17. syyskuuta 2005

Media, poliitikot ja näkökulma

Perjantaina työn vuoksi autolla ajaessani laitoin päälle meille nelikymppisille sopivan Radio Suomen. Siellä tulikin ihan mielenkiintoinen puheohjelma Journalismin päiviltä eli suora lähetys tilaisuudesta, jossa kolmen suurimman puolueen Katainen, Kääriäinen ja Heinäluoma saivat esittää kysymyksiä Ilta-Sanomien, Etelä-Suomen Sanomien ja Imagen päätoimittajille ja Ylen Kari Männylle (RealAudio).

Puhetta piisasi ja jonkin verran huvitti esimerkiksi se konsensus, joka tuli siitä, että kaikki, myös journalistit tekevät virheitä ja virheet kyllä oikaistaan. Suuri vaara olisi kuulemma siinäkin, että esitettäisiin vääriä tietoja. "Meidän on voitava luottaa median sanaan..." Ilta-Sanomat esiintyi sananvapauden edustajana ja ongelma on se, että heillä on erilaisia mielipiteitä kuin "vallanpitäjillä". Hohhoijaa.

Imagen päätoimittaja pääsi mainostamaan, että heidän toimittajat kyllä "kirjoittavat itsensä sisään" subjektiivisiin juttuihin, mutta niiden lisäksi tehdään kuulemma objektiivisia juttuja!

Kukaan ei tätä oikeassa olemista tai luotettavuutta käsiteltäessä tullut maininneeksi, että tiedonvälitys on erittäin subjektiivista: mistä aiheista tehdään juttuja, minkälaisia, miten ne otsikoidaan, miten ne kuvitetaan, jne. - ja mistä aiheista juttuja ei tehdä.

On myös melkoinen harha, että väärät tiedot aina oikaistaisiin. Itse otin 15 vuotta sitten yhteyttä Suomen kuvalehteen puhelimitse ja oikaisukirjeellä asiassa, josta tiesin ja jonka virheellisyyden tiesin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Poliitikkojen kanssa keskustellessa voisi tietysti luulla, että tärkeintä on nimenomaan poliitikkojen ajatusten esiintuominen mediassa - totuus voi tässäkin olla toisenlainen. Samoin, kun toimittajilta kysyttiin heidän sidosryhmiään, niin kukaan ei maininnut työnantajaansa. Huiman laajakatseista!

Oman lehmän asialla

Tämän päivän Aamulehti sen taas teki: alakertakirjoittaja Kari Huoviala antaa isoimman otsikon jutulle Tervauspartio, jossa vaaksan verran valitetaan siitä, miten Suomi on aina halukkaana tervaamassa kylän yhteistä venettä eli parantamassa maailmaa, mutta unohtaa oman etunsa ja omat asukkaansa. Ajatelkaa!

"Ylikansallisten markkinavoimien, Kiina-ilmiön ja Turkin EU-jäsenyyden sulatteleminen olisi helpompaa, jos tässä maailmassa voisi luottaa edes kotipesään." Huoviala on siis ilmeisesti sitä mieltä, että "Suomi", suomalainen yhteiskunta ei edes yritä hoitaa kansalaistensa asioita kuntoon, kun kaikki energia menee "yhteisten päämäärien ajamiseen".

Oliskohan toimittajalla nyt vähän näköongelmia, kun Suomen kansainväliset toimet ja pyrkimykset näyttäytyvät noin suurina ja mitään muuta ei tunnu yhteiskunta tekevänkään? Jos markkinavetoinen globalisaatio näyttää noin pahalta, niin olisikohan sitten syytä alkaa ajaa politiikkaa, jossa valtio puutuu markkinavoimien mellastukseen? Eikun tämähän oli Aamulehti ja toimittajalla vain on mielipide siitä, että yhteiskunta ei aja kansalaistensa etua, eikun miten tämä menee...

Samalla sivulla tietysti Matti Apunen valittaa kolumnissaan sitä, miten yhteiskuntaa suunnitellaan: keskustat eivät ole tarpeeksi "tiiviitä" (Kuka keskustan asukas niitä muuten tiiviimmiksi haluaisi?), eikä niissä ole niitä korttelikauppoja ja keskustan ulkopuolella on markettivyöhyke. Aivan, kuka niitä haluaa? No, markkinavoimat ovat löytäneet liiketoimintakonseptin ja ajaneet sitä ja yhteiskunta on mukautunut. Eihän yhteiskunnan ole tarkoitus ajaa kokonaisetua, vaan vain mukailla taloudellista kehitystä! Eihän Suomenkaan tulisi ajaa maailman etua, vaan hoitaa vain omat asiansa.

Suuri osa yhteiskunnan ongelmista edelleenkin johtuu siitä, että aina jakaudutaan eturyhmiin (esim. puolueisiin) ja ajetaan eturyhmien etuja ajattelematta kokonaisuutta (taloudellisen toiminnan itsekkyydestä nyt puhumattakaan). On todella hienoa, että Suomi edes joskus yrittää ajaa maailman asioita, eikä esimerkiksi verhoa oman teollisuuden tukemista kehtiysapuun, kuten joskus vanhoina hyvinä aikoina kai onnistuttiin tekemään.