihasoppaa tai maksakastiketta, mutta omien havaintojen mukaan kaalit, pavut tai mausteiset ruuat saattavat aiheuttaa valtaväestössä torjuntaa. Meidän viisivuotiaamme on joskus työntänyt kasan ruusukaalin irtolehtiä sivuun sanoen, ettei niitä syö, ja hetken päästä syönyt ne ilman mitään kommentteja.

Sen lisäksi heille on tullut hassuja suosikkeja, kuten hapankaali, paahdettu nori riävän päällä ja dal eli intialaistyylinen linssi/papukastike. Kasvissyöjille osataan nykyään laittaa ruokaan soijarouheita ja -suikaleita, mutta esimerkiksi papujen käytössä ja papupuolivalmisteiden saatavuudessa on vielä paljon parannettavaa. Soija on OK, mutta omalta maultaan ei todellakaan mikään herkkunautinto. Siksi olisi hienoa, jos valmiiksi keitettyjä papuja saisi pakasteina (Pirkka-sarjan ruskeat pavut ovat muuten parhaasta päästä säilötyissä pavuissa.), mutta "pienien papujen" (mung ja erilaiset linssit) kypsentämisessä ei ole mitään vaikeaa tai hankalaa. Intialaisten tapa "hioa" tai jauhaa pavut pienemmiksi on sekin yllättäen toimiva idea, koska silloin kik- tai uradpavun kypsenemisaika lyhenee selvästi. Aasialaisten ruokakauppojen daleja kannattaakin kokeilla.

Tässä nyt kuitenkin meidän tavallisen dalimme resepti. Tätä valmistuu yleensä kukkakaali-peruna -karrin lisukkeeksi (gobi alu on paljon lyhempi nimi...):

Pispalalainen perusdal
4 hengen annos

2,5 dl   linssejä/mungpapuja
         vettä

         rypsiöljyä
1 rkl    mustakuminan siemeniä
4        mustaa kardemummapalkoa
2        neilikankynttä
2 prk    tomaattipyreetä

         suolaa

Laita linssit/pavut kiehumaan - kypsymis/valmistumisaika riippuu dallajista: 
punaiset linssit kypsyvät vartissa (melkoinen etu!) ja mungpapuihin menee tunti. 
Pidä huolta, ettei vesi lopu ja keitos pala pohjaan.

Kuumenna öljyä pienessä kattilassa - mitä pienempi, sitä vähemmän tarvitaan öljyä, 
että mausteet lilluvat siellä kunnolla. Lisää heti mausteet, siitä myös näet, 
milloin öljy uhkaa olla liian kuumaa eli älä polta mausteitakaan. Jonkin ajan 
jälkeen lisää pyree (varo roiskumista) ja sekoita.

Kun linssit/pavut ovat kypsiä eli aivan hajalla, niin lisää joukkoon maustekastike 
ja suolaa sopivaksi. Aika usein tarvitsee lisätä vettä oikean paksuuden saamiseksi 
ja pieni hidas hautuminen tekee vain hyvää.

Vähien mausteiden joukossa on siis heti kaksi harvinaisempaa. Suoraan sanoen en käytä mustakuminaa (kali jeera on hakutermi) tai mustia kardemummapalkoja lähes mihinkään muuhun - mutta tässä ne oikeasti antavat hienon savuun vivahtavan aromin dalille. Älkää vaan laittako (leipä)kuminaa daliin - juustokumina (jeera) on toki yksi vaihtoehto, mutta sitä meillä on jo runsain mitoin lähes kaikessa muussa ruuassa.

Intia ja nykyään netti on tietysti täynnä erilaisia dalohjeita, joten siitä vaan kokeilemaan!