23. huhtikuuta 2005

Perinteistä kiinalaista uusavuttomuutta

Vaikka hienoa uudissanaa uusavuttomuus onkin toistettu ihan kyllästymiseen asti, niin onhan niissä opetustarinoissa toisinaan viihdyttäväkin puolensa. Toki toisten vahingoille tai tyhmyydelle nauraminen niitä suurimpia iloja maailmassa.

Termiä kohtaan on esitetty kritiikkiäkin, mutta oikeastaan aika vähän. Eniten minuakin on ärsyttänyt se, että on väitetty tuollaisen avuttomuuden olevan jotenkin uutta eli vain nykyisten pullamössösukupolvien ominaisuus. Kaikki, jotka haluavat liittyä rintamaan avuttomuuden myöhäissyntyisyysväitteitä vastaan, voivat nyt vedota kiinalaiseen Laban-juhlaan. Tytön kirjassa (Legends of Ten Chinese Traditional Festivals, Dolphin Books, 1997) se kerrotaan seuraavaan tapaan:

"Kauan, kauan sitten eli neljä ihmistä yhdessä: Vanha pariskunta ja nuori aviopari elivät onnellisina yhdessä. Vanha pari teki kaikki kotityöt eikä antanut nuorten tehdä mitään, etteivät nämä vain väsyisi.

Nuoripari eli helppoa elämää ja kaikki annettiin heille valmiina. He eivät itse osanneet tehdä mitään.

Sitten vanha pariskunta kuoli. Syötyään kaiken ruuan, mitä oli talossa, nuori pariskunta myi talonsa ja jäi asumaan puoliksi rikkoontuneeseen olkimajaan.

Tuli talvi ja pariskunta kärsi vilusta ja nälästä. Kahdennentoista kuun kahdeksantena päivänä he eivät kestäneet enää nälkäänsä ja kaivoivat majan lattialta joitakin riisinjyviä ja keittivät niistä velliä. Tuuli puhalsi heidän majansa kumoon ja he kuolivat sen alle.

Ihmiset saivat tietää tapahtuneesta ja siitä lähtien ovat vanhemmat keittäneet velliä monesta eri viljasta ja kertoneet lapsilleen tarinaa tuon laiskan pariskunnan surullisesta kohtalosta."

Tuonkin tarinan oli siis tarkoitus olla opettavainen, mutta ainakaan siinä ei väitetty sen olevan jotain uutta ja ihmeellistä. Samoin kävi aika selväksi, mistä se avuttomuus syntyi...

Aika kärpäsiä

Eihän tässä ehdi mitään tekemäänkään - satunnaiset Aamulehden kirjoittelut ja sähköpostiviestit yrittävät muistuttaa, että talvi on mennyt ja kevät täydessä vauhdissa.

"Mielenkiintoista" on ollut esimerkiksi kirjoittelu eläinten oikeuksista. Oikeastihan se ei jaksa innostaa, että eläinten oikeuksista jaksetaan vääntää "Saapasjalkakissaa ei ole näkynyt raastuvassa" -"vitsejä", mutta on se kuitenkin aina säväyttävää, että periaatteessa järkevät ihmiset voivat esittää tuollaisia kommentteja ja ihan oikeasti väittää, että eläimillä ei ole oikeuksia.

Kai nyt on ihan "arkijärjelläkin" selvää (Aamulehden kolumnisti Markku Huotarin termiä käyttääkseni), että oikeuksista on kiinnostunut ja oikeuksista puhuu ihminen ja jos ihminen katsoo, että eläimillä on oikeuksia, niin eläimillä on oikeuksi. Aika monet ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että eläimillä on oikeuksia ja on hyvä esimerkiksi muistaa, että Suomessakin eläimiä on suojeltu lailla jo pitkän aikaa. Ei siinä ole mitään outoa tai huuhaata.

Onko siis oikeasti niin, että nämä oikeusoppineet ja moraaliviisaina esiintyvät ihmiset eivät pysty suoraan sanomaan, että eläimillä on oikeuksia, koska jos he olisivat johdonmukaisia, niin he alkaisivat myös kohdella eläimiä siten, että niillä on oikeuksia ja koska esimerkiksi eläinten käyttäminen ihmisravintona enimmäkseen johtaa eläinten oikeuksien rikkomiseen, niin on parempi tragikoomisesti loppuun asti yrittää vakuuttaa ihmisille, että eläimillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia. Surullista.